Keskenmenon kokeneen mietteitä...

Tänään varmistettiin keskenmeno,jonka jo tiesin perjantaista lähtien...
Jo runsas viikko sitten minulla oli yöllä kovahkoja kipuja,mutta koska ei vuotoa,annettiin vaan särkylääkettä. Perjantaina alkoi vuoto,ei runsas,mutta aluksi tuli kohtalaisesti,jonka jälkeen enimmäkseen tuhrua. Jälleen ei julkiselle päivystykseen koska ei kipuja :( Tänään ultrassa kohtu ihan tyhjä ja se sai jopa miettimään onko raskautta edes koskaan ollut :\| Lääkäri arveli joko tuulimunaa tai sitten se ei ole koskaan lähtenyt juuri kummemmin kehittymään,sen verran hormonia ollut että raskaustesti näytti plussaa... :ashamed: Oli miten oli,suru on ollut yllättävänkin kova ja tässä totuttaudutaan aloittamaan taas kaikki alusta...
Olis kiva kuulla teidän muiden kokemuksia ja tunteita näin alussa kesken menneen raskauden jälkeen...
Niin viikkoja ois tänään ollu 6+3 :'(
 
Kyynel poskella
Hei! Ja ihan ensimmäisenä toivotan paljon voimia ja jaksamista :hug:
Itse sain myös viikonloppuna keskenmenon, viikot oli 12+5. Oli todella rankka kokemus! Luulenpa ettei niillä viikkojen määrällä oo merkitystä siihen, miten raskas kokemus keskenmeno on henkisesti. Se on suru ja menetys, oli sitten tiennyt raskaudesta 2 päivää tai 2 kuukautta. Molemmissa tilanteissa vauvaa on alkanut jo odottaa. Harmittaa todella, että lääkäreille ne on vaan tilastoja siitä, että "joka kuudes raskaus päättyy keskenmenoon", itseäni hoitanutta lääkäriä lainatakseni. Harvalla lääkärillä on taitoa ottaa keskenmenopotilas inhimillisesti vastaan. Ei siinä tilanteessa kiinnosta kuulla mitään tilastotietoja.
Toipuminen voi kestää todella pitkään, jokaisella se on yksilöllistä ja siihen on annettava aikaa. Tärkeintä on, että jaksaa uskoa parempaan huomiseen. Itselläni oli eilen jo ihan hyvä päivä, mutta tänään tuli takapakkia ja aamu on mennyt itkiessä ja vatsakivuissa.
Mutta joku päivä vielä aurinko paistaa :)

Sure rauhassa ja onnea uuteen yritykseen sitten kun sen aika tulee!
 
Desi
Hei ja voimia :hug: Olen tänään itse viettänyt estotonta suruaamua, kun mieheni vei itsensä ja lapsemme (2 ja 3) mummolaan ja sain parkua kunnolla. Olisin nyt rv 9+5, mutta kaksi päivää sitten ultrassa todettiin sikiön lopettaneen kehittymisen n. viikko sitten. Tällä hetkellä olen siis edelleen eloton vauvanalku sisälläni odottamassa kutsua sairaalaan. Se ei todella vähennä surun määrää, että keskenmeno on tapahtunut alkuraskaudessa. Tai että kyseessä ei ole esikoinen. Vauva ehti jo tulla todeksi, ja ajatus lensi ristiäisiin saakka.. Todennäköisesti tähän perheeseen ei enää vauvoja tule.. kohdussa olevan piti olla se pikkukolmonen. Ikää alkaa olemaan sen verran, että uudet yritykset on paras unohtaa. Lääkärikin totesi, että sterilisaation voi sitten tehdä samalla sairaalakäynnillä kätevästi.. Siitäkin pitää surutyö tehdä. :snotty: Yritetään jaksaa.
 
Voimia sinulle!
Mulla on kokemus kahdenlaisesta keskenmenosta. Ensimmäisessä tein positiivisen raskaustestin ja noin viikko sen jälkeen alkoi menkkamaiset kivut ja vuoto. Lääkäri oli sitä mieltä, että kyseessä oli ns. kemiallinen raskaus (en edelleenkään oikein ymmärrä mitä se tarkoittaa...) eikä sitä edes kirjattu keskenmenoksi.
Seuraava yritys päättyi rv:lla 8 ja kirjattiin tuulimunaksi. Eli periaatteessa kummassakaan ei ole edes sikiötä ollut, mutta molemmissa minä menetin odotetun vauvani ja suru oli sen mukainen. minä en juurikaan ymmärrystä lääkäreiltä/hoitohenkilökunnalta suruuni saanut, heidän näkökulmastahan minä en menettänyt muuta kuin kuvitelman alkiosta!

Mulle tehtiin lääkeellinen tyhjennys ja tulin sen jälkeen heti seuraavasta kierrosta raskaaksi. Tämä raskaus meni hyvin, ja vaikka vauva syntyi hieman ennenaikojaan niin on nyt reipas ja hyvinvoiva pieni mies! =)
 
samoja kokenut
Kuinka pian olette saaneet luvan yrittää uutta raskautta??On monenlaista tietoa....itselle tehtiin viime perjantaina lääkkeellinen tyhjennys, tuulimuna (7+5). Siitä parhaillaan toipumassa. Minulle osastolla sanottiin, että yhdet menkat pitäisi odottaa ja niin taidan tehdäkin!! Vuoto on päällä vieläkin ja toivottavasti sieltä kaikki tulee pois ettei kaavintaan tarvitse lähteä. Ikäviä juttujahan nämä on, mutta toivossa on hyvä elää.
 
Vuoto täälläkin vielä päällä...raskaushormonia veressä 115,tänään sain tuloksen,joten ihan hyvässä laskussa.
Sellaset ohjeet sain että kannattaa heti yrittää raskautumista,koska nyt on hyvät mahdollisuudet tulla raskaaks... ilmeisesti kun keho jotenkin valmiiks vastaanottavaisessa tilassa? Toki pitää oottaa et tämä vuoto loppuu...
Mulla ei tosin tarvittu tyhjennystä vaan tullut/tulee itsestään ulos...
 
samoja kokenut
Täällä meidän paikkakunnalla ei tehdä verestä mitään testejä. Ainoastaan n. viiden viikon päästä täytyy viedä pissanäyte labraan ja sillä katotaan onko keskeytynyt onnistuneesti elikkäs negaa pitäis sit näyttää. Jännä et ton uudelleenyrittämisen suhteen on niin erilaista tietoa, kätilö antoi mulle ohjeen et yhet menkat pitää odottaa, lekurilta asiaa en edes muistanut kysyä....jotenkin viime viikko meni sumussa....töihin olen maanantaina palannut ja silleen ihan hyvässä kondiksessa. Kyllähän se asia väkisellä mielessä pyörii mut pahin olo on ohi!!
 
Minä koin syksyllä elämäni ensimmäisen keskenmenon, ja suru oli suunnaton vaikka meilläkin lapsia jo entuudestaan.

Km tapahtui viikolla 8, sikiön kehitys oli pysähtynyt jo aikaisemmin. Sain lääkkeellisen tyhjennyksen ja olo oli todella ankea ja surullinen pitkän aikaa. Vuotoa kesti kolme viikkoa, josta viikon päästä alkoi menkat, joiden jälkeen oli kaksi viikkoa tiputteluvuotoa. Kävin yksityisellä ultrassa tarkistamassa että kaikki hyvin. Täällä ei ultrata automaatisti kunnallisella. Kaikki oli kunnossa ja mieli keveni huomattavasti. Seuraavat kuukautiset tulivat ajallaan ja niiden jälkeen tulin taas raskaaksi. Nyt on viikkoja 10+4 ja parasta toivotaan. Keskenmeno on ajatuksissa vielä ja pelottaa, mikä varmasti on normaalia. Reilun viikon päästä on ultra jossa viimeistään selviää, onko masussa nyt ihan oikeasti asukki jolla kaikki kunnossa.

Antakaa itsellenne lupa surra menetystä. Suurin osa saa kokea onnellisen raskauden keskenmenon jälkeen, joten koskaan ei pidä menettää toivoaan. Puhuminen auttoi minua paljon. Ystävät jotka olivat kokeneet saman osasivat sanoa juuri oikeat sanat. Voimia ja aurinkoista kevättä toivon teille kaikille! :hug:
 
kyynel poskella
Ihanaa ja rauhoittavaa lukea näitä tarinoita, joissa raskaus on lähtenyt keskenmenon jälkeen hyvin käyntiin ja sujunut onnellisesti loppuun asti. Se antaa uskoa ja toivoa tulevaisuuteen.
Äsken katoin telkusta 45 minuuttia, siinä oli aiheena keskenmeno. Ihan täyttä totta puhuttiin siitä, että sairaalan henkilökunnalla ei oo monestikaan taitoa kohdata keskenmenopotilasta. Se on niille arkipäivää, mutta sen kokeneelle naiselle/perheelle se on yleensä ainutkertainen menetys ja suru elämässä. Mielestäni verratavissa läheisen kuolemaan, vaikka surutyö onkin ihan erilaista molemmissa. Itse suren omaani aika hiljaa ja mieheni kainalossa. Lapsille koitan olla pirteä ja iloinen, ovat vielä niin pieniä että äidin surua on vaikea ymmärtää ja se saattaa pelottaakin.
Kamalinta on tämä pelko tulevasta, entä jos näin käy uudelleen? Tai jos raskaus ei enää onnistukaan? Uskallanko edes yrittää uudestaan? Kysymyksiä ja pelkoja on loputtomiin.. Mutta asia on itselläni vielä niin tuore, että sen kuuluukin pelottaa ja itkettää. Ajan kanssa kaikki helpottuu, mutta ei koskaan unohdu. Onneksi olen vielä nuori ja elämässä on jo kaksi tytöntylleröä sulostuttamassa. Toive useammasta lapsesta on kuitenkin suuri ja mielessä joka hetki, ehkä se onni vielä joskus meille suodaan.
Kirpeitä pakkaspäiviä ja voimia kaikille :hug:
Mukava jakaa mietteitä täällä, saa purkaa asioita ja tunteita sekä kuulla muiden kokemuksia :heart:
 
Katsoin kanssa sen 45 minuuttia ja totesin,että täällä on kyllä aika kivasti suhtauduttu siihen,siis sen jälkeen kun se oli todettu tapahtuneen oikeasti... Sitä ennen tuntui,että julkisella puolella vähän naureskeltiin ensi odottajan huolille....
Yksityisellä tietysti lääkäri jutteli,ite vaan en oikein kyenny paljoa vastaanottamaan ja myöhemmin kun peruin neuvolaa,täti kyseli jaksamisia ,antoi netti osoitteita ja sanoi että hänen luokseen voi tulla juttelemaan...
Mut se on kyllä niin totta,että harva keskenmenoa kokematon ihminen täysin ymmärtää kuinka suuri suru voi olla...
Samoja kokenut,olen kanssa kuullut monelta taholta tuon,että yhdet menkat olis hyvä odottaa. Voi olla että mun tapauksessa sitä ei mainittu,kun kuitenkin meni( fyysisesti )vaivattomasti kesken,eikä siis tarvinnut kaavintaa eikä lääkkeellistä tyhjennystä...
Kun nyt loppuis ekaks tää vuoto...
Hyvät päivänjatkot myös minun puolesta,viimeistä saikkupäivää tässä vietellään ja paluu arkeen häämöttää....
Jutellaan taas lisää myöhemmin :)
 
samoja kokenut
Mua on ainakin auttanut hirveesti kun on puhunut asiasta. Ittekin kun soitin neuvolan tätille ja peruin ajan, jonka olin ehtinyt varailla niin hän sanoi et alkuraskauden keskenmenot, tuulimunat yms. on todella yleisiä mut niistä vaan ei puhuta....Lähimmät ihmiset tietää asiasta ja myös yksi esimiehistäni. He ovat kyllä tsempanneet ja auttaneet jaksamaan. Kotona mulla viipottaa kaksi vilkasta poikaa ja ihana mies. Jospas se pikku nyytti meilläkin vielä tuhisis....Surra saa ja pitääkin mut murehtimaan ei pidä jäädä eikä vajota masennukseen!!!Luonto on hoitanut asiansa, näin minä ainakin asian ajattelen.
 
Ensinnäkin voimia kaikille :hug:

Minuakin on auttanut puhuminen, ja itkeminen. Minulla on yksi keskenmenon kokenut ystävä, joka on ollut minulle suuri tuki. Koska olisin ollut yksin lapseni kanssa (tai jonkinlainen yhteishuoltajuusjärjestely), ei minulla ole ollut kumppania tukena. Tämä on ollut toinen suru...kun tuntuu että tosissaan olen asian kanssa yksin.
Minulla km ihan raskauden alussa, olin tiennyt siitä n 1 päivän...ja sitten pari päivää myöhemmin totesin että se oli kyllä siinä. Olen aika monelle kertonut keskenmenosta nyt, noin kuukkautta myöhemmin, en tiedä miksi..mutta kai se on helpottanut minun oloa...

Kai se minunkin aika joku päivä koittaa... :'(
 
Hei vaan ja voimia sinulle ja kaikille keskenmenon kokeneille.Itse sain musertavan tiedon TAAS kerran pe:na kun menetin toisenkin odottamistani kaksosista. Tämä oli jo kolmas km peräjälkeen ja pieni toivottomuus hiipii tuloaan.Lisäksi saamani kohtelu jokaisen km aikana ja jälkeen on ollut todella tylyä ja välinpitämätöntä!
Onko kokemusta kellään siitä, miten kauan km:n jälkeen raskausoireet jatkuu vaikka kohtu on todettu tyhjäksi ja vuotokin lopuillaan? Itselläni oireet vain jatkuu vaikka sikiöpussi tuli tiistaina 13.2 todistettavasti vessanpönttöön. Jaksamista kaikille ja aurinkoista kevään odotusta! Vielä meitäkin joskus onnistaa =)
 
Minäkin sain keskeytyneen keskenmenon viikolla 9. Sikiö oli kuollut jo aikaisemmin. Jo varhaisultrassa epäilys heräsi kun sikiö oli pienempi kuin laskettua aika näytti. Tiesin nimittäin hedelmöittymisajankohdan melko varmasti. Sydän silloin kyllä sykki. Jotenkin olen niin pessimisti että aloin heti varautua pahimpaan ja luin paljon keskenmenoista. Sitten alkoi ruskea niukka tuhruvuoto. Menin heti yksityiselle ultraan ja sikiö todettiin kuolleeksi. Itku tuli kotona ja halusin äkkiä edetä asiassa. Sain lääkkeet lääkkeelliseen tyhjennykseen. Olin siinäkin taas pessimisti ja varauduin kovaan kipuun ja verenvuotoon. Kipu vastasi normaalia kuukautiskipua ja vertakin tuli aivan vähän. Menin sitten ultraukseen ja luulin että toimenpide oli epäonnistunut mutta ei, sikiö oli poistunut ja kohtu oli lähes tyhjä. Jotenkin tuntuu että tässä asiassa minun pessimistisyyteni auttoi minua ja kokemus ei ollutkaan NIIN karmaiseva mihin olin varautunut. Nyt olen ihan positiivisella mielellä ja odottelen seuraavia kuukautisia, jonka jälkeen alkaa taas uusi yritys. Toivotan keskenmenon kokeneille oikein paljon onnistumisia tulevissa raskauksia ja mukavaa talven jatkoa! Kyllä tästä selvitään.
 
suurperheellinen
Mulla oli km viikko sitten,viikkoja ois ollu 7+5.On ollut todella rankka kokemus vaikka itsestään tyhjenikin,kivut vaan oli kovia fyys.ja henk.Nyt päälle tullut kohtutulehdus eli eikun antibioottia..tätä oli yritetty 18kk ett siinäkin mielessä suruttaa.
 
Nimetön
Haleja ja jaksamisia kaikille keskenmenon kokeneille !

Itselläni todettiin eilen, että sikiön kehitys oli pysähtynyt n.8+5 paikkeille ja nyt oli menossa 12+4 viikko. Olin jotenkin epäillytkin että näin on käynyt, vaikka raskausoireet olivat vielä viikonlopuna vahvat.
Tihruvuotoa oli juuri niihin aikoihin kun sikiö on kuollut.

Eniten harmittaa, kun hakeuduin silloin vuodosta lääkäriin ja totesivat että kohdun suu on kiinni ja käskivät tekemään uuden testin.
Testi näyttikin vahvaa viivaa.
Viime perjantaina neuvolantäti yritti kuunnella sydänääniä, joita ei kuulunut. Siitä ei voi vielä todeta mitään, kun terveyskeskuksen laitteilla
niitä ei vielä tossavaiheessa välttämättä kuulekkaan.Tosin kaiken
aiemman perusteella omat tuntemukset vaan vahvistuivat.

Eilen sain kemiallisen keskeytyksen pillerit ja sairaalasta todella myötätuntoisen kohtelun.
Kokemus on ollut kaikella tapaa rankka,
mutta ei niin etten uskaltaisi yrittää seuraavien kk:n jälkeen uudestaa.
Antoivat toivoa että on hyvät mahdollisuudet onnistua ja lähipiirissä näin kävikin ja vielä kerrasta : )

Asiasta opin sen, että seuraavalla kerralla jos epäillyttää, vaadin ultraa.
Siinä asianlaita todettiin heti, eikä itsellekkään jäänyt mitään epäselvää.

Asia on silti niin tuore, että sitä on ajoittain vaikea uskoa, mutta onneksi mies ja muut läheiset ovat olleet tukena, jo ensiepäilyistä lähtien, eivätkä
ole sortuneet vähättelemään tilannetta.

 
Voi miten ikävää, olen pahoillani. Itselläni oli vastaava tilanne elokuussa ja itse asiassa tällä viikolla on "laskettu aika". Aika lailla vetänyt kyllä mielen matalaksi..

Minulla myös niukkaa tihruvuotoa muistaakseni viikolla 8+jotain, mutta kun kalenterista katselin, niin ajattelin, että voisi olla "kuukautisvuotoa", kun sitä neuvolastakin ehdottelivat. Keskenmenoa edeltävällä viikolla 11+kävin neuvolassa, jossa ei kanssa neuvolan laitteella kuulunut sydänääniä, enkä osannut ultraa edes ajatella, koska ensimmäinen raskaus ja sekin vuosikausien lapsettomuuden jälkeen suurena yllätyksenä. Niskapoimu-ultra olisi ollut ensimmäinen ultra, ja siihen saakka ei sitten ehditty.
Sitten alkoikin km samoilla viikoilla kuin sinulla, joten tiedän tunteesi.. Itseäni jäi vaivaamaan se, että en koskaan tiennyt milloin sikiö oli kuollut tai mitä tapahtui, mutta luulisin, että samoin kuin sinulla, jo useampaa viikkoa aiemmin. Murheellista.

Jos vielä joskus kävisi niin, että tulisin raskaaksi, haluaisin käydä ehdottomasti ultrassa heti alusta saakka (7+ viikoilta) ja vaikka joka viikko, jos mahdollista, jotta tietäisi miten asiat siellä etenee. Mutta turhapa tätä tietysti jossitella, vaan asia vaivaa edelleenkin mielessä, etenkin tällä viikolla, jolloin erityisen vaikeaa ollut tuon "lasketun ajan" vuoksi.

Kaikkea hyvää ja jaksamista sinulle ja meille kaikille!
 
Heipä taas rakkaat kohtalotoverit :hug:

Minä kanssa monet kerrat tässä pohtinut,että jos en olisi mennyt yksityiselle ultraan,olisin elänyt epätietoisuudessa monta viikkoa,tosin kyllähän tässä vaiheessa jo vuodonmäärästä olis jotain voinut päätellä,mutta kuitenkin... Sen vaan jotenkin tietää et kaikki ei oo ok, ja tuntuu turhauttavalta kun neuvolassa yms. kehotetaan vaan odottamaan luottavaisin mielin...

Suurena lohtuna tässä on ajatus että kohta (toivottavasti) pääsee taas yrittämään uudestaan. Vuoto tosin ei näytä tyrehtymisen merkkejä ja paripäivää sitten vuodon mukana tuli vielä jotain "tavaraa".... Mutta päivä kerrallaan...

Voimia kaikille :wave:
 
Minulla tuli keskenmeno rv 8+3 viiem marraskuussa. Jälkitarkastuksessa todettiin että ei kaikki näytä ihan normaalilta ja söin antibioottikuurin. Tammikuun alussa uudessa jälkitarkastuksessa sain "puhtaat" paperit ja luvan yrittää uudelleen. Tammikuun lopulla menkat alkoivat normaalisti, niinkuin pitikin. Nyt kuitenkin su alkoi outoja tiputteluvuotoa, siis viikko ennen kuin norm. kuukautiset pitäisi alkaa. Eilen soitin lääkärille joka sanoi että voin hyvin olla raskaana, että tämä on vain jotain ennakkovuotoa... Tänään kuitenkin vuoto runsaantui ja on jo selkeästi veristä, eli näyttää siltä että menkat vaan tulivat etuajassa... Rasittaa vähän kun vaikuttaa että hormonitoimintani ei kuitenkaan olekaan ihan ok vaikka jo niin kuvittelin. Ja toivoin jo hieman että olisin uudelleen raskaana, koska kuulee näitä juttuja miten helposti km jälkeen voi tulla raskaaksi. Itselläni ensimmäinenkin alkoi nopeasti, joka sitten siihen keskenmenoon loppui mutta nyt tietysti toivoisin että jo pääsisin normaaliin rytmiin ja että nämä oudot vuodot loppuisivat. Onko muilla vastaavia tiputtelupäiviä, voisinkohan olla kuitenkin raskaana?
 
Ennen ja jälkeen keskenmenon tiputtelua, sitten 8 viikon päästä pääsin vasta ultraan ja sieltä kaavintaan. Vaikka sairaalasta lähtiessä siellä ei pitänyt mitään olla, niin tiputtelu johtui riekaleista jotka olikin jäänyt jäljelle. Vaatikaa ainakin sellainen jälkitarkastus että ultrataan kohtu. Ilmeisesti on ihan yleistä ettei se tyhjene kunnolla.
 
mulla takana kaksi keskenmenoa. toisesta on reilu pari vuotta. se oli rankkaa. kaavinta jouduttiin tekee kahdesti hoitovirheen takia.ja tuloksena tulehdus. sitten tämä viimeisin siitä on neljä ja puol kuukautta mutta mielessä yhä. toista lasta olemme yrittäneet jo kuusi vuotta. enää en tiedä uskallanko yrittää. pelko uudesta raskaudesta ja keskenmenosta on kamalaa.välillä tulee inho miestänikin kohtaan. olen nuori aina voi yrittää sanotaan mutta milloin se aika parantaa ne haavat? kuinka kauan joudun odottamaan. en varmaan voisi olla päivääkään panikoimatta jos tieto uudesta raskaudesta tulisi. tsemppiä teille kaikille. antakaa tunteille aikaa ja antakaa ne näkyä. se on taito laji jota kaikki eivät osaa :hug:
 
Heipä taas...

Toi onkin mielenkiintonen kysymys,että kuinka sitä saa ittensää koottua kun keskenmenoja useampi kuin yksi takana. Tämän yhdenkin jälkeen tietää jo valmiiksi että se ei tule olemaan helppoa ja sitä vuotoa varmaan kyttää koko raskauden ajan :( ... Yrittämään oon ihan valmis tällä hetkellä,on jotenkin sellanen taisteluasenne tullut,et en luovuta,mut jos täätapahtuis toistamiseen tai kolmannen kerran,niin voin kuvitella että viimeistään siinävaiheessa voi olla aika luovuttanut olo.
Mut tällähetkellä ainoo asia mikä mua lohduttaa on just se että voi yrittää uudestaan,muuten en usko et voisin näin positiivisesti kattoo eteenpäin...
Nää hommat kun on jonkun korkeemman käsissä,ja ei auta kun ottaa riski oman mielenterveyden kanssa,ja toivoo et onnistuu...

Toivon teille kaikille voimia, etenkin te jotka ootte joutuneet toistamiseen kohtaamaan tän rankan surun ja menetyksen, otetaan päivä kerrallaan ja yritetään ajatella et kaikella on tarkotuksensa :hug:
 
Esikoistyttömme oli n.9kk kun odotin toista ja sain keskenmenon 7+3vkolla.Vessassa pyyhkiessä huomasin pikkuisen verta,seuraavana päivänä tuli jo enemmän ja sitä seurv pvänä kun olin menos ultraan lorisi oikein kunnolla.Kaikki tuli melkein ulos ennen kun oli ultran aika.Kaverini oli kokenut keskenm.n.6kk ennen minua ja en silloin tajunnut kuinka paljon se voi sattua ennen kuin se osui omalle kohdalleni.Koskaan en uskonut sen olevani mahdollista.Toisin kävi.Elämä tuntui epäreilulta.2kk keskenm.jälk.tulin uudelleen raskaaksi ja tietenkin pelkäsin taas keskenmenoa mutta toisin kävi.Nyt raskausviikkoja takana 34.
Toivotaan että kaikki menee loppuunasti hyvin.Tsemppiä ja muista että toivoa on aina.
 
Cosmis
Tänään on suuri päivä!! (IRONIAAAAA!) Tämä menee historiaan sinä päivänä, kun sain NELJÄNNEN keskenmenoni. Lapsia ei ole. Mahtaako koskaan tullakaan. Täytän pian 33. Yritystä takana melkein kolme vuotta. Alan olla tähän niin totaalisen loppu.

Olen yrittänyt olla urhea, ja tähän asti olen kaikenlaiselta paniikilta lasten saannin vuoksi onnistunut välttymään. Mutta miten kauan tätä oikeasti jaksaa?

Kaksi ekaa keskenmenoa tuli ulos itsestään, olivat hyvin alussa, viikoilla 5-6+. Kolmas jouduttiin tyhjentämään lääkkeellisesti, silloin todettiin viikolla 8-9, että kehitys oli - silloinkin - lakannut jo pari viikkoa aiemmin. Nyt menossa 6+1 ja tässä sitä taas ollaan. Tiputtelee ja rintojen arkuus on hävinnyt. Taas yksi potentiaalinen vauva viemäristä alas. Sattuu niin järkyttävästi. Siis sydämeen.

En enää ymmärrä mitä tehdä. Kaikki mahdolliset testit on tehty eikä mitään vikaa löydy. Ja sehän tässä kaikkein pahinta onkin!! Jos löytyy vika, niin se voidaan jo tänä modernina aikana usein korjata. Mutta kun ei löydy, niin sitä täytyy kestää tätä #&%?$!*ä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen.

Oltiin jo vuosi sitten menossa IVF:ään, mutta jotenkin sitä halusi uskoa, että se tästä vielä onnistuisi luomusti. Mutta kun tästä vuodesta ei muuta ole jäänyt käteen kuin kaksi keskenmenoa lisää, on kai pakko taipua.
Tässä viimeisessä "apuna" "varmuuden vuoksi" verenohennuslääke (kuulemma monetkin keskenmenot saattaisivat johtua siitä, että istukan pienet verisuonet tukkeutuvat) ja progesteroni. Paljon ei auttanut.

Mutta eihän IVF:kään ole kovin varmaa. Jos ne sikiöt ei kiinnity (tai mistä tässä nyt onkaan kyse) niin ei kai se sitten katso sitä millä tavalla ne on sinne paikalleen saatu??

Toki olen kuullut, että seitsemänkin keskenmenon jälkeen on vielä lapsia saatu, mutta ne ihmiset on varmaankin aloittaneet sen touhun ajoissa. Ikä pelottaa. Tää ei tästä helpotu, vaan hedelmällisyys laskee. Joka päivä. Siltä ainakin tuntuu.

Nyt itkettää kaikki näkemäni pikkulapset. Mua ÄRSYTTÄÄ yli nelikymppiset, jotka hops vaan tulee raskaiksi. VIHAAN kaikkia huumeiden käyttäjiä ja juoppoja, jotka vaikuttavat olevan niin jumalattoman sikiävää kansaa. Kertakaikkiaan RAIVOSTUTTAA.

Kiitos. Tämä jo helpotti.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.03.2007 klo 21:28 Cosmis kirjoitti:
Tänään on suuri päivä!! (IRONIAAAAA!) Tämä menee historiaan sinä päivänä, kun sain NELJÄNNEN keskenmenoni. Lapsia ei ole. Mahtaako koskaan tullakaan. Täytän pian 33. Yritystä takana melkein kolme vuotta. Alan olla tähän niin totaalisen loppu.

Olen yrittänyt olla urhea, ja tähän asti olen kaikenlaiselta paniikilta lasten saannin vuoksi onnistunut välttymään. Mutta miten kauan tätä oikeasti jaksaa?

Kaksi ekaa keskenmenoa tuli ulos itsestään, olivat hyvin alussa, viikoilla 5-6+. Kolmas jouduttiin tyhjentämään lääkkeellisesti, silloin todettiin viikolla 8-9, että kehitys oli - silloinkin - lakannut jo pari viikkoa aiemmin. Nyt menossa 6+1 ja tässä sitä taas ollaan. Tiputtelee ja rintojen arkuus on hävinnyt. Taas yksi potentiaalinen vauva viemäristä alas. Sattuu niin järkyttävästi. Siis sydämeen.

En enää ymmärrä mitä tehdä. Kaikki mahdolliset testit on tehty eikä mitään vikaa löydy. Ja sehän tässä kaikkein pahinta onkin!! Jos löytyy vika, niin se voidaan jo tänä modernina aikana usein korjata. Mutta kun ei löydy, niin sitä täytyy kestää tätä #&%?$!*ä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen.

Oltiin jo vuosi sitten menossa IVF:ään, mutta jotenkin sitä halusi uskoa, että se tästä vielä onnistuisi luomusti. Mutta kun tästä vuodesta ei muuta ole jäänyt käteen kuin kaksi keskenmenoa lisää, on kai pakko taipua.
Tässä viimeisessä "apuna" "varmuuden vuoksi" verenohennuslääke (kuulemma monetkin keskenmenot saattaisivat johtua siitä, että istukan pienet verisuonet tukkeutuvat) ja progesteroni. Paljon ei auttanut.

Mutta eihän IVF:kään ole kovin varmaa. Jos ne sikiöt ei kiinnity (tai mistä tässä nyt onkaan kyse) niin ei kai se sitten katso sitä millä tavalla ne on sinne paikalleen saatu??

Toki olen kuullut, että seitsemänkin keskenmenon jälkeen on vielä lapsia saatu, mutta ne ihmiset on varmaankin aloittaneet sen touhun ajoissa. Ikä pelottaa. Tää ei tästä helpotu, vaan hedelmällisyys laskee. Joka päivä. Siltä ainakin tuntuu.

Nyt itkettää kaikki näkemäni pikkulapset. Mua ÄRSYTTÄÄ yli nelikymppiset, jotka hops vaan tulee raskaiksi. VIHAAN kaikkia huumeiden käyttäjiä ja juoppoja, jotka vaikuttavat olevan niin jumalattoman sikiävää kansaa. Kertakaikkiaan RAIVOSTUTTAA.

Kiitos. Tämä jo helpotti.
hyvä jos helpotti.
mulla takana yksi keskenmeno viikko sitten. olin jo "turvallisilla" viikoilla rv 13 kun vauva (sikiö) kuoli.
manasin kanssa kaikenmaailman juopot, narkkarit ja seksin kanssa leikkivät lapset jotka aborteissa juoksevat..
mutta ketä mä olen tuomitsemaan- mä/meidän perhe vaan odotti tätä kolmatta vauvaa NIIN PALJON että siksi sattuu tosi paljon. ja sattuu edelleen tuhottomasti :ashamed:

päivä kerrallaan mennään ja täytyy uskoa että vielä meilläkin, niin kuin teillä on vauva tuhisemassa vieressä. pieni aarre :heart:

voimia sinulle.. :hug: :hug:
 

Yhteistyössä