Kenen on vastuu, jos koira puree

Ei ole aina omistajan vastuu. Me nimittäin kerran oikedessa siitä kiisteltiin. Meidän pystykorva oli omalla pihalla kytkettynä, ja puri. Ei verille, mutta tokkasi. Meille tuli naapuri käymään, umpihumalassa. Sanottiin että älä mene sen koiran luokse, koska se puree kun haiset viinalle. Ei uskonut, ja meni, ja koira puri. Nosti syytteen, mutta oikeus totesi, ettei ollut meidän vastuu, eikä koiraa tarvinnut lopettaa.
 
vieras
Nyrrkisääntö ei ole että koira ei saa missään nimessä purra. Jos mun taloss aon kyltti että varo koiraa, ja joku tulee alueelle niin itse se on vastuuss ajos koirani sille jotain tekee.
 
pilkku
Olen sitä mieltä, että koira ei saa koskaan purra ilman käskyä.

Viime viikolla meille tuli vieras mies portista sisään illalla pimeässä. Porttia ei saa auki ulkopuolelta, ovikello on portin ulkopuolella ja portissa varoituskyltti koiran vartioimasta alueesta.
Koira otti hihaan kiinni. Ei mielestäni ole silti koirani vika. Miehen omaa tyhmyyttä. Ja meillä laumaa vartioiva paimenkoira, säkäkorkeus yli 70 senttiä ja varmasti oli portilla vastassa vahtihaukunnallaan.
Ei siis voi väittää, ettei olis nähnyt tai kuullut koirraa tai varoituksia. Eikä muuten ole ennen purrut (tosin nytkin "vaan" hihaan kiinni ottanut).
 
Meidän entinen koira oli sellainen että se ei tykännyt vieraiden silittelystä. Kerran lenkillä lauma pikkutyttöjä tuli ja yksi kysyi että saako silittää, juuri kun oli kieltämässä niin eikö ainakin kolme ollut jo silittämässä. Koira ei siitä tykännyt ja yritti ottaa yhtä tyttöä kiinni ranteesta. Sain onneksi vain takinhihasta kiinni ja ei tullu reikää takkiin. Kysyin lapselta että sattuiko, ei sattunut mutta ilmeestä näki että säikähti. Sanoin hänelle että pitäskö mennä selittämään tilanne vanhemmillesi mutta ei suostunut. Sanoin vain heille että vieraita koiria ei saa silitellä ennen kun varmasti lupa. Ja ainakaan meidän koiraa ne ikinä tulleet silittämään
 
omistajan,paitti jos kytkettynä ja tahallaan mennää varoituksista huolimatta ärsyttään.
Mun poikaa puri miehen enon koira,koiran omistaja´väitti että puremine oli pojan vaarin vika,siis meni näin että poika oli vaarilla,koira nukkui pöydän alla,vaari antoi pojalle lakun,koira tuli vaarin takaa ja iski hampaansa pojan käteen kiinni |O
lääkäri kuluja,lääkkeitä mitään ei korvannut,syytti että vaarin vika(vaari koiran omistajan isä)Vaari syytti itseään tapahtuneesta ja yritti maksaa kuluja.
Edelleen koira on miehen enolla ja on purrut hänen veljeään käteen,lopettaa se koira pitäisi anteeksi vain. |O
 
pilkku
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
omistajan vastuu muuten paitsi jos koira on rajatulla alueella mihin purettavalla ei ole asiaa..
Kuten meillä. En kyllä kanna stressiä siitä kun hihaan kävi kiinni.
Ja saa purra seuraavaakin miestä, kun portin ulkopuolella selvästi lukee että "odota, että portti tullaan avaamaan".
 
vieras
Mä oon sitä mieltä että kun koira on kiinni ja vanhemmat pitävät huolen että sitä ei siten vaan mennä silitteleen ni silloin on ok. Lapsille tai ainakin on jos niin pieniä et ei ymmärrä ni niitä ei saa silleen vaan päästää koiraan koskemaan. No en mä ainakaan päästä kun ei niistä koirista tiedä onko kilttejä vaiko ei vai pelkääkö ne koirat lapsia. Mutta meillä näin että tuntemattomia koiria ei mennä koskemaan!!!
 
hau
Olemme olleet oikeudessa tälläisestä;
Koirani oli kytkettynä hihnassa, kuljimme kävelytiellä, vastaantulevan koira oli irti. Hidastin, huutelin kauempaa, että ottakaa koiranne kiinni, mutta mies vain naureskeli. No niinhän siinä kävi, että irti ollut koira tuli liian lähelle, ja koirat ajautuivat tappeluun. Tuolta toiselta koiralta meni sitten jalasta nivelsiteet poikki..

Meidän koira oli syytön.

Pitäkää koiranne kiinni!
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja mirena04:
Äidin tutun koira puri jotain idioottiäijää. Koira oli kiinni, ja äijälle sanottiin että älä tule, tämä koira puree. Tossa tapauksessa kyllä ihan äijän oma vika.
meil kävi isän työkaverin suhteen samallalailla et sanottiin kun oli omalla paikalla et älä mee koskeen et puree ni sanoi et ei se hälle mitään tee mutku käsi tuli lähel ni nappas heti kiinni. Oli pennusta asti kiukkuinen.
 
pöksyt
Vastuu on omistajalla. Tilanne on eri, jos joku luvatta menee toisen alueelle ja joutuu vahtikoiran puremaksi. Tosin viisaampaa olisi opettaa koira vain nappaamaan hihasta kiinni.

Ihan yleisellä paikalla pureva koira pitäisi mielestäni aina lopettaa.
 
joanna
mun mielestä on niin raivostuttavan tyhmää mennä koskeen vieraaseen koiraan! omille lapsilleni opetan ettei niihin ikinä kosketa. meillä on kiltti koira,mutta en silti anna muiden siihen koskea,enkä pidä sitä vapaana.
koiria ei saisi missään tilanteessa pitää vapaana taajama-alueella,on kuinka kiltti tahansa. niin niitä onnettomuuksia tapahtuu.
tosin erään mustalaisen seefferi kävi meidän tipsun kimppuun kun pääsi irti narusta. naru katkesi. sain kiskastua omaa koiraa niin että ei purrut päähän. haavoja tuli,mutta ei vakavaa. mies korvasi kaikki kulut. koiraa ei sillon lopetettu,mutta myöhemmin puri muitakin ja on nyt lopetettu.
jos menee vierasta koiraa koskemaan niin vika on itsessä. vihaisia koiria ei saa jättää yksin esim. kaupan pihaan,jotkut lapset saattaa mennä koskemaan.
mutta mikäli itse pitää koiraa vapaana ja se puree tms. on omistaja vastuussa. ja tilanteessa että menee talutin rikki,on sekin omistajan vastuulla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja joanna:
mun mielestä on niin raivostuttavan tyhmää mennä koskeen vieraaseen koiraan! omille lapsilleni opetan ettei niihin ikinä kosketa. meillä on kiltti koira,mutta en silti anna muiden siihen koskea,enkä pidä sitä vapaana.
koiria ei saisi missään tilanteessa pitää vapaana taajama-alueella,on kuinka kiltti tahansa. niin niitä onnettomuuksia tapahtuu.
jos menee vierasta koiraa koskemaan niin vika on itsessä. vihaisia koiria ei saa jättää yksin esim. kaupan pihaan,jotkut lapset saattaa mennä koskemaan.
mutta mikäli itse pitää koiraa vapaana ja se puree tms. on omistaja vastuussa. ja tilanteessa että menee talutin rikki,on sekin omistajan vastuulla.

olen samaa mieltä.
 
Mun entinen sakemanni-dobberi ei saanu kuulaa kalloon vaikka poliisit tuli tapauksen tiimoilta pillit vinkuen paikalle. tilanne siis oli että koira oli puskassa paskalla, joku huumehörhä tuli ja tipautti mut pesismailalla, sittenpä jätkää vietiin kun mun pikkunen (72cm&52kg ) tuumas että mammaa ei pieksetä. poliisit vaan tuumi että hyvä koira, tiä kui ois käyny ilman koiraa, sai viel koiran keksejä setiltä :LOL:
Ite tosin olin varma jotta se ammutaan siihen paikkaan ku tuli takasin naama ja kyljet verissä, poliisit vaan kyseli et lähetäänkö viemään koira lääkäriin, mut ei siinä reikiä onneks ollu.
Ite kärsin muutaman päivän päänsärystä..
 
ÄRh
Valitettavasti koiran vika ja omistajan vastuu on se jos ärsyttävät pikkukakarat ja miksei aikuisetkin tunkevat koiran iholle vaikka sanotaan ettei se sovi.
Täällä ainakin lenkkeillessäni pennut (ihmispennut siis :D ) juoksevat heti koiran nähdessään kauhealla vauhdilla meidän luokse ja minä suurinpiirtein juoksen heitä karkuun, sillä tiedän että koirani pelkää vauhdikkaita tuntemattomia lapsia(tuttujen lasten kanssa koira sietää lähes mitä vaan). Kun koirani oli pentu, n.4 vuotias poika kysyi kaupan edessä saako koiraa silittää. Lupasin. Poika silitteli hetken ja kun pojan äiti sanoi että nyt iiro mennään, poika pamautti koiraa nyrkillä päähän. Äiti hekotti vieressä. Minä siinä sitten sanoin että eihän koiria saa lyödä, siihen äiti totesi että ei lapsen hennon käden lyönti satu :O Puraissut se ei ole ketään mutta hihnassa ollessaanhan koira ei voi juosta karkuun joten se voi ajatella että joutuu puolustautumaan. Itse olen opettanut ainakin lapsilleni (2v ja 4 v) että tuntematonta koiraa saa katsoa kauempaa, mutta lääppimään niitä ei mennä. tuttuja koiria saa sitten luvan kanssa paijata.

Meidän isän entinen koira(13 vuotias vanha herra jonka kuulossa jo vikaa) tokaisi yhtä lapsukaista häkistään kun naapurin kersa oli illalla mennyt silittelemään koiraa, meidän tietämättä :O Sitten tulee naapurin vihainen täti ja kertoo kuinka mielenvikainen koiramme on. Oltiin siitä lepattamassa kyllä kun naapurin tätille ei valjennut että hänen kullannuppunsa tunkeutuu meidän pihalle, meidän koiran reviirille pimeässä, ilman meidän lupaa.
Opettas kakaransa käyttäytymään.
 

Yhteistyössä