Kertokaas mitä mä voisin tehdä? Omaisen hoitamisesta ja omasta jaksamisesta kyse...

[a.p.]

oletko varma, että tiedät äidin tilanteen tarkkaan. ehkä ei ole enää mitään muuta tehtävissä, kuin kuihtua ja odottaa kuolemaa. jos syöpä on jo levinnyt koko ihmiseen. äitini sairasti syöpää ja kuihtui olemattomiin ennen kuolemaansa, vaikka liikkui ja söi ja yritti elää normaalia elämää. lopuksi oli enää kivulias luukasa, joka lopulta vaipui tajuttomuuteen ja siitä kuolemaan

Äidin sanojen mukaan syöpä on vain aivoissa ja keuhkoissa. Ei pitäisi olla levinnyt koko ihmiseen. Mutta en voi olla varma onko äiti kertonut kaikkea minullekaan... Ja lääkärit ainakin yrittävät vielä hoitaa äitiä, vaikka syöpä onkin parantumaton. Silti ei ole vielä saattohoidon vuoro, vaan hoidot ovat käynnissä.

 

[isoäiti mölykylästä]

En syytä äitiä tilanteestaan, ei se ole äidin vika että on syöpäsairas. Mutta äiti on minun vastuullani osittain. Jos minä en hoida häntä niin kukaan ei. Sitten äiti jää ns. hunningolle. Sitä en halua. Enkä voi viedä häntä kylmästi päivystykseen/osastolle tms. paikkoihin ja jättää muiden hoidettavaksi, se olisi osoitus välittämättömyydestä äitiä kohtaan. Niin äiti ajattelisi. Mutta en tiedä miten voisin äitiä auttaa, jos itse en jaksa... Vai onko vain pakko käyttää viimeisetkin voimansa ja vaikka sitten joutua itse psykiatrille... Kauan en enää tätä jaksa. Ja äidillä on vain minimieläke... en tiedä onko hänellä varaa vai ei, itse sanoo ettei ole. Mutta kyllä kummasti laskuja tulee lääkäristä ym. vaikka äiti sanoo olevansa varaton. Ja sen voin suoraan sanoa, että kyllä teidän on toisaalta helppo ehdotella mitä vaan, kun ette tarkkaan tiedä tilannetta ettekä välitä äidistä samalla tavalla kuin minä.

joo mutta, jos huomaa, että ei jaksa, niin ei jaksa. ei auta kumpaakaan jos sinäkin romahdat, tulee vaan lisää ongelmia. ja silloiin äitisi ainakin joutuu sairaalaan. joten se on teille mun mielestä paras, että äiti on teillä viakka viikon ja sitten taas osastolla muutaman päivän. jos äitisi rahat ei riitä, niin kyllä sossu auttaa. ja mun anoppi masentui täysin, kuultuaan, että hänellä on syöpä, ja siihen ei mitkään pillerit auttaneet. ja ihmistä ei saa väkisin syömään ja liikkumaan, jos ei se itse halua. voihan äitisi elämän päivät olla jo hyvin vähissä

 

[a.p.]

[QUOTE="vieras";24947972]Kyllä hänellä on oikeus olla hunningolla ja masentunut loppuaikansa. Kaikesta paistaa vaan se, ettet pysty ottamaan vastuuta tilanteesta, vaan sysäät sen äidillesi. Se on oman kilven kultaamista, kun et halua olla "pahis" ja vetää rajoja eli toisin sanoen marttyroit itsesi.[/QUOTE]

En halua kullata kilpeäni. Haluan auttaa äitiäni mutta en vaan enää jaksa!!!

 

[isoäiti mölykylästä]

Äidin sanojen mukaan syöpä on vain aivoissa ja keuhkoissa. Ei pitäisi olla levinnyt koko ihmiseen. Mutta en voi olla varma onko äiti kertonut kaikkea minullekaan... Ja lääkärit ainakin yrittävät vielä hoitaa äitiä, vaikka syöpä onkin parantumaton. Silti ei ole vielä saattohoidon vuoro, vaan hoidot ovat käynnissä.

vain aivoissa ja keuhkossa. no siinä sitä jo onkin

 

["vieras"]

En voi. En voi tehdä sitä äidilleni. Äiti masentuisi entisestään, jos vain jättäisin hänet yksin kotiinsa. Ja iso joukko sukulaisia (joiden apua äiti ei halua) suuttuisi minulle kun hylkään äidin. Liian iso vastuu laitettu minun harteilleni. Anteeksi tämä valitus, mutta näin koen asian nyt.

Aikuisen elämään kuuluu se, että tekee päätöksiä, joista kaikki eivät pidä. Sellaisen päälle kaikki vastuu kasataan, joka suostuun sen taakakseen ottamaan. Sinun pitäisi nyt pystyä pääsemään vääränlaisen vastuun ja ylpeyden yli ja huolehtimaan aikuisen lailla itsestäsi ja perheestäsi.

 

[a.p.]

[QUOTE="vieras";24947987]Varattomille lääkärilaskut maksetaan. Ilmeisesti suhteenne ei ole aikaisemminkaan ollut ihan tasapainoinen. Sen käsityksen tästä saa.[/QUOTE]

Siis häh? Mikä suhde ei ole ollut tasapainoinen? Ikävä kyllä en nyt ymmärrä. Jos puhut äitini ja minun suhteesta, niin se on ollut aina ihan normaali äiti-tytärsuhde.

 

["vieras"]

Äidin sanojen mukaan syöpä on vain aivoissa ja keuhkoissa. Ei pitäisi olla levinnyt koko ihmiseen. Mutta en voi olla varma onko äiti kertonut kaikkea minullekaan... Ja lääkärit ainakin yrittävät vielä hoitaa äitiä, vaikka syöpä onkin parantumaton. Silti ei ole vielä saattohoidon vuoro, vaan hoidot ovat käynnissä.

Voi hyvä jumala sentään. Onhan se nyt selvä, että tuo vaikuttaa ihmiseen, aloitekykyyn ja kaikkeen. "Vain aivoissa ja keuhkoissa" ja muka lääkäri sanonut, että ei vaikuta jaksamiseen. Nyt alkoi jo haiskahtamaan provolta.

 

[a.p.]

vain aivoissa ja keuhkossa. no siinä sitä jo onkin

Niinhän sitä on. Liikaakin.

 

["vieras"]

Siis häh? Mikä suhde ei ole ollut tasapainoinen? Ikävä kyllä en nyt ymmärrä. Jos puhut äitini ja minun suhteesta, niin se on ollut aina ihan normaali äiti-tytärsuhde.

Jos sinulla on noin pahasti vääristynyt käsitys siitä, mitä tilanteessa on mahdollista äitisi vaatia ja mihin sinun kuuluisi suostua, niin jotakin on pielessä. Samoin reagoiminen sukulaistesi vaatimuksiin (vai ovatko toiveita?) ei vaikuta normaalilta.

 

["vieras"]

Miksi muut omaiset eivät auta? Pakko heistä edes jollain on olla aikaa sun taakkasi keventämiseksi, tai sitten rahaa, jotta äidille saadaan ostettua hoitoa! Olet joutunut nyt todella epäreiluun välikäteen ja ymmärrän hyvin ahdistuksesi. Ja minustakin tuntuisi pahalta, että ainoa mitä voisin tehdä olisi itsekin hylätä äiti, kuten kaikki muut ovat tehneet. Oikeasti, äidilläsi on elinaikaa ehkä muutama kuukausi. Mitä niin tärkeää koko suvulla ja ystäväpiirillä on, ettei sen vuoksi voi hetkeksi lykätä joitain omia kiireitään, että hänen loppuajastaan saisi vähän miellyttävämmän? Jos ei muuten, niin siten ettei hänen itsensä tarvitsisi ihan kaikesta sairaana kantaa vastuuta ja että tietäisi läheisten välittävän. Ei yksin jätettynä vaikeimmalla hetkellä.

Koska pian se on liian myöhäistä. Ei joku hautasissa jeesustelu siitä miten tärkeä ihminen hän oli ja hienon seppeleen tuominen auta enää mitään.

 

[a.p.]

[QUOTE="vieras";24948016]Voi hyvä jumala sentään. Onhan se nyt selvä, että tuo vaikuttaa ihmiseen, aloitekykyyn ja kaikkeen. "Vain aivoissa ja keuhkoissa" ja muka lääkäri sanonut, että ei vaikuta jaksamiseen. Nyt alkoi jo haiskahtamaan provolta.[/QUOTE]

Ei ole provo, olisikin. Mutta lääkäri sanoi, ettei aivojen kasvaimet ole aiheuttaneet äidin masennusta tai näitä oireita. Niin sanoi syöpälääkäri. Keuhkokasvaimet aiheuttavat hengitysvaikeuksia ja yskää, aivokasvaimet pahoinvointia (joka aiheuttaa syömättömyyttä mutta on nyt saanut lääkityksen jonka pitäisi auttaa) ja huimausta. Ymmärrän täysin äitini tilanteen, mutta en sitä että ihmisen annetaan olla masentunut ja kuihtua täysin ilman apua. Lääkäritkin yrittävät auttaa äitiä, mutta äiti itse ei tunnu ymmärtävän että tarvitsee apua. Ehkä mun täytyy vaan luovuttaa itsekin...

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";24948004]Aikuisen elämään kuuluu se, että tekee päätöksiä, joista kaikki eivät pidä. Sellaisen päälle kaikki vastuu kasataan, joka suostuun sen taakakseen ottamaan. Sinun pitäisi nyt pystyä pääsemään vääränlaisen vastuun ja ylpeyden yli ja huolehtimaan aikuisen lailla itsestäsi ja perheestäsi.[/QUOTE]

Eli koska muut ovat itsekkäitä kusipäitä, ap:n pitäisi olla samanlainen minäminäminäjaminunlapset, muilla ei mitään väliä -tyyppi?

 

["Sirkkeli"]

Sun pitäsi päästä purkamaan tuntojasi ammatti-ihmiselle, tuo on kyllä iso juttu kun äiti tekee kuolemaa. On mahdollisuus tuossa tapauksessa päästä esim. terveyskeskuksen psykologille. Jos olet henkisesti loppu, niin silloin olet fyysisestikin. Oletko lasten kanssa päivät kotona?

Pidä rutiineista kiinni, ruoka-ajat, päikkäriajat jne. myös äipälle... lopeta turhat passaamiset. Sun pitäisi varmaan opetella rentoutumaan, vaikka tilanne on raskas ja surullinen.

Hoida äitisi hyvin ja hankin sitä apua itsellesi(äitisi pitäisi kanssa jutella jonkun ammatti-ihmisen kanssa), koska kuoleman jälkeen voi olla itsesyytökset melkoiset, omasta käyttäytymisestä.

 

[a.p.]

[QUOTE="vieras";24948038]Miksi muut omaiset eivät auta? Pakko heistä edes jollain on olla aikaa sun taakkasi keventämiseksi, tai sitten rahaa, jotta äidille saadaan ostettua hoitoa! Olet joutunut nyt todella epäreiluun välikäteen ja ymmärrän hyvin ahdistuksesi. Ja minustakin tuntuisi pahalta, että ainoa mitä voisin tehdä olisi itsekin hylätä äiti, kuten kaikki muut ovat tehneet. Oikeasti, äidilläsi on elinaikaa ehkä muutama kuukausi. Mitä niin tärkeää koko suvulla ja ystäväpiirillä on, ettei sen vuoksi voi hetkeksi lykätä joitain omia kiireitään, että hänen loppuajastaan saisi vähän miellyttävämmän? Jos ei muuten, niin siten ettei hänen itsensä tarvitsisi ihan kaikesta sairaana kantaa vastuuta ja että tietäisi läheisten välittävän. Ei yksin jätettynä vaikeimmalla hetkellä.

Koska pian se on liian myöhäistä. Ei joku hautasissa jeesustelu siitä miten tärkeä ihminen hän oli ja hienon seppeleen tuominen auta enää mitään.[/QUOTE]

Äitini ei ole kertonut kellekään suvusta, ei edes minulle, että hänellä on elinaikaa vain kuukausia!!! Kukaan suvusta ei siis tiedä että kuolee. Kaikki ovat siinä käsityksessä että parantuu tai elää ainakin vuosikausia. Äiti ei halua kenenkään tietävän tilanteestaan. Itsekin sain tietää lääkäriltä tästä, lääkäri siis vahingossa kertoi minulle vaikkei äiti olisi sitä varmaan halunnut.

 

["vieras"]

Yritä jotenkin puhua omaisille, vaatia heiltä apua. Tai saada äiti kertomaan heille, jos tilanne todella on tuo.

 

[a.p.]

Äitini ei ole kertonut kellekään suvusta, ei edes minulle, että hänellä on elinaikaa vain kuukausia!!! Kukaan suvusta ei siis tiedä että kuolee. Kaikki ovat siinä käsityksessä että parantuu tai elää ainakin vuosikausia. Äiti ei halua kenenkään tietävän tilanteestaan. Itsekin sain tietää lääkäriltä tästä, lääkäri siis vahingossa kertoi minulle vaikkei äiti olisi sitä varmaan halunnut.

Tämä salaisuus vielä lisää pahaa oloani. En uskalla tai edes halua kertoa äidille siitä, että tiedän hänen elinaikaennusteestaan. Koska äiti ei ole sitä minulle kertonut, niin en tiedä haluanko kertoa tai miten kertoisin äidille, että tiedän hänellä olevan vain vähän elinaikaa...

 

[,jhg]

Äitisi ei kyllä hyödy siitäkään, jos sä romahdat. kukas sitten hoitaa äidin, äidin ja lapset?!

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";24948044]Eli koska muut ovat itsekkäitä kusipäitä, ap:n pitäisi olla samanlainen minäminäminäjaminunlapset, muilla ei mitään väliä -tyyppi?[/QUOTE]
En puhu ääripäistä vaan siitä, että jos ihminen antaa tilanteen mennä siihen kuntoon, että menee mieluummin psykiatriselle kuin hoitaa lapsensa, niin jotakin on pahasti vialla. Kuka silloin äitiäkään enää hoitaa tai edes käy katsomassa eli huomaa sen, että ei ihan normaali ajatuskuvio, vaan marttyrointia. Tärkeämpää kuin käytäntö, on silloin se, että muut ajattelevat, että onpa hieno ihminen. Eli väntää tilannetta kuinka päin tahansa, niin vääristynyttä ajattelua tuo on.

 

[tässä ja nyt]

Vaikea ja raskas tilanne, mutta täyttä elämää. Juttuja jotka tulevevat lähes meille kaikille eteen vääjäämättä. Jos äitisi aika alkaa olla lopussa, niin varmaan tärkeää pitää hänet läheistensä ja ystävien luona, kellään ei ole hyvä olla yksin vastaavassa tilanteessa. Tehkää elämästänne niin hyvä kuin mahdollista nykyisissä olosuhteissa. Hemmotelkaa itseänne, tehkää hyvää ruokaa, leipokaa,ostakaa viinipullo viikonlopuksi... Eläkää tässä ja nyt. Jaksaako äitisi leikkiä ja lukea lastesi kanssa, olisi tärkeitä hetkiä myös lapsillesi. Onko äitisi sellaisessa kunnossa että saisit hänet mukaasi vaikka elokuviin tai teatteriin. Saisit samalla itsellesikin hengähdystauon, jos miehesi pystyisi hoitamaan lapset sillä aikaa.

Hyväksy tilanne, yrittäkää iloita arjesta tässä ja nyt, järjestäkää pieniä juhlahetkiä ja yritä pyytää sukulaisilta ja muilta apua. Ja yritä keskustella äitisi kanssa. Ohjeeni kuullostaa ehkä naiivilta, mutta uskon että muistelet sitten aikanaan tätäkin aikaa lämmöllä kun luopumisen aika tulee.

 

["vieras"]

Vaikea ja raskas tilanne, mutta täyttä elämää. Juttuja jotka tulevevat lähes meille kaikille eteen vääjäämättä. Jos äitisi aika alkaa olla lopussa, niin varmaan tärkeää pitää hänet läheistensä ja ystävien luona, kellään ei ole hyvä olla yksin vastaavassa tilanteessa. Tehkää elämästänne niin hyvä kuin mahdollista nykyisissä olosuhteissa. Hemmotelkaa itseänne, tehkää hyvää ruokaa, leipokaa,ostakaa viinipullo viikonlopuksi... Eläkää tässä ja nyt. Jaksaako äitisi leikkiä ja lukea lastesi kanssa, olisi tärkeitä hetkiä myös lapsillesi. Onko äitisi sellaisessa kunnossa että saisit hänet mukaasi vaikka elokuviin tai teatteriin. Saisit samalla itsellesikin hengähdystauon, jos miehesi pystyisi hoitamaan lapset sillä aikaa.

Hyväksy tilanne, yrittäkää iloita arjesta tässä ja nyt, järjestäkää pieniä juhlahetkiä ja yritä pyytää sukulaisilta ja muilta apua. Ja yritä keskustella äitisi kanssa. Ohjeeni kuullostaa ehkä naiivilta, mutta uskon että muistelet sitten aikanaan tätäkin aikaa lämmöllä kun luopumisen aika tulee.

No juu kyllä, kuulostaa todella naiivilta.

 

[a.p.]

En jaksa enää jauhaa tätä. Tulee vaan entistä pahempi olo.

En halua olla "kilven kiillottaja" eli muita parempi. Haluan vain, että äitini voi hyvin ja ei joudu kärsimään viimeisiä kuukausiaan. Osa minusta toivoo koko ajan, että äiti paranee, vaikka se on kai mahdotonta. Osa on osittain hyväksynyt tulevan luopumisen... mutta en mitenkään voi laittaa äitiä yksin kotiinsa, syömättä ja liikkumatta... huonossa kunnossa, viimeisiksi ajoikseen. Tai sairaalaan kokemaan saman kohtalon. Ja toki varmasti monikin sukulaisista ja ystävistä auttaisi äitiä, jos hän kertoisi että elää vain kuukausia... mutta ei ole kertonut. Enkä minä voi kertoa, koska en tiedä haluaako äiti sitä. Mieli on tehnyt kertoa, mutten voi. Osa sukulaisista haluaa auttaa (kantavat äidille ruokaa, pyytävät kylään jne.) muttei äiti halua heiltä apua, en tiedä miksi näin. On liian masentunut pystyäkseen elämään normaalia elämää. Itse lupauduin ottamaan hänet meille, koska se tuntui silloin hyvältä ajatukselta, varsinkin koska äiti sitä itse halusi... mutta nyt se on käynyt turhan rankaksi. En vaan tiedä mitä nyt tekisin, minne äidin "laittaisin". Tai mikä muu voisi olla ratkaisu tähän vaikeaan tilanteeseen.

Olen miettinyt, että olenkohan minä myös masentunut... äidin tilanteen takia. Olen tehnyt netin masennustestejä ja niissä on tullut sellaisia vastauksia, että voisin ollakin. Mutta en tiedä. Ehkä se vielä tästä, nyt kun äiti on pari päivää muualla "hoidossa".

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";24948155]En puhu ääripäistä vaan siitä, että jos ihminen antaa tilanteen mennä siihen kuntoon, että menee mieluummin psykiatriselle kuin hoitaa lapsensa, niin jotakin on pahasti vialla. Kuka silloin äitiäkään enää hoitaa tai edes käy katsomassa eli huomaa sen, että ei ihan normaali ajatuskuvio, vaan marttyrointia. Tärkeämpää kuin käytäntö, on silloin se, että muut ajattelevat, että onpa hieno ihminen. Eli väntää tilannetta kuinka päin tahansa, niin vääristynyttä ajattelua tuo on.[/QUOTE]

Ei minusta kyse ole mistään marttyyroinnista, jos ei halua jättää yksin sairasta äitiään viime hetkillä, omankaan jaksamisen uhalla. Vaan vaihtoehtojen puutteesta.

Mitään lapsia tähän on turha vetää, heillä on isäkin. Ei kaikissa ratkaisuissa voi käyttää keppihevosena omien lastensa etua, se vasta onkin marttyyrointia. Sairaalla äidillä ei tunnu olevan ketään muuta kuin tyttärensä.

Jotenkin tuossa tilanteessa olisi saatava nyt jaksamiseen apuja muutenkin kuin hylkäämällä äiti, koska tuskin ap:llä on kovin hyvä olla senkään ratkaisun kanssa.

 

[a.p.]

Vaikea ja raskas tilanne, mutta täyttä elämää. Juttuja jotka tulevevat lähes meille kaikille eteen vääjäämättä. Jos äitisi aika alkaa olla lopussa, niin varmaan tärkeää pitää hänet läheistensä ja ystävien luona, kellään ei ole hyvä olla yksin vastaavassa tilanteessa. Tehkää elämästänne niin hyvä kuin mahdollista nykyisissä olosuhteissa. Hemmotelkaa itseänne, tehkää hyvää ruokaa, leipokaa,ostakaa viinipullo viikonlopuksi... Eläkää tässä ja nyt. Jaksaako äitisi leikkiä ja lukea lastesi kanssa, olisi tärkeitä hetkiä myös lapsillesi. Onko äitisi sellaisessa kunnossa että saisit hänet mukaasi vaikka elokuviin tai teatteriin. Saisit samalla itsellesikin hengähdystauon, jos miehesi pystyisi hoitamaan lapset sillä aikaa.

Hyväksy tilanne, yrittäkää iloita arjesta tässä ja nyt, järjestäkää pieniä juhlahetkiä ja yritä pyytää sukulaisilta ja muilta apua. Ja yritä keskustella äitisi kanssa. Ohjeeni kuullostaa ehkä naiivilta, mutta uskon että muistelet sitten aikanaan tätäkin aikaa lämmöllä kun luopumisen aika tulee.

Äiti ei jaksa liikkua 10 metriä pitempää matkaa yhtäjaksoisesti, ei siis voi lähteä kanssani elokuviin tai minnekään. Ei jaksa lukea lapsille, kun henkeä ahdistaa. Ei jaksa leikkiä, kun ei jaksa oikein edes nousta sängystä ylös. Eikä taida oikeastaan enää kiinnostaakaan. Eikä äitiä jaksa kiinnostaa juhliminen tai sukulaisten tapaaminen, ei halua. Jos äiti saisi päättää, hän varmasti haluaisi vain olla yksin, syömättä, liikkumatta, maata sängyssä aina. Levätä tekemättä mitään. Soittaisi silloin tällöin, kerran viikossa ja kertoisi, että on huono vointi, väsyttää muttei saa unta ja eikä syö mitään kun ei tee mieli... Toisaalta uskon hänen myös kaipaavan seuraa, muttei kuitenkaan puhu mitään, vaan riittää kun on seuraa. Meillä ollessa minä saan koko ajan patistaa äitiä syömään, liikkumaan ja tekemään jotain, ettei vaan ole yksin hiljaa peiton alla. Tiedän äidin tykkäävän tästä, kun joku pitää huolta ja mielellään hän sitten tekeekin mitä pyydän.

 

["vieras"]

Äiti ei jaksa liikkua 10 metriä pitempää matkaa yhtäjaksoisesti, ei siis voi lähteä kanssani elokuviin tai minnekään. Ei jaksa lukea lapsille, kun henkeä ahdistaa. Ei jaksa leikkiä, kun ei jaksa oikein edes nousta sängystä ylös. Eikä taida oikeastaan enää kiinnostaakaan. Eikä äitiä jaksa kiinnostaa juhliminen tai sukulaisten tapaaminen, ei halua. Jos äiti saisi päättää, hän varmasti haluaisi vain olla yksin, syömättä, liikkumatta, maata sängyssä aina. Levätä tekemättä mitään. Soittaisi silloin tällöin, kerran viikossa ja kertoisi, että on huono vointi, väsyttää muttei saa unta ja eikä syö mitään kun ei tee mieli... Toisaalta uskon hänen myös kaipaavan seuraa, muttei kuitenkaan puhu mitään, vaan riittää kun on seuraa. Meillä ollessa minä saan koko ajan patistaa äitiä syömään, liikkumaan ja tekemään jotain, ettei vaan ole yksin hiljaa peiton alla. Tiedän äidin tykkäävän tästä, kun joku pitää huolta ja mielellään hän sitten tekeekin mitä pyydän.

:O

(No tämä provon varmisti. Aika hyvä itseasiassa.)

 

[a.p.]

[QUOTE="vieras";24948367]:O

(No tämä provon varmisti. Aika hyvä itseasiassa.)[/QUOTE]

No ei ole edelleenkään provo. Enkä jaksa alkaa todistella sitä kellekään. Se joka ei usko niin ei usko. Pääasiassa tämä kirjoittamiseni on terapiaa itselleni, saan purkaa ajatuksiani.