Keskenmeno, muttei mitään oireita/tapahdu?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "santra"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

"santra"

Vieras
Olin torstaina ultrassa, kuukautisten mukaan 7+6 silloin. Näkyi pelkkä ruskuaispussi, ei sikiötä tai sydämensykettä.
Ultrannut lääkäri ohjeisti ottamaan vahvoja särkylääkkeitä jos ja kun vuoto alkaa.
Mutta kun ei vuoto vaan ala!! Eikä raskausoireet ole kadonneet mihinkään. Pitääkö alkaa pelkäämän kaavintaa??
 
[QUOTE="vieras";23451391]Mulla oli mennyt kesken 6 viikolla ja tuli yllättäen ulos vasta viikolla 12, kokoajan luulin että kaikki on hyvin.[/QUOTE]

Oliko sulla koko ajan ihan kunnon oireita?
 
Mulla oli ihan sama tilanne. Lääkäri selitti vuodon alkamisesta ja mahdollisesta kaavinnasta, muttei puhunut siitä mahdollisuudesta, että raskaus jatkuisikin normaalisti. Kehotti tulemaan joka tapauksessa kahden viikon kuluttua uudestaan. Nyt toi ruskuaispussi on 2-vuotias.
Että näin. Voi siis hyvinkin olla mahdollista, että hedelmöittyminen on tapahtunut myöhemmin.
 
Siskolla epäiltiin ongelmia sikiön kanssa, samankaltainen tilanne. Lapsi siitä kuitenkin sitten tuli. Toisilla taas sitten raskaus on tosiaan mennyt kesken, vuoto tulee myöhemmin tai sitten pitää mennä lääkärille uudestaan. Käsittääkseni lääkkeellinen tyhjennys on myös yksi mahdollisuus...?
 
Mulla kanssa kävi noin 1,5 vuotta sitten. Ei vaan tullut itsekseen pois. Sikiön kasvu oli jäänyt 7 vk, mutta ei ollut tullut pois vielä yli 11 viikon jälkeenkään. Ei kaavinnalla otettu pois, vaan niillä lääkkeillä.
 
[QUOTE="aapee";23453471]Mä mietin myös tuota kovempaa liikuntaa, jos auttaisi. En halua kaavintaan. Nämä raskausoireet tuntuu tosi pahalta, siis henkisesti, kun kuitenkaan sikiötä ei ole. Menisivät sit oireetkin pois.[/QUOTE]

Onko varma, ettei raskaus ole varhaisemmassa vaiheessa? Nuo oireiden jatkumiset voisivat viitata siihen, itselläni oireet jääneet pois aina hieman ennen vuodon alkamista.
 
Onko varma, ettei raskaus ole varhaisemmassa vaiheessa? Nuo oireiden jatkumiset voisivat viitata siihen, itselläni oireet jääneet pois aina hieman ennen vuodon alkamista.

No mä en oikein tiedä onko se mahdollista... siis seksiä oli siinä kierrossa tasan sen yhden kerran (surullista eikö :D), mutta mistä mä tiedän milloin ovulaatio oli jne... mut en oikein jaksa uskoa siihen, tai en ehkä halua elätellä toiveita.. Millä viikoilla raskaus olisi (noin) että näkyy pelkkä ruskuaispussi??
 
Itsellä tuulimunaraskaus vuosi sitten. Ensiks tilanne todettiin tk:ssa. Sitten kävin yksityisellä joka varmisti asian ja sain lähetteen keskussairaalaan. Sielä vielä varmistivat asian ja näin sain lääkkeet jotka sitten kotona otin. Mulla vaan kävi niin että raskausoireet loppui totaalisesti kestettyään vain muutaman viikon. Tunsin ettei kaikki ollut ok. Vaikka kaikki kävi loppujenlopuksi n. viikossa, aika tuntui todella pitkältä ja tietysti olin surullinen. Yksityinen gyne sanoi että voi olla että raskaus menisi kesken itsestään vasta useiden viikkojen kuluttua(olin viikolla 6). Tsemppiä kovasti Sinulle! Toivotaan että sinun tapauksessa olisi väärä hälytys!
 
Mulla oli sikiön / alkion kehitys loppunut viikolla 8 ja kaikki oireet jatkuivat, keskenmeno havaittiin vasta viikolla 13 nt-ultrassa. Missään vaiheessa ei vuotoa tullut ja oksentelu jatkui, viimeisen kerran sitten oksensin tyhjennyspäivänä.
 

Yhteistyössä