Kertokaa mielipiteenne. Asia koskee äitin omaa aikaa.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "hmm"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

"hmm"

Vieras
Minulla on isosisko ja tässä ihan lähi aikoina on kahdessa tilanteessa oltu aivan eri mieltä ja siitä tullut pientä sana harkkaa. Minulla on lapset reilu 1v ja 4v ja isosikollani 4v 12v ja 13v. Olen ensi vuonna lähdössä ystäväni kanssa eurooppaan lomalle 4 päiväksi. Siskoni kertoi juuri että häntä oli yksi sukulaisemme pyytänyt viikoksi reissuun, mutta ei voi lähteä kun kuka sitten hoitaisi lasten harrastukset eikä kestäisi lomailla jos tietäisi että 4v joutuisi olemaan hoidossa 7-17. Isällä on sen verran pidemmät työpäivät. Siskoni valittaa taukoamatta kuinka joutuu aamusta iltaan juoksemaan kodin, työn ja lasten harrastusten väliä. Omaa aikaa ei ole yhtään. Ja päivitteli että miten minä voin lähteä ja onko se nyt ihan fiksua. Uskon että lapset ovat hyvässä hoidossa isänsä kanssa.

Sitten olin nyt viikonlopun kovassa kuumeessa. Vieläkin hieman kuumeinen ja flunssainen puhuin siskoni kanssa ja totesin vaan että aijon viedä lapset päiväkotiin huomenna niin kuin alunperin oli tarkoitus. Saan itse hieman levätä vielä flunssassani ja päivistä kuitenkin joutuu maksamaan vaikka aamulla ilmottaisin että lapset eivät tule. Siskoni hieman minua kritisoi että pistän lapset turhaan päiväkotiin.

Nyt kertokaa mitä mieltä näistä tilanteista olette te? Olenko minä ihan itsekäs kamala äiti? Onko siskoni hieman tiukkis?
 
[QUOTE="mrs";24975564]Sisko on tiukkis. Ja todennäköisesti hieman kade kun ei itse saa irtauduttua lapsistaan. Melko yleistä tämmöinen..[/QUOTE]

Hänellä mahdollisuuksia olisi. Niin kun tuo sukulaisen tarjoama reissu. Mutta ei sit osaa lähteä.
 
[QUOTE="a.p";24975573]Hänellä mahdollisuuksia olisi. Niin kun tuo sukulaisen tarjoama reissu. Mutta ei sit osaa lähteä.[/QUOTE]

Kuulostaa tutulta.. sisko kaipaisi ehkä pientä potkua takapuoleen että osaisi tehdä asialle jotain. Joskus täytyy kuulla itsestäänselvyyksiä toiselta. Tuo "eksynyt" kuulostaa hyvältä määritelmältä..
 
Puolensa ja puolensa. Itse vien lapset hoitoon, kun olen kipeä. En silti lähtis viikoksi reissuun ilman perhettä. En silti ole eksynyt tai väsynyt, saatikka kade. Kukin tekee asiassa kuten parhaaksi kokee.
 
No kerran mielipidettä kysyttiin, niin siskon puolella olen kyllä. Voishan ne lapsetkin viettää "kalsaripäivää" äidin kanssa kotona, jos kerta vain flunssasta kyse
 
Puolensa ja puolensa. Itse vien lapset hoitoon, kun olen kipeä. En silti lähtis viikoksi reissuun ilman perhettä. En silti ole eksynyt tai väsynyt, saatikka kade. Kukin tekee asiassa kuten parhaaksi kokee.

Ilmeisesti olet siis tyytyväinen tilanteeseesi? Siinä on ero. Jos tuntuu että on paha olla ja tuoda sitä julki, tilanteelle täytyy tehdä jotain, eikös?
 
[QUOTE="mrs";24975629]Ilmeisesti olet siis tyytyväinen tilanteeseesi? Siinä on ero. Jos tuntuu että on paha olla ja tuoda sitä julki, tilanteelle täytyy tehdä jotain, eikös?[/QUOTE]

Olen, todella tyytyväinen:) Mutta jos väsyttää ja tuntuu, että joutuu tekemään kaiken, niin en usko, että viikon reissu ulkomailla muuttais mitään. Tulet viikon päästä kotiin ja kaikki jatkuu ennallaan. Ehkä tää äiti haluaa olla kotona ja lasten kanssa ja harrastuksissa, mutta ei halua tehdä itse kaikkea. Muutos tähän lähtee kotoa, ei sieltä lomamatkalta.
 
Ollu nyt 4 päivää kielen alla kielessä kiinni tollanen roikkuva kieleke joka on ihan pirun kipee ja tuli punanen. Ei melkein syömään pysty. Mkäköhän tuo on?
 
Mielipide on että siskosi taitaa nauttia jossain määrin marttyyrin roolistaan kun ei kerran halua asioille mitään tehdä. Jotkut tykkää että elämä rullaa mukavasti, jotkut sitten tykkää valittaa. Erilaisia ollaan :)
 
Kun itse kaipaa omaa aikaa eikä sitä saa/halua, on sitten helppo syyllistää niitä, jotka sitä saavat/haluavat. Tuotahan siskosi tekee. Tuntuu että hän syyllistää itse itsensä siitä että haluaa omaa aikaa, eli on liian ankara itselleen.
 
Olen, todella tyytyväinen:) Mutta jos väsyttää ja tuntuu, että joutuu tekemään kaiken, niin en usko, että viikon reissu ulkomailla muuttais mitään. Tulet viikon päästä kotiin ja kaikki jatkuu ennallaan. Ehkä tää äiti haluaa olla kotona ja lasten kanssa ja harrastuksissa, mutta ei halua tehdä itse kaikkea. Muutos tähän lähtee kotoa, ei sieltä lomamatkalta.

Niinpä, pääasia että tulee joku muutos. Joskus vaan se muutos on liian raskas itse sysätä liikkeelle, edes pienesti ja silloin toivottavasti joku tekee sen puolesta. Se saattaa olla saamattomuutta tai voimattomuutta tai jotain siltä väliltä. Onnellisia on ne ihmiset joilla joku rakas ihminen huomaa tilanteen ja jeesaa eteenpäin. Edes pikkuisen.
 
No jospa siskon mies on niin kädetön että hän ei kykene viemään lapsia harrastuksiin ja lapset voat niin hauraita että he menevät rikki jos joutuvat olemaan hoidossa normaalia pidempään ja mies niin korvaamaton työpaikallaan ettei pystyisi järejestämään lyhyempiä päivä vaimon reissun ajaksi. Meitä on joka junaan, meillä mies kyllä pärjäisi lasten kanssa vaikka pari viikkoa ilman mua, sen jälkeen kyllä siivoaisin viikon, mutta sen verran olisin valmis reissusta maksamaankin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tättäräätättäräärää;24975610:
No kerran mielipidettä kysyttiin, niin siskon puolella olen kyllä. Voishan ne lapsetkin viettää "kalsaripäivää" äidin kanssa kotona, jos kerta vain flunssasta kyse

Kalsaripäivää joo, lapset 1v. ja 4v. Meillä lapset ainakin hyppisi kalsareillaan seinille kun eivät pääsisi ulos niin kuin pk:ssa pääsevät ja saavat järkevää tekemistä suurimmaksi osaksi päivää.
 
[QUOTE="mrs";24975677]Niinpä, pääasia että tulee joku muutos. Joskus vaan se muutos on liian raskas itse sysätä liikkeelle, edes pienesti ja silloin toivottavasti joku tekee sen puolesta. Se saattaa olla saamattomuutta tai voimattomuutta tai jotain siltä väliltä. Onnellisia on ne ihmiset joilla joku rakas ihminen huomaa tilanteen ja jeesaa eteenpäin. Edes pikkuisen.[/QUOTE]

kivasti kirjoitettu ja varmasti totta. Monelle pienen lapsen äidille se viikko erossa perheestä on vaan liian iso sysäys kerralla tehtäväksi. Tai niin ainakin itse koen.
 

Yhteistyössä