Kertokaa kannustavia erotarinoita!

Olen juuri eronnut ja ikävä on aivan valtava. Tiedän kuitenkin, että ratkaisu oli oikea
ja edessä on varmasti paljon parempaa elämää mutta silti tuntuu koko ajan pahalta. Haluaisin kuulla kokemuksianne siitä, miten erosta yli pääsemisen jälkeen elämä on muuttunut paremmaksi ja että jossain on minulle paljon parempi mies kuin edellinen.

 

Toivotaan, että jossain entistä parempi mies. Mulla erosta pari kuukautta. Katunu en ole päivääkään saati ikävöinyt. Tuskin muistan miehen olemassa oloa, vaikka seitsemän vuotta suhdetta kestikin. Oli tosin niin loppuunajettu ja romutettu suhde, ettei vaihtoehtoja ollut.

En ikimaailmassa olisi miestä jättänyt jos olisi ollut epäilys, että ikävä tulee edes nanosekunniksi.

 

No tuossa tapauksessa ero taisi olla "helppo". Mutta miten voit olla ikävöimättä jos noin monta vuotta elitte yhdessä? Meillä suhde kesti vain vähän kauemmin, mukaan mahtui enemmän hyv'' kuin huonoa mutta nuo huonot asiat olivat ylitsepääsemättömiä. Katunut olen hiukan, ikävöinyt todella paljon. Mies ei ole edes koittanut korjata asiaa, joten ehkä tuntee samanlai kun sinä exääsi kohtaan?

 

Meillä oli minun puolesta tunteet kuolleet. Ei riidelty koskaan, toimeen tultiin muttei mitään yhteistä. Mies saattoi olla humalassa aggressiivinen tai livahtaa milloin minkäkin vosun matkaan. En tuntenut vihaa, pettymystä tai mitään. Kaikki oli ihan sama mulle, joten ero ollut taatusti ainoa vaihtoehto. Mies tosin suree ja kaipailee, minä olen saanut elämäni takaisin

 

Olin aika romuna, yksin uudessa kämpässä joka oli miltei kalustamaton. Lattialla patja, tietokonepöytä ja tuoli. Yhtenä iltana sitten katselin ikkunasta ja synkistelin, vaikka maisema oli keväinen ja kaunis (7. krs). Oltiin oltu 5 vuotta yhdessä, mies oli ollut ihan normi kunnollinen mies, joi muttei lyönyt. Kävi töissä ja oli ihan sosiaalinen. Normityyppi, jollain mittapuulla komeakin. Ajattelin, että jos en tuollaisen miehen kanssa kykene elämään ja suhdetta siedettävänä pitämään niin vittuako sitä enää yrittämäänkään. Antaa palaa sitten suhderintamalla ja vaihdetaan miehiä kuin sukkia.

Kun siinä töllöttelin ja näin siinä parkkipaikan reunassa punaisen Escortin, josta nousi tosi kivannaköinen kaveri kuskin paikalta. Sydän pikkuisen hypähti, mut ajattelin "ettei koskaan enää". No, sen "koskaan enään" kanssa on oltu jo kahdeksan vuotta yhdessä. Aika äkkiä sitten löytyikin se parempi

 

Hoopo, ihana kuulla, juuri tuollaisesta halusinkin lukea itsestä tuntuu siltä, etten ikinä löydä ketään josta välittäisin yhtä paljon. Oltiin yhdessä kahdeksan vuotta ja vieläkin olen aivan umpirakastunut, sen puolesta olisin voinut olla tuon miehen kanssa vaikka loppuelämän. Suurimpana syynä eroon oli epäluottamus, ajattelin että tapaan vielä jonkun johon voin luottaa täysin ja joka pystyy sitoutumaan minuun 100%. Tunteet eivät siis todella ole kuolleet tai vähentyneet, päinvastoin. Lopulta mies tavallaan petti minua, tai ainakin luottamukseni ja annoin kenkää. Nyt on kova ikävä. Voisin antaa anteeksi jos toinen sydämestään pyytäisi, mutta eipä kuulu.

 

Elämäni pahimman parisuhteen päättymisen jälkeen olin aivan romuna. Kaikki tunteet tuli käytyä läpi, joskus vaan itkin , itkin ja itkin ja en nähnyt mitään positiivista missään. Pikkuhiljaa alkoi helpottamaan ja n. vuosi sen jälkeen löysin 100 kertaa paremman, ihanamman ja luotettavamman miehen jonka kanssa ollaan nyt kihloissa kolmatta vuotta =)
Tiedän tasan miltä tuntuu kun ikävä on pahimmillaan mutta usko pois, sulle on tuolla vielä jotain niin paljon parempaa. Voit olla ylpeä itsestäsi kun pystyit ajattelemaan järjellä ettei suhde voi jatkua. Sun ei kuulu antaa pettämistä anteeksi vaan nyt keskityt itseesi ja omaan hyvinvointiisi, laitat elämän kuntoon. Anna aikaa vain ja ainoastaan sinulle. Hemmottele itseäsi. Varmasti ansaitset ja saat vielä oman prinssisi :hug:

 

Malva, kiitos vastauksesta Ehkä tää tästä helpottaa ajan kanssa, vaikka nyt mikään ei tunnu miltään ja kaikki tekemiset tuntuu vaan suorittamiselta. Tuntuu vaan niin mahdottomalta, että joku mies voisi mennä tuon edellisen edelle. Ja missä ihmeessä niitä miehiä tapaa? Baareiihin en lähde.

 

[QUOTE="minää";28539985]Malva, kiitos vastauksesta Ehkä tää tästä helpottaa ajan kanssa, vaikka nyt mikään ei tunnu miltään ja kaikki tekemiset tuntuu vaan suorittamiselta. Tuntuu vaan niin mahdottomalta, että joku mies voisi mennä tuon edellisen edelle. Ja missä ihmeessä niitä miehiä tapaa? Baareiihin en lähde.[/QUOTE]

Me tavattiin yhteisten tuttujen kautta mutta vaikka ihan puistossa tai harrastuksissa. Unohda miehet vähäksi aikaa äläkä ota mitään stressiä siitä tapaatko vielä jonkun. Jossain vaiheessa susta alkaa tuntumaan erilaiselta. Mä luulin kans etten selviäis tuosta erosta mutta toisin kävi. Oikea ihminen sulle voi kävellä vastaan silloin ja siellä missä vähiten odottaisit