Kertokaa mulle 90-luvun lamasta!

ahaa, okei


Aika hurjalta kuulostaa, ja kurjaa että moni joutui velkavankeuteen iäksi, ja toist vieläpä hyötyi siitä.

Onneksi se perhe, jolta tämä asunto ostettiin, eivät joutuneet velkavankeuteen. He asuvat edelleen tässä samassa taloyhtiössä, isommassa asunnossa vaan.

 

Meillä kotona isä joutui työttömäksi, oli vuoden opiskelemassa ja sai sitten taas töitä. Äidillä oli koko ajan töitä, eikä sitä edes lomautettu, vaikka olikin kunnalla töissä. Asuntolainan korot oli korkeat, yli 10%. Muistan kun äiti teki kakun, kun oli saanut opintolainan viimeisenkin erän maksettua. Hän oli sitä sukupolvea, joka joutui opiskelemaan lainalla ja sitten vielä maksamaan omistusasunnostaan kauhean hinnan korkoina. Mutta meillä ei kauheasti raha-asioista riidelty, eivätkä ne lasta painaneet. Mitä nyt säästäväinen piti olla ja kaikkea ei saanut mitä halusi, mutta ei olisi saanut muutenkaan... Pankkeja meni nurin ja lapsellekin tuli uutisista tutuksi sellaiset sanat kuin pörssi, rötösherrat, pankkikriisi, SKOP, kahden asunnon loukku, konkurssi, devalvaatio, Iiro Viinanen.

 

Onneksi se perhe, jolta tämä asunto ostettiin, eivät joutuneet velkavankeuteen. He asuvat edelleen tässä samassa taloyhtiössä, isommassa asunnossa vaan.

Joo en mä sua tarkoittanutkaan, vaan niitä jotka pääsi hyötymään siitä asuntokuplasta yms...

 

isäni joutui kolmen asunnon loukkuun ja maksaa jostain syystä edelleen vaikka oli velkajärjestelyssä. ikänsä pankille rahansa kiikuttaneen hyvätuloisen ihmisen vähä jäljelle jäänyt omaisuus menettää arvoaan edelleen, koska rahaa remonttiin ei ole. mielenterveys meni samoin tein ja katkeruus on kova.

minä en sitten uskalla ottaa velkaa oikeastaan ollenkaan. elintasoni on vielä matalampi kuin vanhempieni, lähinnä siksi että luottamus elämää ja erityisesti yhteiskuntaa kohtaan jäi matalaksi muutenkin. kun muut sitten äänestävät iloissaan oikeistoa ja keräävät pääomia ja elävät kuin pappilan porsaat naapurin pellossa, tuntuu kuin olisin ulkomaalainen. niin eri kokemukset ja maailmankuva meillä on.

itse tuolloin opiskelijana jäin työttömäksi niin, että kuulin asiasta jälkikäteen, kun koulukirjojen tilaaminen pysähtyi yllättäen. kesäopintotukea en ehtinyt hakea enää, ja elin nälän rajoilla kesän yli. seuraavana vuonna en uskaltanut käyttää kaikkia opintotukia ettei ainakaan nälkää tarvitse enää nähdä, ja elin käytännössä kaalilla ja perunoilla - opiskelijaruoka tuntui liian kalliilta. olisi pitänyt ymmärtää syödä verilättyjä myös, koska vuotta myöhemmin hemoglobiini oli 83. asia selvisi, kun sain rytmihäiriöitä.

 

Joo en mä sua tarkoittanutkaan, vaan niitä jotka pääsi hyötymään siitä asuntokuplasta yms...

Se oli kieltämättä rankkaa monille. Vaikeimmassa tilanteessa olivat tuolloin konkurssiin menneet yrittäjät, työpaikkansa menettäneet asuntovelalliset sekä kahden asunnon loukkuun jääneet.

 

Se oli kieltämättä rankkaa monille. Vaikeimmassa tilanteessa olivat tuolloin konkurssiin menneet yrittäjät, työpaikkansa menettäneet asuntovelalliset sekä kahden asunnon loukkuun jääneet.

No toisaalta, jos menettää työnsä ja siksi menee velkainen asunto myyntiin, niin se on ehkä helpompi hyväksyä kuin se, että 16-prosenttisten korkojen takia joudut myymään asunnon vaikka molemmat olisivat töissäkin. Kun ensinmainittu asia nyt voisi tapahtua milloin tahansa, mutta jälkimmäinen onkin jo sellainen asia johon on vaikea varautua kenenkään taloudellisesti tai henkisesti?

 

Olin siihen aikaan vielä lapsi, mutta muistan hyvin sen kuinka parin vuoden sisällä meni kaksi suurinta pitäjän teollisuusalan työllistäjää nurin. Äitini jäi tuossa rytäkässä työttömäksi ja kävi ensin yhdellä kurssilla ja sen jälkeen erilaisissa pätkätöissä jonka jälkeen ryhtyi itse yrittäjäksi. Äitini ja isäni olivat myös siihen aikaan taanneet isäni serkun lainan joka lankesi heidän maksettavakseen parin varoituskirjeen tms. jälkeen. Eivät kuitenkaan joutuneet maksamaan kuin muutaman erän koska serkku sai asiansa jotenkin järkättyä. Välillä oli taloudellisesti vähän tiukkaa ja muistan kuinka käytiin usein kirppareilla ja oltiin siellä itekkin myymässä.

 

Olin tokalla luokalla kun lama alkoi (näkyä käytännössä): koulussa lopetettiin jälkiruoan tarjoaminen (ekalla saatiin joka päivä), tuore leipä vaihtui näkkäriin, oppikirjoja ei saanut enää omaksi vaan ne kierrätettiin (lukukauden lopuksi piti kumittaa työkirjoista vastaukset pois!!!!!)

Muuten ei vaikuttanut elämääni, tosin vanhempani ostivat halvalla Hgin keskustasta sijoitusasunnon johon sittemmin isona muutin

 

Valmistuin vuonna 1995 insinööriksi. Ensimmäiset 3 vuotta tein vain pätkittäin töitä. Vasta vuonna 1998 pääsin nykyiseen työpaikkaani.

Isäpuoleni yritys oli suurissa taloudellisissa vaikeukissa, mutta säästyi nipinnapin konkurssilta. Työntekijöitä hän joutui vähentämään.

Siskoni ja hänen miehensä ostivat edullisen rivitaloasunnon opiskelujensa loputtua. Myivät asunnon pois vuonna 1999 uutta taloa rakentaessaan ja saivat useiden kymppitonnien voiton.

 

Korot olivat melkein 20 prossaa ja töttömyysprossa oli yli kahdenkymmenen. Asuntojen hinnat romahtivat 50 prosenttia ja valuuttalainaa ottaneiden markkamääräinen velka tuplaantui. Siinä ne tärkeimmät.

 

No toisaalta, jos menettää työnsä ja siksi menee velkainen asunto myyntiin, niin se on ehkä helpompi hyväksyä kuin se, että 16-prosenttisten korkojen takia joudut myymään asunnon vaikka molemmat olisivat töissäkin. Kun ensinmainittu asia nyt voisi tapahtua milloin tahansa, mutta jälkimmäinen onkin jo sellainen asia johon on vaikea varautua kenenkään taloudellisesti tai henkisesti?

Totta, mutta ongelma olikin se, että vaikka työtön sen asunnon myikin, asuntojen hinnat olivat romahtaneet ja työttömälle jäi myynnin jälkeenkin silmät ja korvat täyteen velkaa, josta ei työttömänä pystynyt selviytymään.

 

Meillä meni vanhemmilta ky yritykset konkkaan. Ja velkaa jäi niin pirusti. Valuuttalainat jotka olivat siihen aikaan suosittuja niin nousivat velkapääomat yhdessä yössä järkyttäviin summiin kun markka delvalvoitiin.
Meillä vanhemmat elävät edelleen velkavankeudessa, varmaan v 2016 loppuun asti. Ovat aika vanhoja sitten kun saavat velat anteeksi.
Muistan ne ensimmäiset joulut konkurssin jälkeen, pari joulua oli sellaista että ei ollut äitillä fiilistä laittaa mitään, ei rahaa lahjoihin ja mä en voinut ymmärtää sitä.
Isä ei jäänyt asiaa surkuttelee vaan uutta yritystä kehiin, rahoittajia etsimään. Ja pääsikin eteenpäin.
Äiti pari vuotta kärvisteli, repsahti ote elämään ja kuvittelisin että repsahti hieman alkoholiin mutta terapian kautta pääsi jaloilleen. Jatkoi opiskeluja sitten ja pääsi mielenterveyspotilaiden kanssa työskentelemään. Sai tehdä lopun aikaa sitä mitä rakasti, vaikka vouti vei ja vie edelleen pienestä summasta suuren osan.

 

Maanviljelijät sai anteeksi yli 600 000 mk yli menevän velan osan.

 

Koulukirjat piti palauttaa siisteinä, alleviivauksia sai olla. Koulusta tosiaan hävisivät jälkiruoat, ja maksakastiketta oli suurinpiirtein kerran viikossa (siihen asti kunnes tuli se a-vitamiinikohu).

Isäni jäi työttömäksi, eikä koskaan enää työllistynyt oikeisiin töihin. Äitini lomautettiin. Rahahuolet kaadettiin meidän lasten niskaan, vaikka aikuisiällä tajusin ettei meillä isän työttömyydestä huolimatta mitään rahahuolia ollut. Oli sijoitusasuntoja ynnä muuta. Isä alkoi ryyppäämään, ja uhkasi jopa kännipäissään ampua kissan kun se söi niin paljon. Tokihan se vitutti iskää, kun työ meni ja sen sijoitusomaisuudenkin arvo suli käsiin, mutta alihinnalla sen ei tarvinnut sitten kuitenkaan edes myydä mitään.

Itselle oli lottovoitto saada paskatyötä omasta kunnasta -96, kaverit siltä ajalta ovat vieläkin työttömänä. Silloin kun putosi työttömyyden kuoppaan, niin sieltä ei sitten digiaikaan noustukaan enää.

 

Opintolainan korko oli jotain 16% muistaakseni... Valmistuin 1995 eikä toivoakaan töiden saamisesta, joten lähdin lisäkoulutusta hakemaan ja sitä kautta pääsin työelämään kiinni. Vanhempani olivat kalliilla ostaneet asunnon, joka piti myydä halvalla ja olivat todella tiukoilla, eivät pystyneet tukemaan opiskeluissa yhtään kuten olivat pystyneet vanhempia sisaruksiani, joten minun oli pakko elättää itseni tuolla kalliilla lainalla.

Kuntien palveluja karsittiin todella paljon, eikä niitä koskaan nostettu samalle tasolle kuin ennen lamaa. Ja karsittiin nimenomaan ehkäisevistä palveluista, esim. yhdessä kunnassa lakkautettiin "väliaikaisesti" toinen koulukuraattorin paikka, ja se saatiin takaisin vasta muutama vuosi sitten.

 

Rikkaat ostivat pienellä rahalla asuntoja ja kiinteistöjä niiltä,joilla meni vähän heikommin. Kandee olla rikas, kun lama tulee.

Ei tarvitse enää kauaa odottaa uutta kiinteistösijoittajan unelma-aikoja kun nykyinen kestämätön asuntojen hintatilannekupla puhkeaa ja korot ampuvat taivaisiin.

Vuosikaudet pankit ovat jakaneet melkein ilmaista lainarahaa hölläkätisesti ja jumalaton määrä asuntoja on rakennettu tai vaihtanut omistajaa kun perustavikset ja jopa pienituloisetkin ovat lainansa maksimoimalla päässeet kiinni asuntoihin joihin heillä ei oikeasti ole varaa. Tälläkin palstalla on jatkuvasti kyselty että kuinka paljon voi saada jollakin paskapalkalla lainaa tai jopa niin että perheessä toinen aikuinen ei ole vakityössä. Tai perusduunareita jotka ovat saaneet satoja tuhansia lainaa naurettavan ylihintaisia taloja pullistelevan asuntokuplan suurentamiseksi. Ja onhan sitä lainaa saanut köyhempikin, varsinainen kova hinta maksetaan sitten myöhemmin.

Voi sitä rääkymistä tälläkin palstalla sitten, kun peruskorhosten älvsbytaloja, rivarinpätkiä sun muita on pakko laittaa myyntiin todelliseen pilkkahintaan ja myyntihinnat eivät kata kuin osan jäljelläolevasta lainamäärästä. Moni mamma elää itse kuplassa jota ei vaipanvaihdon ja palstailun lomassa edes huomaa.

 

1994 hain opiskeluaikana alani kesätöihin lähetellen hakemuksia Helsingistä Kemijärvelle useita kymmeniä. Yhteenkään paikkaan en päässyt. Minulla oli onneksi alla toinen koulutus, jonka töihin pääsin, tosin 300 km päähän opiskelupaikkakunnasta.

 

Minun perheelle lamasta oli hyötyä. Isäni oli (ja on) talousasioissa todella viisas ja hän näki jo 80-luvun lopulla että meno oli liian hurjaa. Muistan kun isäni sanoi, että "me ei kulutusjuhlaan lähdetä, koska meillä on jo kaikkea." Minä olin 90-luvun alussa yläasteella.

Enoni ei ollut taloudellisesti viisas. Takas kai jonkun lainan 300 000 markkaa tms. ja hänen kontolleen se sitten osui. Koskaan ei saanut maksettua, velkavankeudessa käytännössä eli. Sitten sai velat anteeksi muutama vuosi sitten, jotenkin ironista että pari kuukautta sen jälkeen olisi jäänyt eläkkeelle velattomana ja varattomana miehenä (mut ok eläke kuitenkin), mutta kuoli...

Todella monen luokkalaiseni elämässä kyllä todella pahasti näkyi tämä. Muutama rikkaana pitämäni ei enää kulkenutkaan joka toinen viikko uusissa merkkivaatteissa jne... Täytyy sanoa, että se oli aika kamalaa katotattavaa kun joillakin arvot täysin materialistiset ja pinnalliset. Sitten pohja tippuu. Muutama näistä ihmisistä ei silti oppinut mitään. Nyt ovat taas veloissa kun kaikki raha pistetty kämppään.

Isä säästi rahaa ja laittoi sivuun rahaa. Hän laittoi sijoituksensa Saksan markkoina jossain vaiheessa, joten devalvaatiot eivät häntä koskettaneet. Asuimme aika pienessä kämpässä vuokralla, koska isä tajusi että kohta kämppien hinnat tippuu. Ja niinhän siinä kävikin. Muistan aina kun muutimme isoon taloon joskus -95, lätkän mm-finaalin katsoin siellä. Olin lukiolainen tuolloin.

Nykyään tuo talo on myyty, mutta taisi sekin olla hyvä aika myydä kun isäni sen myi 2007. Hänen taloudellinen viisaus on kyllä, ainakin vähän, peritynyt mullekkin. Aina ei tartte ostaa uusinta kännykkää ja aina ei kaikkea tarvi tehdä kuin enemmistö.