Kenen lapset hakkaa muita?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tyttöjen äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tyttöjen äiti

Vieras
Ihmetyttää, toi juttu missä sählykaverit pahoinpitelivät 10-vuotiaan pojan. Miten voi samasta porukasta löytyy 6-7 hakkaajaa??? Siis onko lapset nykyään todella noin sairaita? Millaisia tuollaisten lasten vanhemmat mahtaa olla ja millaisia aikuisia noista lapsista oikein kasvaa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Minun pojat 6,5 ja 4-vuotiaat hakkaa toisiaan. :-( Itseäni kuvailisin väsyneeksi ja väkivaltaiseksi. Valitettavaa mutta totta.

Mä pidän sisarusten välillä silloin tällöin lyömisen ja nahistelun normaalina. Tuossa lehtijutussa poika hakattiin siis ihan verille ja joutui tikattavaksi. Mut ootko sä yrittänyt hakea apua, jos olet väkivaltainen? Ajattelin vaan, ettei ongelmat pahenisi teidän kohdalla enää??
 
Olen puhunut psykologille ja neuvolatätille ja kertonut, että nyt on alkanu napsahtelemaan tämän mamman päässä eikä enää pystytä käsittelemään asioita kuten aikuisen pitäisi kyetä, mutta apuja ei tule. Olen kertonut miten koitan tilanteista selvitä etten ottaisi liian lujasti kiinni, mutta en ole saanut mitään vinkkiä, millä itsekuria kasvattaisin. Väsymykseni tietysti on suurin syy - kun voin paremmin on ihan sama vaikka lapset räjäyttäs talon - omaan lehmänhermot, mutta uupuneena...naps.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Olen puhunut psykologille ja neuvolatätille ja kertonut, että nyt on alkanu napsahtelemaan tämän mamman päässä eikä enää pystytä käsittelemään asioita kuten aikuisen pitäisi kyetä, mutta apuja ei tule. Olen kertonut miten koitan tilanteista selvitä etten ottaisi liian lujasti kiinni, mutta en ole saanut mitään vinkkiä, millä itsekuria kasvattaisin. Väsymykseni tietysti on suurin syy - kun voin paremmin on ihan sama vaikka lapset räjäyttäs talon - omaan lehmänhermot, mutta uupuneena...naps.

Aiheuttaako sulle uupumusta tämä lasten riitely vai siis joku muu asia..??? Mulla oli kolmisen vuotta sitten samantapaisia ongelmia. Kerran potkaisin jalassani roikkuvaa lasta. Toinen juttu oli sitten se, kun tartui lasta kovasti kiinni ja tyttö sanoi itku silmässään "äiti sinä satutat". Siihen sitten loppui jostain syystä minun väkivaltaisuuteni. Jotenkin ne lapsen sanat ja se katse sai minut lopettamaan. Tukistamisesta pääsin eroon pitämällä päiväkirjaa tilanteista, jotka siihen johtivat. Silloin kuin sain näitä hermojenmenetyksiä, niin soitin yleensä heti miehelleni ja raportoin asiat. Soitin usein myös parhaille ystävilleni. Lapselta pyysin anteeksi aika, jos olin mennyt liian pitkälle. Aloin ottamaan aikaa itselleni ja siirtämään vastuuta miehelleni, joka oli päässyt tosi halpolla aikaisemmin. Onko sulla mahdollisuutta delegoida muille omia hommia ja lastenhoitoa?
 
Oletko aivan varma ettei omasi lähtis mukaan moiseen?

Omalle tytölleni olen tähdentäny ettei moiseen lähdetä koskaan mukaan, mutta en kuitenkaan voi vannoa ettei omani voisi joskkus tehdä samoin, vaikka kasvatus olis mitä vaan.
 
Lisäykseksi vielä, että sun kannattaisi varmaan lukea jotain kirjallisuutta, joka liittyy aiheeseen. Itse luin oman toimupisprosessini alussa tommy hellstenin "virtahepo olohuoneessa". Se tosin käsittelee alkoholistin aikuisen lapsen ongelmia, mutta mulla nämä on tosi keskeisiä tekijöitä. Sun kannattais varmaan koettaa etsiä jotain sellaista, joka liittyy läheisesti sun ongelmiisi...
 
Alkuperäinen kirjoittaja tyttöjen äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Olen puhunut psykologille ja neuvolatätille ja kertonut, että nyt on alkanu napsahtelemaan tämän mamman päässä eikä enää pystytä käsittelemään asioita kuten aikuisen pitäisi kyetä, mutta apuja ei tule. Olen kertonut miten koitan tilanteista selvitä etten ottaisi liian lujasti kiinni, mutta en ole saanut mitään vinkkiä, millä itsekuria kasvattaisin. Väsymykseni tietysti on suurin syy - kun voin paremmin on ihan sama vaikka lapset räjäyttäs talon - omaan lehmänhermot, mutta uupuneena...naps.

Aiheuttaako sulle uupumusta tämä lasten riitely vai siis joku muu asia..??? Mulla oli kolmisen vuotta sitten samantapaisia ongelmia. Kerran potkaisin jalassani roikkuvaa lasta. Toinen juttu oli sitten se, kun tartui lasta kovasti kiinni ja tyttö sanoi itku silmässään "äiti sinä satutat". Siihen sitten loppui jostain syystä minun väkivaltaisuuteni. Jotenkin ne lapsen sanat ja se katse sai minut lopettamaan. Tukistamisesta pääsin eroon pitämällä päiväkirjaa tilanteista, jotka siihen johtivat. Silloin kuin sain näitä hermojenmenetyksiä, niin soitin yleensä heti miehelleni ja raportoin asiat. Soitin usein myös parhaille ystävilleni. Lapselta pyysin anteeksi aika, jos olin mennyt liian pitkälle. Aloin ottamaan aikaa itselleni ja siirtämään vastuuta miehelleni, joka oli päässyt tosi halpolla aikaisemmin. Onko sulla mahdollisuutta delegoida muille omia hommia ja lastenhoitoa?

No mutta, sullahan oli hyviä vinkkejä, kiitos! Miksei siis psykologi voi sanoa tuommosia? Toi päiväkirjan pito ja miehelle soittaminen (on kotona todella harvoin). Ja tuo ajan ottaminen itselle ja vastuun jakaminen - asioita, jotka helpottaisivat, mutta ovat mahdottomia toteuttaa. Voimme myös ilmeisesti liian hyvin saadaksemme kotiin apua. :-(
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Olen puhunut psykologille ja neuvolatätille ja kertonut, että nyt on alkanu napsahtelemaan tämän mamman päässä eikä enää pystytä käsittelemään asioita kuten aikuisen pitäisi kyetä, mutta apuja ei tule. Olen kertonut miten koitan tilanteista selvitä etten ottaisi liian lujasti kiinni, mutta en ole saanut mitään vinkkiä, millä itsekuria kasvattaisin. Väsymykseni tietysti on suurin syy - kun voin paremmin on ihan sama vaikka lapset räjäyttäs talon - omaan lehmänhermot, mutta uupuneena...naps.

heitäs mua maililla osotteeseen mellu1964@msn.com ja jutellaan lisää. Jos vaikka voisin sua tai koko sakkia auttaa
 
Alkuperäinen kirjoittaja Borkku:
Oletko aivan varma ettei omasi lähtis mukaan moiseen?

Omalle tytölleni olen tähdentäny ettei moiseen lähdetä koskaan mukaan, mutta en kuitenkaan voi vannoa ettei omani voisi joskkus tehdä samoin, vaikka kasvatus olis mitä vaan.

En oikein tässä vaiheessa voi tietenkään olla varma. Mut kukaan tytöistä ei ole ollut tähän mennessä väkivaltainen. Jotenkin toisen verille hakkaaminen on sellaista, jota en voisi kuvitella lasteni tekevät. Toisaalta en oikeastaan tiedä sitäkään, että voisivatko esim.peloissaan osallistua tällaiseen sivusta seuraajana.???..Mutta todella pelottaa päästää esikoululaita kouluun, jos nykyään on vaarana joutua uhriksi tuollaiseen tai vastaavasti, jos koulumaailmassa lapsesta muokkaantuu noin väkivaltainen kiusaaja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tyttöjen äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja Borkku:
Oletko aivan varma ettei omasi lähtis mukaan moiseen?

Omalle tytölleni olen tähdentäny ettei moiseen lähdetä koskaan mukaan, mutta en kuitenkaan voi vannoa ettei omani voisi joskkus tehdä samoin, vaikka kasvatus olis mitä vaan.

En oikein tässä vaiheessa voi tietenkään olla varma. Mut kukaan tytöistä ei ole ollut tähän mennessä väkivaltainen. Jotenkin toisen verille hakkaaminen on sellaista, jota en voisi kuvitella lasteni tekevät. Toisaalta en oikeastaan tiedä sitäkään, että voisivatko esim.peloissaan osallistua tällaiseen sivusta seuraajana.???..Mutta todella pelottaa päästää esikoululaita kouluun, jos nykyään on vaarana joutua uhriksi tuollaiseen tai vastaavasti, jos koulumaailmassa lapsesta muokkaantuu noin väkivaltainen kiusaaja.



Tässä se kodin kasvatus ja ne periaatteet tulee esiin tärkeinä asioina jo etukäteen. Kolun asia kun ei kuitenkaan ole kasvattaa lasta kokonaisuutena.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Borkku:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Olen puhunut psykologille ja neuvolatätille ja kertonut, että nyt on alkanu napsahtelemaan tämän mamman päässä eikä enää pystytä käsittelemään asioita kuten aikuisen pitäisi kyetä, mutta apuja ei tule. Olen kertonut miten koitan tilanteista selvitä etten ottaisi liian lujasti kiinni, mutta en ole saanut mitään vinkkiä, millä itsekuria kasvattaisin. Väsymykseni tietysti on suurin syy - kun voin paremmin on ihan sama vaikka lapset räjäyttäs talon - omaan lehmänhermot, mutta uupuneena...naps.

heitäs mua maililla osotteeseen mellu1964@msn.com ja jutellaan lisää. Jos vaikka voisin sua tai koko sakkia auttaa

Hmm...pelottaa ja hävettää...en ehkä ota yhteyttä...mitä sanottavaa sulla ois?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Borkku:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Olen puhunut psykologille ja neuvolatätille ja kertonut, että nyt on alkanu napsahtelemaan tämän mamman päässä eikä enää pystytä käsittelemään asioita kuten aikuisen pitäisi kyetä, mutta apuja ei tule. Olen kertonut miten koitan tilanteista selvitä etten ottaisi liian lujasti kiinni, mutta en ole saanut mitään vinkkiä, millä itsekuria kasvattaisin. Väsymykseni tietysti on suurin syy - kun voin paremmin on ihan sama vaikka lapset räjäyttäs talon - omaan lehmänhermot, mutta uupuneena...naps.

heitäs mua maililla osotteeseen mellu1964@msn.com ja jutellaan lisää. Jos vaikka voisin sua tai koko sakkia auttaa

Hmm...pelottaa ja hävettää...en ehkä ota yhteyttä...mitä sanottavaa sulla ois?

Mä oon niin monessa sopassa keitettetty et ajattelin mahdollisesti voivani antaa sulle jotain vinkkiä miten jaksat elämässä hiukan helpommin mahdollisesti.

Yleensä ku nä jutut menee joskus todella övereiks ja haukkumisiks ja sehän ei auta ketään

 
Alkuperäinen kirjoittaja Borkku:
Alkuperäinen kirjoittaja tyttöjen äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja Borkku:
Oletko aivan varma ettei omasi lähtis mukaan moiseen?

Omalle tytölleni olen tähdentäny ettei moiseen lähdetä koskaan mukaan, mutta en kuitenkaan voi vannoa ettei omani voisi joskkus tehdä samoin, vaikka kasvatus olis mitä vaan.

En oikein tässä vaiheessa voi tietenkään olla varma. Mut kukaan tytöistä ei ole ollut tähän mennessä väkivaltainen. Jotenkin toisen verille hakkaaminen on sellaista, jota en voisi kuvitella lasteni tekevät. Toisaalta en oikeastaan tiedä sitäkään, että voisivatko esim.peloissaan osallistua tällaiseen sivusta seuraajana.???..Mutta todella pelottaa päästää esikoululaita kouluun, jos nykyään on vaarana joutua uhriksi tuollaiseen tai vastaavasti, jos koulumaailmassa lapsesta muokkaantuu noin väkivaltainen kiusaaja.



Tässä se kodin kasvatus ja ne periaatteet tulee esiin tärkeinä asioina jo etukäteen. Kolun asia kun ei kuitenkaan ole kasvattaa lasta kokonaisuutena.

Olen kyllä huolissani, kun näen monissa lähipiirin lapsissa väkivaltaisuutta. Esim. en pitänyt normaalina kun ystäväni nelivuotias poika hyppäsi pienen vauvan (pikkuveljensä) rintakehän päälle. En kotona tyttöjen kanssa koskaan ollut törmännyt tuollaiseen. Mun mielestä nelivuotias on niin iso, että pitäisi tajuta kuinka suuri voimaero on vauvan ja hänen itsensä välillä. Pitäis ymmärtää kuinka suuressa vaarassa vauva on....En tiedä mistä tuollainen käytös voi johtua, mutta äiti teki aika kamalia kasvatusmokia "lapsen telkeäminen kellariin" yms. Eli voisko johtua lapsen pahoinvoinnista nuo...
 
Alkuperäinen kirjoittaja tyttöjen äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja Borkku:
Alkuperäinen kirjoittaja tyttöjen äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja Borkku:
Oletko aivan varma ettei omasi lähtis mukaan moiseen?

Omalle tytölleni olen tähdentäny ettei moiseen lähdetä koskaan mukaan, mutta en kuitenkaan voi vannoa ettei omani voisi joskkus tehdä samoin, vaikka kasvatus olis mitä vaan.

En oikein tässä vaiheessa voi tietenkään olla varma. Mut kukaan tytöistä ei ole ollut tähän mennessä väkivaltainen. Jotenkin toisen verille hakkaaminen on sellaista, jota en voisi kuvitella lasteni tekevät. Toisaalta en oikeastaan tiedä sitäkään, että voisivatko esim.peloissaan osallistua tällaiseen sivusta seuraajana.???..Mutta todella pelottaa päästää esikoululaita kouluun, jos nykyään on vaarana joutua uhriksi tuollaiseen tai vastaavasti, jos koulumaailmassa lapsesta muokkaantuu noin väkivaltainen kiusaaja.



Tässä se kodin kasvatus ja ne periaatteet tulee esiin tärkeinä asioina jo etukäteen. Kolun asia kun ei kuitenkaan ole kasvattaa lasta kokonaisuutena.

Olen kyllä huolissani, kun näen monissa lähipiirin lapsissa väkivaltaisuutta. Esim. en pitänyt normaalina kun ystäväni nelivuotias poika hyppäsi pienen vauvan (pikkuveljensä) rintakehän päälle. En kotona tyttöjen kanssa koskaan ollut törmännyt tuollaiseen. Mun mielestä nelivuotias on niin iso, että pitäisi tajuta kuinka suuri voimaero on vauvan ja hänen itsensä välillä. Pitäis ymmärtää kuinka suuressa vaarassa vauva on....En tiedä mistä tuollainen käytös voi johtua, mutta äiti teki aika kamalia kasvatusmokia "lapsen telkeäminen kellariin" yms. Eli voisko johtua lapsen pahoinvoinnista nuo...

Välttämättä lapsen ajatusmaailma ei kerro sitä mitä tollasesta saattaa tapahtua toiselle, mutta aikuisen pitää ymmärtää ettei ketään lukita noin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja tyttöjen äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Olen puhunut psykologille ja neuvolatätille ja kertonut, että nyt on alkanu napsahtelemaan tämän mamman päässä eikä enää pystytä käsittelemään asioita kuten aikuisen pitäisi kyetä, mutta apuja ei tule. Olen kertonut miten koitan tilanteista selvitä etten ottaisi liian lujasti kiinni, mutta en ole saanut mitään vinkkiä, millä itsekuria kasvattaisin. Väsymykseni tietysti on suurin syy - kun voin paremmin on ihan sama vaikka lapset räjäyttäs talon - omaan lehmänhermot, mutta uupuneena...naps.

Aiheuttaako sulle uupumusta tämä lasten riitely vai siis joku muu asia..??? Mulla oli kolmisen vuotta sitten samantapaisia ongelmia. Kerran potkaisin jalassani roikkuvaa lasta. Toinen juttu oli sitten se, kun tartui lasta kovasti kiinni ja tyttö sanoi itku silmässään "äiti sinä satutat". Siihen sitten loppui jostain syystä minun väkivaltaisuuteni. Jotenkin ne lapsen sanat ja se katse sai minut lopettamaan. Tukistamisesta pääsin eroon pitämällä päiväkirjaa tilanteista, jotka siihen johtivat. Silloin kuin sain näitä hermojenmenetyksiä, niin soitin yleensä heti miehelleni ja raportoin asiat. Soitin usein myös parhaille ystävilleni. Lapselta pyysin anteeksi aika, jos olin mennyt liian pitkälle. Aloin ottamaan aikaa itselleni ja siirtämään vastuuta miehelleni, joka oli päässyt tosi halpolla aikaisemmin. Onko sulla mahdollisuutta delegoida muille omia hommia ja lastenhoitoa?

No mutta, sullahan oli hyviä vinkkejä, kiitos! Miksei siis psykologi voi sanoa tuommosia? Toi päiväkirjan pito ja miehelle soittaminen (on kotona todella harvoin). Ja tuo ajan ottaminen itselle ja vastuun jakaminen - asioita, jotka helpottaisivat, mutta ovat mahdottomia toteuttaa. Voimme myös ilmeisesti liian hyvin saadaksemme kotiin apua. :-(

SIt tohon hermojenmenetykseen voi olla syynä moni juttu, joka ei siis liity lapsiin alunperin. Mulla esim. itsetunto-ongelma kiristeli hermoja jatkuvasti. Mulla oli stressiä siitä, kun koulunkäynti jäi kesken. Tunsin jotenkin itseni arvottomaksi ja huonoksi muiden silmissä. Ehkä jotenkin myös tiedostamatta ajattelin lasten ollevan syyllisiä tähän.
En myöskään osoittanut turhautumista riittävästi miehelleni. Mies ei tehnyt oikein kotitöitä tai muutakaan. Jätin aina kaiken sanomatta ja patosin sisääni. Tämä sitten kostautui lapsilleni. Nyt olen alkanut huomauttamaan mieheni tekemisistä suoraan hänelle.
Kannattaa myös yrittää ottaa rennommin. Ei kannata ottaa paineita esim.siivoamisesta tai muista arkipäivän jutuista. Nekin kiristävät hermoja, mut pitää vaan opetella ottamaan löyhemmin.
 
Mun kolmevuotias poika lyö helposti muita lapsia jos ei saa tahtoaan läpi :( ollaan kielletty erittäin tiukasti aina kun on nähty tilanne,laitettu jäähylle,puhuteltu,mietitty miltä itsestä tuntuu jos toinen lyö ym.. mutta ei tepsi. Poika ei kotona saa todellakaan kaikkea mitä haluaa ja joutuu sietämään pettymyksiä mikä on mun mielestä ihan tervettä. Ei katso telkkarista muuta kuin pikkukakkosen eli sieltä malli ei tule. Kotonamme ei ole väkivaltaa. Mä en tajua miten saisin tuon loppumaan..tulee aina kauhea olo kun pojan hoitaja kertoo että on taas lyönyt toista lasta. Toisaalta pojasta on sanottu että on iloinen,reipas,avoin ja näyttää kavereilleen myös hellyyttä (halaa,silittää ym.. ) mutta ilmeisen lyhytpinnainen,sillä ottaa heti muksimisen avuksi jos hermostuu. Onko vinkkejä kellään?
 
Niin, pitäis ottamaan löysemmin eikä pitäis syyllistää itteänsä kaikista maailman asioista, mutta kuitenkin teen juuri niin. :-( Pitäis jotenkin taikoa omaa aikaa ja nukkumismahdollisuuksia mutta senkin taikominen on niin vaikeata ja sitten on huono omatunto ja ja ja ja ja sitten vain kärtyän lapsille ja napsahtelen - ei hyvä näinkään - todellakaan!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Niin, pitäis ottamaan löysemmin eikä pitäis syyllistää itteänsä kaikista maailman asioista, mutta kuitenkin teen juuri niin. :-( Pitäis jotenkin taikoa omaa aikaa ja nukkumismahdollisuuksia mutta senkin taikominen on niin vaikeata ja sitten on huono omatunto ja ja ja ja ja sitten vain kärtyän lapsille ja napsahtelen - ei hyvä näinkään - todellakaan!

Eiks isovanhemmat, tädit, kummit tai jotkut muut vois vähän auttaa??? Voisitkohan nukkua päivällä, kun lapset on jo noinkin isoja?? Mistä syystä et muuten yöllä saa nukuttua??? Voisko väsymykseen olla joku fysiologinen syy??
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mun kolmevuotias poika lyö helposti muita lapsia jos ei saa tahtoaan läpi :( ollaan kielletty erittäin tiukasti aina kun on nähty tilanne,laitettu jäähylle,puhuteltu,mietitty miltä itsestä tuntuu jos toinen lyö ym.. mutta ei tepsi. Poika ei kotona saa todellakaan kaikkea mitä haluaa ja joutuu sietämään pettymyksiä mikä on mun mielestä ihan tervettä. Ei katso telkkarista muuta kuin pikkukakkosen eli sieltä malli ei tule. Kotonamme ei ole väkivaltaa. Mä en tajua miten saisin tuon loppumaan..tulee aina kauhea olo kun pojan hoitaja kertoo että on taas lyönyt toista lasta. Toisaalta pojasta on sanottu että on iloinen,reipas,avoin ja näyttää kavereilleen myös hellyyttä (halaa,silittää ym.. ) mutta ilmeisen lyhytpinnainen,sillä ottaa heti muksimisen avuksi jos hermostuu. Onko vinkkejä kellään?

Vaikea sanoa, kun en oikein tiedä minkälaisissa tilanteissa poikasi tuollaista tekee?? Meidän pienin tyttö siis parivuotias. Puri siskoaan ja silloin minä ainakin tuijotin tyttöä suoraan silmiin Sanoin että "nyt sinä teit väärin!" Sitten näytimme pikkusiskolle isosiskon mustelmat (hampaanjäljet) kädessä. Yleensä itse en rupea liiemmin jutustelemaan tällaisten tekojen jälkeen vaan olen varsin vihaisen näköinen ja näytän lapselle selvästi, että hänen tekonsa oli väärä. Ylimääräistä huomiota en anna tällaisten tekojen jälkeen lainkaan. Tuollainen kolmivuotias on aika pieni ajattelemaan monimutkaisesti tai muutenkaan miltä toisesta tuntuu. En nyt tiedä onko tästä mitään apua, mutta meillä on tehonnut.
 

Yhteistyössä