Keskosuudesta

Hei!

Kävin lukemassa tuota keskoslapset- otsikolla olevaa palstaa, jossa olette kertoneet lapsenne syntymäpainon ja viikot, joilla hän on syntynyt. Vierailen nyt teidän sivustollanne tuolta odotuspuolelta, kun huoli kasvaa koko ajan.

Minut on määrätty ns.pakkolepoon, kun kohdunkaula oli pehmentynyt ja lyhentynyt 2cm:iin viikolla 28 (27+3). Nyt viikolla 29+2 oli ma:na neuvolalääkäri, jossa kohdunsuun todettiin edelleen pehmentyneen ja lyhentyneen 1.5cm. Kipeitä pistelyjä tuntuu alavatsalla (=supisteluja kuulemma lääkärien mukaan) ja painontunne sekä selkäkipu ovat joka päiväisiä. Vauva on erittäin alhaalla jo.

Luonnollisesti nyt on pelko, että neiti meinaa syntyä liian aikaisin. Kysyisinkin siis, että millä viikolla, minkä kokoisina ja ennen kaikkea minkälaisia kehityshäiriöitä teidän lapsillanne on ilmennyt, jos on syntynyt keskosena (= esim. alle 35 viikolla). Lääkärin toiveena olisi minulla, että pääsisimme vauvan kanssa viikolle 35, minkä jälkeen saisi syntyä jo. Kysyisin myös, että oliko teillä ennen vauvanne syntymää pakkolepo määräystä ja miten synnytyksen käynnistyminen teillä "oireili" eli mistä tiesitte, että nyt aikoo syntyä ? Minua on kehoitettu ottamaan yhteyttä heti synnyttäjien vastaanotolle, jos jotain uusia ongelmia/oireita ilmenee, mutta on hyvin vaikea tietää, milloin tosissaan pitäisi sinne yhteyttä ottaa tai läheä siellä käymään. Totean vielä, että viikon 28 ultrassa vauvalle oli kertynyt painoa 1027g.

Haluaisin myös tietää, että oletteko synnyttäneet keskoslapsenne alateitse eli voiko niin pienen vauvan ilman suurempia riskejä synnyttää alakautta vai onko valintana sektio ? Ja lisäys: kuinka kauan jouduitte olemaan lapsenne kanssa sairaalassa ja mikä sairaalassa oloon oli syynä? Kuinka paljon saitte viettää aikaanne lapsenne seurassa, vaikka hän olisi ollut tehohoidossa? Kuinka nopeasti teidät kotiutettiin synnytyksen jälkeen, vaikka vauvanne olisi vielä jäänyt tehohoitoon ?

Kiitän hurjan paljon vastauksistanne ja jos haluatte kertoa jotain muutakin kysymysten ulkopuolelta, otan tietoa mielelläni vastaan. Oman pienokaisen puolesta on iso pelko sydämessä. Esikoista odotan.

Pepsukka ja massuneiti 29+6.

<br><br>

 

Meidän poika syntyi hätäsektiolla 31+4, istukan irtoaminen oli syynä.
edellis yön oli sellasta paikallista kipua navan kohdalla ja jonkin laisia supistuksen tunteita. Aamulla koko maha ja kohtu olivat arka mutta kaikki tuntemukset meni ohi oletin niiden olleen harjoitussuppareita- kyseessä siis eka raskaus ja ei tietoa edes millanen on kunnon suppari
No luulin et kaikki on edelleen hyvin ja söin aamupalan ja lähdin kävelylle. Pääsin kilometrin verran ja kävely tyssäs siihen paikkaan vauva alkoi työntämään peppua kylkiluihin ja maha oli kova kun rautaa olisi ollut. Eikä kännykkää mukana ja asumme maalla ja ketään ei tietenkään ajanut ohi.
En tiedä miten pääsin raahautumaan kotiin mut kotiin pääsin ja lähdin itse autolla ajamaa synnärille sydänääniä kuumtelemaan.
En edes käsittänyt mite vakavasta tilasta on kysymys- enhän tiennyt vielä et istukka on osittain irronnu.
Lääkärin nähtyä käyrän sanoi mikä surkea käyrä.
Vauva ei liikkunut, säästeli happea tärkeimmille elimille ja ja siksi puski pepun tonne kylkiluihin ja lineekö ollut minulle viesti että äiti mulla on HÄTÄ. :'(
Lennätettiin hätäsektioon ja poika syntyi terveenä mutta pienenä 40,5 ja 1567g.
Poika syntyi maanantaina ja siirrettiin TYKSiin samantien keskolaan. Ja keskiviikko aamuna sain sylitellä 5minuuttia ekan kerran ja sitten luvattiin et saan syliin uudestaa 5minuutiksi myöhemmin päivällä, mutta kun menin et saan lapseni syliin oli valkotakkiset vallanneet vauvani keskoskaapin etten nähnyt vilaustakaan. 5 lääkäriä hääräsi vauvani kimpussa ja hoitaja huikkasi kummallisella äänellä äiti on ovella!
sillon tajusin ettei kaikki ole kunnossa.
Ja hoitava läääri pyyhkäisi luokseni ja veti käytävän puolelle ja laittoi minut istumaan. Vauvasi on erittäin kipeä. Istukan irtoamisen vuoksi vauva on säästänyt happea tärkrimmille elimille aivoille jne. ja silloin jokin osa kehosta jää ilman happea ja yleensä ensimmäiseksi kärsii suolisto ja sinne on nyt kehittynyt reikä. Ja lääkäri ei osannut antaa mitään toivoa siinä vaiheessa et katsotaan ensin leikkauksessa mitä siellä on taphatunut ja kuinka isoa tuhoa on syntynyt.
Leikkauksesta poijan tullessa lääkäri tosiaan tiesi enemmän.
2 viiden sentin pätkää oli erittäin huonossa jamassa toinen pätkä suolesta poistettiin koska oli kuoliossa ja toisessa oli vielä verenkiertoa säästettiin.
Sekä pojalle oli tehty ohutsuolen avanne kakka tuli pussiin- sitten kun se joskus lopulta alkoi tulemaan.
Leikkauksen aikana kehittyi verenmyrkytys, vatsakalvontulehdus. Poika oli erittäin kriittisessä tilassa puoliltoista viikkoa ja lääkäri sanoi että puolet selviää vastaavanlaisesta tilasta ja puolet menehtyy ja ei uskaltanut sanoa mikä meidän pojan ennuste on.
Romahdin henkisesti täysin. Pelko valtasi. En nukkunut olin koko ajan vauvan vieressä tai vaeltelin sairaalan käytävillä peläten koska joku ilmpoittaa lapseni kuolemasta. En nähnyt mitään toivoa missään.
Ultrassa löyti aivoverenvuotoon sopiva löydös se lisäsi synkkyyttä ja epätoivoa ja tuskaista tietoa pojan mahdollisesta kuolemasta ja menetyksestä.
MUnuaiset eiväy toimineet, poika ei pissannu viikkoon. Pojalla oli nesterajoitus mutta silti lääkkett ja ravintoa ja nesteitä piti tipalla laittaa. Vauva turposi kovaksi ja näytti ihan muovinukelta ja kaikista pahinta oli että vauva oli niin kipeä ettei häneen saanut koskea ainoastaan pitää kättää ilmassa esim pään ylä puolella jotta hän tuntee ihostani hehkuvan lämmöm. En sanut pitää kädestä, silittää saati sylitellä lohdutukseksi se oli rankkaa. Se oli h.elvettiä.
Pojallla oli 2viikkoa hengitysputki jotta ei rasittaisi itseään hengittämisellä vaan keskittyisi paranemaan.
Lopulta pissa tuli! Voi mikä helpotus!
POika kutisyui muutamassa päivässä ruttuiseksi pikku ukkeliksi ettei pystynyt käsittämään et se oli sama vauva.
Ja lopulta vajaan 2 viikon kriittinen vaihe oli ohi ja lääkäri uskalsi valaa meihin toivoa ettää poika jää eloon ja paranee. :heart:
Ja niin hän alkoi paranemaan.
6viikkoa oli sairaalassa ja pääsi kotiin. Oli ptkään toipilas mutta tervehtyi.
Lasketussa ajassa tehtiin magneettikuvaus ja siellä löyty se aivoverenvuotoon sopiva kohta ja se oli melko suuri lääkäri sanoi.
Poika on kaikesta alku vaikeuksista huolimatta hyvin kehittynyt ja tavoittanut fyysisesti ja psyykkisesti ikäisensä.
Kävelemään oppi 1v4kk ja puhumaan 2v4kk.
Olemme käyneet TYKSissä kontrolleissa ja aina kaikki olleet hyvin.
5vuotiiaana on seuraava käynti ja silloin poikaa arvioi psykologi, neurologi ja fys.terapeutti.
Ja päivähoidossa erityislastentarhan opetteja seuraille kehitystä ja hän sanoo että kaikki on hyvin et ihan tavallinen poijan koltiainen :heart:
Tulevastahan emme tiedä esim tuleeko koulussa oppimisvaikeuksia tms.
Eikä hän ole älyllisesti kehitysvammainen vaikka ton hapettomuuden ja aivoifarktin vuoksi pelkäsimme vaikka mitä.
Poika on nyt 3v 9kk.
Itse olin sairaalassa 1viikon ja lähdin pois olisivat halunneet pitää vielä muutaman päivän varmaan siksi kun henkinen puoli oli ihan lamaantunut pojan sairauksien vuoksi.
Ja nyt varmaan älähtää ne tyypit et miksi kertoa tämmösiä "kauhutarinoita"odottavalle äideille, mutta tämä ei ole kauhutarina vaan minun poikani syntymästä kertova tarina ja pointtini on se että ei aina käy se pahin mahdollinen vaikka siltä tuntuisikin niinä epätoivon hetkinä siellä on kuites aina se mahdollisuus selvityä. Tiedän aina ei niin käy mutta kun tulevasta emme tiedä niin silloin on aina se mahdollisuus.
Meille ei annettu toivoa, ei lupauksia, ei mahdollisuutta mutta tässä me olemme onnellinen 3 henkinen perhe :heart:
Anteeksi hirveät kirjoitusvirheet.<br><br>

 

Moi!
Poikani syntyi rv 31+3 kiireisellä sektiolla (1420 g ja 38,5 cm) pahan raskausmyrkytyksen vuoksi. Tällä hetkellä reipas 4-vuotias, pienikokoinen kyllä edelleen, mutta se voi johtua myös meistä vanhemmista kun emme ole pitkiä mekään.
Moni hoitaja ja lääkäri kertoi meille silloin että kun ollan 30 viikon paikkeilla mahdollisuudet ovat tosi hyvät ja lapselle harvoin jää mitään häiriöitä tms.
Poika oli reilun viikon lastenklinikan teholla. Omasta huonosta kunnosta johtuen en siellä voinut paljonkaan käydä (myrkytys paheni vielä sektion jälkeen) kuin muutamia kertoja. Onneksi sinne pystyi soittamaan! Ja aina välillä teholle ei päässyt vierailemaan muiden vauvojen hoitojen takia.
Poika siirrettiin sitten kasvamaan Kättärille, jossa vihdoin lähes parin viikon odottelun (=oksentelun, iso osa ruuasta oksennettiin ulos syömisen jälkeen...) jälkeen kasvua alkoi sitten tulla reippaaseen tahtiin. Kotiin pääsimme kun poika painoi 1950 g, kuukautta ennen laskettua aikaa.
Sairasteltu on ehkä normaalia enemmän (?) vai onko meillä sitten ollut vain huonoa tuuria, en tiedä. Infektioastma alkoi vaivata pahasti jo 8 kuukauden iässä ja ennen vuoden ikää sairastettiin 2 keuhkokuumettakin, niin että sairaalaelämä on tullut tutuksi. Korvat putkitettiin vuoden ja 3 kuukauden iässä, mistä oli kyllä hyötyä. Kaikenlaisia infektioita on ollut enemmän kuin tarpeeksi.
Nykyisin inf.astmasta ei ole jälkeäkään, alkoi helpottaa tuossa 3 vuoden iässä. Korvista on putket poissa (tosin tulehduksiin on kovasti taipumusta), mutta mitään vakavampaa meille ei ole jäänyt.
Tietysti huoli oli aivan hirveä lapsesta, ja kaipuu ja oman sylin tyhjyys tuntui alkuun tosi musertavalta. En voi kieltää etten olisi ollut kateellinen niille, joilla kaikki sujui normaalisti.
Kuitenkin olen onnellinen pienen pojan äiti ja uusi pikkuinen vihdoin tulossa, nyt jo rv 33 menossa.

Toivotaan että oma pikkuisesi pysyisi vielä vähän aikaa masussa. Lapsen sairaala-aika on todella raskasta, enkä sitä toivo kenellekään. Kuitenkin monista asioista selviää...
:heart: :hug: :hug:

utu

 

Meillä nyt eskarilainen tyttö, joka syntyi rv29 ja painoi reilusti alle kilon. Hätäsektiolla rajun raskausmyrkytyksen vuoksi.
Tytöllä on BPD eli keskosen keuhkojen kypsymättömyydestä johtuva "keuhkosairaus", joka jos vaivaa, on rasitusastman tyyppinen. Mutta meillä ei ole vaivannut mitenkään ja lääkitys on ollut vain puolivuotiaaksi asti.
Liikunnassa on lievää jäykkyyttä ja saa siksi fysioterapiaa. Oikea puoli on heikompi. Vaiva on todella lievä, eikä sitä vieras välttämättä edes huomaisi.
Muuten ei kehityksessä ole huomattu mitään ihmeellistä. Järki leikkaa (välillä vähän liikaakin.. ), on iloinen, rauhallinen, hoksaavainen ja sormistaan näppärä tyttö (hienomotoriikassa ei ole mitään poikkeamaa huomattu).
Ja vaikka liikunnassa jäykkyyttä onkin, niin luistelu ja hiihto onnistuvat oikein hyvin ja uimaankin oppi jo vuosi sitten.

Paljon paremmin on mennyt, mitä aluksi ajateltiin!
Zemppiä teille!

Yleensä kai pienet keskoset syntyvät sektiolla, varsinkin jos on kyse raskausmyrkytyksestä, mutta tiedän pikkukeskosen, joka vain "halusi syntyä" ja vuodelevosta ja tukitoimista huolimatta tuli maailmaan rv31, niin syntyi ihan alakautta ja onnistuneesti.

 

Minut määrättiin saikulle rv 23 lyhentyneen kohdunkaulan vuoksi. Oli myös supistuksia ,joita en niiksi ymmärtänyt. Sain liikua voinnin mukaan ja pystyinkin kävelemään hiljalleen .Alussa ,kun asiaa ei tuumannut muistaa ja lähti rivakammin liikkeelle niin alkoin supisteleen. Tässä vaiheessa tiesin jo niiden olevat supistuksia .
Hissuttelusta huolimatta rv 35 synnytys yllättäin käynnistyi vesien menolla ja rajuilla supistuksilla. Alateiste syntyi terve 2600 g painoinen tyttö. Synnytys kesti vain 2 h. Tarkkailussa vauveli oli muutaman päivän. Mitään muuta ongelmaa ei olut kuin kellastuminen ,jonka vuoksi oli sinivalohoidossa.
Nyt tytteli 7 kk ja kehittyy normaalisti mm. istuu, kovasti harjoittelee ryömimistä.
Kaikki voi mennä hyvin ,mutta muista levätä .Jokainen päivä minkä vauvasi viettää kohdussasi on eteenpäin. Minä ainakin laskin koko ajan päiviä ja pitkälle onneksi pääsin. On välillä raskasta olla toisten armoilla ,kun itse ei saa mitään tehdä, mutta se kannattaa.Minä ainakin olin välillä todella turhautunut ,kun mitään ei saannut/voinnut tehdä ,mutta onneksi kaikki läheiset ymmärsivät.

 

Meidän neiti syntyi rv 31+4. Vedet meni ihan yllättäen neljä päivää aikaisemmin. Sairaalassa sain kaksi kortisoni piikkiä kypsyttämään keuhkoja. Pari päivää annettiin niiden vaikuttaa ja sitten alettiin käynnistelemään. Eli alakautta syntyi meidän neiti, painoa oli 1820g ja pituutta 43,5cm. Sairaalassa oltiin vajaa neljä viikkoa lähinnä vaan kasvamassa ja opettelemassa syömistä. Meille ei keskosuudesta jäänyt mitään "vaivaa".

 

Meillä poika on syntynyt rv:lla 29+5 ja painoi 970g. Nyt on kohta neljän vanha ja ei mitään tietoakaan keskosuudesta. Täysin kehittynyt ja ikäistensä kokoinen yms. Tyttö syntyi viikko sitten rv:lla 35+5 ja viikko oltiin tavallisella synnytysosastolla, tyttö vierihoidossa ja eilen siis kotiin. Ja kaikki hyvin! Painoa oli syntyessä 2kg520g.