vierailija
On varmaan sata kertaa jauhettu tästäki aiheesta mutta.. Olin viime syksynä raskaana ja niin iloinen asiasta. Tai olihan tunteita laidasta laitaan mutta raskaus oli suunniteltu ja tapahtui pian yrityksen aloittamisen jälkeen. Melkoinen märkä rätti vasten kasvoja oli sitten kun ultrassa todettiin alkio kuolleeksi. Huh kun nousee tunteet pintaan. Lääkkeellinen tyhjennys ja etiäppäin. Lohduttauduin paljon ajatukseen että näitä sattuu ja oli vaan huonoa tuuria ja jaksoin vielä uskoa. Nyt keväällä olin taas raskaana. Testejä tuli tehtyä jatkuvasti. Oli varmistettava vieläkö näkyy viiva. Melko pian alkoi tulemaan pientä vuotoa. Ei hätää ajattelin. Se voi olla ihan normaalia ja silti kaikki hyvin. Kuhan ei runsastu ja tuu kipuja. Mieskin jaksoi tsempata. Mutta kyllähän sen jo vähän aavisti miten käy. Raskaus varmistettiin verikokeella mutta ultrassa ei sitten näkynyt enää ketään. Oli lähtenyt itsestään tyhjenemään ja tulikin ulos seuraavana päivänä. Nyt on aavistus uudesta raskaudesta. Pitäis iloita. Olla onnellinen. Hymyillä. Mutta ei. Enemmänkin vaan hirvittää tuleva. Onko tämä nyt ulkoinen? Tuulimuna? Monellekko viikolle tällä kertaa päästään? Toivottavasti tyhjenee sitten itestään eikä tarvi lääkkeellistä. Hienoja ajatuksia raskauden alkuun.. Miten ihmeessä ehkä edessä olevasta uudesta raskauden alusta voi nauttia??!! Milloin pelot helpottaa? 9 kuukauden päästä? Jos nyt olen edes raskaana. Kävin itse asiassa tänään yksityisellä verikokeessa varmistaakseni asian. Rupee tuleen tikkujen tuijottelu korvista ulos. Tulos tulee huomenna. Eilen vessassa käydessä tuli verta. Jestas että vihaan sitä. Olen aina ollut herkkä vuotaan ja tiedän että ei välttämättä vakavaa mutta kyllähän sitä paperia tuli itkusilmässä tuijotettua. Tää on nyt jo tätä. Ennen ku raskaus on etes varmistunu rupeen sekuaan..