Keskeytynyt keskenmeno on siis se, että raskaus menee kesken eli sikiö kuolee kohtuun, tai yleensä siis tapahtuu niin aikaisessa vaiheessa, että vaikea vielä puhua sikiöstä tai ""kuolemisesta"". Mutta sitten ei kuitenkaan poistu heti. Itselläni oli aikanaan tällainen tilanne eli keskenmeno havaittiin varhaisultrassa ja siellähän se sitten pysyi pitkään. Aika lääkärille oli, mutta vuoto alkoikin sitten kunnolla n. 3-4 viikkoa keskenmenon jälkeen.
Tuolloin gyne sanoi, että kaikki tulevat aikanaan pois, mutta se voi joskus kestää turhan kauan. Siksi siis kaavitaan/lääkkeellisesti poistetaan. Sitä kuinka yleistä on ja kuinka kauaksi yleensä jää en tiedä.
Voimia!