Keskenmenon jälkeen kuumeilevat syksy 2018

Minullekin nuo ravitsemusasiat on sellaisia, että en mielelläni ota niihin kantaa. Itselläni on liikunta vähentynyt elämässä tasaiseen tahtiin, mikä myös kropassa näkyy ja aineenvaihdunnassa tuntuu. Joulun jälkeen sitten uusi elämä... ;)
 
Tapanintoivotukset kaikille! Ja onnittelut plussasta, aivan mielettömän ihanaa!!

Omanapailua tähän...
En mennyt enää silloin seuraavana aamuna gynelle, kun kivut loppuivat. Touhailin reippaasti joulua ja sainkin paljon aikaiseksi, kunnes havaitsin vuodossa hajun ja pian alkoi kuume nousemaan, sekä kivut iskivät päälle. Samalla vuoto runsastui. Lähdimme yhdeksän jälkeen illalla sairaalassa käymään heidän käskystä. Labrat oli ok. Ei crpssä moitetta, Hcg 255. Hb 90. Ultra näytti hyvältä. Epäilivät, että kohtu tyhjeni kunnolla silloin kun vuoto runsastui. Että hajuava vuoto olisi ollut niitä loppuroippeita. Ei todettu kohtutulehdusta. Kuume ei enää noussut ja vuotokin alkoi loppumaan. Hyvä niin. Uskon, että vihdoin ollaan voiton puolella tyhjennyksessä. Ajatusta puoltaa vielä mun halujen herääminen sitä mukaa mitä vähemmäksi on vuoto käynyt. ;) Tänään ei enää vuotoja ole ollut, ja voin kertoa että ikinä ennen tuo mies ei ole näin haluttavalta mun silmissä näyttänyt. :D Taitaapi tarkoittaa sutinaa iltasella makuuhuoneen puolella. Mitään paineita en meinaa uudelleen raskautumisesta ottaa. Itse uskon, että keho ei raskaudu ennenkuin siihen olisi valmis, joten mitään kortsuja ei kaivella esille.

Mitenkäs listalle pääsis mukaan?
Palleroita.. 39v..ya 6/2017(tjot)... Plussa 11/2018...kkm 12/2018...9.toiveissa

Olkoon vuosi 2019 vauvarikas! Meille kaikille toivon superovulaatiota, terveitä munasoluja ja sitkeitä siittiöitä, sekä mielenrauhaa ja tyyneyttä yritykseen! Uskotaan ihmeisiin ja biologiseen elämän jatkumisen tarpeeseen.

Terkuin Palleroita kera heräilevien hormonien
 
Oon käynyt kyllä lukemassa kaikki tekstit ja hyviä keskusteluja käyty täällä. Ostin just vaan uuden puhelimen ja kirjottaminen on vielä tällä hankalaa..
@Kerttttu ihanan joululahjan saitte!

Ymmärrän hyvin sen että ärsyttää jos joku vähemmän aikaa yrittänyt tuskailee jos itse on pidempään yrittänyt. Tää on kuitenkin niin herkkä asia niin itse ainakin suan kaikille että saa fiiliksiä kirjottaa vaikka olisi oma tilanne mikä. Musta on ainakin ollut helpottavaa kun on saanut tänne jakaa vaikka ei meillkäkään pitkä historia cielä ole, vaikka itsestä se tuntuukin pitkältä kun jotenkin kuvitteli että helposti tää menee.

Ravitsemuasiat on täälläkin ongelma. Painoa n. 8kg liikaa josta 4 tullut km jälkeen. Lohtusyöminen ja ahdistus. Täytyt todella ottaa itseä niskasta kiinni kun tämäkin puoli raskautumiseen vaikuttaa. Sain lahjaksi polarin niin jospa se kannustais liikkumaan

Omaaa muuten : tänään kp 20 ja ei hajua missä mennään. Viime kierrossa ovis kp 25 joten voi olla taas vasta tulossa. Ostin tänään testejä joten katsotaan bongaanko. Välillä ei tule mitään vuotoa, välillä tulee venyvää. Hiukan ärsyttää jos nää kierrot ei tästä ala lyhenemään.
 
@Palleroita Kiva kuulla, että sinun raskas urakka alkaa olla voitettu ja halutkin ovat jo heräilleet. ;)(y) Olet super-nainen! (y)

@tylleröinen_21 Toivottavasti saat oviksen bongattua. Onko sulla yleensä pitkät kierrot?

Itse meinaan aloittaa oviksen tikuttamisen tänään. :whistle: Koitan olla ottamatta paineita uudesta raskautumista, mutta avustan vain asiaa tikuttamalla hiukan ;)
 
Kp 24 ja dpo 8 menossa, maanantaina testaan ekan kerran jollon ois dpo10. En millään malttais odottaa testaamista, mut tiiän ettei aiemmin kauheesti kannata testata:D Välillä oon ihan varma, että nyt on tärpänny ja sit taas suurimman osan ajasta oon ihan varma että ei oo. Tissit on vähemmän arat kun normaalisti tässä vaiheessa kiertoao_O Mahassa myös toisinaan hassua paineen tunnetta, mitä on yleensä vaan oviksen aikaan :rolleyes: Yritän olla kuulostelematta mahdollisia oireita liikaa ja herättelemättä toiveita.
 
@Kerttttu onnea kovasti raskaudesta! Kaikki menee varmasti tällä kertaa hyvin. Vastauksena tuonne aiempaan kysymykseesi niin meillä ei ehtinyt mitään virallista yritystä ollakaan kun tuli plussa testiin. Ehkä se rauhoittaa mieltä kun raskautuminen oli viimeksi helppoa.

@Palleroita mulla on ollut sinänsä sama ajatus siitä, kuinka noi kemialliset on olleet paljon helpompia. Niitä en itse oo oikein mieltänyt edes keskenmenoiksi kun on pari kertaa osunut kohdalle. Nyt tää tuulimuna taas piti sisällään kuukauden pahoinvoinnin, lääkärikäyntejä, tyhjennyksen, jälkivuodot ja surun menetetystä lapsesta. Vaikka meillä se menetys olikin vain ajatuksen tasolla kun kuultiin että kohtu onkin tyhjä. Tuli noista lääkkeellisistä tyhjennyksistä käydystä keskustelusta mieleen, että onko muilla tullut sikiöpussi ja istukka ihan kokonaisina ulos? Mulla tuli ihan lapsivesineen kaikkineen se koko pussukka ehjänä ja istukka siinä kiinni. Silti vuodon ja hyytymien määrä oli raju, etenkin sit niiden ensimmäisten menkkojen jälkeen.

@sucrine painon pudotus on ihan hanurista, mutta ehkä lapsi on hyvä motivaattori siihen. Eipä se painon nousu muuta vaadi kuin sen, että syö enemmän kuin liikkuu. Mulla nousi paino vaikka luulin syöväni tosi vähän. Sit kiinnitin huomioni naposteluun ja tajusin syöväni juustoja ym. rasvasia ruokia tosi paljon. Jätin kaikki makeet herkut ja etenkin mehut + limut (myös ne lightit), juustot, leivät ym. pois. Lisäsin kaurapuuroo ja marjoja aamuun, iltaan rahkaa ja marjoja. Nopeesti niihin tottu ja sokerikoukusta pääsi irti. Piti vaan syödä säännöllisesti ja riittävän isoja annoksia että nälkä pysy poissa. Lisäks rupesin tekeen joka toisena päivänä 20 min. kotijumpan ja joka toisena venytteleen. Näillä keinoin tippu 4 kg kuukaudessa vaikka lähtöpaino ei ollu kauheesti ylipainon puolella. Tsemppiä sullekin tähän savottaan! (y)

Nyt on muuten sit ollut seksiä ilman ehkäisyä, mutta tuntuu että ei ollut tässä ekassa kierrossa ovulaatiota ollenkaan. Yleensä tunnen sen meinaan tosi selvästi ja nyt en, on vaan ollut koko ajan sellasta epämääräistä vuotoa. Kivoja ällöttäviä yksityiskohtia.
 
Mulla menossa kp 37 ja dpo jotain? Menkkojen ois pitäny alkaa tänään.. Ei näy. :whistle: Kierto kuitenkin heittelee ja tänään sain PC testiin hailakan hailakan viivanpaikan, onko noilla tapana ollu antaa viivanpaikkoja turhaan? :unsure: No, täytynee odotella, ettei menkat ala ja vahveneeko viivat. :giggle:
 
Hei, ootte varmaan viisaampia...
Kun ootte suoraan km jälkeen alkaneet tikuttaa ovista, niin missä vaiheessa ootte aloittanut? Mä lasken kierron alkaneen tän kuun18.pvä jolloin suurin osa materiaalista saatiin pois. Eli sen mukaan ois kp 12, todellisuus voi toki olla jotain ihan muuta.

Ihan mielenkiinnosta vaan, tietenkään en oo ajatellut ovista uutta raskautta silmällä pitäen. Enhän?! ;)

Oikeesti ajattelen, et onko kroppa miten toipumassa vs. Kemialliset. Kemiallisissa mulla kierto pysynyt just eikä melkein. Tosin suurin osa mun raskauksista on alkanut myöhään tulleesta ovulaatiosta, että heittoa kierrossa kuitenkin toisinaan on.
Tuli muuten mieleen, että meillä on tjottailu alkanut jo 7/17. Mutta koko tuon ajan mä söin säännöllisesti 4-8kpl Panacodia vuorokaudessa kroonistuneen migreenin kivunhoitoon. Yhtään raskautta ei alkanut. Selkeitä oviksia en huomannut kertaakaan. Mutta nyt syys-lokakuussa loppui migreeni, ja tietysti myös lääkkeiden popsiminen. Vikat menkat oli 6.10. Kas kummaa, ovis mulla oli öpaut lokakuun 24. -26. limoineen ja kipuineen ja marraskuun 5.pvä rtesti plussaa. Haluan siis varoittaa Panacodista raskausyrityksen aikana. Voipi estää oviksen tms. Tiedä sitten, et onko se Paracetamol vai kodeiini haitannut, veikkaan kodeiinia. Omalla kohdallani uskon lääkityksen vaikuttaneen raskautumiseen.
 
@Palleroita mä tikutin viime kierrossa (yk 2) 13-23 ja sitten hetken mielijohteesta kp 25 ja tärähti sellanen plussa että oksat pois. Se kierto oli 37 päivää. Ekassa kierrossa veikkaan että en ovuloinut kun ei ollut mitään kipuja menkkojen aikaan. Nyt oon tikuttanut 20-24 ja ei sitten mitään. Eli joko on ollut jo (en usko) tai sitten tulossa. Huomenna tai taas 26. Tai sitten en tässäkään ovuloi. Jos tääkin kierto venyy yli 35 pv niin soitan kyllä lääkärille. Kuulemma jossain märäätään 2kk jälkeem tasottavat pilsut jos vauva haaveissa.
 
Onko täällä miten tiivis porukka, mahtuuko mukaan?

Mulla todettiin kkm viikko ennen joulua neuvolassa, mikä kuitenkin lähti spontaanisti tyhjenemään niin, että sikiö poistui kotona nelisen tuntia ennen aikaa gynen polille, ja kun menin lääkärille hakemaan tyhjennyslääkkeitä, poistui istukka lääkärin tutkimuksen yhteydessä. Pari cytotecia suun kautta vielä viimeistelemään tyhjennyksen, joskaan en sillä mitään tehoa huomannut.

Nyt odotan raskaushormonin poistumista kehosta, vauvakuume on ihan valtava ja kärsivällisyys nollissa :D
 
@jammaillen toki mahtuu mukaan :love: Oon niin pahoillani keskenmenosta :( Varmasti ikävin mahdollinen tapa viettää joulua :cry:

On: Kp27 ja dpo10, aamulämpö vaan +36,1°C ja aamunen pc puhdas nega:( Uutta kiertoa ja menkkoja odotteleen...
Viikon päästä hakemaani koulutukseen haastatteluun ja pääsykokeisiin, ei siellä ainakaan tarvii siis oksennusta pidätellä :D Mulla viimeks alko pahoinvointi jo päivää ennen kun tikkuun tuli plussa..

Mitäs muille kuuluu näin vuoden vikana päivänä? :love:
 
  • Tykkää
Reactions: jammaillen
Tänää Kp 25 ja ovis viivat ei lähteny tummumaan. Flo ennustaa että kp 27 ois ovis joten varmuudeksi huomenna sitten vielä tallettelua.. Mutta ite epäilen kyllä enemmänkin että ovuloimaton kierto:unsure: 23 pv tuli sellasta venyvää limaa jossa vähän oli myös läpinäkyvää, se nyt on ainut mikä viittais siihen että ovis saattoi olla viime viikolla. 2 viikkoa pitäis nyt sit menkkoja odotella ja kai se sittrn täytyy lääkärille soittaa ja kysyä että voiko tälle mitään tehdä että saisi kierrot normaaliksi. Olisin kyllä iloinen siitäkin, jos edes menkat alkaisivat aikasemmin. Viime päivät on kyllä olleet :poop:. Koko ajan kuuleee että joku alkaa yrittämään ja tässä sitä sitten odotellaan että koska niitä uutisia alkaa tulemaan. Onneksi koulu alkaa taas kohta niin saa toivottavasti ajatukset muualle.
@jammaillen mahdut mukaan! Pahoittelut keskenmenosta:unsure:
toivottavasti et joudu kauaa täällä olemaan :whistle:(y)
Myönnän että harmitus on suuri jos ei raskautta tästä tule, viimeksi tärppäsi yk 3 joten kyllä sittä vähäm odotti että nyttenkin.... (n)
 
Meitä on täällä kirjoittelemassa:

* Emppuelkku......30 v.......ya 9/17...........km 3/18 rv 12.......yk 8 km jälkeen

* Minji..................33 v...... ya 8/17...........kkm 4/18 rv 7........yk 9 km jälkeen

* Aileen...............32 v.......ya 10/16..........km 2/18 rv 7........yk 6 km jälkeen

* Joulutoive.........24 v....... ya 11/17....tm 1/18 rv 11 ja km 6/18 rv 11.....yk 4 km jälkeen

* Ninnu118..........31v.........ya 12/17..........kkm 4/18, tm 8/18.....yk 4 km jälkeen

* Hannaah.........................ya 5/18............kkm 8/18 rv 10, km 12/18 rv 6.........yk 1 km jälkeen

* sucrine.............31 v........ya 12/17..........km 8/18..................yk 3 km jälkeen

* Nonsk..............28 v.........ya 9/15..........km 9/18.................. yk 3 km jälkeen

* tylleröinen_21...21 v........ya 5/18..........kkm 9/18 rv 10+1..............yk 3 km jälkeen

* Päppyrä...........25 v........ya 1/18........ ......................yk 4 ku jälkeen

* Pihlaja36.........37 v.........ya 2/18.......km 9/18...............yk x km jälkeen

* Rnna................28 v.........ya 9/18.........tm 10/18 rv 8................yk 2 tm jälkeen

* Marjusk.............27 v........ya 7/18.........km 11/18 rv 9................yk 2 km jälkeen

* MonaLisa33......33 v........ya 8/18.........km 11/18 rv 5................yk 1 km jälkeen

* Kumiankka1......27 v.......ya 5/17.......km 2/18, km 5/18, kkm 12/18

* em85.... 33v.......kkm 06/18 rv 19+6 ..... yk4 kkm jälkeen

Plussanneet :love::love::love::love::love::love::love::love: :

* Ipanainen +9/18

* Ruska82........36v.... ya 5/18..... kkm7/18 rv 11..... + 9/18, yk 1 km jälkeen

* mira.flower....35v....ya 10/17....km 2/18 rv 11.......+ 9/18, yk 7 km jälkeen

* joojoo1 + 9/18

* Noups........27 v.........ya 9/17.....kkm 6/18 rv 11...... + 10/18

* Marlen....... 36 v........ya 4/18.....tm 8/18 rv 12...... +11/18, yk 3 tm jälkeen

* kosmo........34 v.........ya 8/17.....kkm 6/18 rv 19........ + 12/18, yk 4 km jälkeen

* kathii..........28 v.........ya 8/18.....km 10/18 rv 8......... + 12/18, yk 2 km jälkeen

* Kerttttu..............28 v........ya 8/18.........km 10/18 rv 7................ +12/18, yk 3 km jälkeen

Laittakaa punaisella jos on korjattavaa listassa TAI haluat mukaan listalle :)
 
Viimeksi muokattu:
@jammaillen Pahoittelut keskenmenostasi ❤ Tsemppiä toipumisee ja tervetuloa mukaan!

Mä edelleen saan hailakan haamun pc testiin. Väsymys on kova ja etovaa oloa. Alavatsa ja selkä kipeä. Joko ovis on ollut oletettua myöhemmin tai sit hidas nousu kertoo jostain muusta.. :unsure: Mutta kyllä nyt jotai kropassa tapahtuu, sen selvittänee aika.. :notworthy:
 
  • Tykkää
Reactions: Marjusk
Pahoittelut keskenmenon kokeneille ja onnea haamusta @Rnna :love:

Tää uusi vuosi ja joulun seutu on ollut itselle henkisesti rankkaa aikaa, kun viime vuonna jouluna oltiin onnemme kukkuloilla plussasta ja kovasti suuniteltiin vauva-arkea jo. No, vuosi mennyt ja takana vain tuulimunaraskaus ja keskenmeno, eikä uusi raskaus nyt ota tulta alleen. Raskausuutisia satelee ja monet muistelee kulunutta vuotta, itselle se tuo jotenkin vain päällimäisenä huonot muistot pintaan. No, onneksi nyt se vuosi vaihtui ja kohta alkaa taas arki.
 

Yhteistyössä