Kerro ihanin tai kamalin äitienpäivämuistosi!

En välitä äitienpäivästä enää, koska silloin minua muistetaan toivottamalla vain hyvää äitien päivää ja anopin luokse viedään koko lapsi katras ja hänelle leivotaan kakut, ostetaan kukat ja askarellaan kortit. Omat lapset ovat pieniä ja kotihoidossa, eikä miehen tehtävä ole muistaa minua, vaan lasten (hänen omienkin sanojensa mukaan) . Kuka heille opettaa muistamisen, koska itse en kehtaa heille sitä opettaa. Isää opetan lasten muistamaan isänpäivänä, eivät he keneltäkään muulta sitä esimerkkiä saa. Ehkä saan nauttia äitienpäivästä sitten kun lapset menevät hoitoon ja kouluun. Se on yksi ja sama, saanko mitään materialistista äitien päivänä lapsilta, mutta haluaisin että saisin kunnon halin ja nauttia äitienpäivän lasteni kanssa, enkä anopilassa koko päivää. On toki tärkeää muistaa myös mummojakin, mutta eikö siihen riittäisi pelkkä visiitti? Varsinkin kun se on aina vain anoppini luona käyntiä, ei koskaan minun äitini luoda käydä/käyty.

 

Yksi äitienpäivä on jäänyt mieleen. Mies oli tehnyt koko viikon pitkää päivää. Ei sitten jaksanut äitienpäivänä nousta lasten kanssa. Lapset olivat alle kouluikäisiä ja päättivät kuitenkin tehdä minulle aamupalan. Kuulin kun touhusivat keittiössä. Viimein tulivat pyytämään aamupalalle. Keittiönruoka pöytä oli siivottu ja pyyhitty puhtaaksi. Pöydän kulmalla nökötti yksi sämpylä välissä voita. Silloin en tienny itkisinkö vai nauraisinko. Ei siinä sitten auttanut muu kuin kiitellä reippaita lapsia.

 

Kamalin on vuodelta 2006. Olin yövuorossa silloisessa työpaikassa, vanhainkodissa. Olin yksin ja aamupuolella (eli äitienpäivän puolella) alkoi vatsaa ja selkää nippailemaan, hetken kuluttua aloin vuotamaan.. Keskenmeno rv 8.

 

Mieheni heräsi hoitaan yhtenä äitienpäivänä lapsia ja antoi minun nukkua tunnin pidempään.

 

Mieheni heräsi hoitaan yhtenä äitienpäivänä lapsia ja antoi minun nukkua tunnin pidempään.

Aamulla ukko herättää ja laittanut aamukahvin, suklaarasia tai jotain muuta pientä. Eipä tuo ole kummempaa ollut näiden 16 vuoden aikana. Aamukahvin jälkeen pitää alkaa siivoamaan ja pyykkäämään.Ukko ei lähetä korttia omalle äidilleenkään, kysyy myöhemmin, laitoinko kortin. Tänä vuonna en aio laittaa enää, hoitakoon itse. Oma äitini haudassa, joten muistelen lämmöllä äitiäni.

 

Vuonna 2000 syntyi esikoisemme juuri äitienpäivän alla. Muistan äitienpäivän aamun, olin vielä esikoisemme kanssa sairaalassa.
Yöpöydälle oli ilmestynyt lääkelasissa pieni kimppu sinivuokkoja! Ne olivat niin ihania siinä nököttäessään...katsoin kukkia, ja ihanaa vauvaani ja oloni oli aivan täydellinen. :heart:
Päivällä vielä paikallinen mieskuoro kävi laulamassa tuoreille äideille - itkuksihan se meni, niin olin herkässä mielentilassa! :flower:

 

Vasta yksi äitienpäivä takana, eikä siitä kovinkaan hyvät muistot jääneet.
Mies toitotti jo reilusti etukäteen, etten minä hänen äitinsä ole. Äitienpäivän aamuna hän sitten ilmoitti häipyvänsä kavereilleen koko päiväksi ja poikkeavansa omalla äidillään jossain vaiheessa. Minä jäin 2kk vauvan kanssa yksin kotiin, enkä päässyt edes omaa äitiäni tervehtimään. Äitini olikin sitten ainoa joka edes puhelimessa minua onnitteli.
Pahoin pelkään, että tuon ensimmäisen äitienpäivän varjo tulee kummittelemaan mielessä vielä pitkään, vaikka mies tänä vuonna viitsisi edes onnitella. Itse oli kuitenkin hyvin otettu isänpäivälahjasta ja kortista jonka hänelle väsäsin....

 

sain mieheltä ensimmäisenä äitienpäivänä lahjaksi henkilö vaa an

 

viime äitienpäivää edeltävänä perjantaina sain tietää olevani raskaana, odotin esikoistani. ja äitienpäivänä ilmoitin omalle äidilleni, että seuraavana äitienpäivänä hänellä olisi yksi lapsenlapsi lisää. Se oli paras äitienpäivä tähän mennessä. esikoinen nyt 2kk

 

Ensimmäisenä äitienpäivänäni vuosi sitten mies oli sairaana - oli "kova" flunssa, eikä sitten jaksanut herätä edes aamulla kahveja kanssani juomaan, kun vauvan kanssa heräsin jo puoli kuuden aikaan.. Kävi siinä aamusella jossain välissä heittämässä paketoimattoman lahjan (pieni mariskooli, jonka oli ed päivänä suurella tohinalla ja vouhotuksella viime tipassa käynyt ostamassa) ja tavallisen postikortin, jossa ei ollut edes lapsen nimeä toivottamassa onnea, vaan hänen nimensä vaan...

Itseä otti päähän todella paljon ja mies erittäin hyvin tiesi, kuinka tärkeä päivä oli minulle. Hänelläkin oli sama selitys, että enhän minä hänen äitinsä ole ja että lapsi sitten joskus muistaa minua... Miten muistaa, kun ei ole esimerkkiä??

Lähdin sitten lapsen kanssa pitkälle vaunukävelylle ja kävin ostamassa kevään ensimmäisen jäätelön. Todella paha mieli jäi koko päivästä - en minä paljoa odottanut, mutta aika juosten kustu oli miehen puolelta tuo.

Tälle vuodelle minulla ei ole mitään odotuksia koko päivän suhteen.

Miehen isänpäivää juhlittiin ensimmäistä kertaa vajaan viikon kuluttua synnytyksestä, jolloin muistin häntä lahjalla ja kortilla ja keitettiin vauvan kanssa kahvit aamulla hänelle..

 

Mies kehui noin viikkoa etukäteen tekevänsä jotain spesiaali ruokaa ja oikean juhla aterian.
No juhlapäivä koitti ja ruokakin oli,tai oli ja oli...
Ei sitten höppänä kerennyt kunnolla kaupassa käydä ja ainut mitä pikkukaupassamme oli jäljellä oli possunluita.
No jokainenhan muutenkin tietää ettei noissa juuri syömistä ole,mutta tämä jonka mieheni oli ostanut,niin siinä ei oikeasti ollut edes sitä vähääkään,oli kirjaimellisesti vain luuta
Oli mies kyllä pettynyt ja kyllähän minuakin hiukan harmitti vaikka en tietenkään sitä miehelle näyttänyt.

Nykyään meillä onkin jo vitsi kun äitienpäivä lähestyy että mennäänkö suoraan koiranruoka osastolta katsomaan vaikka mustin makkaraa jolloin siinäkin on enemmän syötävää kuin noissa luissa.

 

Kun lasteni isä tuumasi:En pidä sinun äitienpäivää missään arvossa,ethän ole MINUN äitini!Koko touhu kauppiaiden juhlaa!Itku meinasi tulla..ja tulikin.Hänen omalle rakkaalle äidilleen sitten viedään joka äitienpäivä isot kukkapuskat ym.Muutenkin ärsyttää kun ostaa esim.joululahjaksi meille kummallekkin,siis äidilleen ja minulle tismalleen samanlaiset joululahjat aina!

 

Paras kyllänauran ihan kippurassa!

Yksi äitienpäivä on jäänyt mieleen. Mies oli tehnyt koko viikon pitkää päivää. Ei sitten jaksanut äitienpäivänä nousta lasten kanssa. Lapset olivat alle kouluikäisiä ja päättivät kuitenkin tehdä minulle aamupalan. Kuulin kun touhusivat keittiössä. Viimein tulivat pyytämään aamupalalle. Keittiönruoka pöytä oli siivottu ja pyyhitty puhtaaksi. Pöydän kulmalla nökötti yksi sämpylä välissä voita. Silloin en tienny itkisinkö vai nauraisinko. Ei siinä sitten auttanut muu kuin kiitellä reippaita lapsia.

 

Esikoisen kohdalla oli ihana yllätys kun mies oli 4kk tytön kanssa tehnyt kortin, johon oli painettu käden ja jalanjäljet, ainakin yritetty.
Kuopuksen kanssa päästiin sairaalasta kotiin äitienpäivänä. Äitini oli miehelleni tehnyt kakkupohjan ja käskenyt tekemään kakun, kun tullaan kotiin.

 

En välitä äitienpäivästä enää, koska silloin minua muistetaan toivottamalla vain hyvää äitien päivää ja anopin luokse viedään koko lapsi katras ja hänelle leivotaan kakut, ostetaan kukat ja askarellaan kortit. Omat lapset ovat pieniä ja kotihoidossa, eikä miehen tehtävä ole muistaa minua, vaan lasten (hänen omienkin sanojensa mukaan) . Kuka heille opettaa muistamisen, koska itse en kehtaa heille sitä opettaa. Isää opetan lasten muistamaan isänpäivänä, eivät he keneltäkään muulta sitä esimerkkiä saa. Ehkä saan nauttia äitienpäivästä sitten kun lapset menevät hoitoon ja kouluun. Se on yksi ja sama, saanko mitään materialistista äitien päivänä lapsilta, mutta haluaisin että saisin kunnon halin ja nauttia äitienpäivän lasteni kanssa, enkä anopilassa koko päivää. On toki tärkeää muistaa myös mummojakin, mutta eikö siihen riittäisi pelkkä visiitti? Varsinkin kun se on aina vain anoppini luona käyntiä, ei koskaan minun äitini luoda käydä/käyty.

Itse tein selväksi ennen ensimmäistä äitienpäivää, että tästä lähtien tämä on mun päivä, eikä mummojen. Aiemmin oltiin käyty aina molempien äitien luona ja mummojenkin luona, joten päivä oli aina yhtä 100 kilometrien ajamista. Enää ei olla ajeltu. Alkuun tuoreet mummot hiukan mököttivät, mutta ymmräsivät kyllä molemmat. Mieheni muuten teki saman ilmoituksen sitten toisena isänpäivänä Hiukan poti huonoa omaatuntoa, mutta on riemulla ottanut isänpäivän omakseen. Kyllä isät ja äidit tarvitsevat sen oman päivänsä ja vielä hyvällä omallatunnolla. Mummoja voi hemmotella jonain muuna viikonloppuna.

 

Äitienpäivä lähes kahdeksan vuotta sitten oli paras. Silloin synnytin esikoistyttäreni!! Ja minusta tuli äiti!

 

Mullakin oli eka äitienpäivä äitinä viime keväänä, vauva oli 3 viikkoa vanha silloin. Oli kieltämättä melkoinen pettymys, ku ei mies muistanut minua millään tavalla, vaan mekin käytiin hänen äiti ja mummot kukittamassa.. Ja ei suostunut lähtee minun äitiäni moikkaamaan.. Eli ei oo mitään odotuksia seuraavaa äitienpäivää ajatellen, taidan tytön kanssa ajella oman äitini luokse kahdestaan!

 

Vuosi sitten oli todella ihana, kun tyttäreni synnytti äitienpäivänä pojan. Tulin neljännen kerran mummiksi.
Ihana muisto on myös, kun pojanpoikani soitti muuan vuosi sitten, oli silloin noin 5v ja toivotti "Hyvää mummojen päivää"

 

Viime vuonna oli elämäni kamalin äitienpäivä. Ensimmäisen lapsemme laskettu aika olisi ollut viikkoa ennen äitienpäivää, mutta raskaus oli jouduttu syksyllä keskeyttämään sikiön kuolemaan johtavien vammojen vuoksi. Lisäksi toinen, hartaasti odotettu raskauteni päättyi keskenmenoon viikkoa ennen äitienpäivää. Äitienpäivänä tunsin itseni äidiksi, jolla oli lasten sijasta vain tyhjä syli ja hautausmaalla pieni hauta, jolla vierailla.

Tänä vuonna minulla on toivottavasti äitienpäivänä vauva sylissäni - laskettu aika on tällä kertaa kaksi viikkoa ennen äitienpäivää.

 

Ihanin äitien päivä oli kun esikko 4 vuotiaana oli kattonut lasten ohjelmia telkkarista aamu tuimaan,siellä oli sanottu että on äitienpäivä ja on hyvä äitä muistaa jotenkin..Itse pötkötin sängyllä vielä kun raskaus viimeisillään,rupesi kuulumaan kolinaa kaapilta ja imuri pärähti käyntiin,olin että mitä ihmettä kuka tänne tuli siivoamaan kun eilen lattiat luututtiin..Esikko katsoi silmät kirkkaana mua ja sanoi että äiti minä haluan muistaa sua kun sä olet mulle niin isosti rakas ja maailman paras äiti :heart: Tippahan siinä tuli silmään totaalisesti:heart:

 

Ihanin äitien päivä oli kun esikko 4 vuotiaana oli kattonut lasten ohjelmia telkkarista aamu tuimaan,siellä oli sanottu että on äitienpäivä ja on hyvä äitä muistaa jotenkin..Itse pötkötin sängyllä vielä kun raskaus viimeisillään,rupesi kuulumaan kolinaa kaapilta ja imuri pärähti käyntiin,olin että mitä ihmettä kuka tänne tuli siivoamaan kun eilen lattiat luututtiin..Esikko katsoi silmät kirkkaana mua ja sanoi että äiti minä haluan muistaa sua kun sä olet mulle niin isosti rakas ja maailman paras äiti :heart: Tippahan siinä tuli silmään totaalisesti:heart:

=)

 

Hyvä muisto on jäänyt äitienpäivästä n. kymmenen vuotta sitten. Pojat olivat noin 2- ja 4- vuotiaat ja olin vielä naimisissa ensimmäisen mieheni kanssa. Vietettiin päivää Korkeasaaressa ja kotimatkalla poikettiin Hesburgeriin jossa söin kanatortillan, vieläkin puhumme niistä äitienpäivätortilloina.

 

Ihanin äitien päivä oli kun esikko 4 vuotiaana oli kattonut lasten ohjelmia telkkarista aamu tuimaan,siellä oli sanottu että on äitienpäivä ja on hyvä äitä muistaa jotenkin..Itse pötkötin sängyllä vielä kun raskaus viimeisillään,rupesi kuulumaan kolinaa kaapilta ja imuri pärähti käyntiin,olin että mitä ihmettä kuka tänne tuli siivoamaan kun eilen lattiat luututtiin..Esikko katsoi silmät kirkkaana mua ja sanoi että äiti minä haluan muistaa sua kun sä olet mulle niin isosti rakas ja maailman paras äiti :heart: Tippahan siinä tuli silmään totaalisesti:heart:

mullakin tuli tippa linssiin... :')

 

Minulle tuleva äitienpäivä on vasta toinen elämässäni. Viime vuonna mies ei ollut kotona mutta kukan sain kun sitten palasi.
Lapsi ei tämmöisistä päivistä tajua vielä mitään, ja mieheltä en mitään lahjoja odota, korkeintaan halausta ja pusua. Lahja- ja juhlajutut saisi minut vain vaivaantumaan.
Sitten kun lapsi on isompi niin mieli voi kyllä muuttua

 

Tähänastiset äitienpäivät on kaikki olleet valtavan hienoja, mutta ehkä viimevuotinen on se ihanin/kamalin. Kurja siitä syystä, etten nähnyt vanhempaa poikaani koska olin vastasyntyneen pikkuveljen kanssa Tays:ssa infektiohoidossa. Mutta ihana yllätys sairaalan puolelta: VTO:lla pojan sängyn päädyssä odotti kortti, jossa oli pikkuinen jalanjälki (aito!) ja herkkä runo. Siinä sitten istuttiin ilon kyyneleet silmissä aika pitkään...