Keskenmeno rv 21

Minulla meni kesken raskausviikolla 21, eli todella myöhään. Se alkoi niukalla verenvuodolla ja supistelulla, eteni todella ripeästi, mitään ei kuulemma voitu tehdä. Lapsi oli päällisin puolin normaali, ja oli elossa vielä 15 minuuttia synnytyksen jälkeenkin. Sikiön paino oli noin 350g. Haluaisin tietää, onko kukaan kokenut samantapaista keskenmenoa. Minulla on jälkitarkastus 20.12, mutta pahoin pelkään että mitään syytä ei löydy. Koko raskaus eteni kohdallani täysin normaalisti, pahoinvointiakaan ei ilmennyt missään vaiheessa. Hedelmöittyminen tapahtui kuukausi e-pillereitten käytön jälkeen. Koko raskauden ajan käytin astmalääkettä lääkärin luvalla, eikä siitä pitänyt olla mitään haittaa. Se että sikiö syntyi elävänä on käsittääkseni harvinaista ja pelkään että minussa on jokin rakenteellinen vika. Olen lukenut että keskenmeno voi joskus johtua ns. kohdunkaulan heikkoudesta. Onko kellään tietoa tästä? Jos todetaan niin voiko ikinä saada lasta? Voisiko pieni kokoni olla syy keskenmenoon, eli jos sikiö ei mahtunut kasvamaan minussa? Pituuteni on 151,5 cm.

 

Olen pahoillani rankasta kokemuksestasi. Kai lääkärit lähettivät lapsenalun patologille katsottavaksi? Jos ei niin jälkikäteen syyn selvitys voi olla mahdotonta. Yleensä raskaus ei edes ala tai menee kesken jo heti alussa, jos sinussa olisi jotain rakenteellista suurempaa vikaa. Voimia koitoksissanne, toivottavasti saat apua lääkäriltä myös henkisiin vammoihin :hug:

 

Olen pahoillani puolestasi Muumio :hug: !Oli pakko vastata koska itsellä sama kokemus.Minun ensimmäinen odotus meni kesken viikolla 20+4 ja tästä on kohta 5 vuotta aikaa...sydämessä se ei ikinä unohdu.Minulla alkoi verenvuodot viikolla 15 ja ramppasin lääkärissä koko ajan mutta mitään sairaslomaa ei annettu tai muutenkaan kommentoitu asiaa...odotin ekaa enkä osannut edes vaatia mitään!Vuodot jatkui ja sitten sain tulehduksen ja viikko sen toteamisesta tuli tuo keskenmeno.samana päivänä sain postissa tuon tulehdusdiagnoosin ja reseptin mutta koskaan en niitä ehtinyt hakea...mitä jos olisin saanut nuo lääkkeet ajoissa niinkuin piti,olisiko kaikki mennyt hyvin loppuun?Jossittelu ei auta.Kaksi päivää supisteli ja luulin että minulla on joku vatsatauti kun mahakin oli aivan sekaisin,mutta totuus valkeni hyvin pian kun tunsin kotona vessassa jotain tulevan "väärästä" aukosta...sokissa työnsin sikiön "takaisin" ja lähdimme sairaalaan ja silloin alkoi todella kivut.Mitään ei tietenkään pystytty tekemään ja jouduin synnyttämään sikiön,mikä sekin oli sokki!!!Tuolloin en halunnut nähdä vauvaa tai tietää sukupuolta,olin niin sekaisin...henkisesti oli aivan hirveetä!!!Tästä kaikesta toipuminen oli pitkä prosessi ja sydämessäni minulla aina säilyy tämä tapahtuma.Syytä tähän kaikkeen ei saatu koskaan selville,tutkimukset kävin läpi mutta ei mitään,ilmeisesti kauan jatkunut verenvuoto aiheutti tulehduksen mikä sai synnytyksen käynnistymään???Nyt minulla on kaksi ihanaa tervettä tyttöä ja yritys kolmannesta...sain keskenmenon nyt myös syksyllä viikolla 6+1.Ainut mikä kaduttaa on että en sillä hetkellä halunnut katsoa vauvaa ja pidellä tuota pientä,niin sokissa olin!!Myöhemmin otin selvää että vauva olisi ollut poika ja otin selvää minne tuhkat on ripoteltu...viime jouluna kävin paikalla ensimmäisen kerran ja näin aion tehdä tänäkin jouluna!Tämä on jotenkin auttanut...ja se että otin myöhemmin sukupuolesta selvää kun se kuitenkin myöhemmin alkoi vaivata,tunne osui oikeaan ja tiesin sisimmässäni että poika minulla on...Voimia sinulle ja jaksamista :flower: !

 

Kiitti teille molemmille vastauksista. Helpottaa tosi paljon kun saa purkaa asioita jollekin jolla on samanlaisia kokemuksia. Vaikka oma mieheni onkin ollut suurin tukijani koko ajan, ei hänellä kuitenkaan tunnu olevan mitään käsitystä siitä mitä käyn läpi. Vaikka hänkin toki suree menetettyä poikaamme. Minulle tämä kuitenkin merkitsee koko maailman romahtamista. Tuntuu ettei minua enää ole samalla tavalla olemassa. Raskaana ollessani tunsin olevani jotain tärkeää. Minulla oli iso maha ja kannoin sitä ylpeänä. Sitten vedettiin matto jalkojen alta. Mutta pakko olisi päästä eteenpäin. En halua masentua ja jäädä jumiin.

Sinäkin Piizu menetit esikoisesi, miten pian aloit odottaa toista lastasi? Oliko suunniteltua? Lääkärit ovat sanoneet minulle että kannattaa vaan yrittää uutta samantien, mutta mitä jos en ole henkisesti valmis? Kovasti haluaisin oman perheen..

 

Minä olen myös pahoillani. Olen itse täällä monta kertaa kertonut minun raskaudesta. Odotin esikoista 2004, alku meni hyvin (niin oletimme) kunnes alkoi hirveät mahakivut ja jouduin ramppaa lääkärillä viikon välein. Aina kuuntelivat vain sydänäänet ja tunnustelivat. Rv 19+5 sitten sattui niin paljon että sairaalaan jouduin ja ultrattavaksi. Kaikki ei ollut hyvin, itseasiassa mikään ei ollut hyvin :'( Pojaltamme (esikoinen) puuttui puolet päästä, joten jouduimme keskeyttää raskauden 20+3 :'( Poikamme syntyi ja menehtyi 20.4.05. Kuukausi siitä eteenpäin niin olin taas raskaana, Tytär nyt 1v9kk ja "kolmatta" nyt odotamme rv 12+4 :heart:

Esikoista mietin joka päivä ja joka päivä melkein tulee itkettyäkin hänen takiaan. Rankkaa tämä on mutta tytär saa jaksamaan eteenpäin päivä kerrallaan. Se piti viel sanoa että kun esikoista rupesin odottaa niin tulin heti raskaaksi kun pillerit jätin pois. En sitten tiedä johtuiko kehityshäiriö tuosta syystä että tulin niin nopeasti raskaaksi vai mikä syynä. Sitä ei ikinä saatu tietää Olen itsekin tosi pieni 146cm, enkä usko että se siitä johtui.

Jaksamista teille eteenpäin :hug:

 

Minulla keskenmeno oli helmikuussa ja marraskuussa plussasin...aika pikä aika mielestäni sillon...tosin minulle tehtiin kaavinta ja taisi olla minun elimistölleni aika rankka kokemus.Minun piti vielä rampata jälkitarkastuksissa kun epäiltiin koko ajan että kohtuun kuitenkin oli jäänyt jotain ja piti odottaa ne yhet kuukautiset eli yritys alko joskun huhtikuussa.Tsemppiä sinulle,tiedän mitä käyt läpi,tulee parempia aikoja ja taas romahduksia...uusi vauvan odotus oli kyllä paras lääke!!!Tässä vuosien saatossa olen kyllä tullut tulokseen että jokainen lapsi on lahja,niitä ei tehdä vaan saadaan,omat suunnitelmat ei niihin paljon vaikuta...nyt kuumeilen kolmannesta...tai hassua sanoa,viidennestä, eikä se näytä helpolla tulevan.Täytyy vaan luottaa korkeampiin voimiin tässä asiassa,kai se sitten tulee kun se on tarkoitettu!Voimia sinulle ja jaksamista,tiedän että tämä jolulunaikakin vielä rassaa ja pistää miettimään asioita enemmän... :hug:

 

Pahoitteluni kaikille vauvansa menettäneille. 1,5 kuukautta sitten menin rakenneultraan rv 20+1. Ultrassa hoitaja totesi, että vauva on kuollut, sydämenlyöntejä ei löytynyt. Synnytin poikani seuraavana päivänä ja jouduin vielä kaavintaan. Löytyykö saman kokeneita kohtalotovareita? Jälkitarkastus on vasta tammikuussa, yhdeksän viikkoa synnytyksestä! Tuntuu, että on liian pitkä aika odottaa vastauksia...

Haluaisin kysyä teiltä, jotka olette kokeneet myöhäisen keskenmenon, mitä lääkäri on sanonut teille uuden raskauden yrittämisestä? Pitääkö odottaa pidempään ennen kuin yrittää uutta raskautta, kun raskaus on keskeytynyt myöhäisessä vaiheessa? Onko jotain merkitystä myös sillä, että kyseessä on keskeytynyt keskenmeno ja että on joutunut kaavintaan? Tarvitseeko elimistö pidemmän ajan toipumiseen tällaisen jälkeen?

 

Mulla on jälkitarkastus ensviikon torstaina, 6 viikkoa synnytyksen jälkeen ja sekin mielestäni hirveän pitkä aika. Että tuo 9 viikkoa kuullostaa jo kohtuuttomalta. Mutta ilmeisesti halutaan että on ainakin yhdet menkat ennen tarkastusta, että nähdään onko elimistö lähtenyt palautumaan. Minä olin myös kaavinnassa synnytyksen jälkeen, kun istukka ei sitten tullutkaan itestään ulos.

Minua jännittää hirveesti myös tuo jälkitarkastus, koska haluaisin jo alkaa yrittämään uutta raskautta, mutta pelkään lääkärin tuomiota. Silloin kun olin vielä osastolla niin kaikilla tuntui olevan eri näkemyksiä siitä kuinka pian voi yrittää uudestaan. Jotkut sanoi heti ekojen menkkojen jälkeen, toiset sanoi että 2-3 menkat.. Mutta kovasti kuitenkin hoitajat ja lääkärit sanoivat että heti vaan uutta kehiin, ettei saisi jäädä pelkäämään. Ja yksi jopa vannotti että varmasti saan joskus lapsen. Eli en usko että sillä on merkitystä että keskenmeno tuli myöhäisessä vaiheessa ja kaavinnatkin pitäisi olla suht turvallisia. Ja alatiesynnytys on kuitenkin se kaikkein luonnollisin tapa synnyttää ja josta elimistö palautuu nopeiten. Niin kamalaa kun se meille olikin.

Oma fysiikkani on pelannut pirullisen moitteettomasti km:n jälkeen; jälkivuoto kesti noin 10 pvää, menkat alkoi tasan 28 pvää synnytyksestä. Ei kipuja eikä särkyjä. Arvet on jäänyt henkiselle puolelle. Se onkin sitten eri juttu.. Tiistaina menen juttelemaan psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa, kun on ollut univaikeuksia ja lieviä ahdistuskohtauksia.

Palaan sitten palstalle heti kun olen käynyt jälkitarkastuksessa ja kerron minkälaisen tuomion sain. Voimia sulle surusydän! Ja muille kiitoksia vastauksista!

 

Kiitokset sinulle Muumio vastauksistasi! Kun sain jälkitarkastusajan, olin niin shokissa kaikesta tapahtuneesta, etten tajunnut miten pitkä aika on odottaa yhdeksän viikkoa... Eikä silloin osannut edes ajatella tulevaisuutta ja uutta raskautta. Nyt kun aikaa on kulunut ja toipuminen edistynyt, on haaveissa tulla uudelleen raskaaksi. Ensimmäiset kuukautisetkin olivat jo ja tuntuu, että haluaisi päästä yrittämään pian uudelleen, mutta vielä pitää odottaa kuukausi jälkitarkastusta. Toisaalta olen kyllä sitä mieltä itsekin, että on hyvä odottaa muutamat kuukautiset ennen kuin aloittaa yritykset, että elimistö ehtii hyvin palautua. Minua pelottaa, että jos jälkitarkastuksessa löytyykin jotakin, mikä on esteenä uudelle raskaudelle... Haluaisin pian selvyyden tähän epätietoisuuteen.

Hyvä, että pääset juttelemaan tapahtuneesta asiantuntijan kanssa. Itsellänikin on ollut psyyke kovemmalla koetuksella kuin fysiikka. Minulla univaikeudet ovat alkaneet hieman helpottaa,vaikka vieläkin "nukahtamislääkkeenä" toimii televisio. Omassa sängyssä ajatukset pyörivät koko ajan päässä, eikä uni tule silmään. Välillä on ahdistanut niin paljon, että on pitänyt lähteä keskellä yötä kävelemään. On vain elettävä päivä kerrallaan. Välillä menee jo paremmin ja välillä tuntuu, ettei pysty muuta kuin itkemään ja suremaan.

Toivottavasti sinulla Muumio on kaikki kunnossa jälkitarkastuksessa. Pidän peukkuja ja toivotan myös sinulle voimia jaksaa eteenpäin!

 

Pahoittelut kaikille pikkuisensa menettäneille

Surusydän: Minä synnytin kesällä kuolleen poikamme, rv 23. Istukka ei irronnut, joten jouduin synnytyksen jälkeen leikkaussaliin, istukan käsin irroittamiseen ja kaavintaan. Meille lääkäri sanoi ettei tarvitse odottaa yhtiäkään kuukautisia, vaan saamme alkaa heti yrittämään uutta. Yk 5 viimein tärppäsi (tiedän että suruaika otti osansa ettei tärpännyt...) mutta se meni kesken rv 5+5

Voimia kaikille

 

Kauheesti voimia kaikille! :hug:

En voinu ku itkee ku luin näitä viestejä :'(

 

Jatkan tarinaani tällä samalla ketjulla..

Keskenmenostani on aikaa melkein kuusi viikkoa. Tänään kävin psykiatrian sairaanhoitajan luona "juttusilla", kun tuntuu että henkinen toipumiseni on ottanut takapakkia.. Hoitaja (oli muuten mies) sanoi että tämä on ihan normaalia, kun kyseessä on kuitenkin kriisitilanne. Ei ole vaaraa, että sairastuisin pahemmin tai mitään, eikä hän epäillyt ollenkaan etten selviäisi surustani. Olen siis terve silläkin saralla.

Kuitenkin hän oli sitä mieltä että kannattaisi odottaa minimissään puoli vuotta ennen uuden raskauden yrittämistä!

Aika kohtuuttoman kauan minun mielestäni, vai mitä mieltä olette? Jälkitarkastus on torstaina, että katsotaan nyt sitten mitä se lekuri sanoo.. Mutta jos fyysinen puoli on kunnossa, niin en kyllä ajatellut odottaa puolta vuotta. Kun eihän se raskautuminenkaan tapahdu niin helposti. Ja kun kyseinen hoitaja oli vielä mieshenkilö, jonka erikoisalaa ei ole naistentaudit tai synnytykset.

Kertokaa mielipiteitänne, kestän kyllä. :xmas:

 

Sinuna en odottelisi...en tietenkään tiedä sinun henkistä tilaasi nyt,mutta omasta kokemuksesta tiedän että minulle uusi raskaus oli paras lääke :heart: !Olin itsekkin henkisesti tosi pohjalla,mutta selvittiin,ei kyllä unohdu koskaan!!Voimia sinulle ja toivotaan että tarkastuksessa kaikki on hyvin ja saat luvan yrittää uudestaan!tule kertoilemaan kuulumisia... vielä näin vuosien jälkeen on minullekkin ihana purkaa näitä asioita saman kokeneen kanssa :hug:

 

Kiitokset MyAngel vastauksestasi. Olen todella pahoillani menetyksiesi vuoksi. On varmasti rankkaa kokea tämä tuska kaksi kertaa lyhyen ajan sisällä. Kunpa olosi helpottuisi :hug:.

Muumio: puoli vuotta on kyllä aika pitkä aika odottaa... Jos sinusta itsestäsi tuntuu, että olet valmis uuteen yritykseen aikaisemmin, niin miksi odottaa! Edellyttäen tietysti, että fyysinen kuntosi on ok. Huomennahan sinulla onkin jo jälkitarkastus!

Piizu: kerroit, että sinua harmittaa, ettet katsonut poikaasi. Meidän pojasta otettiin sairaalassa valokuvia, jotka ymmärtääkseni liitetään papereitteni joukkoon. Tiedän myös muita, joiden kuollut vauva on valokuvattu sairaalassa. Kannattaakin kysyä sairaalasta, onko heillä valokuvaa pojastasi. Ainakin jos tuntuu siltä, että kuvan näkeminen toisi helpotusta oloosi :heart:.

 

Kolmatta odotimme, kahden vuoden yrityksen jälkeen ilo oli suunnaton, laskettu aika olisi nyt jouluaattona.

Lääkäri sanoi, että olisi hyvä odottaa yhdet kuukautiset mutta ei ole estettä aloittaa yritys hetikään kunhan odottaa jälkivuodon loppumisen. No me odotimme jälkitarkastukseen asti, tosin vuotokin kesti minulla melkein viisi viikkoa. 7 viikkoa km:n jälkeen oli jälkitarkastus jossa sain kuulla sitten patologinvastauksen ja omien kokeiden vastaukset. Itse halusin odottaa noita tuloksia, en olisi millään kestänyt jos olisin sattunut raskautumaan ja olisi löytynyt joku tietty syy joka km:n aiheutti ja se olisi voinut aiheuttaa sen uudestaan.
Vajaat 9 viikkoa km:n jälkeen oli ensimmäiset kuukautiset, sen jälkeen meni taas aikaa ja oli tiputteluvuotoa 16 päivää, jonka jälkeen kävin lääkärissä. Sieltä sain Terolutit tasaamaan kiertoa ensin ja vuoden vaihteessa voin aloittaa Clomifenit. Mutta se on jo toinen asia, minulla on aina olleet hyvin pitkät ja vaihtelevat kierrot.

Minulla löytyi pahoin tulehtunut ja paljon sidekudosta oleva istukka, ei sen tarkempaa syytä. Poikamme en halunnut nähdä ja se aina välillä kovin ahdistaa mutta tilanne oli silloin kovin vaikea ja olin yksin sairaalassa sillä mieheni ei päässyt mukaan, koska hänen täytyi olla navetassa aamulla.

Itse olen ollut tunteiteni kanssa kovassa myllerryksessä, kolme hyvää ystävääni on saanut nyt alkutalven aikana vauvan.
Suurin isku oli kuitenkin ensimmäinen raskausuutinen keskenmenon jälkeen, olin suorastaan hirviö. Mutta ainakin opin sen, että kaikki tunteensa on käsiteltävä jotta niistä pääsee eroon ja vaikka se on kuinka rankkaa niin muuta keinoa ei ole kuin märehtiä ne kipeät tunteet.

Tuleva joulu hieman pelottaa, mutta olen kyllä aika tietoisesti järjestänyt seuraa ja ohjelmaa meille. Samaan aikaan jännittää, että auttaako clomifenit miten nopeasti vai lainkaan ja samalla jarruttelen itseäni toivomasta liikoja.

Voimia kaikille pienokaisensa menettäneille, he eivät koskaan unohdu ja he ehtivät jo lyhyen hetkensä aikana opettamaan meille valtavasti, sekin on tärkeää, vaikka sitä on vaikea uskoa.

Rauhallista joulunodotusta teille kaikille

 

Viikko sitten oli jälkitarkastus ja nyt vasta pääsen kirjottamaan tänne! Joulu vähän sotki tossa.. No eipä musta mitään vikaa löytynyt - eikä vauvastakaan, tätä vähän jo epäilinkin. Lääkäri otti kuitenkin minut ja tapaukseni hyvin tosissaan, sillä äidillänikin ollut yksi keskossynnytys rv 28, ja kahden muun raskauksien aikana hän on maannut loppuajat sairaalassa supistelujen vuoksi. Minulla voi siis olla geneettinen taipumus, mutta konkreettisempaa "vikaa" ei välttämättä löydy koskaan. Vanhempi siskoni on synnyttänyt kaksi tervettä lasta täysiaikaisena, ilman keskenmenon uhkaa.

Yksi syy keskenmenooni voisi olla se että vereni on liian paksua, eli minulla olisi tukostaipumus. Tämä selviää maaliskuuhun mennessä, sillä minulta otetaan vielä verikokeet. Sen enempää en ole kyseiseen "vaivaan" perehtynyt, täytyy varmaan käydä tuolla lapsettomuuspuolella tutkimassa.. Jotenkin nyt toivon että vika löytyisi, jotta saisin sitten oikeanlaista hoitoa jos vielä saan uuden tilaisuuden.

Lääkäri otti esille myös ns. kohdunkaulan heikkouden, mutta sanoi sitten että minun kohdallani ei olisi kyse siitä, koska keskenmenoni alkoi verenvuodolla ja synnytyksessäni oli selkeä avautumisvaihe. Tämä oli iso helpotus minulle =)

On olemassa vielä sellaisia infektioita, joita ei pystytä havaitsemaan kokein, eli ei tiedä vaikka minuun olisi iskenyt sellainen. Tällöin kyseessä ei olisi mikään perityvä ominaisuus minussa vaan puhdas huono tuuri.

Miten tätä elämää voi ikinä käsittää? Kaikkein vähiten ymmärrän sitä, että voimme raskautua helpostikin, mutta äidiksi tuleminen ei olekaan helppoa. Raskaana ollessani ajattelin jo olevani äiti, mutta olinkin "äidiksi yrittävä". Väkisin tulee mietittyä, että enkö ollutkaan äiti-ainesta?

No minulla kuitenkin pitäisi olla vielä kaikki mahdollisuudet saada lapsi. Mutta samalla tiedän että tilanne voi toistua. Onpa ristiriitaista. Joudun ehkä kokemaan menetyksen uudelleen, mutta se on ohittamaton asia, jos lapsen haluan saada. Äidiksi tullaan/halutaan itsekkäistä syistä aina, mutta lapsi on aina lahja.

Minä pääsen yrittämään uudestaan vasta maaliskuussa, ja nyt aionkin nauttia kaksistaan olosta mieheni kanssa. Ehkä meitä joskus on enmmänkin.. Oikein hyvää Uutta Vuotta kaikille!

 

Muumio: Aivan varmasti olet äiti-ainesta! Joskus vain sattuu ikäviä asioita, joihin ei itse voi vaikuttaa. Uskon, että tekin saatte oman vauvan syliinne. Minulla on sama tilanne siinä mielessä, että syytä pojan kuolemaan tuskin koskaan löytyy. Soitin jo etukäteen sairaalaan ja kyselin testien tuloksia: niistä ei löytynyt mitään, mikä selittäisi keskenmenon. Varsinainen jälkitarkastus minulla on ensi viikolla. Kun syy ei selviä, niin tulee väkisinkin mietittyä kaikenlaista ja olo on tuskainen. Mitä olisin voinut tehdä toisin, että näin ei olisi käynyt? Toisaalta järki sanoo, että tuskin olisin voinut tehdä mitään estääkseni tapahtunutta...

Unicco: Minäkin olin yksin, kun poikamme syntyi. Mieheni ei ehtinyt ajoissa paikalle, koska oli kahden vanhemman lapsen kanssa kotona ja hoitaja ei ehtinyt aiemmin heidän luokseen. Kolmas lapsi oli minullekin tämä pienokainen. Toivottavasti joulusi sujui hyvin, vaikka varmasti kaipasit vauvaa syliisi. Itselläni laskettu aika olisi ollut maaliskuussa. Odotankin kevättä hieman pelonsekaisin tuntein...

Toivotan kaikille onnellisempaa uutta vuotta 2008 ja rohkeutta uuteen yritykseen! Toivottavasti tämä vuosi on vauvarikas meille kaikille!

 

Muumio, minusta sinä olet äiti. Se pieni, jonka menetit oli ihminen, sinun lapsesi. Ei jokin yritys olla ihminen vaan ihminen, lapsi. Saat ajatella olevasi äiti, joka ei saanut pitää lastaan luonaan. Ja lapsesi on nyt hyvä olla.

 

Joulu meni meillä oikein kivasti, aattona en juurikaan kerennyt edes miettimään vauvaa jota ei tulutkaan. Tosin viime vuonna joululaulut, etenkin ne jossa laulettiin joulunlapsesta ja ihmeestä saivat minut herkästi kyyneliin.
Sitten joulupäivänä vasta iski ikävä ja suru jälleen kun kuulin Heinillä härkien- kappaleen.
Mutta katsoisin selvinneeni yllättävän hyvin tämän puolivuotta, ei sitä aina voi uskoa kuinka vahvaa tekoa ihminen voi olla. Meillä tuo kuopus kovasti kyselee että joko meille on uusi vauva tulossa ja se hieman rasittaa mutta kovasti uutta toivomme toki jo.

Onnellista ja hyvää uutta vuotta kaikille!

 

Mukava kuulla, että joulusi sujui hyvin :heart: Meilläkin ekaluokkalainen tuumaili eilen ensimmäistä kertaa keskenmenon jälkeen, että kyllähän meille vielä voi tulla vauva (keskenmenosta nyt reilut kaksi kuukautta)! On ottanut erittäin raskaasti pikkuveljensä menetyksen ja vieläkin käy läpi omaa suruaan tapahtuneesta todella usein. Itse odotan pelolla huomista jälkitarkastusta :/ Pitkään olen joutunut odottamaan ja nyt jännittää, löytyykö minusta jotakin, mikä estää uuden yrittämisen... Me olemme miehemme kanssa jo suunnitelleet, että uutta raskautta yritämme heti, jos lääkäri antaa siihen luvan. Tsemppiä teillekin uuteen yritykseen ja paljon plussaonnea tälle uudelle vuodelle :hug:

 

minulla meni ensimmäinen raskaus kesken 16 viikon lopulla , todettiin tuolloin ultrassa että sikiö oli eloton ja käpertynyt kohtuun . vajaat 2 viikkoa aiemmin oli ollut ultrassa ja kaikki oli hyvin ja vauva heilutteli käsiään ja jalkojaan ... en ollut uskoa ,että sydänlyöntejä ei löytynyt ja lääkäri kysyi haluaisinko mennä kotiin asiaa miettimään ja tulla huomenna uudelleen? no en todellakaan halunnut mennä kotiin asiaa miettimään vaan jäin sairaalaan . raskaus oli jo niin pitkällä , että jouduin käymään myös synnytyksen läpi ja synnyttämään "vauvamme" ämpäriin ... minä halusin tuolloin nähdä sikiön ja sainkin nähdä , se oli jo ihan vauvan näköinen kämmeneen sopiva ... sen jälkeen oli vuorossa vielä kaavinta , ettei mitään jää kohtuun .
saimme myös pitää seuraavana päivänä sikiplle siunaamistilaisuuden sairaalan kappelissa ja se auttoi !

lääkäri käski odottamaan yrityksen välillä jälkitarkastuksen ja yhdet kuukautiset , no ne menivät ja olinkin raskaana !!! pelko oli mukana koko raskauden ja mies sanoi vain että katsotaan nyt vielä synnytykseen lähtiessä ..se oli raskasta aikaa ... tuosta synttyi kuitenkin terve poika , joka nyt jo 10v

nyt minulla on 3 lasta ja muiden kuin tuon km:n jälkeisen raskauden alkaminen on kestänyt 8kk -2 vuotta "yritystä" , ja jostain olen kuullut , että jos on helposti tullakseen raskaaksi niin se tapahtuu heti km:n jälkeen tai pillereiden lopettamisen jälkeen . joten jos vaan itse on valmis niin miksi ei voisi jo koittaa uutta raskautta .

ai niin ja tuosta km:sta minulle sanottiin , että elimmistö palautuu nopeammin ja paremmin jos on joutunut synnyttämään vaikkakin elottoman sikiön , kuin jos vain kaavinta !

km:n pelko on ollut mukana jokaisessa raskaudessa ja odottaa tuon 16 viikon rajapyykin ohi menemistä , tosin nyt jo luottavaisemmin mielin .

nyt yritystä takana vuosi , Pitkät kierrot ja PCO todettuna .
Apuna toista kierrosta clomit ja ekaa metformiinit ja laihdutus ...
pilleireiden jälkeen haalea plussa 2 viikkoa ja sitten vuoto ...

neitim