Kertokaas, kun se yliajaja on ..

vieras
Olen kyllä ihan varma että kaikki seikat huomioidaan kun syytteet jaetaan ja onnettomuus uudelleen lavastetaan. Ei tässä vielä ketään ole tuomittu, uskon että tuomio on ihan hyvä kaikkien osapuolien kannalta vaikka pojan tapauksesta tulee varmasti ennakkotapaus.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Gluteus maximus:
Alkuperäinen kirjoittaja Annette-79:
Minä en osaa ajatella tätä tapausta sen pahempana kuin mikä muu samankaltainen rikos. Enkä ymmärrä miksi juuri tämän tyypin pitäisi kärsiä virheestään (en tiedä onko todellisuudessa vahinko vai tahallinen teko, kun en tutki asiaa) sen enempää kuin kukaan toinenkaan.

Selvennän nyt tähän, ennen kuin joku hyökkää kimppuun ja syyttää joksikin murhaajan puolustajaksi tms. Toki olen sitä mieltä, että tekijän on jouduttava vastuuseen ja saatava teostaan lain määräämä rangaistus... mahdollisimman kova.

Mutta sitä en tajua, miksi juuri tämä tapaus on joidenkin mielestä erityisen raaka. En ymmärrä miksi poliisin henki on arvokkaampi kuin "tavallisen" ihmisen.

Jos rikoksen tekijä on yhtään inhimillinen, niin kyllä hänen omatuntonsa jo langettaa hänelle elinkautisen.
Tuo oli selkeä murha (ainakin mitä lehdestä olen lukenut) ei mikään rattijuopon hörhöily liikenteessä, jossa kuollut ohikulkija. Tämä oli jotenkin niin harkittua (ajaa satoja kilometrejä 190 km/h ja pitkän matkan päästä näki poliisin tiesululla jne.) Minusta tämä oli ihan pöyristyttävää!!!!!
Mutta JOS rattijuopon yliajamaksi olisi joutunut ihan "normi" kansalainen (ei siis virantoimituksessa oleva valtionvirkamies, jolla perusteella tekijää syytetään murhasta. Ilmeisesti ainoa peruste muuten) tekijää olisi syytetty ilmeisemmin rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kuolemantuottamuksesta tai korkeintaan taposta. ARVAILUJA vaan...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Annette-79:
Minä en osaa ajatella tätä tapausta sen pahempana kuin mikä muu samankaltainen rikos. Enkä ymmärrä miksi juuri tämän tyypin pitäisi kärsiä virheestään (en tiedä onko todellisuudessa vahinko vai tahallinen teko, kun en tutki asiaa) sen enempää kuin kukaan toinenkaan.

Selvennän nyt tähän, ennen kuin joku hyökkää kimppuun ja syyttää joksikin murhaajan puolustajaksi tms. Toki olen sitä mieltä, että tekijän on jouduttava vastuuseen ja saatava teostaan lain määräämä rangaistus... mahdollisimman kova.

Mutta sitä en tajua, miksi juuri tämä tapaus on joidenkin mielestä erityisen raaka. En ymmärrä miksi poliisin henki on arvokkaampi kuin "tavallisen" ihmisen.

Jos rikoksen tekijä on yhtään inhimillinen, niin kyllä hänen omatuntonsa jo langettaa hänelle elinkautisen.
Ajattelisin niin että lain ja järjestyksen vaalijana poliisi on virkansa puolesta eritysasemassa. On vakava asia jos väkivalta kohdistuu turvallisuuttamme vaalivaan tahoon.

Gluteus maximus
Alkuperäinen kirjoittaja jänö:

Näin ajattelen minäkin!
 
Alkuperäinen kirjoittaja adolfiina:
Alkuperäinen kirjoittaja Gluteus maximus:
Alkuperäinen kirjoittaja Annette-79:
Minä en osaa ajatella tätä tapausta sen pahempana kuin mikä muu samankaltainen rikos. Enkä ymmärrä miksi juuri tämän tyypin pitäisi kärsiä virheestään (en tiedä onko todellisuudessa vahinko vai tahallinen teko, kun en tutki asiaa) sen enempää kuin kukaan toinenkaan.

Selvennän nyt tähän, ennen kuin joku hyökkää kimppuun ja syyttää joksikin murhaajan puolustajaksi tms. Toki olen sitä mieltä, että tekijän on jouduttava vastuuseen ja saatava teostaan lain määräämä rangaistus... mahdollisimman kova.

Mutta sitä en tajua, miksi juuri tämä tapaus on joidenkin mielestä erityisen raaka. En ymmärrä miksi poliisin henki on arvokkaampi kuin "tavallisen" ihmisen.

Jos rikoksen tekijä on yhtään inhimillinen, niin kyllä hänen omatuntonsa jo langettaa hänelle elinkautisen.
Tuo oli selkeä murha (ainakin mitä lehdestä olen lukenut) ei mikään rattijuopon hörhöily liikenteessä, jossa kuollut ohikulkija. Tämä oli jotenkin niin harkittua (ajaa satoja kilometrejä 190 km/h ja pitkän matkan päästä näki poliisin tiesululla jne.) Minusta tämä oli ihan pöyristyttävää!!!!!
jossain lehdessä (taisi olla iltalehti) luki että saattoi käydä niin että sekä poliisi ja ajaja väistivät samaan suuntaan. jolloin kyse ei mun mielestä ole murhasta.
Tässä tapauksessa on kyse murhasta sillä perusteella että uhri on poliisi (lainopillisesti automaattisesti syyte murhasta kun kyseessä valtion virkamies).

Alkuperäinen kirjoittaja Gluteus maximus:
Alkuperäinen kirjoittaja jänö:
Alkuperäinen kirjoittaja Annette-79:
Minä en osaa ajatella tätä tapausta sen pahempana kuin mikä muu samankaltainen rikos. Enkä ymmärrä miksi juuri tämän tyypin pitäisi kärsiä virheestään (en tiedä onko todellisuudessa vahinko vai tahallinen teko, kun en tutki asiaa) sen enempää kuin kukaan toinenkaan.

Selvennän nyt tähän, ennen kuin joku hyökkää kimppuun ja syyttää joksikin murhaajan puolustajaksi tms. Toki olen sitä mieltä, että tekijän on jouduttava vastuuseen ja saatava teostaan lain määräämä rangaistus... mahdollisimman kova.

Mutta sitä en tajua, miksi juuri tämä tapaus on joidenkin mielestä erityisen raaka. En ymmärrä miksi poliisin henki on arvokkaampi kuin "tavallisen" ihmisen.

Jos rikoksen tekijä on yhtään inhimillinen, niin kyllä hänen omatuntonsa jo langettaa hänelle elinkautisen.
Ajattelisin niin että lain ja järjestyksen vaalijana poliisi on virkansa puolesta eritysasemassa. On vakava asia jos väkivalta kohdistuu turvallisuuttamme vaalivaan tahoon.

Näin ajattelen minäkin!
Mutta minä en.. jokaiselle sallittakoon mielipiteensä tässäKIN asiassa. Me emme ole kuitenkaan tuomareita, eikä meidän tarvitse tuomioita jakaa mutta sisimmässämme tuomitsemme sen perusteella mitä omatuntomme sanoo.

Emma-81
Alkuperäinen kirjoittaja jenni87:
Alkuperäinen kirjoittaja Annette-79:
Minä en osaa ajatella tätä tapausta sen pahempana kuin mikä muu samankaltainen rikos. Enkä ymmärrä miksi juuri tämän tyypin pitäisi kärsiä virheestään (en tiedä onko todellisuudessa vahinko vai tahallinen teko, kun en tutki asiaa) sen enempää kuin kukaan toinenkaan.

Selvennän nyt tähän, ennen kuin joku hyökkää kimppuun ja syyttää joksikin murhaajan puolustajaksi tms. Toki olen sitä mieltä, että tekijän on jouduttava vastuuseen ja saatava teostaan lain määräämä rangaistus... mahdollisimman kova.

Mutta sitä en tajua, miksi juuri tämä tapaus on joidenkin mielestä erityisen raaka. En ymmärrä miksi poliisin henki on arvokkaampi kuin "tavallisen" ihmisen.

Jos rikoksen tekijä on yhtään inhimillinen, niin kyllä hänen omatuntonsa jo langettaa hänelle elinkautisen.
Samaa mieltä!
Minä myös!
 
Yhteistyössä