Kesäkuiset 2025 ☀️

Mites muut, oletteko käyneet ekassa sokerirasituksessa? Mulla on viikot jo jotain 18 tietämillä ja alunperin meinasin joulun välipäivinä käydä. Neuvolan täti takoi kuitenkin järkeä päähän sillä pahoinvointi on edelleen melko tuntuvasti läsnä. Noh, menin kuitenkin aikaa varmaan ja kappas, aikaisintaan tammikuun 20 päivä oli sokerirasitus mahdollista. Alueena kuitenkin HUS eli Hyvinkää, Järvenpää ja Hyrylän labrat olisi vaihtoehtoina.
Otin sitten ekan mahdollisen joka on vasta parin viikon päästä. Silloin alkaa olla jo puoliväli... Noh, ehkä se ei muuta aiheuta kuin ihmetystä neuvolan puolella.

Aika kuluu hurjaa vauhtia. Joulu oli ja meni. Sitten ollaankin oltu kipeänä viimeiset 3vkoa. Tuntuu että jäätävä väsymys on edelleen ja iltaisin horkka, mutta laitetaan sairastelun piikkiin jo tässä kohtaa.

Mitenkäs olette järjestelleet perheen vanhempien lasten asiat vauvan tuloa ajatellen? Saako päivähoidossa jatkaa edelleen vaikka äiti onkin vauvan kanssa kotona? Meillä olisi eskarilainen (joka varmaan sen vuoksi päiväkodissa jatkaa) ja 2v, joka on myös aloittanut päiväkotitaipaleen. Tunteja meinasin vähentää joka tapauksessa kun mikään pakko ei tietysti hoidossa ole olla, mutta en millään haluaisi lopettaa, koska on iso riski että hoitopaikka menee siinä sivu suun ja joutuu sitte myöhemmin muualle. Toisekseen siellä saa tarpeeksi aktiviteettia ja kaveritaidot kehittyy paremmin. On myös iso muutos jos jäisi kokonaan pois, kun on juuri tottunut päiväkotiarkeen..
Kävin sokerirasituksessa jo ennen joulua rv 15. Sain ohjeeksi käydä viikolla 12-16.
 
Moikka! Tulen tänne huhuilemaan tuolta heinäkuisten puolelta. Oma laskettu aika on heinäkuun ihan ensimmäisinä päivinä, joten on kiva seurailla teidän keskustelua, jotka olette hitusen pidemmällä.

Sellaista kysyisin teiltä joilla on istukka edessä ja doppler käytössä, että löydättekö sydänäänet hyvin? Vielä en ole tuota doppleria hankkinut, koska murehdin hirveän helposti kaikesta, joten aiheuttaakohan tuo laite minulle vain lisää huolta jos en onnistu ääniä itse löytämään. Ensimmäistä odotan, joten kaikki on kovin uutta!
Mulla ensin tuntui liikkeet, sitten lakkasi. No syy selvisi neuvolassa: ultra näytti että istukka siirtynyt eteen. Mutta dopplerilla on sykkeet kyllä löytyneet hyvin koko ajan. Edellisessä oli sama juttu ja liikkeet alkoi tuntua vasta siinä viikon 22 tietämillä ellei jopa myöhemmin.
 
Sokerirasitukseen pitäisi varata aika.. koska ikä..😅
Mä oon tällä hetkellä kotiäitinä, lasten kans, jotka on kohta 4v ja 2v ja jatkan näin myös vauvan tulon jälkeen.🥰 Helpompi kotosalla, kun kaikkia tauteja lähtee hakee päiväkodista..😉

Apua, tää aika menee ihan liian nopeasti, viikkoja täynnä jo 20, eli yli puolen välin jo ollaan menossa.😁 Vois mennä aika hitaammin.😃

Ihanaa talvenjatkoa kaikille!🤗

Kevättä ja kesää kohti!❤
 
  • Tykkää
Reactions: Kyfi ja RLiisukka
Alkaako olla rakenneultrat lähellä vai onko joku jo ollut? Meillä ensi viikolla. Vähän jännittää, vaikka jotenkin kuitenkin luottavaisin fiiliksin. Onkohan tämä viimeinen ennen synnytystä vai ultrataanko vielä myöhemmin? Ehkäpä neuvolassa ainakin.

Ei ole vielä mitään liikkeitäkään tuntunut. Odotan päivä päivältä, jos huomaisin, mutta en tiedä kauanko saa vielä odotella. Olen ollut flunssassa, joka kyllä oli pahempi kuin normaalisti ennen raskautta. Outoa vatsakipuakin oli parina päivänä ja virtsanäytteen vein, muttei tulehdusta onneksi. Vähän olen alkanut vaunuja ym. katsella netistä, mutta en vielä mitään hankkinut. Miten paljo sitä sitten tarviikaan kaikenlaista ja mihin ne saa mahtumaan, kun on nyt jo kaikki paikat täynnä tavaraa. 😅

Mietiskelin myös milloin sitä voisi jäädä äitiyslomalle. Mikä olisi järkevää lomien kertymisen ym. kannalta. Haluaisin olla mahdollisimman pitkään kotona, mutta tuo hoitovapaakorvaus ei taida suuren suuri olla. Mietityttää myös miten saisi miehen vapaat hyödynnettyä, kun on yrittäjä eikä voi noin vain olla vapaalla. Jääkö ne sitten käyttämättä, kun ei kaikkia päiviä voi siirtää puolisollekaan. Kelan sivuja lueskelin ja laskureita kokeilin, mutta melkoinen viidakko tuntuu olevan.
 
Meillä on ens viikon pe rakenneultra. Ihana taas nähdä pieni.😍❤ Toivottavasti kaikki on hyvin, eikä tarvita lisää ultrauksia enää. Tuo on sitten viimeinen ultra. Täällä ei neuvolassa koskaan ultrata, ei ole laitteita.

Mä oon tuntenu liikkeitä jo 2 viikon ajan.🥰

Kaikkeahan sitä tarvii ostella, jos on eka lapsi. Mutta mahdottomia ei kannata ostaa ennen vauvan syntymää, vaan ainoastaan tarpeelliset eli vähän pientä vaatettaa, vaippaa, pesujuttuja ym. Ajan myötä kyllä huomaa, mikä saattais olla tarpeen ja mitä haluais kokeilla ja ostaa. Kaikkea sitä krääsää mitä maailma on pullollaan, ei vaan tarvi.😅 Ja vaik moni kehuu jotain tuotetta, se voi olla itelle täysin turha. Maltillisesti alussa.😊

Mä oon alottanu äippäloman aina (jos oon töissä ollu🤭) 5 viikkoo ennen laskettua aikaa. Oman voinnin mukaan, miten jaksaa töissä olla. Itellä liikkuva ja seisoma työ, niin kävi jo niin raskaaksi..😁

Mun mielipide on, että mies heti vauvan synnyttyä pitäis sen 3 viikon isyysvapaan (jos vain.mahdollista). Silloin sitä toista kaipaa siihen vierelle, heti alussa. Ainakin mä kaipaan.❤ Vaikka ei enää vauvan kans olo ole mitään uutta ja ihmeellistä, kyllä ne ekat viikot on ihana kokee yhdessä, aamusta iltaan.🥰 Jos vain työt antaa myöten.😄 Ainahan se ei ole mahdollista.

Ja lapsen kans kotona siihen asti kunnes täyttää 3v. Jos mahdollista.😊 Sitä aikaa, ei koskaan voi korvata mikään rahasumma. Lapsi on hetken pieni ja itse olen mielummin vähemmällä rahalla ja saan viettää lasten kans aikaa, kun he ovat pieniä. Parasta!❤

Kaikki tekee niinkun itse haluaa ja kokee parhaakseen. En tuomitse myöskään toisin tekeviä. Mä oon tehny näin ja nää on mun mielipiteitä.🙃
 
  • Tykkää
Reactions: RLiisukka

Jos olet itse ollut koko 3v. ajan kotona niin onko teillä mies pitänyt ollenkaan yksin vanhempainvapaata? Tuo lakimuutos tais tullakin vasta pari vuotta sitten, että oliko teillä nuorimman aikana vielä vanhan lain mukaan?
Itse mietin tuota, jos on sen 3 v. hoitovapaalla niin mihin väliin ne miehen vapaat sitten asettaisi. Pitääkö itse silloin mennä töihin, jos mies haluaa pitää omansa. 🤔
 
Vanhempani vapaat on täällä myös kovasti mielessä kaiken muun ohella.
Meillä mies ehdottomasti haluaa pitää osansa, mikä on minusta tosi ihanaa. Onhan tämä pieni meidän viimeinen vauva ja aikaisemmin mies on joutunut olemaan toisella paikkakunnalla töissä.

Itse olin aikanaan 5 vuotta miltei yhtä pätkää lasten kanssa kotona ja se aika oli kyllä elämäni parasta ❤ haluaisin olla nyt myös pitkään, mutta nyt ei ole mahdollista olla niin pitkään, edes sinne pari vuotiaaksi.

Niin ne viikot vaan hujahtaa. Vauva ollut pari viikkoa hiljaisempi vatsassa, pitää ihan todenteolla kuunnella liikkeitä, sydänäänet kuuluu hienosti ❤

Supistukset ovat olleet riesana joulukuun puolesta välistä asti, olin jo viikon verran sairaslomallakin niiden vuoksi. Pissasta löytyi vähän verta ja oli siinä muutot ja korona päällänsä niin ei ihmekään, että supistelut alkoivat.
Nyt alkaa olla jo parempi, kunhan vaan muistaa ottaa sen verran iisimmin, ettei rasita itseään liikaa.

Vatsaa ei enää piilotella 😅 ihana kun nyt alkaa ehkä uskaltaa miettiä tulevia hankintoja vauvaa varten. Vaunuja on katseltu ja käyty kokeilemassa paikanpäällä, turvakaukaloita on myös tutkailtu.
Meinasin ottaa äitiysavustuksen rahana ja ostaa kantoliinan. Aikaisemmin olen kaikille lapsille ottanut pakkauksen, mutta sieltä on jäänyt tosi paljon tavaraa käyttämättä.
 
Yhtäaikaa miehen kans voi olla kotona vain sen 3 viikkoa. Pitää yhtäaikaa vanhempainvapaata. Oli jo meilläkin nuorimman kohdalla tuo uudistus. Ei pystytä hyödyntää.

Ei oo meillä mies pitäny isyysvapaata muuten, kun heti vauvan synnyttyä sen 3 viikkoa. Menee talous liian tiukalle, jos mä menisin töihin ja mies jäis kotiin. Töitä on tehtävä muutenkin hänellä silloin, kun niitä on, välillä kun on ollu lomautuksella esim. 2kk.😁

Jos mies haluaa osan käyttää niistä hoitovapaasta, niin sun pitää olla silloin töissä.
 
  • Tykkää
Reactions: RLiisukka
Vanhempani vapaat on täällä myös kovasti mielessä kaiken muun ohella.
Meillä mies ehdottomasti haluaa pitää osansa, mikä on minusta tosi ihanaa. Onhan tämä pieni meidän viimeinen vauva ja aikaisemmin mies on joutunut olemaan toisella paikkakunnalla töissä.

Itse olin aikanaan 5 vuotta miltei yhtä pätkää lasten kanssa kotona ja se aika oli kyllä elämäni parasta ❤ haluaisin olla nyt myös pitkään, mutta nyt ei ole mahdollista olla niin pitkään, edes sinne pari vuotiaaksi.

Niin ne viikot vaan hujahtaa. Vauva ollut pari viikkoa hiljaisempi vatsassa, pitää ihan todenteolla kuunnella liikkeitä, sydänäänet kuuluu hienosti ❤

Supistukset ovat olleet riesana joulukuun puolesta välistä asti, olin jo viikon verran sairaslomallakin niiden vuoksi. Pissasta löytyi vähän verta ja oli siinä muutot ja korona päällänsä niin ei ihmekään, että supistelut alkoivat.
Nyt alkaa olla jo parempi, kunhan vaan muistaa ottaa sen verran iisimmin, ettei rasita itseään liikaa.

Vatsaa ei enää piilotella 😅 ihana kun nyt alkaa ehkä uskaltaa miettiä tulevia hankintoja vauvaa varten. Vaunuja on katseltu ja käyty kokeilemassa paikanpäällä, turvakaukaloita on myös tutkailtu.
Meinasin ottaa äitiysavustuksen rahana ja ostaa kantoliinan. Aikaisemmin olen kaikille lapsille ottanut pakkauksen, mutta sieltä on jäänyt tosi paljon tavaraa käyttämättä.
Montako lasta teillä oli ennestään?
 
vierailija
En pääse kirjautumaan sisään, mutta tänään oli rakenneultra ja se mikä Ekassa ultrassa näytti pojalta, onkin tyttö. ❤ Mies oli ekaa kertaa ultrassa mukana mikä oli sekin tosi mukavaa.

Kaikki hyvin, mitä nyt supistelee ja kauhea pesänrakennusvietti alkanut. Olohuone meni jo uusiksi, nyt halusin ehdottomasti ison läjän säilytys laatikoita vaatteille ja hankkiuduin eroon yhdestä vaatetelineestä. Seuraavaksi sisustetaan makkari uusiksi. Jospa se rauhoittuisi kun tulisi edes se tila sille pinnasängylle. 😂🫣

Joko muilla alkaa vietit hereillä?

Ansku
 
Meillä oli viime viikolla rakenneultra ja kaikki näytti olevan hyvin. Vähän alkoi odotus konkretisoitumaan, kun tietää kumpi tulee. Ensimmäiset pari vaatetta ostin alennuksesta. Mies ei ole vielä ollut innokas mitään hankkimaan eikä itselläkään ollut energiaa kaupoille lähteä. Ehkä sitä sitten kun kevät tulee ja valo lisääntyy jaksaisi jotain laittaa. Hoitopisteen suunnittelin kodinhoitohuoneen tasolle, kun siinä lavuaari kätevästi vieressä. Vähän tarvisi karsia kaapeista tavaraa, mutta ei aiota tässä vaiheessa mitään omaa lastenhuonetta laittaa. Ehtiihän sitä sitten, kun lapsi kasvaa ja tarvii omaa tilaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Kyfi ja Antzu
Täällä tänään 18+0 ja olo on edelleen kun ei olisi edes raskaana. Ei siis oireita eikä maha edes kasva. Vielä melkein 3vkoa rakenne ultraan ja hitto miten hitaasti aika menee.
Tuntuu että viimeisten viikkojen aikana on maha oikein kunnolla pullahtanut esiin eikä enää millään saa piilotettua, mutta eipä nyt tarvikaa. Ihana kun voi antaa vatsan vapaasti pullottaa. 🤭 Joku puolituttu on kysynytkin suoraan tuleeko meille vauva ja katsonut vatsaa. Meinaa olla vain vaikea keksiä aamulla puettavaa, kun ei mitään kiristävää saisi olla ja muutamat äitiyshousutkin tuntuu aika tiukoilta. Ei ne voi millään mennä loppuun asti. 😄
 
  • Tykkää
Reactions: Antzu
Mä ostin vahingossa niin väljiä äitiyshousuja että nämä ei tahdo pysyä päällä. Onpa kasvuvaraa ainakin. 😂 Ekat tilasin zalandolta, oli edellisessä samat ja tosi hyvät. Mutta näissä lyhyemmät puntit ja hiersi mun säären jostain syystä ihan ruvelle. Johtunee tuosta atopiasta, se kun lähtenyt nyt käsistä tän raskauden myötä.
 
vierailija
Iik!! Meillä rakenneultra on perjantaina! Ihanaa ja kamalaa. Pelottaa kovasti siis että onhan kaikki hyvin. Mut samalla uskon että kaikki olis hyvin ja ihanaa nähdä pikkuinen. Jännittää myös kasvaako meidän naisvalta vai saako isä tasoitusta.. ;)
Puoliväli ohitettu ja samalla tuntuu että ihan kohtahan se syntyy.. toisaalta siltä että kesäkuuhun on vielä ikuisuus aikaa.
Onko teillä herännyt vielä ajatuksia synnytyksestä? Oletteko miettineet missä aiotte synnyttää (jos siis esim. HUS alueella tai muuten mahdollisuuksia valita) ja minkälaisen suunnitelman olette synnytystä varten tehneet?
Itseäni kiinnostaisi vesisynnytys hurjan paljon. Tosin kahden edellisen kohdalla en saanut mennä edes ammeeseen, joten tiedä sitten onko vähän turha toivo. Sen olen päättänyt että naistenklinikalle suunnataan, jos vain vastaanottavat. Hyvinkäästä kokemusta esikoisen kohdalla ja meni niin rankasti pieleen etten sinne halua synnyttämään. Tulis vaan traumat ja pelot pintaan. Kuopus syntyi normaalisti naistenklinikalla ja siitä jäi aivan mahtava fiilis. Itse uskon että eniten vaikuttaa juuri se ympäristö. Missä tuntuu hyvältä ja turvalliselta.
Olen aloittanut jo valmistautumisen palauttelemalla mieleen kaikkia rentoutumiskeinoja, kirjoittanut itselleni ylös muistutuksia kuinka toimia jne.
 
vierailija
Mä taas pelkään ajatusta käynnistyksestä etenkin jos synnytys ei ole ns. vielä alkanut spontaanisti. Sitten taas vauhdituskeinona esim. kalvojen puhkaisu ei ole paha.
Millä tavalla sulla on yleensä käynnistetty ja onko sulla sen osalta toiveita??

Meidän esikoisen synnytys käynnistettiin ballongilla ja kuopuksen synnytys lähti ns.spontaanisti käyntiin supistuksilla ja myöhemmin lapsiveden menolla, mut sit kun ei tahtonut edetä niin vauhditettiin kalvojen puhkaisulla.

Ja samalla tuli mieleen kysyä että miten noi kalvot oikein muodostuu? Onko ns. vain yksi kerros vai onko siinä useampia? Kun siis sairaalassa todettiin lapsivesien meno aamupäivällä. Illalla puhkaistiin kalvot (no eikö ne olleet jo puhki kun lapsivettäkin tuli päivällä) ja sitten lisäksi vielä myöhemmin iltayöstä ns. puhkaistiin uudelleen koska joku kalvo ei ollut puhjennut.. Outoa. En koskaan saanut tähän selitystä ja olen miettinyt että voiko ne sit jotenkin umpeutua vai mitä häh...? Onko kellään vastaavaa.
 
Mä toivon että päästäis Lahteen synnyttämään vaikka HUS:in alueella asutaan.
Esikoinen syntyi naistenklinikalla, eikä huonoa sanottavaa vaikka se ei menny niin kun strömssöössä mutta tällä kertaa toivon kuitenkin että pääsisin Lahteen☺ Mihinkään pienempään paikkaan en uskalla lähteä joten jos ei Lahteen päästäis syystä tai toisesta, on naistenklinikka toinen vaihtoehto tai sitten Espoon sairaala.
 
Mä taas pelkään ajatusta käynnistyksestä etenkin jos synnytys ei ole ns. vielä alkanut spontaanisti. Sitten taas vauhdituskeinona esim. kalvojen puhkaisu ei ole paha.
Millä tavalla sulla on yleensä käynnistetty ja onko sulla sen osalta toiveita??

Meidän esikoisen synnytys käynnistettiin ballongilla ja kuopuksen synnytys lähti ns.spontaanisti käyntiin supistuksilla ja myöhemmin lapsiveden menolla, mut sit kun ei tahtonut edetä niin vauhditettiin kalvojen puhkaisulla.

Ja samalla tuli mieleen kysyä että miten noi kalvot oikein muodostuu? Onko ns. vain yksi kerros vai onko siinä useampia? Kun siis sairaalassa todettiin lapsivesien meno aamupäivällä. Illalla puhkaistiin kalvot (no eikö ne olleet jo puhki kun lapsivettäkin tuli päivällä) ja sitten lisäksi vielä myöhemmin iltayöstä ns. puhkaistiin uudelleen koska joku kalvo ei ollut puhjennut.. Outoa. En koskaan saanut tähän selitystä ja olen miettinyt että voiko ne sit jotenkin umpeutua vai mitä häh...? Onko kellään vastaavaa.
Mulla on 2 aloitettu kalvojen puhkaisulla + oksitosiini tipalla kun supistuksia ei tullut. ja 1 lääkkeillä jonka jälkeen kalvot sitten puhkaistu. Käynnistykset 39+4- 39+6. Minulla vain hyviä kokemuksia, mutta tosiaan ei täysin epäkypsästä tilanteesta käynnistys kokemusta ole.
 
Pikkuhiljaa on ajatukset käyneet tulevassa synnytyksessä, vaikka ei oikein osaakaan ajatella vielä mitä siitä odottaa ja toivoo. Olen ahminut kaikki kaudet Ylen raskaana-sarjasta ja kuunnellut synnytysaiheisia podcasteja. Saa vinkata, jos on jotain mielenkiintoista tai hyödyllistä kuunneltavaa.
 
vierailija
Heeii, mä ottaisin kans vinkkejä podcasteista jotka käsittelee synnytystä ja ihan tietysti muistakin hyödyllisistä lähteistä. Vaikka kaksi täysin erilaista on jo takana, niin aina se tunne, että on valmistautunut tulevaan edes jotenkin, helpottaa.
Naikkarille varmaan täältäkin päädytään kun Lohja on pois pelistä. Hyvinkäästä kuullut sen verran karmaisevia tarinoita etten viitsi kokeilla. Toki paljon on tuurista kiinni...
 
Yhteistyössä

Kotimaista laatusisältöä evästeiden avulla​

Keräämme yhdessä kumppaneidemme (56) kanssa eväste- ja tunnistetietoja esimerkiksi vierailluista sivuista, IP-osoitteista ja laitteiden ominaisuuksista. Tietoja kerätään, jotta voimme tarjota kävijöillemme parempia sisältöjä ja palveluita sekä kohdennettua mainontaa ja markkinointia. Tietoja hyödynnetään myös kävijämäärien ja mainonnan mittaamisessa. Hyväksymällä evästeet sallit tietojesi käsittelyn em. tarkoituksiin. Voit muuttaa valintojasi milloin tahansa evästeasetuksistasi näytön alalaidassa olevan linkin kautta.

Lue tarkemmin, mihin tarkoituksiin tietojasi käytetään:

Tällä välilehdellä voit antaa suostumuksesi evästeiden ja vastaavien teknologioiden käyttöön painamalla Hyväksy kaikki tai valitsemalla yksityiskohtaisesti, mihin tarkoituksiin annat suostumuksesi ja painamalla Hyväksy valitut. Jos valitset Estä kaikki tai et tee muokkauksia ja valitset sen jälkeen Hyväksy valitut, evästeitä tai muita vastaavia teknologioita ei hyödynnetä. Suostumuksesi vaaditaan myös siihen, että Toimittajat -välilehdellä luetellut yhteistyökumppanit saavat käsitellä tietojasi. Huomaathan, että sivuston ja palvelun toiminnan kannalta välttämättömät evästeet ovat aina käytössä.

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa ja sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella. Toimintasi tässä palvelussa voi auttaa kehittämään ja parantamaan tuotteita ja palveluita.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja