meillä jätettiin ehkäisy pois viime vuosituhannen puolella eli -98, siitä sitten alkoi joka kuukautinen odotus, et josko nyt olis.. sitä kesti 2 vuotta ja viimein pääsin tutkimuksiin yksityisen lähetteellä.
Olin jo eri lääkärin määräämänä syönyt clomi kuurin, ja kuinkas ollakkaan lopulta tutkimuksissa selviää, että en ovuloi edes niillä ja lisäksi löytyi endoa, sitä onneksi vain vähäsen ja kaikki saatiin poistettua leikkauksessa. Silloin oli jo vuosi 2001 lopussaan.
Lopulta minut oli tutkittu läpikotaisin ja alkoi painostus, et pitäisi tutkia mies myöskin. Sepä, sitten olikin vaikea homma. Mieheni oli sitä mieltä, et lapsia tulee, sitten ihan noin vaan. Tein n. 2 vuotta töitä ja hänen hyvien ystävien vaimot suurena apuna puhumassa järkeä, et ymmärrä nyt, et kaikki ei vain saa luomuna lapsiaan. No lopulta sitten ymmärsi ja suostui tutkimuksiin lähtemään.
Lähete saatiin vuonna 2004 ja tutkimukset vei aikaa julkisilla hieman yli vuoden ja samalla olimme jonossa hoitoihin.
Lopulta saimme tulokset, minulla monirakkulaiset munasarjat, siitä johtuu ettei ole ovulaatioita ja miehen sperma oli 100% steriili. MUTTA siitiöitä löytyi kuitenkin punkteeraamalla lisäkiveksestä ja niitä oli ihan normaali määrä ja ne oli ihan normaaleja.
Sitä ilon päivää, siis se oli ihana tunne, kun kuultiin meillä olevan mahdollisuus saada lopultakin lapsi ja ennusteet kohdallamme olivat todella hyvät.
Ekaan lääkehoitokiertoon pääsimme heinäkuussa 2005, munarakkuloiden keräys oli elokuulla ja silloin samalla, sitten ne hedelmöitettiin mikroinjektio menetelmällä, minulle tuore siirettiin 4pv:n päästä yksi alkio kohtuun, mutta se sitten ei vielä tärpännyt. Tulihan siinäkin itku, mutta onneksi olen aina ollut optimistinen luonne ja siitäkin selvisin työkavereiden suurelle tuella ja isolla suklaakakun palalla.
Seuraava siirto oli, sitten pas eli pakastetualkion siirto lokakuulla kaksien menkkojen jälkeen. Kohtuun laitettiin taas vain yksi alkio ja odotus alkoi. Oli muuten pitkät kaks viikkoa. Viimein soitto tuli ja se oli +
=) , samalla sain kuulla, ettei viimeinen alkio ollut jatkanut jakaantumistaan :'( , mutta onneksi olin raskaana. Olisin halunnut huutaan metrossa koko vaunulliselle, et hei mä oon RASKAANA, ettekö muka huomaa.
2006 kesäkuussa saimme ihanan pienen pojan, sydän meinaa pakahtua, kun häntä katselen ja ihmettelen, vieläkin. Aluksi saatoin yölläkin vain tuijottaa pientä ihmettämme.
Tässä teille kaikille Anna-Mari Kaskisen runo
Taivaan Isä,anna
ilo suunnaton
niille, joiden syli
tänään tyhjä on.
Jokaiselle ohjaa
lapsi oikea.
Sinulla on monta
vielä tallessa.
Sinä tiedät, kuka
kaipaa kotia.
Vanhemmat ja lapset
yhteen johdata.
En nyt alkanut kertoon miltä vuosien varrella on tuntunut, sen te kaikki kyllä tiedätte muutenkin.
Toivon todella teille kaikille omia pieniä, ihania, taivaan muruja.
Olkaa kärsivällisiä, älkääkä menettäkö toivoa, sitähän on aina oltava!! :hug: :hug: