Keskenmeno rv 16+6

Onko muita saman kokeneita? Itse olen aivan sekaisin ja surullinen en itkultani pysty edes kunnolla kirjoittamaan.
Pieni enkelini tuli pois ti-ke yönä ja syytä siihen miksi en tiedä. Alkoi limainen verivuoto jota seurasi kovat supistukset. Päivystykseen mennessä oli jo kahdelle sormelle auennut ja supistukset todella rankkoja. sain pistoksena lääkettä jonka pitäisi ehkäistä supistuksia, vaikka lääkäri jo tuossa vaiheessa oli epäileväinen sen tehoon. Vauva oli tuossa vaiheessa virkeä, liikkuvainen ja sydänäänet hyvät.
Siitä huolimatta hän pääti tulla pois, klo 01 synnytin ulospäin täydellisen näköisen pienen vauvan joka muistutti suunnattomasti sisaruksiaan. poika 04/01 ja tyttö 02/05.
Ikäväni on aivan kauhea en saa vauvan kuvaa pois mielestäni enkä edes halua. :'( Jälkitarkastus on vasta kahden kuukauden kuluttua jolloin pitäisi kaikkien kokeiden tulokset olla selvillä, myös patologin tutkimus istukasta. Silloin ehkä saan tietää miksi vauvani tuli pois. Toisaalta mietin mitä sillä tiedolla teen sillä eihän se tuo vauvaani takaisin :'(
En osaa tästä kamalasta asiasta puhua kenenkään läheiseni kanssa, muuta kuin mieheni. Siksi päätin kirjoittaa tänne, jos vaikka pääsisin suruytössä eteenpäin ja voisin keskustella saman kokeneiden kanssa.
Suuresti ahdistaa lasten hätä ja suru siitä kun äiti itkee koko ajan. Tietävät kyllä syyn mutta eivät osaa eivätkä tietenkään voi käsittää tätä surun määrää. :'(

 

:'( Kovasti jaksamisia teille. Itse menetin raskausvko:lla 20 vauvan (v 1998). Meillä oli lapsivesi kadonnut eikä vauva olisi kehittynyt. Kova ikävä, eikä syytä tiedetä miksi niin kävi.
Toivottavasti saatte jotain syytä selville joka auttaa asian hyväksymistä. :hug:

 

:'( Voimia ja jaksamista sinulle, teille koko perheelle.
En ole kokenut samaa, enkä osaa sanoa mitään joka lohduttaisi tuskaasi,
mutta halusin ottaa osaa suruusi. :hug:






-Itse vain kohdunulkoisen kokenut

 

Olen pahoillani suuresta menetyksestänne :hug: Me menetimme pikkuruisen poikamme viime syksynä rv 20. Rakenneultrassa todettiin, että sydän on lakannut sykkimästä ja seuraavana päivänä synnytys käynnistettiin. Tutkimuksiakin tehtiin, mutta keskenmenon syy ei kuitenkaan selvinnyt.
Suru ja tuska tuntuivat ylitsepääsemättömiltä, eikä mikään lohduttanut. Tuntui, että omakin elämä pysähtyi paikoilleen, vaikka meillä onkin kaksi lasta. Aika on auttanut, mutta vieläkin välillä tulee kova ikävä ja itkettää. Toivon sinulle kovasti voimia suruun ja uskoa siihen, että selviät kyllä, vaikka nyt tuntuu olo toivottomalta :hug: Voit laittaa minulle yksityisviestiä, jos haluat kirjoitella tai vaikka kysyä jotakin.

 

Kiitos kaikille jotka olette jaksaneet lukea ja ottaa osaa suruun. Surusydän laitan sinulle viestiä kunhan saan taas voimia kirjoittaa :hug:

 

PUUHA-EMMI :hug: MENETYKSESTÄSI. Mulla takana 3 km:a, joista viimeisin vkolla 15+5 heinäkuun lopulla. Syytä ei edellenkään tiedetä. Paljon on otettu minusta kokeita, mutta mitään ei oo selvinnyt...
Anna itsellesi aikaa surra.
Tule tuonne kuumeilijoiden puolelle km:n jälkeen kuumeilevien pinoon. Sieltä saat vertaistukea ja apua ja neuvoja. Itse olen kokenut sen hyväksi pinoksi. Siellä ei tarvi olla positiivinen koko ajan, vaan saa kiukutella jne...
:hug: :hug:

 

Osanottoni sinulle ja muille saman kokeneille :hug:
Itse olen saman kokenut.. Me menetimme kuusi viikkoa sitten viikoilla 16+5 meidän pienet kaksoset ja suru on edelleen suuri. Alkuraskaus oli hieman hankala sillä minulla oli verenvuotoa mutta sekin loppui ja kaikki alkoi sujumaan jo niin hyvin, en osaa enää edes pelätä mitään. Kunnes sitten to-pe välisenä yönä heräsin siihen että vuodan jotain ja paljon, lapsivedet meni..Pelkäsin ja vain itkin..
Sairaalassa tovin odoteltuamme pääsimme päivystävän lääkärin luo joka totesi että A vaavi on jalat edellä tulossa ja mitä todennäiköisimmin tulisimme menettämäään myös B vauvan..
Jouduin osastolle, päivällä tutkittiin uudelleen jolloin B vaavi oli vielä elossa, siellä se heilui ja vilkutteli meille.. mutta olin jo niin paljon auki että olisi selvää että molemmat menee, ei ollut mahdollista pelastaa toistakaan enää.. Sain mietoja kohtua supistelevia lääkkeitä ja tarkoitus oli että lauantaina synnytetään molemmat koska A vauvakin oli tiukasti päästään kiinni vielä.. Mutta A vauva tahtoikin syntyä jo perjantai iltana, näin itsekin tuon pienen hentoisen ihan vauvan näköisen lapsukaisen..Siitä alkoikin sitten toiminta.. Napanuora katkesi ja istukka jäi tulematta, yrittivät aikansa irrotella kunnes aloin vuotaa kamalasti verta ja kiireellä kaavintaan..siellä ne ottivat myös meidän B vaavin pois, häntä en edes nähnyt.. Heräämössä tovi meni koska tarvisin verta pari pussia verenhukan vuoksi.. Aivan kamala kokemus, onneks mieheni sai olla yötä kanssani sairaalassa. Oli minun suurin tukeni ja turvani vaikka itsekin oli surun murtama. Kätilöt ja lääkärit olivat aivan ihania, paitsi lääkäri joka teki perjantaina päivällä tutkimuksen, hän oli niin kylmä ja tyly.. Mutta noiden ihanien kätilöiden ja hoitajien tukemana jaksoin sen sairaala ajan..

Vaavit olivat medän esikoisia, neljän vuoden yrityksen tulos..Kauan kaivatut lapsemme ovat nyt enkeitä tuolla taivaalla, meidän Enkelipoika&Enkelityttö..
Syytä emme vielä tiedä, aikaan äitiolille on vielä tovi. Neuvolan jälkitarkastuskin on vasta ensi viikolla. Siirtynyt ja siirtynyt sekin lääkärin esteiden vuoksi ja viimeisimpänä omien menkkojen vuoksi..
Pahimmasta on jo yli päästy, koskaan en unohda meidän enkeleitä. Kovasti toivon että mekin vielä saataisiin pieni nyytti syliimme.. " Salaa haaveilee uudesta yrityksestä mikä kyllä pelottaa aivan kamalasti.. " Voimia teille kaikille

:hug: