HALUAISIN KUULLA ...MILTÄ TEISTÄ TUNTUI KUN SAITTE TIETÄÄ ETTÄ OLITTE RASKAANA...KIITOS HOITOJEN. VOIN KUVITELLA MIKÄ TUNNE ON OLLUT...MUTTA SE ETTÄ KUN KAIKKI TOIVO ON HOIDOISTA KIINNI, JA HUOMAAKIN ETTÄ SE ONNISTUI, VAIKKA OLLUT SITÄ MIELTÄ...ET EI SE KUMMINKAAN ONNISTU KUN EI TULLUT LUOMUNA!! KIITOS ETUKÄTEEN KERTOMUKSISTANNE :hug:
KERTOKAA TUNTEISTA, KUN SAITTE TIETÄÄ ETTÄ OLITTE RASKAANA...
- Viestiketjun aloittaja demi
- Ensimmäinen viesti
Meidän raskaus oli kuitenkin luomu (joskin yhtä tarkaan ajoitettu ja melkein yhtä romanttinen tekovaihe kuin hoidoissa) , vaikka oli epäonnistuneita hoitojakin takana. Usko raskauteen oli nolla. Minulla meni usko onnistumiseen jo ekan vuoden yrittämisen jälkeen. Päätettiin kuitenkin, että kaikki mahdollinen asian eteen tehdään. Aina voi toivoa, vaikkei uskoa olekaan.
Ja kun yhtenä aamuna tein testin kun menkat olivat myöhässä en kertakaikkiaan voinut uskoa silmiäni
. Minulla ei ollut mitään raskausoireita. Lugejen kanssa oli rintojen arkuutta ja turvotusta hoitokierroissa yms., mutta plussakierrossa olin aivan 100% varma, että menkat tulevat. Teinkin testin rutiininomaisesti (niinkuin monta kertaa aiemminkin) vain jotta pääseen syömään graavilohta tms.
Tikkuun tuli HETI selvä plussa. Itku tuli. Ja valtava onni, järkyttävä menettämisen PELKO ja hämmennys. Epäuskoa kesti noin kuukauden, jonka ajan kuljin menkka-varustuksella joka paikassa. Miksi tämä yht'äkkiä onnistuisi? Vasta 12viikon ultran jälkeen olemme pystyneet keskustelemaan mieheni kanssa asiasta kunnolla. Menettämisen pelko on ollut niin suuri. Mutta edelleen suunnittelemme elämää niin, että "jos tämä lapsi syntyy niin".
Suunnattoman paljon ONNEA kaikkien hoitoihin ja luomuiluihin :heart: :heart:
Amodini rv15+5
Ja kun yhtenä aamuna tein testin kun menkat olivat myöhässä en kertakaikkiaan voinut uskoa silmiäni
. Minulla ei ollut mitään raskausoireita. Lugejen kanssa oli rintojen arkuutta ja turvotusta hoitokierroissa yms., mutta plussakierrossa olin aivan 100% varma, että menkat tulevat. Teinkin testin rutiininomaisesti (niinkuin monta kertaa aiemminkin) vain jotta pääseen syömään graavilohta tms. Tikkuun tuli HETI selvä plussa. Itku tuli. Ja valtava onni, järkyttävä menettämisen PELKO ja hämmennys. Epäuskoa kesti noin kuukauden, jonka ajan kuljin menkka-varustuksella joka paikassa. Miksi tämä yht'äkkiä onnistuisi? Vasta 12viikon ultran jälkeen olemme pystyneet keskustelemaan mieheni kanssa asiasta kunnolla. Menettämisen pelko on ollut niin suuri. Mutta edelleen suunnittelemme elämää niin, että "jos tämä lapsi syntyy niin".
Suunnattoman paljon ONNEA kaikkien hoitoihin ja luomuiluihin :heart: :heart:
Amodini rv15+5
Mä tein kotona testin 2 pvää enne virallista verikoetta. Olo oli sellanen kuvottava ollu jo hetken..Noh, mies lähti tallille autoa laittaa enkä kertonu hänelle, et olin testin ostanut.. Kädet tärräs ja en tienny mitä ajatella..Noh, ei menny kauaa ku tuli niin selkee plussa kun olla ja voi ja itkuhan siinä pääsi sitte.. Miehelle en itkultani pystyny soittaa vaan laitoin viestin, et olen raskaana.. Tein kotitestin vielä seuraavana päivänä ja vielä verikokeen jälkeenki tein testin, kun en millään meinannu uskoa, että raskaana ollaan, kun takana kuitenkin oli 7v. lapsettomuutta ja vasta eka hoito meneillään..
Verikokeen tulokset sain sitte ja ajan ultraan missä katottiin onko yks vai kaks alkiota kiinnittynyt. Yksi oli :heart: Ja tehtiin siis IVF.
Edelleen aika ajoin vaikeeta ymmärtää, että on ihan oikeesti raskaana vaikka tunteeki vauvan liikkeet ja maha on iso..
Paljon onnea munki puolesta hoitoihin kaikille :hug:
Sanna ja Nipsu 31+6
Verikokeen tulokset sain sitte ja ajan ultraan missä katottiin onko yks vai kaks alkiota kiinnittynyt. Yksi oli :heart: Ja tehtiin siis IVF.
Edelleen aika ajoin vaikeeta ymmärtää, että on ihan oikeesti raskaana vaikka tunteeki vauvan liikkeet ja maha on iso..
Paljon onnea munki puolesta hoitoihin kaikille :hug:
Sanna ja Nipsu 31+6
Tein testin pari päivää ennen virallista testauspäivää. Testin kävin ostamassa vasta kyseisenä päivänä. Kädet täristen ajelin kotiin ja tein testin. Mies oli tuolloin töissä. Kun sitten olin testin tehnyt, taapersin ympäri kämppää hermostuneena ja kyttäsin kelloa. Kun testissä oli kaksi viivaa silloin se itku alkoi. Ja sitä riitti, itkuisena soitin kaverilleni. Sitten kun aloin rauhoittua laitoin miehelle kuvaviestinä kuvan testi tikusta. Noh, viesti ei ikinä saapunut miehelleni... Tein sitten tunnin kuluttua uuden testin, ei sitä tulosta vuosien yritysten ja hoitojen jälkeen uskonut. Yhteensä tein 5! testiä seuraavan 3 pv:n aikana! Pakkohan se sitten oli uskoa. Mutta kiteytettynä, uskomaton tunne jota ei vieläkään usko todeksi. Hoitona meillä oli eka IVF joka sitten tuotti sen kaivatun plussan. :heart:
Nampula ja matkalainen 16+0
Kaikille tsemppiä hoitoihin! :hug:
Pakkohan se sitten oli uskoa. Mutta kiteytettynä, uskomaton tunne jota ei vieläkään usko todeksi. Hoitona meillä oli eka IVF joka sitten tuotti sen kaivatun plussan. :heart: Nampula ja matkalainen 16+0
Kaikille tsemppiä hoitoihin! :hug:
Suunnaton ilo, järkytys, epätodellinen olo...
Piti kattoa testitikkua varmaan satakertaa ja mieheltä olin kuulemma kymmenen kertaa kysynyt että näkyyhän siinä toinen viiva vaikka ei edes mikään haamu ollut vaan vähän vaalemapi kuin testi viiva. Olin kuvitellut mielessäni tilanteen ihan erilaiseksi, olin ajatellut että itken hervottomasti ja hypin ja kiljun. No itkua ei tullut olin jotenkin täysin turta, leijuin vaan. Itku tuli kunnolla vasta nt-ultrassa viikolla 12 jolloin taisin vasta kunnolla uskoa että meillä tulee se kauan yritetty ja eniten maailmassa haluttu asia eli oma pienokainen.
T:SEE rv19+4
Piti kattoa testitikkua varmaan satakertaa ja mieheltä olin kuulemma kymmenen kertaa kysynyt että näkyyhän siinä toinen viiva vaikka ei edes mikään haamu ollut vaan vähän vaalemapi kuin testi viiva. Olin kuvitellut mielessäni tilanteen ihan erilaiseksi, olin ajatellut että itken hervottomasti ja hypin ja kiljun. No itkua ei tullut olin jotenkin täysin turta, leijuin vaan. Itku tuli kunnolla vasta nt-ultrassa viikolla 12 jolloin taisin vasta kunnolla uskoa että meillä tulee se kauan yritetty ja eniten maailmassa haluttu asia eli oma pienokainen.
T:SEE rv19+4
En mä sitä tunnetta saa sanoiksi puettua. Soitin klinikalle veritestin tuloksesta ja kännykkä meinasi tipahtaa. Tärisin vaan ja olin ihan sekaisin. Meni monta päivää ihan sumussa. Kakkosen tiedostaminen ei ollut yhtä "jännittävä" kun olin sairaalassa hyperin takia ja en vielä tiennyt raskaudestani. Lääkäri sanoi pp10, että voitais kattoa mitä se näyttää ja tulos oli 48. Varovaisesti onnitteli, mut sit pp12 se oli 124 ja alkoi olla varmaa, että kyytiläinen on matkassa. Olo oli siltä osin mainio, mutta muuten erittäin huono.
Rötväles, elähän itseäsi syyllistä!
Minäkään en vieläkään oikein tunne oloani äidilliseksi tai raskaana olevaksi. Vielä tälläkin viikolla painin vaatteideni kanssa että mitä laitan päälle ettei vatsa näy. No mies sitten sai mut tajuaan että se on nyt osa mua. Mutta en vieläkään usko asian oikeaa laitaa. Ehkä sitten kun liikkeet alkaa tuntumaan, toivottavasti.
Nampula 16+2
Minäkään en vieläkään oikein tunne oloani äidilliseksi tai raskaana olevaksi. Vielä tälläkin viikolla painin vaatteideni kanssa että mitä laitan päälle ettei vatsa näy. No mies sitten sai mut tajuaan että se on nyt osa mua. Mutta en vieläkään usko asian oikeaa laitaa. Ehkä sitten kun liikkeet alkaa tuntumaan, toivottavasti.
Nampula 16+2
Meillä takana pitkä yritys ja yksi keskenmeno. Varmaan ensimmäinen tunne oli epäusko, tein testin mieheltä salaa, kun ajattelin etten kestä nähdä hänen ilmettä negatestin nähdessään. Testasinkin vasta, kun menkat oli viikon myöhässä. Tuijotin testiä itkien varmaan 10 minuuttia ennen kuin tajusin, että miehelle pitää ilmoittaa. Vieläkin olo on todella epäuskoinen vaikka ultrassa ollaan käyty 2 krt ja siellä se on sykkinyt. Pelko on aivan valtava, että tämä vielä otetaan meiltä pois. Neuvolassa puhuttiin pitkään asiasta tällä viikolla ja täti yritti rauhoittaa, että taas on yksi rajapyykki takana eli masuasukki muuttui tänään alkiosta sikiöksi ja kaikki elimet ovat nyt valmiita. Ensi viikolla on np-ultra ja sitten varmaan taas helpottaa pikkuisen, jos kaikki tuolla masussa on hyvin. Edes vahvat oireet ei helpota menettämisen pelkoa.
Tsemppiä kaikille ja yhtä odottamista taitaa tämä loppu elämä olla. Ensi sitä positiivista testiä, 1 ultraa, rv 12 rajaa, np-ultraa, liikkeiden tuntemista, rakenne ultraa ja synnytystä. Sen jälkeen alkaakin ihan uudet odottamiset ja pelot: onko vauva terve, osaako hoitaa, syökö tarpeeksi, kehittyykö normaalista ja sitä se sitten on loppu elämä. Vanhemmat juuri totesivat, että on se jännä kun vieläkin vaikka olen 27-vuotias niin tunteet on ihan samanlaiset, nyt vaan sitten pelkäävät tämän meidän masuasukin puolesta
malttamaton&hippu 10+0
Tsemppiä kaikille ja yhtä odottamista taitaa tämä loppu elämä olla. Ensi sitä positiivista testiä, 1 ultraa, rv 12 rajaa, np-ultraa, liikkeiden tuntemista, rakenne ultraa ja synnytystä. Sen jälkeen alkaakin ihan uudet odottamiset ja pelot: onko vauva terve, osaako hoitaa, syökö tarpeeksi, kehittyykö normaalista ja sitä se sitten on loppu elämä. Vanhemmat juuri totesivat, että on se jännä kun vieläkin vaikka olen 27-vuotias niin tunteet on ihan samanlaiset, nyt vaan sitten pelkäävät tämän meidän masuasukin puolesta
malttamaton&hippu 10+0
Viimeiset 2 alkiota oli siirretty pakastimesta ja edessä häämöttäisi uusi IVF...
Kotitestit PP 10 ja PP 13 negaa.
20.10.2006 klo 13.45 soitin verikoevastauksesta
(pp 14) ivf-hoitajalle "tietäen" että negaahan se taas näyttää. Kyselin siinä jo että koska seuraavaa IVF voidaan aloittaa.
Hoitaja tokaisi: "Odotas nyt kun kastsotaan tämä vastaus ensin. Kuule, tämä on selvästi positiivinen. Onneksi olkoon. HCG: 700. "
Aivan täysi pommihan se oli. Ihmettelin miten voi sitten herkkä kotitesti näyttää negatiivista vain vajaa vuorokausi ennen...
Kauppakassi tipahti käsistä ja kyynel tuli silmään. Sitten vedin henkeä ja ilmoitin miehelleni että olemme vihdoin raskaana. :heart: :heart:
Tyttö on nyt 3kk ikäinen ihanuus, enkä meinaa uskoa tuota raskaustestin tulosta vieläkään...
Anni
Olin marraskuussa 2004 soittanut Tyksiin, että pidetään ensi syksyyn 2005 asti taukoa.
Vetäsin sitten lääkärin tietämättä joulukuussa 04 yhden kierron clomeja. Ajatellen että vedetään noi clomit ensin ja terot sen perään loppuun niin edes menkat pyörii.
Tammikuussa 05 alkoi jumalaton väsymys. Oisin voinu nukkua kellon ympäri ja meinasin myöhästellä töistä. En osannu todellakaan yhdistää väsymystä raskauteen.
Tammikuun puolivälissä 2005 tein kp 33 raskaustestin. Mies istui vessanpytyn kannen päällä. Mä aloin itkee ja kiljumaan, et kaks viivaa, kaks viivaa. Samalla alkoi miehellä valua veri nenästä. Soitin siinä samantien mun äidille ja paruin puhelimes et kaks viivaa.
Kyllä se oli tunteita herättävää. Päivä oli sunnuntai. Maanantaina vielä testasin uudelleen ja positiivistahan sekin näytti. Alkuviikot menikin ihan huumassa. Pian alkoi alusta loppuun kestäny pahoinvointi. Pääsin myöskin tyksiin alkuraskauden ultraan. Siellä se pieni sydän pumputti ja kaiuttimista kuului tutum tutum. Saatiin kuva pienestä alkiosta. Raskaustestit on vieläkin tallessa. Joskus epätoivon hetkellä käyn niitä kurkkimassa toivoen että vielä joskus saisin kokea sen ilon ja onnen että olisi vauva tulossa. :heart:
Ei sitten tarvinnutkaan palata syksyllä 2005 lapsettomuuspuolelle tyksiin vaan suoraan synnärille :heart:
Vetäsin sitten lääkärin tietämättä joulukuussa 04 yhden kierron clomeja. Ajatellen että vedetään noi clomit ensin ja terot sen perään loppuun niin edes menkat pyörii.
Tammikuussa 05 alkoi jumalaton väsymys. Oisin voinu nukkua kellon ympäri ja meinasin myöhästellä töistä. En osannu todellakaan yhdistää väsymystä raskauteen.
Tammikuun puolivälissä 2005 tein kp 33 raskaustestin. Mies istui vessanpytyn kannen päällä. Mä aloin itkee ja kiljumaan, et kaks viivaa, kaks viivaa. Samalla alkoi miehellä valua veri nenästä. Soitin siinä samantien mun äidille ja paruin puhelimes et kaks viivaa.
Kyllä se oli tunteita herättävää. Päivä oli sunnuntai. Maanantaina vielä testasin uudelleen ja positiivistahan sekin näytti. Alkuviikot menikin ihan huumassa. Pian alkoi alusta loppuun kestäny pahoinvointi. Pääsin myöskin tyksiin alkuraskauden ultraan. Siellä se pieni sydän pumputti ja kaiuttimista kuului tutum tutum. Saatiin kuva pienestä alkiosta. Raskaustestit on vieläkin tallessa. Joskus epätoivon hetkellä käyn niitä kurkkimassa toivoen että vielä joskus saisin kokea sen ilon ja onnen että olisi vauva tulossa. :heart:
Ei sitten tarvinnutkaan palata syksyllä 2005 lapsettomuuspuolelle tyksiin vaan suoraan synnärille :heart:
Mulla tuli vuotoa ja luulin, että oltiin epäonnistuttu. Piti kuitenkin käydä veritestissä ja sitten siinä hcg olikin noussut. Olin todella yllättynyt. En oikein uskonut, että olisin raskaana, kun vuotoakin oli ja epäilin aikaista keskenmenoa. Onni ja ilo tulivat vasta myöhemmin. Nyt tuolla vaunuissa nukkuu 2 kk vanha aarteemme. Joka päivä jaksan vieläkin ihmetellä, onko tuo täydellisen ihana lapsi oikeasti meidän. Plussatuulia kaikille! :heart:
Mä en viitsinyt ekan inssin jälkeen tehdä sitä "virallista" testiä kahden viikon päästä. Olin niin varma ettei onnistu, et odottelin vaan menkkojen alkua. Vasta kun inssistä oli neljä viikkoa uskalsin tehdä testin, ja sitte soitinkin miehelle joka oli työmatkalla, että plussa se on! Fiilis oli siinä vaiheessa vielä tosi epäuskonen, seuraavaksi ajattelin että kuitenkin on tuulimuna...
Seuraava puhelu lähtikin klinikalle että plussa on, mutta haluisin alkuraskauden ultraan. Yllätys yllätys, mies oli sillon taas toisella puolella maailmaa työmatkalla, eli jouduin ultraan yksin ja jännitin ihan hulluna. Kun sitte monitorissa näkyi 12 mm alkio ja sykkivä sydän, niin itku pääsi. En osannu mitään muuta ku itkee ja kiitellä lääkäriä, hyvä ku onnistuin pääsemään sieltä huoneesta ulos!
uskalsin tehdä testin, ja sitte soitinkin miehelle joka oli työmatkalla, että plussa se on! Fiilis oli siinä vaiheessa vielä tosi epäuskonen, seuraavaksi ajattelin että kuitenkin on tuulimuna...Seuraava puhelu lähtikin klinikalle että plussa on, mutta haluisin alkuraskauden ultraan. Yllätys yllätys, mies oli sillon taas toisella puolella maailmaa työmatkalla, eli jouduin ultraan yksin ja jännitin ihan hulluna. Kun sitte monitorissa näkyi 12 mm alkio ja sykkivä sydän, niin itku pääsi. En osannu mitään muuta ku itkee ja kiitellä lääkäriä, hyvä ku onnistuin pääsemään sieltä huoneesta ulos!
meillä fiilis oli molemmilla, että onko tää totta ja onko tää nyt ns pysyvää sorttia...jotenkin oltiin aivan mielettömän iloisia ja onnellisia muttei kuitenkaan uskallettu riemuita. RV16 tienoilla alkoi veren vuodot jotka kestivät muutaman viikon ajan...mies oli reissussa pari viikkoa enkä uskaltanut puhelimessa asiasta mainita ettei toinen panikoi sitten toisella puolella maailmaa. Jotenkin kaiken tämän keskellä ei uskaltanut rakastua siihen masussa pörräävään pikkuiseen vaan oli koko ajan pidettä tunteet kurissa ja ajateltava jotenkin pessimistisesti jne.
Vasta kun kävimme 4D-ultrassa niin annoin itselleni luvan rentoutua ja kiintyä pikku asukkiin. Poitsumme syntyi kolmisen viikkoa etuajassa...ja kaikki oli ja on kunnossa :heart:
Verenvuoto on kuulemma yleistä...en vain ollut kuullut keneltäkään tästä ennen kuin kerroin kaveri/tuttavapiirissä niin rupesi tulemaan kertomuksia omista vuodoista raskauksien aikana.
Mutta kyllä ne fiilikset olivat täynnä rakkautta ja onnea...sitä vain jotenkin yritti pitää omia onnen ajatuksiaan kurissa jos vaikka jotain olisi käynytkin ettei sitten pettyisi niin pahasti...vaikka todellisuudessa sitä olisi pettynyt kuitenkin pahasti ja surrut asiaa paljon.
Vasta kun kävimme 4D-ultrassa niin annoin itselleni luvan rentoutua ja kiintyä pikku asukkiin. Poitsumme syntyi kolmisen viikkoa etuajassa...ja kaikki oli ja on kunnossa :heart:
Verenvuoto on kuulemma yleistä...en vain ollut kuullut keneltäkään tästä ennen kuin kerroin kaveri/tuttavapiirissä niin rupesi tulemaan kertomuksia omista vuodoista raskauksien aikana.
Mutta kyllä ne fiilikset olivat täynnä rakkautta ja onnea...sitä vain jotenkin yritti pitää omia onnen ajatuksiaan kurissa jos vaikka jotain olisi käynytkin ettei sitten pettyisi niin pahasti...vaikka todellisuudessa sitä olisi pettynyt kuitenkin pahasti ja surrut asiaa paljon.