Kesävauvan vaateasiaa..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ei-osaa-ajatella
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

ei-osaa-ajatella

Vieras
Tuntuu että olen menettänyt ajattelukykyni kun aleista koitan katsoa huhti-toukuussa syntyvälle vauvalle vaatteita.. Eikö vastasyntynyt pidetä aikalailla pitkä ja ohut hihaisissa/lahkeisissa vaikka olisi lämmin ilma?

Toukokuussa nyt ei luultavasti vielä helteitä ole tai ainakin vauva on silloin vielä aivan pikkuinen, mutta entäs 2-3kk ikäinen? Tarvitaanko kesäksi shortsiasua ja t-paitabodya? Vai ohutta, pitkää ja vaaleaa?

Ensikertaa en ole asialla mutta kun esikoinen oli talvivauva ja kesällä jo aika iso niin oli jotenkin "itsestään selviä" juttuja nämä vaateasiat..
 
Meillä tyttö synty viime toukokuun alussa ja meillä jäi lähes kaikki vaatteet käyttämättä, ku oli niin kuuma. Kotona oli pelkässä lyhythihaisessa bodyssa tai pelkässä vaipassa ja ulkona bodyssa vaunuissa.. Esikoinen oli talvivauva enkä sitten päässyt käyttämään enää sen sisävaatteitakaan enää uudelleen.
 
Sisällä voi olla vaikka pelkässä vaipassa (tietysti varottava ettei ikkunan edessä suorassa auringonpaisteessa nukuta), mutta ulkona on hyvä olla pitkät hihat ja puntit. Ja tietysti myssy/hattu.
Eikä siltikään saa suoraan auringossa olla.
 
[QUOTE="Mmmm";29386968]Ei tod tarvi olla vaunuissa pitkät hihat ja lahkeet !! Kuomun alla tpaita ja sortsit tai tpaita javaippa[/QUOTE]

Noh, kyllä se auringonsäteily sinne kuomun allekin pääsee... Suosittelen kyllä kevyttä peittävää vaatetusta ulkona. Niin suosittelevat neuvolassakin. Sisällä eri asia.
 
Helteellä pelkkö lyhythihainen body tai pelkkä vaippa. Mutta eipä niitä helteitä kyllä välttämättä montaa viikkoa oo joten enimmäkseen pitkähihasia varmasti tarvii. sitäpaitsi ennen heinäkuun helteitä on vielä juhannusale, joten nyt en kauheesti ostelis..
 
Älä kauheesti osta ennakkoon, kun ei tiedä millanen kesä on tulossa. Tietty jos ostat lyhyt hihaisia bodeja niin hommaa vaikka villatakki kaveriks nii ei mee rahat hukkaan. Henkkamaukalla oli kivoja ohuita housuja jotka olivat hyvät kesällä.
 
Helteellä pelkkö lyhythihainen body tai pelkkä vaippa. Mutta eipä niitä helteitä kyllä välttämättä montaa viikkoa oo joten enimmäkseen pitkähihasia varmasti tarvii. sitäpaitsi ennen heinäkuun helteitä on vielä juhannusale, joten nyt en kauheesti ostelis..

Kyllä se nyt vaan on niin, että vauvat tarvii suojata auringolta ihan kunnolla, pitkillä hihoilla ja punteilla. Vaikka tuntuiskin, että vauvan tulee kuuma, mutta siltikin. Aurinkonpaiste ei tee pienen iholle hyvää.
Isommatkin lapset kannattaa suojata auringolta mahdollisimman hyvin.
 
Meillä oli vauvalla viime kesänä melkein koko ajan kuuma. Kotona oltiin yleensä vaippasilleen tai pelkällä lyhythihaisella bodylla. Vaunuissa lyhythihainen body tai t-paita ja shortsit, ja silti oli usein niin kuuma että ei voinut juurikaan ulkoilla. Vaunuissa vauva on auringolta suojassa, eikä sitä saisi aurinkoon juuri ottaa pitkähihaisillakaan vaatteilla, joten pitkät hihat ovat kuumalla aivan turhia ja liikaa, jos vauvalla on muutenkin kuuma. Meillä lämpimän päivän ulkoilu aiheutti lähes poikkeuksetta lohduttoman itkun, vaikka pääsääntöisesti vauva oli hyväntuulinen. Siitä voinee päätellä, kuinka pahalta se kuuma oikein tuntuukaan. Sitä on siis turha entisestään pahentaa vaatetuksella. Vauvalla ei lämmönsäätely toimi vielä kunnolla ja esim. lämpöhalvaus tulee huomattavasti helpommin kuin aikuiselle tai isommalle lapselle.
 

Yhteistyössä