V
H
"huh huh"
Vieras
[QUOTE="vieras";26466160]Karma 
Toisin sanoen, sitä saa mitä tilaa.[/QUOTE]
Mulle tulee taas mieleen, että miten noin moniongelmaisen ihmisen kannattaa edes harkita tekevänsä lapsia saati adoptoida niitä, kuten Katylina suunnittelee. Molempia?! :O
Selvästikin äärimmäistä itsekkyyttä, kuten muutenkin noista jutuista huomaa.
Toisin sanoen, sitä saa mitä tilaa.[/QUOTE]
Mulle tulee taas mieleen, että miten noin moniongelmaisen ihmisen kannattaa edes harkita tekevänsä lapsia saati adoptoida niitä, kuten Katylina suunnittelee. Molempia?! :O
Selvästikin äärimmäistä itsekkyyttä, kuten muutenkin noista jutuista huomaa.
M
"Miisa"
Vieras
Apua mikä aihe.... 
Toivon todella, että tämä ei olisi totta, mutta ilmeisesti se on ihan totisinta totta ap:n ystävälle. Ensinnäkin kovasti voimia ap sinun ystävälle ja heidän perheelleen. Uskomatonta miten elämä voi olla näin julmaa!!!
Toisekseen. Täysi empatia ja tuki tälle ko. henkilölle. En tietäisi mitään niin raskasta kuin tuo tilanne. Toimisin täysin samalla tavalla kuin tuo ap:n ystävä. Oli sitten raskausviikkoja 6, 8, 11 tai 15! Lapsi ei tulisi selviämään hengissä äidin hoidoista ja leikkauksista.
Olen sitten varmaan tosi kylmä ja julma ihminen, mutta olenkin miehelleni sanonut, että jos me vielä joskus saadaan toinen lapsi ja jos synnytyksessä tulee jotain kamalia komplikaatioita ja mieheni pitää valita minun ja syntyvän lapsen puolesta niin hänen pitää valita niin, että minun henkiinjäämiseni eteen tehdään kaikki mahdollinen! (toki suomessa siis lääkärit tekee kaikkensa aina pelastaakseen äidin hengen, mutta jos olis tällanen tilanne) Koska uskon, että me yhdessä jaksetaan surra menehtynyttä lastamme, päästään EHKÄ joskus siitä yli, tai ainakin tuska helpottaa. Mutta jos minä kuolisin, mun mies jäis YKSIN hoitamaan kahta pientä lasta, YKSIN suremaan minun kuolemaa ja samalla lohduttamaan lapsiamme. Hän jäisi täysin YKSIN kaiken tuskan ja surun keskelle pyörittämään arkea. Ehkä kylmästi ajateltu, mutta niin minä valitsisin ja toivon, että mieheni ja lääkäritkin valitsisivat.
Toivon todella, että tämä ei olisi totta, mutta ilmeisesti se on ihan totisinta totta ap:n ystävälle. Ensinnäkin kovasti voimia ap sinun ystävälle ja heidän perheelleen. Uskomatonta miten elämä voi olla näin julmaa!!! Toisekseen. Täysi empatia ja tuki tälle ko. henkilölle. En tietäisi mitään niin raskasta kuin tuo tilanne. Toimisin täysin samalla tavalla kuin tuo ap:n ystävä. Oli sitten raskausviikkoja 6, 8, 11 tai 15! Lapsi ei tulisi selviämään hengissä äidin hoidoista ja leikkauksista.
Olen sitten varmaan tosi kylmä ja julma ihminen, mutta olenkin miehelleni sanonut, että jos me vielä joskus saadaan toinen lapsi ja jos synnytyksessä tulee jotain kamalia komplikaatioita ja mieheni pitää valita minun ja syntyvän lapsen puolesta niin hänen pitää valita niin, että minun henkiinjäämiseni eteen tehdään kaikki mahdollinen! (toki suomessa siis lääkärit tekee kaikkensa aina pelastaakseen äidin hengen, mutta jos olis tällanen tilanne) Koska uskon, että me yhdessä jaksetaan surra menehtynyttä lastamme, päästään EHKÄ joskus siitä yli, tai ainakin tuska helpottaa. Mutta jos minä kuolisin, mun mies jäis YKSIN hoitamaan kahta pientä lasta, YKSIN suremaan minun kuolemaa ja samalla lohduttamaan lapsiamme. Hän jäisi täysin YKSIN kaiken tuskan ja surun keskelle pyörittämään arkea. Ehkä kylmästi ajateltu, mutta niin minä valitsisin ja toivon, että mieheni ja lääkäritkin valitsisivat.