Kertokaa joku myönteisiä kokemuksia anopeista...onko niitä?

Mulla on niin älyttömän kiva ja älykäs anoppi, että tajuaa pysyä 700km päässä meistä. Anoppi kuuluu erääseen uskonlahkoon, eikä voi sietää meitä synnissä eläviä. Ei edes soita. Niiiiiiin kiva.

Paras anoppi on sellainen, josta ei edes kuule mitään. Sellainen anoppi aion olla miniällenikin.

Mä koitan olla tarvittaessa läsnä, muuten kaukana ja lärvi ummessa.

 

Mä koitan olla tarvittaessa läsnä, muuten kaukana ja lärvi ummessa.

Mä aion pysytellä kaukana miniöistäni Mutta jos junnu multa jotain pyytää, autan toki junnua.

 

Minulla on erittain hyvat valit anoppiini. Meidat erottaa 15 000 kilsaa, olen nahnyt hanet kerran ja meilla ei ole yhteista kielta. Eli siis mutkatonta B)

 

Meillä on anopin kanssa 17 vuoden yhteinen taival. Kovien kasvukipujen ja mutkikkaiden kokemusten kautta ollaan vihdoin saavutettu seesteisempi anoppi-miniä suhde. Alussa oli kovin dominoiva, halusi määrätä kaikki asiat poikansa ja minun ihmissuhteessa, kodissa, perheessä. Nyt kun ei ole enää elämänsä vedossa on joutunut toteamaan, että miniäänsäkin on elämä kokemuksineen koulinut. Olemme saavuttaneet tasaveroisemman ystävyyden. Paljon on ollut anopista apua lastenhoidossa ja lastentarvikehankinnoissa, saamme käydä heillä syömässä maailman parasta ruokaa, voimme jutella anopin kanssa mistä vain ongelmista maan ja taivaan välillä, koska kaikki luurangot on jo putsattu molempien kaapeista. Kakkosäiti minullekin.