Kesäkuun Kastehelmet 2012 *varaslähtö LOKAKUULLE*

Moi!
Saako tähän seuraan liittyä? Olen tuolla toukokuisissa muutaman viestin kirjoitellut, mutta siellä on kaikki niin pitkällä jo, ultrat ja nauvolat ja kaikki käytyinä ja muuta, niin en oikein tunnu sinne kuuluvani. Mulla siis L.A laskutavasta riippuen (eli riippuen siitä laskenko edellisistä menkoista vai oletetusta oviksesta) 29.5. tai 2.6. Täällä näkyy olevan muitakin saman L.A:n odottajia :).

Meillä kanssa toista odotetaan, esikoinen on syntynyt 05/09 ja ikää mulla 27-v ja synnärinä Kättäri.

Mulla on niin vähän mitään raskausoireita, tai no oikeastaan ei yhtään mitään ellei pientä tissien turvotusta lasketa, että sen takia tuntuu koko juttu vielä aika epätodelliselta. Aion varata ajan varhaisultraan parin viikon päähän ihan mielenrauhan vuoksi. Meillä myös aika moni, lähinnä mun kaverit, tiesi yrityksestä, eli odotettavissa on kyselyitä ja haluan tietää että siellä joku oikeasti on ennen kuin kerron. Vähän samoja mietteitä kuin ninaninalla, ei haluaisi sitten joutua kaikille selittelemään jos meneekin kesken. Mulla takana yksi km, joka oli onneksi spontaani ja jo viikolla 6, mutta ikävä kokemus oli silti.

Missä muut Helsinkiläiset meinaavat käydä varhaisultrassa?

Inka ja 5+3
 
Mä ostin taas tänään pari vaatetta vauvajemmaan :ashamed: Jemma kasvaa vaan koko ajan... :whistle:
Tänään siis ostin parit housut ja pari bodya jemmaan. Ja esikoiselle villahaalarin, ohuen kypärämyssyn ja parit villasukat. Ja köyhdyin vaan vähä yli 12e :) Kirppikset on ihania :heart:
 
Mites teillä joilla toinen tulossa, ootteko miten miettiny rattaitten kanssa?

Meillä siis piti kakkosen syntyä nyt syyskuussa ja ikäeroa piti olla 1v7kk ja silloin päätettiin että ostetaan tuplat.

Nyt ikäeroa tulee kuitenkin 2v4kk ni mietin ettei enää niitä tarvittais.
Suunnittelin ostavani manducan kun siitä oon niin paljon hyvää kuullut ja vauvaa voi sitten siinä pitää ja esikoista rattaissa jos kolmisin liikutaan.

Ja onhan meillä kahdet rattaat yhteensä jos vaikka korkeasaareen tms lähdetään kokoperheen voimin ni saa kummatkin muksut rattaisiin.
 
Minä voisin kanssa tulla mukaan :) Pos. testi tehty toissapäivänä, laskurin mukaan la olisi 9.6. Toi päivä tulee ultrassa todennäköisesti aikaistumaan (niin kävi edellisessä raskaudessakin), koska kierto on ollut aika sekava. Neuvolaan ajattelin soittaa maanantaina. Raskausoireina on väsymystä, sellaista lievää ajoittaista huonoa oloa ja selkäsärkyä ajoittain.Mulla siis ennestään yksi lapsi (kohta 3 v.), synnärinä Kättäri ja ikää 30 v.

Tuplarattaista sen verran, että meille ei sellaisia tarvita kun ikäeroa tulee melkein neljä vuotta, mutta yhdellä ystävällä ne on kyllä olleet ihan välttämättömät. Hänen lapsillaan on ikäeroa reilu 2 vuotta.
 
Perjantai 30.9.2011

Raskausviikko 6
yykaakoonee ~~~~~~~~~~ 5+3
Mupelo ~~~~~~~~~~~~~~ 5+3
SeInka ~~~~~~~~~~~~~~ 5+3
Mekkala ~~~~~~~~~~~~~ 5+1
DingeLiDong ~~~~~~~~~~~ 5+0
pillipöllö ~~~~~~~~~~~~~ 5+0
Mandeliini ~~~~~~~~~~~~ 5+0
Jenksula ~~~~~~~~~~~~~ 5+0


Raskausviikko 5
hippu3 ~~~~~~~~~~~~~~ 4+6
nemiwi ~~~~~~~~~~~~~~ 4+6
Nippinappi ~~~~~~~~~~~~ 4+6
diiselikissa ~~~~~~~~~~~~ 4+6
Chance ~~~~~~~~~~~~~~ 4+4
Pöhinä ~~~~~~~~~~~~~~ 4+4
ninanina ~~~~~~~~~~~~~ 4+4
meadow ~~~~~~~~~~~~~ 4+4
Nezzie80 ~~~~~~~~~~~~~ 4+2


Raskausviikko 4
Eebowi ~~~~~~~~~~~~~~ 3+6
 
Tervetuloa uusille minunkin puolestani.

SeInka: Mulla kanssa esikoinen syntynyt 05/09 =) Ja jos kaikki menee kuin elokuvissa ja tämä tulokas päättää syntyä laskettuna päivänä, on siinä isoveikalle kiva synttärilahja =)

Pillipöllö: Onneks ei ollut mitään vakavampaa. Toivotaan, että ei enää tulisi mitään tuhruja säikyttelemään. Ihana, kun jaksat ylläpitää tuota raskausviikkolistaa =)

ninanina: En ole ehtinyt ajatella tuota ratasasiaa yhtään. Esikoinen on n. 3v kun kuopus syntyy. En edes tiedä suostuuko tuo riiviö silloin edes istumaan rattaista. Jos suostuu, niin alkuun voisi harkita manducaa, joka jo löytyy sekä pojalle rattaita. Pitänee miettiä asiaa sitten lähempänä.


Itsellä voinnit vielä suht ok ja välillä tuleekin pelko, ettei masussa olekaan ketään. Oireita on kyllä hiljalleen alkanut tulemaan, joista päälimmäisenä väsymys ja turvotus iltaisin, ajoittaiset ja lievät pahoinvointiaallot sekä muutamia tippoja maitoakin näyttäis jo tulevan. Ekaa odottaessa rinnat oli tosi arat mitä nyt ei ole vielä ollut. Kaiken lisäksi migreeni päätti muistuttaa tänään olemassa olostaan. Oli varsin mukava ajella töistä kotiin jomottavan päänsäryn ja lievän pahoinvoinnin kanssa.

Tarrasukkia ja mukavaa viikonloppua!
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa uusille! :wave:

Mä ajattelin pärjätä tavan rattailla ja hankkia niihin sen seisomalaudan. Ikäeroa tulee 2,5v. Manduca löytyy myös ja matkarattaat, jos johonkin tarve vaatii molemmille istumapaikkaa. Kunhan tuon esikon saisi siihen mennessä koulutettua kulkemaan nätisti vieressä, eikä juoksemaan kuin päätön kana pitkin poikin! :D

Mä olen kanssa tällä hetkellä lähes "oireeton". Turvonneet tissitkin tuntuu taas "lässähtäneen". Pientä etovaa oloa on ja repäsykipuja jo(?) tai mitä lie vihlontoja. Aika reipasta valkkaria tuntuu myös olevan, esikon aikana hiiva oli ystäväni aika usein...

Mä kanssa pelkään, kun tärppi kävi näin nopsaan, et tää ei pysy matkassa tms. Vaik toisaalta on alitajunnassa olo, et kaikki ok. Kaippa ne muutkin on nopeella tärpillä lapsia tehneet, ilman että siitä "rokotetaan". Varhaisultran kanssa edelleen mietin, mitä tehdä.
 
Iltaa!

Uusille tervetuloa! :flower: Meitähän onkin jo tosi mukavasti :)

Nippinappi: Toivottavasti tytön olo pian helpottaa ja pääsette kotiin! :hug:

Pillipöllö: Onneks tuhruilu on jo loppunut :) ja mä kans hypistelen kirppiksillä vauvanvaatteita. Vielä en oo ostanut ;)

Ninanina: Meille hommattiin kaksostenvaunut jo silloin kun tokaa aloin odottaan (ekan ja tokan ikäero 1v3kk) ja sillon oli paljon tarvetta sille. Nyt kun vauvalle ja kolmoselle tulee ikäeroa 2v3kk niin ajattelin kaivaa varastosta ne vaunut uudelleen käyttöön. En usko että parivuotias vielä jaksaa silloin paljon pelkästään kävellä. Ainakaan toi meidän mukavuudenhaluinen pikkumies ;)

Hippu3: Meillä vissiin sama neuvola. 26.10 menossa ja kuulemma ultrataan =)

Tupakoinnista oli ollut puhetta: Poltin, mutta lopetin heti plussan saatuani. Nyt en kyllä ala uudestaan polttaa edes imetyksen jälkeen, on se niin turhaa puuhaa nimittäin. :headwall:

).( ei uutta. väsymys on jo vähän helpottanut ainakin toistaseks. Iltaturvotus ihan kamalaa! :D

Nyt tää akka painuu pehkuihin =)

Ihana muuten huomata että meidän pino on näin aktiivinen kirjoitteleen =)

yykaakoonee 5+3
 
Mupelo: varmasti on mieluinen synttärilahja (ainakin loppujen lopuksi kunhan uuteen äidin ja isän huomion viejään tottuu...) :). Meillä onkin sitten koko perhe syntynyt toukokuussa, jos tämä vielä toukokuun puolella saadaan ulos. Mies ja esikoinen alkukuusta ja minä ja kuopus loppukuusta. Ihan hyvä, selvitään yksillä sukulaiskahvitteluilla per vuosi :D.

Meillä tulee ikäeroksi 3 vuotta eli tuplille tuskin on tarvetta. Seisomalaudalla mennään, ja meillä myös Manduca sekä matkarattaat ja esikoisella pyörä joiden kanssa voi sitten sumplia jos oikein pitkälle kävelylle mielitään mennä. Se harmittaa kyllä, kun kahden kanssa en pääse sitten enää pyörällä liikkumaan :(. Mä en kyllä millään jaksaisi vetää perässäni kahta lasta plus jotain painavaa kärryä niille, kun jo tuo yksi istuimessaan on ihan tarpeeksi ylämäissä. Tai sitten on vaan ruvettama treenamaan tosissaan...

Mä en ole koskaan säännöllisesti polttanut, eli sen kanssa ei ongelmaa. Alkoholikaan ei maistu raskaana ollessa ollenkaan (ei sillä että joisin, vaikka maistuisikin, mutta onhan tämä helpompaa kun ei tosiaan tee edes yhtään mieli, eikä tehnyt koko esikoisen raskausaikanakaan).

Juuri kun manailin oireettomuutta, niin iski päälle kamala turvotus. Maha on kuin ilmapallo, kivikova ja iso. Onneksi voin valailla ihan rauhassa tässä koneella, eikä tarvitse sitä kenellekään esitellä.

Mä en ole ostanut vielä tulevalle vauvalle mitään, enkä kyllä ostakaan ennen kuin ollaan turvallisemmilla vesillä. Jos pystyn olemaan ostamatta. Meillä on kyllä säästössäkin esikoisen vaatteita.

Öitä!

Inka (5+3 edelleen :))
 
Kiva tosiaan ku täällä näin paljon juttelua :)

Mä kanssa mietin että esikoinen sellanen menijä että sitä on "pakko" pitää rattaissa jos vaikka kaupassa liikutaan ni hyvin pärjää sitte niin että se istuu siellä ja vauva manducassa :)

Hmm, enpä mä nyt enempää mitään keksikkään :D
Tääkin mamma alkaa painua untenmaille, kyllä väsyttääkin jo! :D
 
Huomenta! :)

Tulipa tuossa vedetty unta palloon yli kellon ympäri! Nyt on kauhea päänsärky, sillä hikosin kuin pieni possu koko yön ja taitaa olla melkoinen nestehukka päällä.

Täällä on ollut puhetta mm. Tuplarattaista ja tupakasta. Itse olen todennut, että moni on tuplarattaat hommannut, vaikka ikäeroa on ollut yli kaksi vuotta. Perustelu on yleensä ollut, että vaikka vanhempi jaksaisi kävellä, niin varsinkaan kaupungilla on pakko pitää vanhempi lapsi myös rattaissa turvallisuus tekijöiden takia. Mutta tässä on varmasti niin monta ratkaisua mitä on perheitä. :D

Tupakkaa en ole koskaan polttanut, joten lopettaakaan ei ole tarvinnut. Nyt vaan ongelmaksi on muodostunut miehen polttaminen, sillä en siedä sitä tupakanhajua hänen hengityksessään... Meinaa siis oksennus tulla, mikäli hän tulee samaan huoneeseen juuri tupakoituaan ulkona. No, täytyy nyt yrittää keksiä jotain ratkaisua hengityksen raikastavista suihkeista, tms. Mies ei kuitenkaan lopettamaan pysty, ei ole pystynyt viimeiseen kymmeneen vuoteen, vaikka aika ajoin sitä on aina yrittänyt. :(
 
Lauantai 1.10.2011

Raskausviikko 6
yykaakoonee ~~~~~~~~~~ 5+4
Mupelo ~~~~~~~~~~~~~~ 5+4
SeInka ~~~~~~~~~~~~~~ 5+4
Mekkala ~~~~~~~~~~~~~ 5+2
DingeLiDong ~~~~~~~~~~~ 5+1
pillipöllö ~~~~~~~~~~~~~ 5+1
Mandeliini ~~~~~~~~~~~~ 5+1
Jenksula ~~~~~~~~~~~~~ 5+1
hippu3 ~~~~~~~~~~~~~~ 5+0
nemiwi ~~~~~~~~~~~~~~ 5+0
Nippinappi ~~~~~~~~~~~~ 5+0
diiselikissa ~~~~~~~~~~~~ 5+0


Raskausviikko 5
Chance ~~~~~~~~~~~~~~ 4+5
Pöhinä ~~~~~~~~~~~~~~ 4+5
ninanina ~~~~~~~~~~~~~ 4+5
meadow ~~~~~~~~~~~~~ 4+5
Nezzie80 ~~~~~~~~~~~~~ 4+3
Eebowi ~~~~~~~~~~~~~~ 4+0


Raskausviikko 4
 
Ihanaa lauantai-aamupäivää kaikille! Meillä ainakin paistelee aurinko täällä Pohjanmaalla, hyvä ulkoiluilma! :)

Se olis poks 5+0 tänään, kyllä tämä alku menee sitten hitaasti.. Ensi viikolla olisi sitten taas yksi virstanpylväs takana, kun pikkuisen sydän alkaa lyödä.

Täällä ei mitään suurempaa muutosta olotilassa, parina iltana on ollut jo kans huomattavissa iltaturvotusta. Kuinkas teillä muilla iho, onko tullut näppyjä? Mulla tullut kahdessa ekassa raskaudessa sellaista pientä hormoninäppyä naamaan ja rintaan ihan järkyttävän paljon, mutta ainakin toistaiseksi onneksi iho pysynyt tässä raskaudessa suht hyvänä.
 
Viimeksi muokattu:
Olettepas te kirjotelleet ahkerasti :)
Tervetuloa uusille :flower:

Tuplat meille tulee ehdottomasti kun ikäeroa tulee n. 1v7kk. Sen kun vaan tietäis et millaset ostais.

Mä en taas yhtään muista mitä mun piti kirjottaa..toi ylös pyrkivä aamupala vähän häiritsee keskittymistä. No jos ens kerralla sitten.

Hauskaa lauantaita kaikille :wave:

Dingelidong 5+1
 
Huomenta (päivää) kaikille mammoille! :) Muutto hyvällä mallilla, kohta tavarat uudessa kodissa paikallaan ja tänään sairaalasta ilmoitettu että mahdollisesti kotiin iltapäivällä! :) Täälläkin poksahti 5+0, ja turvotus, se ihana turvotus. Ei meinannu
kengät mahtua aamulla jalkaan :D Tissiturvotus vähän helpottanut.

Tässä raskaudessa tuntuu että oireet esintyy (vielä ainakin toistaiseksi) illalla. Huonot olot ym.. ainot mikä on aamulla pahimmillaa on tosiaan tuo turvotus. :S

Rattaista, täällä ei ole vielä päätetty, mutta näilläkin kahdella tulee ikäeroa 3,5 vuotta, ja tyttö ei nytkään enää niin viihdy vaunuissa, eli uskon että meille tulee
se seisomalauta, ja tietysti vaunut mietin niin että myös isompi voi välillä istua jos pikkuinen on esim kantorepusssa tai näin.. tiedä sitä vielä. >.<


Tupakoinnin lopettaminen tuntuu hankalalta, mutta vähentää olen yrittänyt, ja
tarkoitus olisi lopettaa ensi viikon aikana ihan kokonaan.

Tervetuloa, ja onneksi olkoon plussanneille! :flower:
 
Huomenta päivää täältäkin :)
Onpas ihana ilma ulkona, tänään oon aamusta ollu tosi ahkera, siivonnu koko huushollin :)

Mä kanssa oon miettiny tota seisomalautaa, saas nähä minkä verran tällä herralla on järkeä päässä ku pikkunen syntyy että uskallanko luottaa seisomalautaan vai pidänkö suosiolla rattaissa.. :D

Meillä siis tällähetkellä yhet yhdistelmät, yhet matkarattaat ja pojalla vielä sellanen pyörä mikä kasvaa lapsen mukana.
Ni tähän meinasin sen manducan vielä lisäks ni uskoisin että näillä 2 lasta saa hoidettua :D
Ja jos ei saa ni sitte tuplien ostoon vaan ;)

Hmm, mitäköhän mun piti vielä sanoa, ainaki tää muistin restailu on samaa sarjaa aimpien raskauksien kanssa :D
 
Oonkohan raskaana ollenkaan kun ei missään tunnu? Tekis mieli tehdä testi joka aamu varmistuksen vuoks. Turvotusta on jonkin verran, mutta mä oon ennenkin satunnaisesti ollut tälläinen turpoilija, joten ei siitäkään voi mitään päätellä!

Olikos se ninanina, joka olis halunnut vaan lukea raskaudesta eikä duunit innosta? Mulla on ihan sama juttu. Olis miljoona opiskelujuttua, joita pitäis tehdä, mut jumitun vaan tänne nettiin näitä raskausasioita lueskelemaan!

Mä poltin satunnaisen epäsäännöllisesti ennen plussausta, mutta lopetin heti kun sain selkeän haamun. Välillä kyllä tekee ihan törkeesti mieli, mut oon pitänyt pintani!

Ärsyttävää kun olen vasta niin aikaisessa vaiheessa. Kadehin teitä, jotka ootte jo kuudennella viikolla! :p
 
Viimeksi muokattu:
Ihanaa, mäkin olen päässyt viidennelle raskausviikolle :)

Mulla on ihan älytöntä turvotusta ollut jo viikon ajan, ja varsinkin tuossa ylämahassa. Lisäksi syönnin jälkeen alkaa ikävästi mahassa kiertää, mitään ei yllä ole tullut ylös, ennemminkin tulee sitten toisesta päästä :x Tällaista en kyllä muista esikoisen odotusajasta. Lienee ihan normaalia kuitenkin?

Itse lopetin tupakoinnin samalla kuin pilleritkin kun olettiin esikoista "yrittämään", ja sen koommin en ole polttanut. Eli olen ollut ilman röökiä kohta neljä vuotta. Olen aika ylpeä itsestäni, silloin aikoinaan kun meni reilu aski päivässä :O

Eebowi & Pikkubowi 4+0
 
Unohtui eilen illalla kirjoittaa tuosta tupakoinnista. Itse poltin esikoisen odotusaikana, tosin vähensin rajusti. Alkuun meni 5/pv, kohta 3/pv ja n. kk ennen laskettua aikaa tupakka jäi kokonaan pois. Tästä en ole ylpeä ja kovasti yritinkin lopettaa aiemmin, mutta se ei vaan onnistunut. Mutta kun se jäi niin siitä asti olen ollut melkein savuton lukuun ottamatta muutamia kertoja mitä viihteellä käydessä on tullut pössyteltyä. Stemppsiä kaikille lopettaville. Vaatii selkärankaa, mutta kyllä elämä on paljon "mukavampaa" ilman tuota pössyttelyä.

Nezzie80. Sama meininki täällä noitten testien suhteen kun oireita ei vielä pahemmin ole...

Rattaista vielä, että meille tuskin tulee tuota seisomalautaa. Asutaan maalla ja tiet on täällä hiekkapäällysteisiä niin olisi aika raskasta työntää. Voishan sitä kattella, jos halvalla jostain löytyis käytetyt tuplat taikka tuplamatkarattaat niin vois tuo liikkuminen, ainakin kaupungilla käydessä olla paljon helpompaa. Varsinkin kun saisi tuon vipeltäjän istumaan rattaisiin, eikä tarttis poukkailla perässä.
 
Heippa!

Onko kellään muilla rinnoissa kipua ja arkuutta? Mulla on ollut tosi kipeät ja arat rinnat, mutta nyt varsinkin oikeassa rinnassa tuntuu kipeä kohta! Muutenkin kookkaat ja muhkraiset rinnat, täytyy kai seurailla ja sitten mennä lääkäriin jos ei helpota...

Muuten ei ole väsymystä kummempaa oiretta...tai no ehkä sellainen että vois syödä koko ajan :p Mulla on muutenkin vähän ylipainoa joten nyt pitäis alkaa kai hiukan tarkkailemaan mitä syö....

meadow 4+5 :heart:
 
Niin tosta tupakoinninsta.., mä lopetin esikoista odottaessa vähän plussan jälkeen enkä oo sen jälkeen alottanu.
Välillä tosin viihteellä ollessani saatan polttaa, mutta seuraavan päivän olo taas muistuttaa ettei kannata :D

Muistakaa muutkin joilla ei ole oireita että se ei tarkoita etteikö kaikki olisi hyvin :)

Mullakaan siis ei oo mitään oireita muuta ku väsymys, mutta aikasamanlailla ku esikoisenkin kanssa.
Ja eiks yleensä vasta rv6+ ala pahimmat raskausoireet (pahoinvointi, rintojen arkuus, itkuisuus yms) Eli kyllä me kaikki varmasti osamme oireista saadaan ennemmin tai vasta ihan loppuvaiheessa ne ihanat selkäsäryt tms ;)
 
meadow: mulla on rinnat vaan ihan hitusen arat. Esim oviksen aikaan oli paljon aremmat. Arkuuden huomaa erityisesti sillon kun ottaa rintsikat pois ja tissit joutuu "omilleen". Sillon aristaa, mut kosketusarat ei oo mitenkään.

Hitsi kun piti taas ajautua noihin keskusteluihin varhaisista keskenmenoista. Tuntuu että niin monilla menee kesken Rv 4-7. Miten sitä oikeesti pystyis unohtamaan ton mahdollisuuden!
 
Mulla on tissit ainaki ihan järjettömän kipeet ja tuntuu että ne on kasvanu myös. Semmonen jännittävä olo kokoajan. Niinku mahalla jännittää.. ja seki sit pelottaa et menee kesken ku toillei tekee. En oo uskaltanu ostaa mitään vaatteita ym pienelle kun viimes ostin ja sit meniki kesken :( Pahoinvointia ei oo yhtää. Ja usein sitä unohtaaki oottavansa... just eile hokasin illalla ku aattelin et vois käyä baarisa ym.. että hei ehä mä voi juodakkaa mitää XD. Mulla on kaikki vaatteet tallessa ekalta lapselta niin niitäkään ei tartte oikeastaan edes hankkia. Ainut on kaukalo autoon ja ehkä matkarattaat.
 

Yhteistyössä