Kenelle "nostat hattua"?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "arvostus"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

"arvostus"

Vieras
Itse kyllä nostan hattua mummoille ja papoille, jotka ovat perheellensä leivän jostain hankkineet köyhyyden keskellä. Ja kun ajattelee, että on ollut perheessä useampi lapsi huolehdittavana, lisänä maataloustyöt, kotityöt tehty ilman niitä helpottavia koneita (pyykinpesu, astianpesu) ja tietysti ei ole ollut juoksevaa vettä, ei sähkölämmityksiä yms.

Heille nostan hattua. Me nykyajan äidit emme välttämättä jaksaisi sellaista elämää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Meritähti;22035840:
Kaikille ihmisille jotka kohtelevat muita kuten toivoisivat itseään kohdeltavan, ja pyrkivät siirtämään tämän ajattelu/toimintatavan myös jälkikasvulleen.

Tuohon ei juurikaan ole lisättävää.
 
Omalle äidilleni, joka pelasti lapsuutemme eroamalla väkivaltaiseksi muuttuneesta isästämme. Hän teki kahta työtä, jotta pystyi maksamaan talolainan yksinhuoltajana. Silti hänellä oli aikaa (ja halua) olla meidän lasten kanssa. Yhä vieläkin äitini on ahkeruuden perikuva. Auttaa edelleen tarvittaessa meitä lapsia, vaikka olemmekin jo aikuisia. Ja lapsenlapsilleen on hyvä mummi.
 
Isälleni, joka kesti yh:na minua ja minun pahat teinisekoilut. Jaksoi aina kannustaa minua, vaikka olin päätä myöten k*sessa ja sekaantunut tiettyihin asioihin... Rehellisempää, kiltimpää, reilumpaa ihmistä en maailmassa tiedä. Kiitos siitä isälle että olen vielä tässä...
 
Nostan hattua mun isälle, joka ei vaikeassa tilanteessa sortunut vetämään alta riman niinkuin eräät toiset tekivät jakaen pahaa mieltä ympärilleen (josta oon henk. koht. herne nenässä tällä hetkellä ja se kai pukkaa ulospäin).
Ja muutenkin näinollen ihmisille jotka on omia itsejään, eivätkä tunne tarvetta ylenpalttiseen itsensä korosteluun ja todistelemiseen.
 

Yhteistyössä