Kertokaapas; rajoittaako miehenne..

Mun menemisiä ei kukaan voi rajoittaa koska en käy missään.

Mies taas hölmöilee aina kun käy jossain. Ei pidä lupauksiaan mulle. Tilanne on mennyt siihen että mies on pakon edessä joutunut rajoittamaan menojaan. Mä en kiellä mutta olen sanonut tilanteen ja mielipiteeni. Olen sanonut miehelle että on lopulta hänen päätös mitä tekee. On nyt jättäytynyt joistain menoistaan.

Mulle on oikeasti ok, että toisella on se omakin elämä. Mutta siinä omassaki elämässä pitää ottaa huomioon puoliso ja perhe jos sellaisen on kerran halunnut. Ei mun mielestä voi käyttäytyä ihan miten sattuu.

 

Ei... Me molemmat rajoitetaan itse menojamme, ihan, kun halutaan viettää aikaa yhdessä. Meistä kumpikaan ei halua koko ajan olla menossa, varsinkaan pitkiä aikoja yhteenmenoon.

Näin meilläkin.

 

Eiköhän noissa tapauksissa ole puhuttu ja puhuttu, aina ja aina vaan. Jos puhuminen tehoaa, arvomaailma muuttuu. jos ei tehoa, tulee juurikin ristiriita.

Meillä mies laitto bilettämisen perheen edelle. Ikinä ei auttanut kotitöissä ja sain yksin hoitaa talon ja vauvan. Sen verran alko touhu vituttaa, että katkeroiduin ja aloin nalkuttaa. Tietenkin ukko kävi myös pettämässä, koska olin niin paska nalkuttava akka. Nyt olen yh ja helvetin tyytyväinen.

 

Minä kiellän, tai tarkemmin yritän kieltää. Ihan siitä syystä että mieheni käy vähintään 3 kertaa kk baarissa ( minä kävin viimeksi 1,5 vuotta sitten,miehen mukana) muutenkin tekee 11 h työpäivää 6 päivää viikossa. 1 päivä viikossa vapaata ja silloin vaan nukkuu koko päivän. Lapsia ei hoida IKINÄ, kaupassa ei käy, ei siivoa, ei laita ruokaa, ei vie roskia.... Kotona vonkaa pillua, muuta ei tee IKINÄ!! Että todellakin yritän rajoittaa, että jos sitten vaikka joskus jaksaisi olla lasten kanssa. Minä en ole saanut omaa aikaa 2,5 vuoteen. Minä olen myöskin se joka herää JOKA aamu lasten kanssa kello 6.

 

[QUOTE="Ihmettelevä";23845792]..menojanne ja rajoitatteko te hänen menojaan? Ja miksi?millä perusteella?

Olen tässä jo jonkun aikaa ihmetellyt,miten joku suostuu kuunteemaan kieltoja, varsinkin jos niille ei ole hyvää perustelua. Jos toinen tahtoo lähtä ystävien kanssa siiderille, niin miksi siitä täytyy nostaa kauhea haloo että et muuten varmana mene,eikö teitä ahdista?? Mulle ei tulis mieenkään ruveta toista kielteemään,aikuinen ihminen osaa itsekin päättää ja arvioida onko suotuisa hetki lähtä viettämään omaa aikaa!?[/QUOTE]

No ei tod kiellä, enkä minäkään puutu hänen menoihinsa.

 

Ei ja ei.

 

EN todellakaan eläisi suhteessa, jossa kielletään toisen menoja ja tekemisiä. Minä en kiellä eikä mieheni kiellä. Menemme molemmat juuri sopivasti.

Jos parisuhteen toinen osapuoli on koko ajan menossa, niin kyllä silloin pitäisi miettiä koko parisuhdetta uudelleen. Jos mieheni yhtäkkiä alkaisi rällätä harva se viikonloppu, EN alkaisi8 nalkuttaa tai kieltelemään, kyllä siinä olisi jo vakavemmat keskustelut käytävä. Minulle on ehdoton edellytys hyvällä parisuhteelle ja perhe-elämälle se, että kaikki on tasapuolista, menot ja kodinhoito.

Minusta olisi KAMALAA, jos mies pysyisi kotosalla vain siksi, että minä KIELLÄN!! Kyllä se pitää itsestä lähteä ja jos ei lähde, niin mitä minä sellaisella ääliöllä tekisin edes! Ehei, ei onnistuisi meillä. Onneksi hän on järkevä aikuinen ja hyvä mies, joka ymmärtää perheensä ja minun arvon, enpä häntä muuten olisi nainutkaan

 

En mä ilkeyttäni rajoita eikä mieskään. Molemmat saavat mennä mut joskus kyllä ilmaisen mielipiteeni jos se liikaa tuppaa menmään ja tietää sen itsekin. Pääasiassa ei tartte rajotella kumpaakaan.

 

Totta kai rajoittaa. :O

Jos äijä on töissä tai sairaana, en voi olettaa hänen vahtivan lapsia, jos olisin jonnekin menossa ilman heitä. Ja sama toisin päin.

 

Onneks on puoliso jota ei tarvitse kieltää. Hänellä on omasta takaa tilanne taju siitä miten usein ja milloin mennä, sama taju mullakin menojeni suhteen. Joustaen ja toista kunnioittaen mennään. Niin ja elämän arvot kun on samalla tasolla niin ongelmia ei tule. Baarit on molemmat koluttu jo niin läpi että ei juuri enää kiinnosta. Terasilla varmaan tykättäisiin molemmat istua kavereiden kanssa silloin tällöin, mutta talous ei sitä salli jonkin verran idioottia lorottaa euroja alas kurkusta (kun kotona voi omalla terassilla juoda sen kaljan 1/3 hintaan). Ja loppujen lopuks yhtinen aika on arjessa kortilla, molemmat kuitenkin ollaan töissä. Kai me sitten ollaan kovin kummallisia kun viihdytään paljon yhdessä.

 

Juuri sunnuntaina pahoitin mieleni miehen asettamien rajojen vuoksi...
Meillä on tyttären kanssa yhteinen harrastus; ratsastus. On aivan ihanaa viettää aikaa tytön kanssa tallilla ja opettaa häntä ratsastamaan ja hoitamaan hevosia. Menin sitten ehdottamaan miehelle, että kävisin kerran viikossa ihan yksikseni tallilla, jotta voisin itsekin ratsastaa 'rauhassa' (arki-iltaisin aika ei yksinkertaisesti riitä siihen, että sekä tyttö että minä ratsastaisi).

Mutta eihän se tullut kuuloonkaan, vaan tyttö pitää ottaa mukaan.
Herra itse sen sijaan luuraa kaiket illat autotallissa. Että kiitosta vaan.

ja kyllä, olen katkera.

 

Joskus kyllä kysymme toisiltamme, että voinko mennä silloin ja silloin. Jos se ei sovi, niin minä ainakin sanon, että et menisi. Silloin toinen ei mene.

 

Meillä ne rajoitteet tulee perheen arjesta eikä mustasukkaisuudesta tai kateudesta ("et varmaan saa mennä kavereiden kanssa kun mäkään en ole mennyt aikoihin!"), alkoholilla ei ole meidän menoissa juurikaan osaa eikä arpaa eli sekään ei aiheuta nuivaa suhtautumista. Pääosin ne rajoitteet on jo omien korvien välissä mutta silloin kun haluaa mennä jonnekin on tapana myös kysäistä toiselta että se sopii, toinen pärjää sen aikaa yksin pesueen kanssa.

Itse olen joutunut enemmän rajoittamaan miestä ihan siksi että pidän kalenteria sovituista menoista, lasten ajoista jne. miehellä kun ei noita ole juuri ylhäällä hän voi erehtyä sopimaan menojaan sellaiseen ajankohtaan kun on jo muuta valmiiksi sovittuna.

 

Ei... Me molemmat rajoitetaan itse menojamme, ihan, kun halutaan viettää aikaa yhdessä. Meistä kumpikaan ei halua koko ajan olla menossa, varsinkaan pitkiä aikoja yhteenmenoon.

Meillä menee myös näin.

 

ymmärrän kyllä hyvin jos toisen kaljallakäyntiä rajoitetaan mikäli se tarkoittaa kännissä kotiin koheltamista, kännistä sössötystä ja seuraavan päivän kulumista hirveässä darrassa samalla kun toinen hoitaa kodin ja lapset ja sama toistuu kahdesti kuukaudessa

 

Meillä kumpikin kulkee vapaasti (paitsi että kumpikin joutuu myös hoitamaan osuutensa lasten- ja kodinhoidosta) MUTTA jos mies juo, niin se on sitten ero.

Miehellä on alkoholiongelma, ja juominen riistäytyy aina käsistä. Siksi olen asettanut kyseisen ehdon - en yksinkertaisesti jaksa enää kärsiä asiasta.

 

Molemmat osaa itse suunnitella menojaan tilanteen mukaan eli mies ei lähde kaljalle tai kaverin luo jos näkee että mä olen ihan väsyksissä tai sairaana ja kotona on hankala tilanne. Siksi ei ole tarvetta rajoittaa mitään. Voisin pyytää miestä jäämään kotiin jos hän olisi liikaa poissa ja kaipaisin häneltä apua tai yhteistä aikaa, mutta ihan vain määräilemisen ilosta en todellakaan kieltäisi mitään.

 

Miten sitä aikuisen ihmisen menoja kukaan voisikaan rajoittaa? Kyllä tuollaiset jutut lähtee jokaisesta itsestä, parisuhteen ja kumppanin kunnioituksesta. Vapaasta tahdostahan tässä suhteessa ollaan, molemmat.

 

Rajat kummankin menoille tulevat arjesta; kodin, töiden, lasten, lastenlasten hoidosta jne.
Kumpikin toisaalta pyrkii pitämään osaaltaan huolen siitä että toiselle jää kylliksi omaakin aikaa omille menoille.

lainaan tätä, joskin lastenlapsia meillä ei vielä ole. Mutta näin se meilläkin menee, joskin miehen työ rajaa meidän kummankin vapaa-aikaa ollen se merkittävin rajoittava tekijä- mutta sen asettamin reunaehdoin menemme väliin omia menojamme.

 

Ei meistä kumpikaan rajoita toisen menoja.

Me tiedämme itse, minkä verran menoja on soveliasta perheellisellä ihmisellä olla.

Ja jos jokin rajoittaa menojamme, niin työ, opinnot ja lapset.

Ikinä, ikinä en eläisi suhteessa, jossa mies kieltäisi multa esim. siiderillä käynnit ihan vaan siksi, ettei halua mun menevän ulos kavereiden kanssa ilman häntä. Ei ei ei. Ei onnistuisi. Eikä onneksi ole ollut tarvettakaan, kun tuolla ei ole mitään mun baari- yms käyntejäni vastaan ollut.

 

Ei rajoiteta toistemme menoja,ei ole tarvetta.Molemmat kun viihytään enemmän kotona,toisemme kanssa,kumpikaan ei käy esim. kapakoissa enää.Mies käy välillä kaverinsa luona tai kaverit tulee meille ja mie taas hummaillen kaupungilla ostoksilla tai kahvilla.

 

Rajoitetaan toisiamme silleen passiivisesti, ei aktiivisesti. Eli meillä on paljon hiljaisia sopimuksia, esim. purjehduskauden aikana mikään miehen / minun "oma" meno ei mene purjehduksen edelle. Ennen rajoitettiin toisiamme aika paljon, ihan siis avoimesti. Olen aina ollut valmis sanomaan "ei, et voi mennä kavereidesi kanssa, sillä tarvitsen seuraasi". Haluan, että mieheni tietää minun tarvitsevan häntä. Olisi typerää mököttää kotona, kun mies palaa illanvietosta, jonne en olisi häntä halunnut päästää.

Vietämme nykyään niin paljon aikaa yhdessä, ettei meillä käytännössä ole omia menoja. Joskus mies pelaa tennistä kavereidensa kanssa, mutta yleensä otetaan matsia yhdessä. Hyvä näin!

 

Olen mä kieltänyt miestä, nykyisin ei enää ole tarvetta. Mies kysyy itse hyvissä ajoin että käykö ja minä toimin samoin. Ja myös kunnioitetaan toisen mielipidettä eikä mennä jos se ei sovi.

Mulla on huono olo kun käydään syyttämään tälläistä elämäntapaa toisen alistamiseksi ja pirttihirmuiluksi. Se saattaa siltä vaikuttaa mutta kuitenkin tarkoitus on pitää perhe toimivana yhteisönä ja molemmat olemma ihan vapaasta tahdosta tässä.
Meillä oli paha eroon asti johtanut aviokriisi vuosia sitten ja jumalaut että mua sattui kun nostin mekkalaa miehen baarireissusta ja mulle vastattiin että kyl oot kiree ja menisit itsekkin. Kukaan ei vaan tullut ilmeisesti miettineeksi että jonkun ne lapsetkin ruokittava, hoidettava ja laskut maksettava.
Mutta toisaalta, olen helvetin ylpeä kun voin sanoa että meillä kysytään lupa ja eletään sen mukaan sen verran kovan työn takana se on ollut.