Keskenmenon jälkeen ihmettelyä raskausoireista ja yleistä tilitystä

Kohta on 1 viikko ekasta ultrasta (piti olla np-ultra, tai raskausviikkojeni tarkistaminen), jossa todettiin sikiön kuolleen - ultra siis menkoista laskettuna 12+1 ja sikiö vastasi viikkoja 8+5. sain lääkkeellisen tyhjennyksen.

mutta siis:
sain tietää raskaudesta aika myöhään, noin 9. viikolla. eli periaatteessa, jos menkoista voisi laskea oikean ajan, niin olisin saanut tietää raskaudesta vasta sikiön jo kuoltua! :/ :/ koko tietoinen odotusaikani olisi siis ollut kuolleen sikiön kanssa ..... onko tämä mahdollista? tein raskaustestin kun aloin voimaan pahoin, koko odotusajan oli ällöttävää oloa, ruokahalun muutoksia, alavatsakipuja, tunteiden myllerrystä ja ties mitä... lääkäri sanoi, että oireita voi olla keskenmenosta huolimatta... mutta nyt mietinkin: alkoivatko minun raskausoireeni vasta sikiön kuoltua??? onko tämä jotain sairasta pilaa? mitä voin tulevaisuudessa ajatella raskausoireista?!

koska kiertojeni pituudet ovat mitä sattuu, ei voida tietää hedelmöittymisajankohtaa... eikä siis sitä, että monennellako viikolla oikeasti olin, tuo 12+1 oli siis vain teoreettinen... lääkäri tosin luotti siihen ja sanoi "no sikiön pitäisi olla paljon isompi, nyt se on vain 8+5" tai jotain sinne päin... kätilö ja lääkäri katselivat ultran näytöltä jotain, ja puhuivat keskenään... yritin kysyä mikä se on? mistä te puhutte? mutta eivät he vastanneet... arvatkaa vaan kuinka paljon tämä jäi vaivaamaan... haluaisin soittaa äippäpolille ja kysyä asioita, mutta en oikein tiedä miten niitä kysyn... haluaisin mennä sinne keskustelemaan, että uskallanko enää koskaan yrittää uudestaan... mutta tässä nyt joutuu varmaan ensin odottelemaan edes verikokeeseen pääsyä, käskivät mennä hcg-mittaukseen 3 viikon päästä... pitkä aika. onko joku muu mennyt keskustelemaan äippäpolille keskenmenosta?

viimeisten viikkojen aikana mun vatsa alkoi jo kasvamaan. muutkin huomasivat siitä jo raskauden, jota nyt sitten pitää selitellä. nyt joudun kantamaan mahaa, joka muistuttaa tästä surusta koko ajan, joudun kärsimään vuodosta, joka muistuttaa epäonnistumisesta koko ajan, ja estää yrittämästä uudelleen vielä, estää tekemästä mitään hauskaa... oma kroppa tuntuu pettäneen minut. olen sille vihainen ja katkera. tällä hetkellä en taas näe mitään toivoa lapsesta, näen vain uusia yrityksiä, suurta surua ja epätoivoa, ja lisää epäonnisia raskauksia - tai vähintään raskauden, jota jatkuvasti varjostaa keskenmenon pelko, tai jonka se pelko pilaa.

syytän itseäni keskenmenosta. välillä olen aivan varma, että sillä kerralla kun yhdynnän jälkeen sain kivuliaita supistuksia, lapsemme kuoli. miten pystyn mahdollisen tulevan raskauden aikana harrastamaan seksiä ollenkaan? huomaan myös siivoavani välillä hysteerisesti, olen varma, että kotimme sotkuisuus on syynä keskenmenoon... tai se, että minulla on ientulehdus, tai joku piilevä tulehdus jossain muualla... hulluksihan tässä tulee!!! :headwall:

miten tästä eteenpäin? miten te olette selvinneet? miten uusi odotus on sujunut?

nyt oli vaan pakko purkautua. mun päässä on niin paljon kaikkea, mulla on niin paha olla. en varmaan ole ensimmäinen, joka miettii näitä asioita keskenmenon jälkeen... olisin kiitollinen jostain avusta, en edes tiedä mitä kukaan voisi sanoa, että se minua nyt auttaisi, mutta.... kyllä te varmaan tiedätte tunteen.

(välillä olen jo iloinen, välillä suunnittelemme innolla tulevia yrityksiä ja miehemme kanssa päätämme, ettemme pelkää... mutta nyt on taas huono hetki, eikä minulla ole miehen lisäksi ketään kenen kanssa voisin kasvotusten näitä asioita läpikäydä... ja nyt mies on nukkumassa, olen yksin ajatusteni kanssa.)

Kiitos, että saan purkautua ja tilittää.
tömpsis.

 

Ensinnäkin se keskenmeno ei johtunut sinun tekemisistäsi mitenkään, vaikka ihan normaaliahan tuo on, että käy mielessään läpi kaikki, mitkä olis ehkä voineet mahdollisesti aiheuttaa keskenmenon. Minäkin mietin samanlaisia ajatuksia ekan keskenmenon jälkeen. Varmasti kaikki muutkin. Totuus on kuitenkin se, että se ei ollut mitenkään sinun syysi.

Saattoihan olla, että vaikka sikiö oli noiden viikkojen kokoinen, sen kasvu on hidastunut jo aiemmin ja pikkuinen oli hengissä vielä silloin, kun sait oireita. Mulla tosin ei np-ultrassa edes näkynyt koko sikiötä ja ihan selviä oireita oli kuitenkin ollut jonnekin viikolle 9 asti. Olin kuitenkin käynyt viikolla 6 verenvuodon takia ultrassa ja siellä kyllä näkyi syke, joten tuulimunastakaan ei ollut kyse.

Kyllä se lääkäri on sinulle varmasti kaiken oleellisen kertonut eikä salannut sinulta mitään. En tiedä pääseekö äitipolille keskustelemaan asiasta, mutta neuvolaan pääsee varmasti.

Varmasti uutta raskautta varjostaa keskenmenon pelko, mutta siihenkin tottuu ja meitä saman kokeneita on paljon. Mulla tuli tuon ekan keskenmenon jälkeen vielä kohdunulkoinen ja keskenmeno, mutta nyt olen jo viikolla 13 menossa ja alkaa pikkuhiljaa tuntumaan siltä, että meille on tulossa vauva. Suurimmalla osalla jo seuraava raskaus kuitenkin onnistuu. Älä siis vaivu epätoivoon. Toki suru ja menetys pitää käsitellä, mutta pian varmasti huomaat jo toivovasi innolla uutta raskautta. :hug: :hug: :hug:

-Happis

 

tömpsis: On ihan normaalia, että tunteet heittelee laidasta laitaan, mulla ainakin keskenmenon jälkeisellä 2 viikolla välillä olin ihan ok ja tunnin päästä siitä syvimmässä epätoivossa. Ja sun vika se km ei todellakaan ole! Mitään ei olisi voinut toisin tehdä, jotta masuasukki olisi jatkanut elämäänsä (lääkäri mulle tämän sanoi ja itse uskon myös näin).

En usko, että oisit kantanut kuollutta sikiötä koko sen ajan, mitä raskaudestasi tiesit. Hyvin todennäköisesti sikiön kasvu on kehittynyt hitaammin kuin pitäisi. Mulla sama juttu nyt jälkeen päin mietittynä, ultrassa, jossa syke näkyi, piti menkkojen mukaan olla 7-8+ mutta sikiö olikin 6+2. Kun tästä 2 vkon päästä taas ultrattiin (ja km alkoi samana päivänä) , niin sikiö oli vain 6+5 kuollessaan. Mulla raskausoireet oli vahvat vielä muutama pvä ennen km:a, sitten pari pvää ennen huomasin, että nyt mulla ei ookkaan enää oikeen mitään. Luultavasti pikkuinen kuoli siis vähän ennen km alkua, mutta oli kehityshäiriöinen alun alkaenkin.

Vaikeita juttujahan nää on ja omassa mielessään käy kyllä läpi ihan kaikki vaihtoehdot ja itsensä syyllistämiset. Aika auttaa, vaikka se aluksi ei siltä tuntunutkaan...

 

öö, mistä tuo hymynaama tuli...? ei kyllä pitänyt olla

 

Minä tuun kans tänne tilittämään ajatuksiani..

Minulla km 22.5 ja rv5.Oltiin vasta saatu tietää raskaudesta,ja sinä päivänä kakkukahveilla anoppilassa,jossa kerroimme raskausuutiset.Kotimatkalla alkoi vuoto,ja käännettiin nokka kohti naistenklinikkaa.
Olin jo edellisenä yönä tiennyt että jotain oli pielessä,jotenkin kummallista kipua vatsassa ja painaminen helpotti ja mahallaan nukkuminen.Kun vuoto alkoi niin tiesin heti että keskenhän se menee,vaikka mieheni ja anoppi sanoi että älä nyt vielä heitä kirvestä kaivoon.

Keskenmenohan se sitten oli,lääkärit näin totesi ultrassa ja kipulääkkeiden kanssa lähettivät kotiin.Yö meni kotosalla mutta aamupäivällä olin jo niin heikossa kunnossa että mies kiikutti minut takaisin klinikalle,vuosin kuin seula ja olin fyysisesti aika heikossa kunnossa;pyörrytti,heikotti,janotti mutta mikään ei mennyt alas,hourailin ja olin tosi väsynyt.Oltiin koko päivä ja ilta siellä sitten,sain tipan ja lääkettä.Lääkäri lopulta tutki(olimme päivystyksessä),ja kysyi miksei minulle jo edellisenä päivänä annettu tyhjennyslääkettä tai puhuttu siitä,sanoin että enhän minä sitä tiedä.Sovittiin että nukun kotona ja tulen aamulla takaisin ja saan tyhjennyksen.Olin menettänyt jo aika paljon verta,mutta vielä rankin oli edessä.
Sain 22 päivä kolme lääkettä(muista nyt nimiä...) emättimeen,ja hoitaja sanoi että puolen tunnin päästä alkaa menkkakipuja vastaavat kivut.Sanoin ukolle että kyllä mä aika hyvin kestän kipua..mutta mutta...
Kivut olikin ihan uskomattoman kamalat ja olin muutenkin niin heikossa kunnossa.Kouristelin,en saanut henkeä,oksensin(kuuluu kai siihen lääkkeeseen tuo että vatsa meni sekaisin),tärisin..lopulta vaan itkin ja en voinut hengittää kun supistukset oli ihan järkyttävän kovat.Sain onneksi vahvempia lääkkeitä mitkä ei myöskään kaikki auttaneet mutta viimeinen kipupiikki helpotti hitusen..
Lopulta sain jo hieman syötyä ja vitsailtua.Alkuillasta päästiin kotiin,kohtu oli tyhjentynyt suht hyvin ja jälkitarkastus oli 3 viikon kuluttua.

Vuoto kesti 1,5 viikkoa,sinä aikana ei seksiä harrastettu ja olin tosi tarkka että peseydyin ainakin vessakäynnin jälkeen.Olin suht sinut muutoin tuon asian kanssa pitkään,jo sairaalassa halusin vaan äkkiä sen alta pois.

Kuitenkin suru,pelko ja ahdistus tuli myöhemmin.Kuukautiset alkoi 1.7,tasan 6 viikkoa siitä kun keskenmeno vuoto alkoi.Ei käytetty ehkäisyä ennen kuukautisia mutta ei myöskään tultu raskaaksi.
Nyt tikutettiin ovulaatio 20 päivä ja lopputulosta ei vielä tiedetä.

En tiennytkään tämän pelon ja ahdistuksen olevan näin voimakasta,ennen kuin nyt kun uutta raskautta odotetaan ja ollaan epävarmoja onnistuiko.Epäilen kuitenkin vahvasti että en ole raskaana,ei ole mitään tuntemuksia...tissit olivat kipeät pari päivää mutta se meni ohi..itkettänyt on monikin asia ja oikein vuolaasti,mutta sekin voi johtua stressistä.

Kaiken kaikkiaan halusin vain kertoa oman tarinani ja sanoa että vaikka siitä on luullut päässeen yli,niin se voi kummitella vielä pitkään.
Itsesyytöksiä oli minullakin sillä käytin paljon lääkkeitä(masennus-uni-särky/kipulääkkeet),jotka lopetin kaikki heti kun sain tietää raskaudesta..syyttely on kai normaalia eikä se helpota oloa ollenkaan..

Pessimisti ei pety,enkä uskalla edes uskoa että olisin nyt raskaana tai että kaikki menisi hyvin..
Sulla Tömpsis km:sta ei ole kovin kauaa,joten sulle toivon haleja ja voimia!raskasta se on.

Mulle lääkärit painotti että keskenmeno tulee vain noin 1% uudelleen heti perään,ja asiasta kannattaa puhua.Onko lähipiirissä ketään saman kokenutta?mulla ainakin helpotti se,että sai puhua jonkun kanssa joka tiesi millaista se on...

Käsittele se asia kunnolla ja yritä hyväksyä se,että se tapahtuu melkein joka toiselle naiselle jossain vaiheessa elämää.Älä syytä itseäsi.
Ja jos sulla nousee verenpaineet kun joku käyttää lauseita "kyllä te sitten joskus saatte lapsen,kyllä te sitten joskus voitte yrittää,no ehkä näin oli tarkoitettu,onhan teillä aikaa",niin sano näille ihmisille että juuri nuo lauseet on niitä joita et halua kuulla.Mä ainakin oikein meinaan suuttua kun mulle noin sanotaan.
Olin raskaana ja haluan olla takaisin raskaana!Eräänlainen pakkomielle ja mielenvikaisuus on vallannut mun pääni mutta sen tunteen tietää ehkä ne jotka on keskenmenon kokenut..Mulla oli jotain masussa,ja haluan sen takaisin sinne..NYT JUST HETI!

Älä lannistu,yritätte uudestaan kun olette valmiita.Ja tukea saa aina!

Voimia

 

öö, mistä tuo hymynaama tuli...? ei kyllä pitänyt olla

Mulle tuli tuo samainen vinkkulinaama....eikä kyllä pitänyt!!

 

Omakääryle: Kiitos sanoistasi!!!! Melkeen samanlainen kokemus oli mulla toi tyhjennys - sitä ennen vain ei ollut mitään km-oireita eikä vuotoja, eli siinä pääsin helpommalla - mutta paskat se mitään "vähän vaan satu"!!!!!!! en ole ikinä elämässäni tuntenut mitään noin hirveää, se kipu, oksetus, tärinä, pelko ja kaikki oli jotain sanoinkuvaamattoman kamalaa! jos olisin tiennyt olisin vaatinut kaavinnan, mutta siinä tilanteessa en saanut sanaa suustani, joten lääkärit päättivät puolestani, että lääkkeellinen tyhjennys aloitetaan. joo, mä sain panadolia ja panacodia, ja kun halusin lisää särkylääkettä, niin mulle tarjottiin buranaa... heh... siitä kieltäydyin ja sain lisää panacodia, mutta sekään ei auttanut paheneviin kipuihin, vasta kipupiikki auttoi. (mitä se lääke on nimeltään?) paitsi siinä vaiheessa oli tuntejakin kulunut jo niin paljon, että ehkä pahimmat kivut olisivat olleet jo muutenkin ohi.

mulle on sanottu, että "kaikella on tarkoituksensa" "ens kerralla sitten" ja kaikkea sellaista... no olen itsekin löytänyt tästä jotain tarkoitusta, ja hyviäkin puolia, jos niin voi sanoa. mutta silti haluan sen takaisin mikä oli jo! sen syntymään olisi enää niin vähän aikaa, kun vertaa uuteen alkuun, uuteen odotukseen... kauheen kaukana!

eräällä tuttavapariskunnalla on kuulemma 6 keskenmenoa ennen esikoista... haluaisin heidän kanssaan puhua, mutta koska he ovat juuri saaneet toisen lapsensa, niin ei tunnu korrektilta mennä keskenmenoista kyselemään... eivätkä he ole niistä asioista meille kertoneet, mies kuuli muilta asiasta, eli en tunne muutenkaan olevani tarpeeksi läheinen kyselemään sellaisia... ei minulla ole ketään muita kuin mieheni, kenen kanssa voin puhua


nepula ja happihyppy: kiitos teillekin! tuotahan minä en ollenkaan ole tullut ajatelleeksi, että vauva kehittyi hitaasti ja sen takia oli niin vähän viikkoja. eli hyvä, että avauduin täällä, olen saanut jo apua teiltä

mies kyllä sanoi eilen, että mun pää taitaa olla aika sekaisin puhun ja mietin niin paljon kaikkea "tyhmää", tiedänhän minä järjellä, etten ole itse aiheuttanut keskenmenoa, enkä sitä voi ensi kerralla välttää mitenkään, mutta niin vaan mietin syitä koko ajan huomaatteko: "ensi kerralla"... olen niin varma, että ensi kertakin menee pieleen :'(

jotain positiivista: vuoto on kohta ohi, enää tulee niin vähän! sitten seuraavaksi alan kiukuttelemaan kondomien käytöstä, pitääkö niitä äh käyttää ennen seuraavia menkkoja!? :headwall:

Omakääryleelle onnea seuraavaan yritykseen ja raskauteen

Kiitos avusta teille, vähän täällä olo helpottaa jo en malttaisi millään odottaa, että päästään "tekemään" sitä vauvaa

muoks: vielä yksi kysymys: miten jälkitarkastus??? olen saanut ohjeeksi vain mennä verikokeeseen, eikö lääkärin tarkastusta tarvita, jos verikoe on ok? eli riittääkö verikoe kertomaan, että siellä on kaikki ok???

 

Hei tömpsis!Mulle sanottiin että tee raskaustesti kahden viikon kuluttua keskenmenosta,ja jos näyttää negaa niin raskaushormonit on kadonnu tms.Siitä oliko se nyt kolme tai neljä viikkoa mun olisi pitänyt mennä terkkulaan jälkitarkastukseen,mutta jouduin vatsakivun takia menemään naistenklinikalle uudestaan,ja siellä ultrattiin masu ja otettiin verikokeet ym,ja se riitti jälkitarkastukseksi.

Eikä me ainakaan käytetty kondomia ollenkaan kun vuoto loppui ja jäin odottelemaan ensimmäisiä menkkoja.En tullut raskaaksi koska mun kroppa ei ollut siihen valmis,enkä usko että edes ovuloin.Ehkäisystä ei ainakaan mulle,eikä parille kaverilleni ollut sanottu mitään.

Sulla on aika samoja ajatuksia kuin mulla on ollut;Keskenmenon jälkeen odotin vain seuraavia menkkoja,olin suht sinut jo km:n kanssa mutta hermorauniona odottelin että alkais normimenkat.Sitten kun ne kuuden viikon jälkeen alkoi niin siitä seurasi innostuminen,Jee pääsee yrittämään pian!Sitten tunteet vaihtuikin siihen,että no en minä raskaaksi tule kuitenkaan heti,ja jos tulen niin kesken se menee kuitenkin tai tulee joku muu komplikaatio.

Vaikkei aihe sua nyt ehkä kiinnostakaan,niin voin kertoa että tein torstaina raskaustestin,se oli puhdas nega.Tein lauantaina kaksi testiä(koska olen malttamaton ja hullu!),ja niissä oli molemmissa tosi haalea viiva.Tänä aamuna tein testin ja siinä oli jo paljon selkeämpi testi.Ja vaikka se testi näyttäisi mitä niin olen ihan varma etten ole raskaana,tasan niin kauan kunnes lapsi syntyisi!Pieni toivon kipinä on,mutta kyyninen ja pessimisti luonteeni ei tahdo uskoa asiaan.Jos testi näyttää lähiaikoina puhtaan plussan,niin soitan terkkulaan että haluaisin päästä kunnon tutkimuksiin ettei ole esim kohdun ulkopuolinen..koska eihän mulle mitään hyvää voi tapahtua!

Ja todellakaan se keskenmeno ei ollut mullakaan mikään "pikku juttu",vastaavaa en ole kokenut enkä toivo sellaista kipua kellekään.Kaverillani taas oli spontaani keskenmeno eikä niinkään mitään fyysisiä kipuja.Mutta tottahan toki mulle pitää tulla aina se pahin mahdollinen.
Mutta hei se on jo takana päin!!Säkin pääset siitä ajallaan yli.Mä en ikinä unohda sitä päivää jolloin vuoto alkoi,sitä häpeää mikä tuli siitä että juuri hetki sitten oli anoppilassa uutiset kertonut(vaikka turha sitä oli hävetä,mutta tuntui typerälle)..

Minä syyttelin itseäni monestakin asiasta..ja olen edelleen varma että suurin syy oli vahvat kipulääkkeet joita joudun syömään migreeneihin melko usein,plus muut lääkkeet.Nyt olen yrittänyt syödä terveellisesti ja en ole juonut tippaakaan alkoholia huhtikuun jälkeen.Mukamas nyt yritän olla parempi ihminen mitä olin silloin,vaikka todella teenkin kaiken suht samalla tavalla,ehkä hedelmien syönti on lisääntynyt.

Uskon kuitenkin että sulla tärppää ekoista menkoista raskaus...meinasin sanoa että kuten mulla,mutta enpäs sanokkaan... meillä se aiempi raskaus oli vahinko mutta tätä mahdollista raskautta tehtiin kyllä tekemällä ja rakkaudella.Niinkin hullulta kuin se kuulostaa niin panostin vitamiinien syöntiin,seksiä harrastettiin iltaisin ja aamuisin ja jäin jokaisen jälkeen 15-30 min makaamaan pakoilleni ja kerran taisin olla jalat kattoa kohti mutta niin kovasti halusin takaisin raskaaksi ja mies oli ihan mukana näissä mun hömppäjutuissa.

Toivon sulle kyllä kaikkea hyvää,paljon halauksia ja toivottavasti tiedät sen,että vastaavaa kokeneita on.Ja jos ei ole lähipiirissä ketään kelle puhua niin ainahan täältä löytyy juttukavereita.Itse ainakin uskon että roikun näillä sivuilla jonkun aikaa...

Voimahalauksia!

 

Kiitos taas! Toivon sulle plussaa, ja sellasta yli 9 kk kestävää sellaista

mulla on ollut vähän maha kipeä, vessassa käydessä ikäänkuin on vaikea hoitaa asiat, lihasten jännittäminen sattuu. ja sen jälkeen alavatsa kipeä. eilen kokeiltiin eka kerran seksiä, ja sen jälkeen tietty tää kipu alko (ei yhdyntää sentäs)... kuinkas kovin tarttee sattua, että pitää huolestua? vuoto on niin vähäistä, että aattelin aamulla soittaa terveyskeskukseen ja lähteä labraan...