Kyllä se oppii, mutta oppiminen kestää. Omani opetin jo varhain, 2-3 kk:n iässä, kun en jaksanut sitä tuntitolkulla kävelyä talvisaikaan. Muistaakseni siitä oppimisessa kesti ainakin kuukauden verran, ellei parikin. Ja kaksi tuntia huutoa kuulostaa ihan tavalliselta, ainakin meillä meni joskus pidempäänkin. Joskus lapsi ei suostunut lainkaan nukkumaan ja sitten valvottiin koko päivä. Jos haluat tosiaan opettaa lapsesi nukkumaan sisällä, niin se vaatii pitkää pinnaa ja periksiantamattomuutta. Ehkä nuo vippaskonstit ovat hieman turhia, koska sisällä ei ole sitä äänimaailmaa, liikettä, avaruudentuntua, tuoksuja jne. mitä ulkona.
Minä neuvoisin, ettet lähtisi lainkaan lapsen kanssa ulos, jos päikkäriaikaan on tunti tai alle. Onko mahdollista muuttaa rutiineja siten, että menisitte aamulla ulos vain pikaisesti ja suurinpiirtein heti heräämisen ja aamiaisen jälkeen? Panostaisitte ulkoiluun sitten ekojen unien jälkeen. Oma lapseni myös jätti toiset päikkärit pois joskus 10-11 kk:n iässä ja siihenhän teillä ei ole pitkä aika (jos nyt lapset ovat suurinpiirtein samantahtisia). Kun lapsi huomaa (viikkojen kuluessa) ettei ulkoilu ole nukkumista varten, eikä äiti anna periksi ja vie ulos, jos uni ei tule, niin uskon hänen antavan periksi jossain kohtaa. Ei se ole niin vaarallista, jos nyt tässä vaiheessa joitakin päiväunia jää väliin taistellessa. Tärkeintä olisi se sinun oma päätöksesi ja siinä pysyminen. Imetätkö vielä? Oma lapseni rauhoittui rinnalla kaikista parhaiten, mutta siirsin omaan sänkyyn ennen nukahtamista.
Ota myös käyttöön joku unilelu sekä unirätti. Minun lapseni haluaa sängyssä olevan sekä unipupun että rätin. Rätiksi on hyvä ottaa vaikka sinun vanha, pehmeä t-paitasi, jota voit pitää muutaman päivän ennen unirätiksi antamista. Äidin tuoksu on lapselle rauhoittava. Kokeile tassuttelua, sadun lukemista, unilaulua. Joskus myös paikalta poistuminen auttaa rahoittamaan lapsen.
Tsemppiä.
