keskenmeno?

Mulle kävi samoin (rv 9+3). Verta tuli todella paljon ja sen mukana hyytymiä. Olin jo melko varma keskenmenosta, mutta ultrassa näkyi elävä ihmisen alku. Lääkäri sanoi, että keskenmenon riski voi olla nyt suurempi kuin yleensä. Olo on nyt todella helpottunut, mutta silti pitää ottaa päivä kerrallaan. Mitään syytä verenvuotoon ei oikein osattu kertoa. Onko muilla kokemuksia?
 
kesken se sit meni :'( ei ollut meidä kirpulla kaikki kohdallaan kun niin tapahtu. onneks on pari hyvää ystävää, sisko ja äiti joille voi purkaa pahaa oloaan ja tietysti ihan mies, joka myös suree menetystä.itkukin on helpottanut 3 puhelinsoiton myötä.
en vaan koskaan ole ajatellut että niin vois käydä omalle kohdalle
 
Sarke
Voimia ja :hug: Päivä kerrallaan ja aika tekee tehtävänsä.
Mulla oli 2 viikkoa sitten toinen km. Ei sitä omalle kohdalle uskoa keskenmenoa. Nyt vaan toivoa uuteen raskauteen, peukutuksia.
 
no voi p...a. Voimia jaksamiseen. Tiedän miten kamalaa se on. Nyt meidän täytyy vaan yrittää uudestaan ja toivoa et seuraava menee loppuun saakka. Täytyy muistaa myös se että moni on voinut saada monta keskenmenoa ennen ku on onnistunu mutta on kuitenki onnistunu. Ja eiks oo tärkeetä tietää nyt ainaki se että voi ylipäätänsä tulla raskaaksi. Sekään ei oo todellakaan itsestäänselvää tänä päivänä. Mua ainaki himpun verran helpotti se. Mua jatkuvasti mietityttää se oma keskenmeno, sillee varsinki esim et nyt mulla olis just aika ekaan ultraan jne. Ei auta ku kestää. Se mikä ei tapa, vahvistaa. Lippu korkealle siskot ;)
 
mulla puhuminen on helpottanut oloa tosi paljon. eilen tosin töiden jälkeen olin henkisesti ja fyysisesti väsynyt. välillä vielä itkettää, on varmaan hormoonit aika sekaisin.
mulla on poika 1v10kk, tiedän siis että voin tulla raskaaksi =)
toivottavasti seuraava pysyy mukana loppuun asti.
kun vuoto loppuu niin yritys alkaa taas
 

Yhteistyössä