Kerrostalojen piha alueet ja lasten leikkiminen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kerrostalo asuja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Onpa pikkusieluista. Me asutaan keskustassa tällaisessa korttelipihatalossa. Koko korttelin kiertää eri taloyhtiöiden taloja, sisäpiha on kuitenkin kaikkien yhteiskäytössä. On toiminut. Meillä ilahdutaan jokaisesta uudesta lapsesta pihapiirissä.

Keskustassa tilanne onkin erilainen juurikin tuon korttelipihan takia.
Monilla taloiyhtiöllä ei ole varsinaista "omaa pihaa" ollenkaan.
Läihöissä asia on aika tavalla toinen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja EI VOI VERRATA?:
Varmasti tiedät hyvin mitä tässä meinaan :-D Kerrostalojen leikkipihat ei ole kenenkään sellaista ns, OMAA pihaa. Niinkuin omakotitaloissa tai rivitaloissa.
Kerrostaloissa sitä leikkipihaa tuskin edes käyttää kuin pieni osa. Eli ne lapset. Omakotitalojen pihat on kuitenkin sen perheen sellaista hengailu aluetta.

Mä haluisin kyllä tietää mitä meijän isännöitsijä sanois kun soittaisin sille että naapuritalon lapset leikkii ja kuluttaa meidän leikkipihaa :(

Siis kyllä meillä on piha ainaki sellasta hengailualuetta, ei koko kylän toiminta-aluetta.
Eihän se nyt haittaa jos talon lapsilla on kavereita ja yhdessä leikkivät pihalla. Mutta tuommonen asenne että kun oma laatikko on sotkettu ni käytetään naapurin hiekkalaatikkoo ja heijän leluja.

Alkuperäinen kirjoittaja Lentokala:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Onpa pikkusieluista. Me asutaan keskustassa tällaisessa korttelipihatalossa. Koko korttelin kiertää eri taloyhtiöiden taloja, sisäpiha on kuitenkin kaikkien yhteiskäytössä. On toiminut. Meillä ilahdutaan jokaisesta uudesta lapsesta pihapiirissä.

Keskustassa tilanne onkin erilainen juurikin tuon korttelipihan takia.
Monilla taloiyhtiöllä ei ole varsinaista "omaa pihaa" ollenkaan.
Läihöissä asia on aika tavalla toinen.

Kyllä ihan samatilanne voi olla "lähiöissäkin" ja on itseasiassa erittäin yleistäkin.
 
Ei täällä taas porukka tajua vaikka on moneen kertaan selitetty.

1. Vakuutusasiat.
- Jos jotain tapahtuu, esim keinun ketju katkeaa ja lapselta murtuu jalka. Taloyhtiö on korvausvelvollinen. Mitä tapahtuu, kun käy ilmi, ettei korvauksia vaativa ole edes talon asukas, ei tunne sieltä ketään, on ikäänkuin "ohikulkumatkalla"? En tiedä ennakkotapausta, mutta voisin väittää ettei kovin helpolla korvauksia tipu, taloyhtiö voi vedota että ollaan tunkeuduttu yksityisalueelle.

2. Leikkivälineen rikkoutuminen
- Jos vahingossa jotain menee rikki, kuka sen maksaa? Joka kuukausi taloyhtiössä maksetaan vastikkeita, joista on budjetoitu rahaa myös piha-alueiden hoitoon. On reilua, että se kuka maksaa, myös käyttää.

Ja edelleenkin, ap voi kysyä naapuritalosta saako siellä leikkiä, voihan olla että saakin. Mutta mihinkään jokamiehen oikeuksiin on aivan turha vedota, ei todellakaan ole yleistä riistaa kerrostalojen pihat. Varsinkaan, kun ap:n tapauksessa kyse omistustaloista, eikä kaupungin yleisestä vuokraslummista, joissa ollaan kaikki samalla vuokranantajalla = kaupungilla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja as if:
Mulla ei henk.koht ole mitään sitä vastaan että meidän pihalla muidenkin talojen lapsia leikkisi (ja totta puhuen en edes tiedä ketkä ovat tästä taloyhtiöstä, ketkä naapurista) kunhan osaavat käyttäytyä, eivät kiusaa muita eivätkä hajota paikkoja. Ja ei, ei asuta okt:ssa vaan tällä hetkellä kerrostalossa, pian rivarissa.
Omia lapsia olen ohjeistanut leikkimään vain omalla pihalla. Ja jos sattuisivat naapuriyhtiön pihalla olemaan ja heitä kiellettäisiin siellä leikkimästä niin varmasti tätä kieltoa kunnioitettaisiin.
Kyse on kuitenkin siitä että leikkipaikkojen ylläpito maksaa, lisäksi jos jotain sattuu niin tulee taloyhtiön vastuu ja vakuutuskysymykset kehiin (niin kuin joku jo aikaisemminkin mainitsi).
Jos lapsi ei sekavasta pihasta tiedä mikä on oma piha niin eiköhän se ole vanhemman asia kertoa?!?

justki näin :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Lentokala:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Onpa pikkusieluista. Me asutaan keskustassa tällaisessa korttelipihatalossa. Koko korttelin kiertää eri taloyhtiöiden taloja, sisäpiha on kuitenkin kaikkien yhteiskäytössä. On toiminut. Meillä ilahdutaan jokaisesta uudesta lapsesta pihapiirissä.

Keskustassa tilanne onkin erilainen juurikin tuon korttelipihan takia.
Monilla taloiyhtiöllä ei ole varsinaista "omaa pihaa" ollenkaan.
Läihöissä asia on aika tavalla toinen.

Kyllä ihan samatilanne voi olla "lähiöissäkin" ja on itseasiassa erittäin yleistäkin.

Okei. Ehkä en osannut selittää mitä tarkoitin.

40 vuotta lähiössä asunut, joka on paljon tutustunut myös keskustaan :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja huoh:
Kyllä nää ihmiset jotka väittää että kerrostalo ja omakotitalon pihat on sama asia on ihan varmasti omakotitalon asukkaita!

Ei sitä lapsi aina tiedä sekavasta pihasta mikä on OMA piha. On kyllä kummaa miten omistushaluisia ihmisiä tääl on.

Yleensäki kaks+ palstalla kaikki on niin "hyviä"

Jos lapsi ei tunnista omaa pihaa ja menee minne sattuu; onko lapsi kypsä leikkimään yksin?
 
Alkuperäinen kirjoittaja OnniKeiju:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja --:
Taitaa olla provo.

No ihan miten vaan haluat mutta minä taistelen siitä että lapseni saa vastaisuudessakin leikkiä siellä missä on paras leikkiä. Edelleen aitasivat sitten jos kerran heidän hienoon pihaansa ei saa mennä. Emme mitään pahaa tee haluamma vain leikkiä. En jaksa tajuta että ihmiset on näin itsekkäitä että eivät halua toistensa parasta :(

Siis mäkään en ymmärrä sitä että tuolla ku ollaan kävelyllä ja nähdään joku mukavan näkönen omakotitalon piha jossa olis kiva leikkiä, ni sen talon omistaja ei anna meijän leikkiä siinä :o Ja me vaan haluttas leikkiä siinä :saint:

Ja varmaan löytäisitte uutena vuotena jonkun kivan omakotitalon pihan jolla yhdessä asukkaiden kanssa ampuisite raketteja :) Ja nythän on vappu tulossa ja monella pihalla on grilli kuumana, eiku makkarat mukaan ja grillijahtiin :) "me vaan syödään täällä..."
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ja varmaan löytäisitte uutena vuotena jonkun kivan omakotitalon pihan jolla yhdessä asukkaiden kanssa ampuisite raketteja :) Ja nythän on vappu tulossa ja monella pihalla on grilli kuumana, eiku makkarat mukaan ja grillijahtiin :) "me vaan syödään täällä..."
Roskiksethan jo on palstalla todettu jokaisen käytettäviksi riippumatta siitä, kuka tyhjennyksen maksaa
:D
 
Siis oikeesti, ette voi olla tosissanne :D Meillä käy myös viereisen pihan lapsia leikkimässä tossa meiän leikkialueella, eikä TODELLAKAAN ole tullut mieleenkään ruveta ajamaan pois.
Ei helvetti teitä oman elämän omaamattomia mammoja :D Eikö oikeasti ole muuta telemistä kun kyylätä kuka leikkii kenenkin pihalla...ihan uskomatonta, ei voi muuta sanoa..

Siis mistä oikeesti johtuu, että kun äidiksi tullaan, niin suurin osa muuttuu ihan tyhjäpäiksi?
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja simpu:
Leikkikaverin kanssa saavat leikkiä kumman tahansa lapsen pihassa.

Täytyy kai sitten sanoa seuraavaksi että meillä asuu joku tuttu siinä talossa eikö sekin takaa luvan olla siinä hiekkiksellä?
Ihmeellistä nipottamista :( ei se hiekkis siitä kulu jos lapseni siellä leikkii kun kuitenkin turvallisempaa hänen on tuossa leikkiä kun omalla pihalla johon minä en edes näe :(
Oman pihan hiekkalaatikossa joku käyttää koiraansa kakalla ja siellä on joskus ollut tupakantumppeja ja lasinsiruja joten en todellakaan anna lapsen leikkiä tässä.

No jos noin on asiat, nin osta sinä kaikille oman ja naapuritalon lapsille hiekkalelut. jos on ihan sama käyttää oli ne kenen tahansa. ja maksa lisää siitä yhtiövastikkeessa, että piha pidetään kunnossa ja pihassa on huollettuja ja turvallisia ulkoleluja. talon asukkaat maksavat näistä jutuista ja kyse ei ole pikkusummista.

törkeä ja röyhkeä ajattelutapa sinulla

Alkuperäinen kirjoittaja Huspati Huta:

^ jaa on :D

Hitto me tarvittais yksi autopaikka, mutta meidän pihassa ei oo yhtään vapaana. Jos mä vien ton koslan naapuritalon pihaan? Kun maksanhan mä vuokraa tästä ja paljon maksankin :D :D :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja huh:

Siis hirveetä :o miettikää kuinka paljon se ap:n kuusivuotias kuluttaa sitä leikkipaikkaa kun keinuu ja tekee muutaman hiekkakakun...voi tätä maailman menoa, onneksi osa ihmisistä käyttää vielä maalaisjärkeä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja heheee:

Mistä johtuu että kun osa tulee äideiksi, muu maailma lakkaa olemasta (kuten vaikka ihan järjestyssäännöt) ja on vaan se oma pikku mussukka?? Joka saa tehdä ihan mitä vaan?

Ei se, että on lapsia tee asiasta yhtään oikeutetumpaa. Ja tässäkään ei lapsi tee mitään väärää, vaan sen äiti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja huh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja simpu:
Leikkikaverin kanssa saavat leikkiä kumman tahansa lapsen pihassa.

Täytyy kai sitten sanoa seuraavaksi että meillä asuu joku tuttu siinä talossa eikö sekin takaa luvan olla siinä hiekkiksellä?
Ihmeellistä nipottamista :( ei se hiekkis siitä kulu jos lapseni siellä leikkii kun kuitenkin turvallisempaa hänen on tuossa leikkiä kun omalla pihalla johon minä en edes näe :(
Oman pihan hiekkalaatikossa joku käyttää koiraansa kakalla ja siellä on joskus ollut tupakantumppeja ja lasinsiruja joten en todellakaan anna lapsen leikkiä tässä.

No jos noin on asiat, nin osta sinä kaikille oman ja naapuritalon lapsille hiekkalelut. jos on ihan sama käyttää oli ne kenen tahansa. ja maksa lisää siitä yhtiövastikkeessa, että piha pidetään kunnossa ja pihassa on huollettuja ja turvallisia ulkoleluja. talon asukkaat maksavat näistä jutuista ja kyse ei ole pikkusummista.

törkeä ja röyhkeä ajattelutapa sinulla

Siis hirveetä :o miettikää kuinka paljon se ap:n kuusivuotias kuluttaa sitä leikkipaikkaa kun keinuu ja tekee muutaman hiekkakakun...voi tätä maailman menoa, onneksi osa ihmisistä käyttää vielä maalaisjärkeä.

Ja kun yksi "ylimääräinen" voi tulla pihalle, niin sittenhän sinne voi tulla kaikki kaupungin ihmiset tekemään ihan mitä huvittaa?
 
Luulen, että suurimmalle osalle sopii aivan hyvin, että naapuruston lapset leikkivät toistensa pihoilla, mutta tuo alkuolettamus, että se on jotain jokamiehen oikeutta ja että ap aikoo taistella sen puolesta, että lapsi saa leikkiä missä haluaa... Eikö se nyt ole ihan höpötystä? Ihan helppo on varmistaa sieltä naapuritalosta, että sopiiko siellä leikkiä, eikä kehitellä mitään "mun mielestä tää on ok, joten se on sitten fakta"-selityksiä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja EI VOI VERRATA?:
Alkuperäinen kirjoittaja OnniKeiju:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja --:
Taitaa olla provo.

No ihan miten vaan haluat mutta minä taistelen siitä että lapseni saa vastaisuudessakin leikkiä siellä missä on paras leikkiä. Edelleen aitasivat sitten jos kerran heidän hienoon pihaansa ei saa mennä. Emme mitään pahaa tee haluamma vain leikkiä. En jaksa tajuta että ihmiset on näin itsekkäitä että eivät halua toistensa parasta :(

Siis mäkään en ymmärrä sitä että tuolla ku ollaan kävelyllä ja nähdään joku mukavan näkönen omakotitalon piha jossa olis kiva leikkiä, ni sen talon omistaja ei anna meijän leikkiä siinä :o Ja me vaan haluttas leikkiä siinä :saint:

No omakotitalo ja kerrostalo ei oo ihan sama asia. Omakotitalon piha kuuluu sille tietylle perheelle joka siinä asuu.
Kerrostalon piha on yhteinen piha kaikkien asukkaiden kesken.

en tajua. samalla tavalla pihasta joutuu maksaa asumismuodosta riippumatta. tontin vuokra maksaa, penkkien, grillipaikkojen, hiekkalaatikoiden huolto jne kaikki maksaa. Hiekka esim. on saatanan kallista, kaikki on kallista. yksi kunnollinen pihakeinu maksaa saatanasti. muista telineistä puhumattakaan.

en ymärrä että aikuinen ihminen luulee, että hän saa ilmaiseksi kaiken koska hän haluaa. tätä se sossulandia teettää. ap ei varmaan ole töissä eikä ole koskaan ollut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja --:
Hitto me tarvittais yksi autopaikka, mutta meidän pihassa ei oo yhtään vapaana. Jos mä vien ton koslan naapuritalon pihaan? Kun maksanhan mä vuokraa tästä ja paljon maksankin :D :D :D

Entäs naapuritalon pyykkitupa, jos siellä olisi parempi pesukone, kuin omassa, kai sinne voi mennä? Miten se nyt siitä kuluu, jos sinne vie vaatteensa pesuun? Ihme niposta, jos ei muka saisi. :saint:
 
Alkuperäinen kirjoittaja --:
Alkuperäinen kirjoittaja Huspati Huta:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ja varmaan löytäisitte uutena vuotena jonkun kivan omakotitalon pihan jolla yhdessä asukkaiden kanssa ampuisite raketteja :) Ja nythän on vappu tulossa ja monella pihalla on grilli kuumana, eiku makkarat mukaan ja grillijahtiin :) "me vaan syödään täällä..."
Roskiksethan jo on palstalla todettu jokaisen käytettäviksi riippumatta siitä, kuka tyhjennyksen maksaa
:D

^ jaa on :D

Hitto me tarvittais yksi autopaikka, mutta meidän pihassa ei oo yhtään vapaana. Jos mä vien ton koslan naapuritalon pihaan? Kun maksanhan mä vuokraa tästä ja paljon maksankin :D :D :D

Hemmetti kun en ole tätä aiemmin tajunnut, nythän mä saan oman autopaikan :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Huspati Huta:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Siis hirveetä :o miettikää kuinka paljon se ap:n kuusivuotias kuluttaa sitä leikkipaikkaa kun keinuu ja tekee muutaman hiekkakakun...voi tätä maailman menoa, onneksi osa ihmisistä käyttää vielä maalaisjärkeä.

Luulen, että suurimmalle osalle sopii aivan hyvin, että naapuruston lapset leikkivät toistensa pihoilla, mutta tuo alkuolettamus, että se on jotain jokamiehen oikeutta ja että ap aikoo taistella sen puolesta, että lapsi saa leikkiä missä haluaa... Eikö se nyt ole ihan höpötystä? Ihan helppo on varmistaa sieltä naapuritalosta, että sopiiko siellä leikkiä, eikä kehitellä mitään "mun mielestä tää on ok, joten se on sitten fakta"-selityksiä.

just näin. ja tuo alkuolettamus, että "siellä on näitä hiekkaleluja". siis helvetti. ne on joku ostanut ja maksanut. samoin kuin ne telineet ja hiekat ja keinut ja turvatarkastukset ja siivoukset. isännöintipalvelut saatanan kalliita. jooko asukkaat siivoavat itse tai maksavat siitä.

ap ei viitsi siivota omaa pihaa eikä ostaa itse leluja joten ajatteli käyttää muiden. kyllä on tuo ajattelutapa törkeä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ---:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja huh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja simpu:
Leikkikaverin kanssa saavat leikkiä kumman tahansa lapsen pihassa.

Täytyy kai sitten sanoa seuraavaksi että meillä asuu joku tuttu siinä talossa eikö sekin takaa luvan olla siinä hiekkiksellä?
Ihmeellistä nipottamista :( ei se hiekkis siitä kulu jos lapseni siellä leikkii kun kuitenkin turvallisempaa hänen on tuossa leikkiä kun omalla pihalla johon minä en edes näe :(
Oman pihan hiekkalaatikossa joku käyttää koiraansa kakalla ja siellä on joskus ollut tupakantumppeja ja lasinsiruja joten en todellakaan anna lapsen leikkiä tässä.

No jos noin on asiat, nin osta sinä kaikille oman ja naapuritalon lapsille hiekkalelut. jos on ihan sama käyttää oli ne kenen tahansa. ja maksa lisää siitä yhtiövastikkeessa, että piha pidetään kunnossa ja pihassa on huollettuja ja turvallisia ulkoleluja. talon asukkaat maksavat näistä jutuista ja kyse ei ole pikkusummista.

törkeä ja röyhkeä ajattelutapa sinulla

Siis hirveetä :o miettikää kuinka paljon se ap:n kuusivuotias kuluttaa sitä leikkipaikkaa kun keinuu ja tekee muutaman hiekkakakun...voi tätä maailman menoa, onneksi osa ihmisistä käyttää vielä maalaisjärkeä.

Ja kun yksi "ylimääräinen" voi tulla pihalle, niin sittenhän sinne voi tulla kaikki kaupungin ihmiset tekemään ihan mitä huvittaa?

Sitäkö te pelkäätte? Meinaatteko että kaupungilla leviää tieto, että "Marjakuja kuuden pihalle voi mennä rellestämään, siellä annetaan naapurinkin lapsen leikkiä" Ja ihan oikeasti rinnastatte lasten leikkimisen vaikka autopaikkojen viemiseen?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Huspati Huta:
Alkuperäinen kirjoittaja --:
Hitto me tarvittais yksi autopaikka, mutta meidän pihassa ei oo yhtään vapaana. Jos mä vien ton koslan naapuritalon pihaan? Kun maksanhan mä vuokraa tästä ja paljon maksankin :D :D :D

Entäs naapuritalon pyykkitupa, jos siellä olisi parempi pesukone, kuin omassa, kai sinne voi mennä? Miten se nyt siitä kuluu, jos sinne vie vaatteensa pesuun? Ihme niposta, jos ei muka saisi. :saint:

No mut siis tottakai saa :D Kun onhan se kerrostalo sentään, kaikki mikä on kerrostalon omaisuutta, kuuluu koko naapurustolle :D

Alkuperäinen kirjoittaja Huspati Huta:
Alkuperäinen kirjoittaja --:
Hitto me tarvittais yksi autopaikka, mutta meidän pihassa ei oo yhtään vapaana. Jos mä vien ton koslan naapuritalon pihaan? Kun maksanhan mä vuokraa tästä ja paljon maksankin :D :D :D

Entäs naapuritalon pyykkitupa, jos siellä olisi parempi pesukone, kuin omassa, kai sinne voi mennä? Miten se nyt siitä kuluu, jos sinne vie vaatteensa pesuun? Ihme niposta, jos ei muka saisi. :saint:

sinne on avaimet ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ---:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja huh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja simpu:
Leikkikaverin kanssa saavat leikkiä kumman tahansa lapsen pihassa.

Täytyy kai sitten sanoa seuraavaksi että meillä asuu joku tuttu siinä talossa eikö sekin takaa luvan olla siinä hiekkiksellä?
Ihmeellistä nipottamista :( ei se hiekkis siitä kulu jos lapseni siellä leikkii kun kuitenkin turvallisempaa hänen on tuossa leikkiä kun omalla pihalla johon minä en edes näe :(
Oman pihan hiekkalaatikossa joku käyttää koiraansa kakalla ja siellä on joskus ollut tupakantumppeja ja lasinsiruja joten en todellakaan anna lapsen leikkiä tässä.

No jos noin on asiat, nin osta sinä kaikille oman ja naapuritalon lapsille hiekkalelut. jos on ihan sama käyttää oli ne kenen tahansa. ja maksa lisää siitä yhtiövastikkeessa, että piha pidetään kunnossa ja pihassa on huollettuja ja turvallisia ulkoleluja. talon asukkaat maksavat näistä jutuista ja kyse ei ole pikkusummista.

törkeä ja röyhkeä ajattelutapa sinulla

Siis hirveetä :o miettikää kuinka paljon se ap:n kuusivuotias kuluttaa sitä leikkipaikkaa kun keinuu ja tekee muutaman hiekkakakun...voi tätä maailman menoa, onneksi osa ihmisistä käyttää vielä maalaisjärkeä.

Ja kun yksi "ylimääräinen" voi tulla pihalle, niin sittenhän sinne voi tulla kaikki kaupungin ihmiset tekemään ihan mitä huvittaa?

Sitäkö te pelkäätte? Meinaatteko että kaupungilla leviää tieto, että "Marjakuja kuuden pihalle voi mennä rellestämään, siellä annetaan naapurinkin lapsen leikkiä" Ja ihan oikeasti rinnastatte lasten leikkimisen vaikka autopaikkojen viemiseen?

:headwall:
 
Yhteistyössä