Kertokaa miten pääsen tästä suosta ylös:((((

[:((]

olen raskaana rv 20. makaan päivät sisällä sängyssä tai roikun netissä. itkeskelen ja olen ahdistunut. miesparka yrittää tukea ja keksiä kivaa tekemistä, mutta en halua tai pysty lähteä minnekään. mies petti mua puoli vuotta sitten mutta en voi häntä loputtomiin siitä ruoskia. en saa aikaiseksi oikeastaan mitään, vaikka paljon olisi hoidettavia asioita (virastossa käynti, puheluita, työnhakua ym..). en halua ottaa ystäviin yhteyttä kun eivät hekään ota minuun, ajattelen ettei ne halua kuulla minusta.

jos mies pyytää jonnekin, ajattelen ettei hän oikeasti halua mun kanssa mihinkään. välillä on hyviä hetkiä, mutta ne on vaan pieniä hetkiä ja sitten mennään taas alas. muistikuvat miehen pettämisestä saa mut aivan ahdistuneeksi. vertailen itseäni muihin ja kaikilla on muka enemmän ihmisarvoa. käyn jo terapiassa, kun mulla on ollut traumaattinen lapsuus ja nuoruus (perheväkivaltaa ym..) ja itsetunto jo alkujaankin huono.

en tajua mistä voisin saada elämäniloni takaisin. en osaa vain nauttia elämästä, mun pää estää sen !!

 

[Heili Karjalasta]

:hug:

 

[sommarcat]

tää kuulostaa kyllä nyt tosi tosi kliseeltä, mutta anna itsellesi aikaa...Sä kuulostat masentuneelta ihmiseltä, jolla raskausaika ja miehen pettäminen on tuonut kaikki vanhatkin tunteet pintaan ja nyt käsittelet niitä. Mä tiedän tunteen 100%. Mulle tuo vain tapahtui pojan syntymän jälkeen. (perheväkivaltaa yms. ) taustalla. :hug:

 

[:((]

mun isällä oli vaan kaksisuuntainen mielialahäiriö ja pelkään, että sairastun kohta itsekin siihen. välillä tunnen kuitenkin onnea, onhan kaikki päällisin puolin hyvin, mutta useimmiten olo on alakuloinen ja masentunut. sommarcat, miten sä pääsit niistä tunteista yli? mua kohdeltiin tosi huonosti lapsuudessa ja nuoruudessa ja elämä oli tosi epävakaata.. kuvittelin olevani valmis äidiksi, mutta nyt kauhistuttaa, miten kykenen näiden traumojeni kanssa olemaan normaali äiti ja vaimo. mun mieskin kärsii kun mä olen ahdistunut päivittäin. se ei voi ymmärtää mistä se tulee, eikä käsittää mun ajatuksia arvottomuudestani.

 

[Siipien havinaa]

ne hormoonit hyrrää....kyllä se siittä :hug: :flower:

 

[ixus]

Nyt on vaan noustava. Puhukaa ja käsitelkää kaikki asiat sinun miehesi kanssa, mikä mieltäsi painaa. Mies teki väärin, kun toisen kyytiin hyppäsi. Mutta, jos aiot jatkaa hänen kanssaan, on sinun hyväksyttävä tapahtunut. Mies voisi valita myös toisin, jättää ja lähteä, jos haluaisi. Mutta ilmeisesti sinä olet niin hyvä ja ihana, että on valinnut sinut. Älä pilaa tulevaisuutta menneiden mokilla. Elämä on tässä ja nyt ja tästä eteenpäin. RAKASTAKAA toisianne :heart: |O

 

[vieras]

Usein ihminen saa voimaa juuri niistä asioista, joita ei masentuneena/ahdistuneena jaksaisi tehdä. Kokeile lähteä miehesi mukaan ulos tai ota yhteyttä ystäviisi, varmasti ilahtuvat ja voisit itsekin piristyä kun pääsisit ns ihmisten ilmoille. Samalla voisit saada muuta ajateltavaa. Oletko puhunut terapiassa asiasta?Mitä tulee miehen pettämiseen, niin ymmärrän, että asia on vaikuttanut itsetuntoosi, mutta luulen, että miehesi on edelleen kanssasi omasta tahdostaan. Ehkä kannattaisi yrittää antaa anteeksi ja ymmärtää, ettei vika ole ollut sinussa, vaan miehessä, hän on pettäny, et sinä. Todennäköisesti miehesi kokee teostaan syyllisyyttä. Toivon, että terapiasta ja "ulkoilusta" on apua ja pääset nauttimaan loppuraskaudesta ja myöhemmin myös äitiydestä.

 

[pehmix]

Pitipä kirjoittaa koko viesti uusiksi, kun huomasin että käyt jo terapiassa. Se ei selvästikään auta tarpeeksi hyvin. Onko tilasi pahentunut nyt lähiaikoina paljonkin? Jos sulla ei ole lääkitystä, niin voisitko harkita aloittavasi?

Synnytys kuitenkin tulee joskus vastaan, ja sitten ne hormoonit voi saada sut masentumaan vieläkin pahemmin, jos mahdollista. (nimim. kokemusta on.)

:hug:

 

[:((]

miten mä voisin lohduttaa mun miestä? tai tehdä sen olon edes siedettäväksi? mä olen oikeasti ihan hirveää ja ahdistavaa seuraa. tää on alkanut erityisesti raskausaikana ja tuntuu vaan pahentuvan. vauvasta olen kyllä onnellinen! ja muutenkin tuntuu että itkettää vähän väliä ja väsyttää

 

[..]

vertailen itseäni muihin ja kaikilla on muka enemmän ihmisarvoa.

Mua ei ole petetty, mutta tuo lause kolahti. Ite mietin täysin samalla tavalla itsestäni ja se johtuu siittä että olen ollut pitkään työttömänä. Mulle on aivan hirveätä mennä työhaastatteluun, ajattelen että ei ne tällästä ala arvosta paskaa sinne töihin kuitenkaan halua.

Työhaastatteluiden jälkeen itken ja itken ja mulla on aivan älyttömän paska olla. Haukun itseäni ja toivon että olisin joku muu. Ajattelen kuin oksetan jo itse itseäni, että miksi edes kukaan tahtois mua töihin. Pidän itseäni täysin ala-arvoisena kaikkiin muihin ihmisiin verrattuna

 

[:((]

vertailen itseäni muihin ja kaikilla on muka enemmän ihmisarvoa.

Mua ei ole petetty, mutta tuo lause kolahti. Ite mietin täysin samalla tavalla itsestäni ja se johtuu siittä että olen ollut pitkään työttömänä. Mulle on aivan hirveätä mennä työhaastatteluun, ajattelen että ei ne tällästä ala arvosta paskaa sinne töihin kuitenkaan halua.

Työhaastatteluiden jälkeen itken ja itken ja mulla on aivan älyttömän paska olla. Haukun itseäni ja toivon että olisin joku muu. Ajattelen kuin oksetan jo itse itseäni, että miksi edes kukaan tahtois mua töihin. Pidän itseäni täysin ala-arvoisena kaikkiin muihin ihmisiin verrattuna

Aika lailla samoja ajatuksia mullakin, eri tilanteissa vain. kuvittelen olevani monessa paikassa "ei-toivottu" ja arvottomampi kuin muut. sitten vielä moitin ja soimaan itseäni, alan itkeä ja rypeä itsesäälissä. ja se ahdistus täyttää koko mielen, järjellä sitä ei saa napsautettua pois noin vaan.

 

[pehmix]

miten mä voisin lohduttaa mun miestä? tai tehdä sen olon edes siedettäväksi? mä olen oikeasti ihan hirveää ja ahdistavaa seuraa. tää on alkanut erityisesti raskausaikana ja tuntuu vaan pahentuvan. vauvasta olen kyllä onnellinen! ja muutenkin tuntuu että itkettää vähän väliä ja väsyttää

Voi kulta, tiedätkö että sun ei tarvikaan lohduttaa sun miestä. Sä itse olet kipeä, anna itsellesi lupa olla sairas! Mies kyllä voi sua hoitaa, ja jos hän itse on terve, hän kyllä pärjää.

 

[vieras]

Kuulostaa raskausajan masennukselta. Olin varsinkin toista lasta odottaessani kuukausia itkuinen milloin mistäkin. Kaikki vanhat varsinkin omaan äitiin liittyvät jutut tulivat mieleen. Mieluiten olisin nukkunut kaikki päivät. Synnytyksen jälkeen helpotti, mutta nyt parin vuoden päästä ei vieläkään ihan ole tavallinen olo. Mun mielestäni masentuneena ei kannata puida asuoita miehen kanssa. Todennäköisesti kummallekaan ei tule hyvä olo. Syynä on pitkälti ne hormoonit.

 

[vieras]

Varmasti osaat olla hyvä äiti lapsellesi, kun oman lapsuuden traumat ovat tuoreena muistissa. Tiedät varoa käytöstä, joka on vahingoittanut itsetuntoasi omassa lapsuudessasi. Ajattele asiaa iloisena haasteena, saat kasvattaa lapsesi niin kuin parhaaksi näet ja antaa lapsellesi paremmat eväät elämään kuin mitä itse olet saanut.

 

[sommarcat]

mun isällä oli vaan kaksisuuntainen mielialahäiriö ja pelkään, että sairastun kohta itsekin siihen. välillä tunnen kuitenkin onnea, onhan kaikki päällisin puolin hyvin, mutta useimmiten olo on alakuloinen ja masentunut. sommarcat, miten sä pääsit niistä tunteista yli? mua kohdeltiin tosi huonosti lapsuudessa ja nuoruudessa ja elämä oli tosi epävakaata.. kuvittelin olevani valmis äidiksi, mutta nyt kauhistuttaa, miten kykenen näiden traumojeni kanssa olemaan normaali äiti ja vaimo. mun mieskin kärsii kun mä olen ahdistunut päivittäin. se ei voi ymmärtää mistä se tulee, eikä käsittää mun ajatuksia arvottomuudestani.

puhumalla, puhumalla, puhumalla...ja mulla oli ja on lääkitys jolla saatiin toi pääkoppa ees jollain lailla tasapainoon. Kuten sanottu, aika auttoi.
Mulla toki ei ollut mitään pettämisjuttuja tässä mukana. Mä tosiaan sain diagnoosin keskivaikeaan masennukseen ja nyt olen jo suht hyvässä kunnossa. Lääkitystä syön edelleen, ja juttelemassa käyn enään n. 1 x kk.
Miehen kanssa ollaan puhuttu, että kun kerran tosta mun masennuksesta selvittiin, niin selvitään tästä lähin mistä vaan.
Mä oikeesti toivon sulle paljon tsemppiä ja puhu kaikki ulos ja just silloin kun susta siltä tuntuu. Ja tapaa niitä kavereita, lähde edes metsään kävelemään jonkun ystävän kanssa, jos et ihan ihmisten ilmoille tahdo.
Seura piristää kummasti, ja älä pelkää sitä, että olisit huonoa seuraa. Oikeat ystävät pysyvät rinnalla vaikeinakin aikoina. :hug:

 

[Orion-]

Olen pahoillani tilanteesi puolesta, mutta vain yksin sinä voit tehdä sen PÄÄTÖKSEN nousta siitä suosta! Sinä itse nouset siitä, mutta sun tulee aidosti tahtoa sitä, ja olla valmis tekemään työtä sen eteen. Tarvitset päätöksen, ja uskoa siihen että se onnistuu!

 

[ja vielä]

Ihmettelin odotusaikana masentuneisuuttani, koska yleensähän puhutaan synnytyksen jälkeisestämasennuksesta. Mutta nyt olen törmännyt teksteihin myös raskausajan masennuksesta. Ja mulla tosiaan synnytys helpotti.

 

[sama]

Aika lailla samoja ajatuksia mullakin, eri tilanteissa vain. kuvittelen olevani monessa paikassa "ei-toivottu" ja arvottomampi kuin muut. sitten vielä moitin ja soimaan itseäni, alan itkeä ja rypeä itsesäälissä. ja se ahdistus täyttää koko mielen, järjellä sitä ei saa napsautettua pois noin vaan.

Niin tuttua, kuin mun suustani sanottu. Mulla on myöskin tuollaisi ajatuksia usein.

Vertaan ihan liikaa itseäni muihin ja ajattelen usein "voi olisinpa minä tuo ihminen, niin olisin onnellinen" tai " jos olisin tuo toinen ihminen, niin varmasti pääsisin töihin".. Ajattelen myös liikaa mitä muut minusta ajattelee, usein tai todella usein oikeastaan ajattelen ettei kukaan ajattele minusta mitäään positiivistä tai että ystäväni ovat ystäviäni vain sen takia että eivät halua pahoittaa mieltäni. Vaikka ikinä ei ole ollut mitään viitteitä etteivät he oikeasti halua olla ystäviäni.

Ajattelen myös että ihmiset häpeävät minua ja itse sitä mukaan häpeän sitten itseäni ajattelen että kakki pitävät minua aivan idioottina. Ja todellakin pidän itseäni aivan mitättömänä muihin verrattuna, ihan keneen vain vertaan itseäni löydän siittä toisesta paljon parempia juttuja kuin minussa on. Joskus on niin paska fiilis itseni kanssa, etten vain jaksa.

 

[pehmix]

Ihmettelin odotusaikana masentuneisuuttani, koska yleensähän puhutaan synnytyksen jälkeisestämasennuksesta. Mutta nyt olen törmännyt teksteihin myös raskausajan masennuksesta. Ja mulla tosiaan synnytys helpotti.

Raskausajan masennus on luultua yleisempää. Ja sitä vielä pahentaa tosi monella raskausaikaan liittyvä väsymys. Valitettavasti raskausmasennus altistaa vahvasti synnytyksenjälkeiselle masennukselle.

 

[ja vieläkin]

Kavereiden kanssa kannattaa sopia (hyvänä hetkenä) vakiotapaamiset, koska itse en ainakaan olisi jaksanut/pystynyt ottamaan yhteyttä kehenkään masentuneena. Vakiotapaamiset toi rytmiä arkeen ja oli helpompaa lähteä liikkeelle.

 

[vieras]

Miten raskausajan tai synnytyksen jälkeisestä masennuksesta selviää? Meneekö aikaa myöten ohi vai tarvitaan lääkitys/terapia?

 

[pehmix]

Miten raskausajan tai synnytyksen jälkeisestä masennuksesta selviää? Meneekö aikaa myöten ohi vai tarvitaan lääkitys/terapia?

Joillakin voi mennä ohi itsestäänkin kun hormonit tasapainottuu, mutta aika moni tarvii terapiaa ja lääkitystä.

 

[moi]

miten mä voisin lohduttaa mun miestä? tai tehdä sen olon edes siedettäväksi? mä olen oikeasti ihan hirveää ja ahdistavaa seuraa. tää on alkanut erityisesti raskausaikana ja tuntuu vaan pahentuvan. vauvasta olen kyllä onnellinen! ja muutenkin tuntuu että itkettää vähän väliä ja väsyttää

iteppäs ukkos on soppansa keittäny kun on vieraissa käynyt!!

 

[aivokemisti]

Raskausajan masennus on luultua yleisempää. Ja sitä vielä pahentaa tosi monella raskausaikaan liittyvä väsymys. Valitettavasti raskausmasennus altistaa vahvasti synnytyksenjälkeiselle masennukselle.

Jotta asiat eivät olisi liian helppoja, aikaisemmin sairastettu masennus altistaa myös synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Eli jos oot joskus ollut masis, oot aina alttiina sille, ja varsinkin, jos muut olosuhteet ovat masennukselle otollisia, esim. hormonimuutokset ja muut muutokset elämässä. Tämä johtuu aivokemiasta. Jos kerran on aivoihisi tullut masennuksen takia muutoksia välittäjäaineiden tasapainossa, muutokset tulevat myöhemmin helpommin "vanhasta muistista".

 

[olen kokenut]

OLET ITSE NIIN TÄRKEÄ,ETTÄ MIETIT MITÄ ITSE TEKISIT