Terve!
Muutaman päivän tässä mietittyäni päätin kirjoitella teille, helpottaa se varmaan omaakin oloa vähän.
Kävin siis torstaiaamuna siellä varhaisultrassa. Onnittelut Sanni80! Mulla ei valitettavasti mennytkään yhtä onnekkaasti. Kahden eri lääkärin ja ultrakojeen jälkeen tulos oli se, että nyt ei kaikki ole ihan niinkuin pitäisi. Minulle ja miehelleni (luojan kiitos että oli mukana!) ei tästä tapaamisesta jäänyt hirvittävän paljon mieleen, sillä kuvia tutkittiin pitkään ja hartaasti ja tulos oli heikko. Siinä vaiheessa kun lääkäri rupesi selittämään löydöksiään, olin itse jo niin sokissa, etten oikein muista.
Ensimmäinen kommentti lääkäriltä taisi olla sitä luokkaa, että onko suvussa kaksosia, seuraavaksi kuitenkin selvisi, että kohdussa ei ole yhtä tai kahta alkiota, vaan ehkä jotain siltä väliltä. Näimme kuitenkin ultrassa jotain, jonka sydän sykki kiivaasti. Lopuksi meille kuitenkin painotettiin moneen otteeseen, että seuraava on varmasti ihan normaali ja että tätä ei kannata pitää, se ei ole elinkelpoinen...
Nyt, kaksi päivää myöhemmin olo on vaihteleva, hysteria ja uupumus vuorottelevat ja jossain vaiheessa koko homman myös onnistuu unohtamaan hetkeksi. Me odottelemme hetkenä minä hyvänsä kutsua seuraavaan ultraan äitiyspolille ja seuraaviin kokeisiin. Ehkäpä tulevasta tapaamisesta jää jo jotain mieleen.
Jostain syystä nämä normaalit, alkuviikosta vielä niin ihanat raskausoireet ovat käyneet vähän jopa ***tuttamaan. Yöllä, kun herää vessaan, muistaa heti, aamulla kun nousee ja päässä huippaa tai rintoihin sattuu, muistaa heti.
Nyt ahdistaa pyöritellä mielessä kaikkia ajatuksia. Olenko minä tehnyt jotain, miksei se ole mennyt kesken, jos se ei kerran ole elinkelpoinen, olenko minä pätevä päättämään sen pienen alkion elämästä, eikö sen vaan voisi hoitaa pois ja jatkaa elämää uusillä yrityksillä. Kovasti mietityttää myös se, että enhän minä ole mikään kiireellinen potilas, ei ole vaivoja tai kipuja, joten tässä voi kestää vielä tovi. Ja sen tovin vatsassani kasvaa koko ajan jotain, jonka kasvu on tuomittu päättymään kunhan vaan kunnallinen terveydenhuolto sen minulle sallii...
Tällaisia ajatuksia tänään, kirjoittelen toki vielä lisää, kun tämän tarinan kohtalo on selvä!