Kertokaas mitä mä voisin tehdä? Omaisen hoitamisesta ja omasta jaksamisesta kyse...

[voimat lopussa]

Äitini (reilut 50v) sairastaa syöpää ja on todella masentunut. Hän asuu kotonaan pääsääntöisesti, mutta nyt majailee myös minun luonani. Äiti liikkuu huonosti, väittäisin myös että noin 99% ajasta vain makaa sängyssä. Eikä myöskään syö kuin kerran tai kaksi päivässä pienen annoksen ruokaa (esim. leipäviipale tai pienen pieni annos jotain lämmintä ruokaa). Näiden (ja osittain kai myös syövän) takia on laihtunut olemattomaksi, lihakset surkastuneet ja voimat hävinneet. Masennuksen takia äiti ei edes viitsi yrittää tehdä mitään oman kuntonsa kohentamiseksi, sanoo vain että "no sitten minä kuolen jos voimat loppuu", kun minä yritän kannustaa häntä syömään tai liikkeelle sängystä, ettei lihaksista kokonaan mene voimat. Tiedän toki, että on näiden monien kuukausien aikana mennyt voimat lähes kokonaan, kun on maannut sängyssä mm. sytostaattien aiheuttaman huonon olon takia... mutta pitäisi edes vähän yrittää liikkua. Mutta ei, ei kuulemma kiinnosta tai jaksa.

Yleensä (varsinkin kotona ollessaan) äiti vain tosiaan makaa eikä tee muuta (edes syö) joten olen pitänyt häntä minun luonani, jotta saisi edes syötyä ja vähän liikuttua, kun olen "pakottanut". Mutta nyt alkaa olla minun voimani (lähinnä henkisesti) lopussa, kun saa/joutuu omien pienten lasteni lisäksi hoitaa kolmatta isoa lasta, joka tuntuu välillä olevan paljon vaikeampi hoitaa kuin oikeat lapset. En voi laittaa äitiä kotiinkaan, kun on siellä aina yksin ja sitten ei syö ja liiku sitäkään vähää... mutta toisaalta minusta tuntuu siltä, etten jaksa häntä jatkuvasti meilläkään hoitaa. Enkä pysty äidille sanomaan suoraan, että en jaksa tai edes halua olla jatkuva palvelija, koska olen väsynyt... koska tiedän, että se satuttaa häntä paljon kun oma tytär ei jaksa/halua hoitaa äitiään. Tunnen äitini hoitamisen myös velvollisuudekseni vaikka olisin kuinka väsynyt.

Olen huomannut itsessäni sen, että oma väsymys ilmenee jatkuvana kiukutteluna, lapsille huutamisena (vaikka en todellakaan halua!!!) ja sitten lopulta purskahdan tunteja kestävään itkuun, joka helpottaa tilanteen hetkeksi. Tätä on nyt jatkunut monta päivää, joka aamu alkaa samat fiilikset ja sitten ne päättyy pitkään itkuun. Hermojen menetykseen ei tarvita enää paljon, ihan mikä asia tahansa riittää saamaan aikaan sen, että räjähtää.

Äiti lähti nyt hetkeksi muualle kyläilemään, kun hän myös huomasi minussa väsymisen merkkejä tai lähinnä hän ilmaisi asian näin: "Kai se on muualle lähdettävä, kun ei minua tänne enää haluta!" eli suuttui tai loukkaantui, kun minä kiukkuan kotona ja hän ymmärsi asian johtuvan hänestä itsestään.

Ei äiti ainoa kiukun aihe ole, on muitakin syitä (mutta pienempiä), jotka yhdistettynä tähän stressiin äidistä johtavat pahan olon purkautumiseen huutona ja itkuna.

Kenenkään muun luokse äiti ei halua mielellään mennä, vaikka häntä on monet ihmiset vierailulle pyytäneet, päiväksi tai yökyläänkin. Nyt sitten "pakotettuna" lähti hetkeksi muualle, vaikkei olisi halunnut. Kotiin ei voi nyt yksin mennä heikossa kunnossa, en laske häntä sinne. Sairaalaan osastolle menoa on miettinyt, muttei halua sinne koska se maksaa eikä siellä yksin ollessaan muuta tee kuin makaa syömättä. Kotiinkaan ei apua varmaan halua, ainakin aikaisemmin on sanonut, että ei halua...

Mitä minä siis voisin tehdä, jotta sekä äidillä että minulla (ja perheelläni) olisi parempi olla? Olenko mielestänne laiska, tyhmä ja saamaton, kun tällä tavalla valitan väsymystäni vaikka äitini on todella sairas ja tarvitsee apua enkä minä "muka" jaksa? Pitääkö minun vain jaksaa? Apua.

 

["vieras"]

Et ole laiska tai tyhmä tai saamaton. Päinvastoin, olet todella hienosti päättänyt auttaa äitiäsi, moni ei tuollaiseen alkaisi tai pystyisi( en välttämättä itsekään vaikka olen hoitanut vakavasti sairastunutta isääni aikanaan useamman kuukauden, hän halusi parantua ja oli todella motivoitunut joten hoitaminen oli "helppoa").

Jotain apua tuohon tilanteeseen tarvitsisi. En oikein vaan osaa auttaa siinä että mitä. Olisiko jonkunlainen vuorottelu osastolla ja teillä mahdollinen? Vaikka viikko osastolla ja viikko "kotona" eli teillä? Onko äitisi sairauden ennuste millainen, onko jatkuvasti raskaita hoitoja tai onko niitä tiedossa säännöllisin väliajoin?

Sun äiti varmaan tarviisi ammattiapua tuohon masennukseensakin..
Voimia sinulle!

 

[halipupu harmaana]

Jotain apua sun on saatava, se on selvää. Kannattaa soittaa vaikka sairaalaan ja kysyä sieltä apua jos pääsisi jokun sosiaalityöntekijän tms. kanssa miettimään mitä vaihtoehtoja on. Sairaalassahan on myös muita kuin sairaanhoitajat ja lääkärit potilaita varten ja he auttavat potilaita elämän järjstämisessä sairauden kourissa ja sellaiselta voisi saada apua. Voimia ja jaksamista!

 

["vieras"]

Ota yheys sinne sairaalaan missä äitisi käy hoidoissa ja pyydä sieltä apua, siellä on ihmiset juuri tällaisia tapauksia varen olemassa. Etkö ole käynyt yhtään siellä mukana?

 

[a.p.]

[QUOTE="vieras";24947527]Olisiko jonkunlainen vuorottelu osastolla ja teillä mahdollinen? Vaikka viikko osastolla ja viikko "kotona" eli teillä? Onko äitisi sairauden ennuste millainen, onko jatkuvasti raskaita hoitoja tai onko niitä tiedossa säännöllisin väliajoin?

Sun äiti varmaan tarviisi ammattiapua tuohon masennukseensakin..
Voimia sinulle![/QUOTE]

Äiti ei halua osastolle, kun se maksaa. Ja minulla taas ei ole rahaa maksaa hänen osastojaksojansa. Enkä voi toista sinne pakottaa, jos ei itse halua. Äitini syöpä on parantumaton. Äiti ei ole meille läheisille kertonut paljon syöpänsä tilanteesta, mutta sen verran sain muualta kuulla, että elinaikaa on vain kuukausia, ehkä vuosi. Hoitoja ei muita ole kuin tabletti- ja pistoshoito. Niiden ei pitäisi viedä voimia tai aiheuttaa pahoinvointia yms. Lääkärissä joutuu käymään, jossa sitten seurataan syövän tilannetta. Yksin ei haluaisi sinnekään lähteä, mutta miten minä kahden pienen lapsen kanssa voisin sinne lähteä... en tiedä. Masennus on vissiin aiheuttanut aloitekyvyttömyyden ja sen, ettei itse tosiaan halua hoitaa omia juttujaan. Masennukseen tarvii hoitoa, mutta itse ei halua mennä psykiatrille (vaikka lääkäri tätä ehdottanut) joten minä jouduin itse hoitamaan äidille sen psykiatriajan, kun ensin kieltäytyi... aika on tulossa, mutta en tiedä milloin.

 

[a.p.]

Jotain apua sun on saatava, se on selvää. Kannattaa soittaa vaikka sairaalaan ja kysyä sieltä apua jos pääsisi jokun sosiaalityöntekijän tms. kanssa miettimään mitä vaihtoehtoja on. Sairaalassahan on myös muita kuin sairaanhoitajat ja lääkärit potilaita varten ja he auttavat potilaita elämän järjstämisessä sairauden kourissa ja sellaiselta voisi saada apua. Voimia ja jaksamista!

Äitini ei halua mitään apua. Tuntuu, ettei halua mitään. Ainoa mikä kelpaa on minun tai sisareni apu. Sisareni asuu kaukana äidistä. Minä taas samalla paikkakunnalla. Äiti ei halua tai jaksa hoitaa omia asioitaan, minä olen joutunut hoitamaan niitä (käymään apteekissa, soittelemaan lääkäreille yms. ja käyttämään häntä lääkärissä, vaikka se vaikeaa onkin lasten kanssa) ja ei varmasti halua mennä mihinkään sosiaalityöntekijälle, kun tuntuu häpeävän itseään ja tilannettaan. Lisäksi ei yksinkertaisesti saa aikaan mitään, ei jaksa eikä kiinnosta lähteä mihinkään. Siksi on minunkaan vaikea pakottaa, enkä oikeastaan enää kohta jaksakaan...

 

[a.p.]

[QUOTE="vieras";24947568]Ota yheys sinne sairaalaan missä äitisi käy hoidoissa ja pyydä sieltä apua, siellä on ihmiset juuri tällaisia tapauksia varen olemassa. Etkö ole käynyt yhtään siellä mukana?[/QUOTE]

Aikaisemmin kävin pari kertaa hänen kanssaan syöpälääkärin luona, mutta nyt kun minulla on kotona pieni vauva niin en ole päässyt lähtemään mihinkään eikä äiti ole kyllä edes mukaan kysynytkään. Nyt sitten kysyi, että jos voisin lähteä mukaan psykiatrille, mutta vaikeaa se on kun on vauva ja esikoinenkin kotona. Eikä sairaalasta anneta minulle tietoja tms. kun on se potilassuoja vai mikä nyt onkaan. Vaikea hoitaa äidin asioita... muttei hän itsekään halua.

 

["vieras"]

Voisiko siskosi tukea sinua matkustamalla teille vaikka viikoksi jos saisi lomaa, tai edes viikonlopuiksi silloin tällöin, että saisit itse hengähdystauon? Jos siskosi voisi huolehtia myös lapsista vähän aikaa, voisit ottaa välillä päivän ihan omaa aikaa.

 

[a.p.]

[QUOTE="vieras";24947670]Voisiko siskosi tukea sinua matkustamalla teille vaikka viikoksi jos saisi lomaa, tai edes viikonlopuiksi silloin tällöin, että saisit itse hengähdystauon? Jos siskosi voisi huolehtia myös lapsista vähän aikaa, voisit ottaa välillä päivän ihan omaa aikaa.[/QUOTE]

Siskoni ei voi oman elämäntilanteensa takia tulla tänne viikoksi. Tulee kyllä välillä käymään pariksi päiväksi... mutta on hän muuten minun tukenani, juttelemme säännöllisesti puhelimessa ja puhumme asiasta, niin se jo vähän auttaa.

 

["vieras"]

Et jotenkin ollenkaan ymmärrä syöpää. Ei laihtuminen ja lihasten kuihtuminen johdu vain siitä, ettei syö tai liiku tarpeeksi. Syöpä on elimistöä hajottava tila ja kyseiset jutut ovat täysin luonnollisia, samoin väsymys ja siitä johtuva "masennus" (toki henkinenkin masennus). Se ei ole varmastikaan hyvä juttu tilanteessa, että liikaa koet, että täytyisi tehdä jotakin ja "kuntouttaa" äitiä.

 

[*]

No voisitko sä sitten saada tilapäistä lastenhoitoapua (sos.tsto?), vaikka niin, että pääsisit käyttämään äitiäsi psykiatrilla tai missä nyt tarvitseekaan? Tai voisko sun mies pitää vapaata (perhesyyt) ja olla lasten kanssa, kun hoidat asioita. Tiedän, että varmasti väsyttää, mutta tilanne on nyt vaikea ja ei auta kuin venyä.

 

[isoäiti mölykylästä]

et ole laiska etkä tyhmä etkä saamaton. vaan harvinaisen viksu ihminen nykyaikana, ei monikaan enää ota sairasta vanhempaansa hoidettavaksi kotiin, vaan jos vanhempi ei yksin pärjää, niin laitokseen joutuu. mutta että jaksaisit. niin varmaan asian vois järjestää niin, että äitisi olisi vaikka sairaalassa muutaman päivän vaikka joka toinen viikko, että saat levätä ja ladata akkuja.

 

[a.p.]

[QUOTE="vieras";24947732]Et jotenkin ollenkaan ymmärrä syöpää. Ei laihtuminen ja lihasten kuihtuminen johdu vain siitä, ettei syö tai liiku tarpeeksi. Syöpä on elimistöä hajottava tila ja kyseiset jutut ovat täysin luonnollisia, samoin väsymys ja siitä johtuva "masennus" (toki henkinenkin masennus). Se ei ole varmastikaan hyvä juttu tilanteessa, että liikaa koet, että täytyisi tehdä jotakin ja "kuntouttaa" äitiä.[/QUOTE]

Äidillä on ollut syöpä aiemminkin, muttei silloin laihtunut tms. vaan voi tilanteeseen nähden ihan hyvin. Ja kyllä tämä laihtuminen, lihasten ja voiman häviäminen nyt johtuu lähes täysin siitä, että äiti vaan makaa suurimman osan ajasta, eikä siten käytä lihaksiaan --> voimat häviää, lihakset surkastuu. Näin on minulle eräs äidin syöpälääkärikin sanonut, kun soitin hänelle. Toki syöpä varmasti aiheuttaa masennusta, onhan se "luonnollista" että masentuu vakavassa tilanteessa, mutta täytyyhän sitä jotain tehdä, että ihminen jaksaa itsestään huolehtia. Jos nykyään ei mikään kiinnosta, ei jaksa mitään tai ei halua itsestään pitää huolta... ei sitä jaksa läheisetkään enää... ei asioiden vaan voi antaa olla. Sehän on kuin luovuttaisi.

 

[a.p.]

No voisitko sä sitten saada tilapäistä lastenhoitoapua (sos.tsto?), vaikka niin, että pääsisit käyttämään äitiäsi psykiatrilla tai missä nyt tarvitseekaan? Tai voisko sun mies pitää vapaata (perhesyyt) ja olla lasten kanssa, kun hoidat asioita. Tiedän, että varmasti väsyttää, mutta tilanne on nyt vaikea ja ei auta kuin venyä.

Mies yrittää auttaa, muttei sekään voi venyä ihan miten vain... ei työnantajakaan ymmärrä kaikkea. Ja kyllä minulla lastenhoitoapua on mutta ei se ratkaise kaikkea. Jos lapset ei tarvii apuani, niin sitten äiti. Ei ole ns. omaa aikaa. Ja tunnen kyllä omat rajani... raja alkaa olla vastassa ja sitten minä joudun psykiatrin vastaanotolle, kun sekoan täysin väsymyksestä. Tai sitä minä pelkään.

 

["vieras"]

ei asioiden vaan voi antaa olla. Sehän on kuin luovuttaisi.

No ei luovuttamisessa ole mitään pahaa. Ei jokaisen syöpäpotilaan tarvitse taistella loppuun asti. Jokainen sairastaa ja kuolee sillä tavalla, kun on itselle luonnollista. Toiset "sankarillisesti" ja toiset henkisesti kärsien ja katkeroituen. Se pitää hyväksyä. Omat rajat saa silti vetää.

 

["vieras"]

Ja tunnen kyllä omat rajani... raja alkaa olla vastassa ja sitten minä joudun psykiatrin vastaanotolle, kun sekoan täysin väsymyksestä. Tai sitä minä pelkään.

Tämä on täysin omalla vastuullasi. Äitiäsi ja tilannetta et voi siitä syyttää. Olet eniten vastuullinen omalle perheellsesi, etkä sairaalle, joka ei ehkä osaa enää tehdä muita ajattelevia päätöksiä. Voit viedä hänet päivystyksen ja sitä kautta osastolle (tk on vaihtoehto). Kustannuksista huolehtii julkinen puoli, jos äidilläsi ei ole rahaa. Jos on, niin niitä varoja syytä käyttää nyt.

 

[a.p.]

Minun ja muidenkin läheisten mielestä sairaalaan meneminen ei ole oikeastaan edes vaihtoehto. Käytännössä siellä vain maataan sängyssä, syödään pahaa ruokaa ja ollaan yksin. Ei täällä sairaalassa muuta tehdä. Tiedän sen kokemuksesta. Tosin äiti ei edes edellisellä kerralla sairaalassa ollessaan edes syönyt mitään, sanoi ettei maistu paha sairaalaruoka. Samat asiat eli sängyssä makaamisen, syömättömyyden ja yksin olemisen äiti voi tehdä kotonakin...

 

[*]

No olisko sitten aika kertoa myös äidillesi, ettet jaksa enää. Rehellisesti ja syyttelemättä. Kyllä mä laittaisin hänet omaan kotiinsa ja vaikka soittaisin joka päivä & kävisit katsomassa pari kertaa viikossa. Tiedän, koska olin oman äitini kanssa vähän samassa jamassa pari vuotta sitten.

 

[isoäiti mölykylästä]

Minun ja muidenkin läheisten mielestä sairaalaan meneminen ei ole oikeastaan edes vaihtoehto. Käytännössä siellä vain maataan sängyssä, syödään pahaa ruokaa ja ollaan yksin. Ei täällä sairaalassa muuta tehdä. Tiedän sen kokemuksesta. Tosin äiti ei edes edellisellä kerralla sairaalassa ollessaan edes syönyt mitään, sanoi ettei maistu paha sairaalaruoka. Samat asiat eli sängyssä makaamisen, syömättömyyden ja yksin olemisen äiti voi tehdä kotonakin...

oletko varma, että tiedät äidin tilanteen tarkkaan. ehkä ei ole enää mitään muuta tehtävissä, kuin kuihtua ja odottaa kuolemaa. jos syöpä on jo levinnyt koko ihmiseen. äitini sairasti syöpää ja kuihtui olemattomiin ennen kuolemaansa, vaikka liikkui ja söi ja yritti elää normaalia elämää. lopuksi oli enää kivulias luukasa, joka lopulta vaipui tajuttomuuteen ja siitä kuolemaan

 

[a.p.]

[QUOTE="vieras";24947855]No ei luovuttamisessa ole mitään pahaa. Ei jokaisen syöpäpotilaan tarvitse taistella loppuun asti. Jokainen sairastaa ja kuolee sillä tavalla, kun on itselle luonnollista. Toiset "sankarillisesti" ja toiset henkisesti kärsien ja katkeroituen. Se pitää hyväksyä. Omat rajat saa silti vetää.[/QUOTE]

Kyllä äiti onkin jo osittain luovuttanut. On hyväksynyt kuolevansa. Mutta se, ettei häntä enää kiinnosta hoitaa omia asioitaan (käydä kaupassa tai apteekissa, tehdä ruokaa, käydä pesulla, maksaa laskuja, soittaa lääkäri- tms. aikoja) vaikeuttaa meidän ja hänen omaakin elämäänsä. Toisten pitää tehdä tämä kaikki tai ainakin "pakottaa" äiti tekemään omat hommansa. Tämän kiinnostamattomuuden on aiheuttanut masennus... Siis masennus ainakin täytyy saada hoidettua parempaan tasapainoon eli lääkitys täytyisi saada. Eihän siinä ole mitään järkeä, että ihminen viettää viimeiset kuukautensa ihan hunningolla. Eikä läheisten voimat riitä kaikkeen. Ei minun ainakaan.

 

["vieras"]

Minun ja muidenkin läheisten mielestä sairaalaan meneminen ei ole oikeastaan edes vaihtoehto. Käytännössä siellä vain maataan sängyssä, syödään pahaa ruokaa ja ollaan yksin. Ei täällä sairaalassa muuta tehdä. Tiedän sen kokemuksesta. Tosin äiti ei edes edellisellä kerralla sairaalassa ollessaan edes syönyt mitään, sanoi ettei maistu paha sairaalaruoka. Samat asiat eli sängyssä makaamisen, syömättömyyden ja yksin olemisen äiti voi tehdä kotonakin...

Muilla läheisillä ei ole tähän mitään sanomista, jos eivät äitiäsi hoida. Ja kuten sanottu, sairaan hyvinvointia ei voi laittaa lapsiperheen harteille ja edelle. Ja jos ei kerran voi olla kotona, niin sitten pitää olla sairaalassa edes osan aikaa. Ei kaikkeen ole aina optimiratkaisua olemassa. Joskus pitää valita paras vaihtoehto.

 

[a.p.]

[QUOTE="vieras";24947874]Tämä on täysin omalla vastuullasi. Äitiäsi ja tilannetta et voi siitä syyttää. Olet eniten vastuullinen omalle perheellsesi, etkä sairaalle, joka ei ehkä osaa enää tehdä muita ajattelevia päätöksiä. Voit viedä hänet päivystyksen ja sitä kautta osastolle (tk on vaihtoehto). Kustannuksista huolehtii julkinen puoli, jos äidilläsi ei ole rahaa. Jos on, niin niitä varoja syytä käyttää nyt.[/QUOTE]

En syytä äitiä tilanteestaan, ei se ole äidin vika että on syöpäsairas. Mutta äiti on minun vastuullani osittain. Jos minä en hoida häntä niin kukaan ei. Sitten äiti jää ns. hunningolle. Sitä en halua. Enkä voi viedä häntä kylmästi päivystykseen/osastolle tms. paikkoihin ja jättää muiden hoidettavaksi, se olisi osoitus välittämättömyydestä äitiä kohtaan. Niin äiti ajattelisi. Mutta en tiedä miten voisin äitiä auttaa, jos itse en jaksa... Vai onko vain pakko käyttää viimeisetkin voimansa ja vaikka sitten joutua itse psykiatrille... Kauan en enää tätä jaksa. Ja äidillä on vain minimieläke... en tiedä onko hänellä varaa vai ei, itse sanoo ettei ole. Mutta kyllä kummasti laskuja tulee lääkäristä ym. vaikka äiti sanoo olevansa varaton. Ja sen voin suoraan sanoa, että kyllä teidän on toisaalta helppo ehdotella mitä vaan, kun ette tarkkaan tiedä tilannetta ettekä välitä äidistä samalla tavalla kuin minä.

 

["vieras"]

Kyllä äiti onkin jo osittain luovuttanut. On hyväksynyt kuolevansa. Mutta se, ettei häntä enää kiinnosta hoitaa omia asioitaan (käydä kaupassa tai apteekissa, tehdä ruokaa, käydä pesulla, maksaa laskuja, soittaa lääkäri- tms. aikoja) vaikeuttaa meidän ja hänen omaakin elämäänsä. Toisten pitää tehdä tämä kaikki tai ainakin "pakottaa" äiti tekemään omat hommansa. Tämän kiinnostamattomuuden on aiheuttanut masennus... Siis masennus ainakin täytyy saada hoidettua parempaan tasapainoon eli lääkitys täytyisi saada. Eihän siinä ole mitään järkeä, että ihminen viettää viimeiset kuukautensa ihan hunningolla. Eikä läheisten voimat riitä kaikkeen. Ei minun ainakaan.

Kyllä hänellä on oikeus olla hunningolla ja masentunut loppuaikansa. Kaikesta paistaa vaan se, ettet pysty ottamaan vastuuta tilanteesta, vaan sysäät sen äidillesi. Se on oman kilven kultaamista, kun et halua olla "pahis" ja vetää rajoja eli toisin sanoen marttyroit itsesi.

 

[a.p.]

No olisko sitten aika kertoa myös äidillesi, ettet jaksa enää. Rehellisesti ja syyttelemättä. Kyllä mä laittaisin hänet omaan kotiinsa ja vaikka soittaisin joka päivä & kävisit katsomassa pari kertaa viikossa. Tiedän, koska olin oman äitini kanssa vähän samassa jamassa pari vuotta sitten.

En voi. En voi tehdä sitä äidilleni. Äiti masentuisi entisestään, jos vain jättäisin hänet yksin kotiinsa. Ja iso joukko sukulaisia (joiden apua äiti ei halua) suuttuisi minulle kun hylkään äidin. Liian iso vastuu laitettu minun harteilleni. Anteeksi tämä valitus, mutta näin koen asian nyt.

 

["vieras"]

Varattomille lääkärilaskut maksetaan. Ilmeisesti suhteenne ei ole aikaisemminkaan ollut ihan tasapainoinen. Sen käsityksen tästä saa.