kenelläkään näin p***at isovanhemmat?

onpas tosi kurja tilanne teillä. kysele rohkeasti kylillä, vaikka neuvolassakin, jos löytäisitte "vara"mummon. avaisiko se oikeiden isovanhempienkin silmiä.

meillä tosi ihanat isovanhemmat, molemmin puolin. vaikkakin omat vanhempani tulevat joskus avuksi ja alkaisivat sit silloin siivota, pitää ihan ohjata, että olkaa nyt noiden tenavien kanssa, minä voin tiskata/pyykätä. eli heille olisi luontevampaa tehdä kotitöitä kun tulevat avuksi. miehen puolen isovanhemmat ovat taas toisin päin, heille pitää tehdä ruoka, jos hetken katsovat lapsiamme eli hoitavat niin täysillä, etteivät voi tehdä siinä samalla ruokaa. mutta kuten sanoin, ihania ovat ja auttavat aina kun pyydetään (mikä tosi harvoin) jos suinkin vain voivat.

 

kuulostaa kyllä todella ikävältä ja epäoikeudenmukaiselta.

Siis minä ymmärrän täysin, että isovanhemmat eivät toimi lastenvahteina. En aio siihen itsekään ruveta. Mutta jos alkaisin, se olisi kyllä tasapuolista. Ja tämä ei tarkoita sitten etten koskaan, mutta haluan joskus myös alkaa elämään taas pääasiassa itselleni. Meidänkään lasten isovanhemmat eivät lapsiamme ole hoitaneet vaikka minä kyllä itse olin useinkin mummollani hoidossa jopa viikon-kaksi. Mutta tästä en tunne katkeruutta, kuulun koulukuntaan jokainen hoitakoon lapsensa itse.

Mutta se ettei haluta nähdä ollenkaan ja haukutaan, kohdellaan ilkeästi ja kuin ilmaa. Inhottavaa.

 

niin, välien katkaisu ei vain ole niin helppoa kuin voisi kuvitella, jotenkin vain toivoo että jos ne vielä siitä muuttuisi....mutta toive taitaa olla turha.

Pidättekö muut yhteyksiä joilla siis huonot isovanhemmat (eli piittaamattomat)?

Meillä ei täällä ole varamummotoimintaa (pienehkö kaupunki) eikä PeLa tai MLL ole täällä isovanhempiverkostoa luomassa. Harmillista!

 

[QUOTE="aapee";24878366]niin, välien katkaisu ei vain ole niin helppoa kuin voisi kuvitella, jotenkin vain toivoo että jos ne vielä siitä muuttuisi....mutta toive taitaa olla turha.

Pidättekö muut yhteyksiä joilla siis huonot isovanhemmat (eli piittaamattomat)?

Meillä ei täällä ole varamummotoimintaa (pienehkö kaupunki) eikä PeLa tai MLL ole täällä isovanhempiverkostoa luomassa. Harmillista![/QUOTE]

Meillä aika lailla samanlainen tilanne kuin sinulla. Välillä itkettää, välillä raivostuttaa, mutta nyt tilanne on se, että emme ole minkäänlaisissa tekemisissä isovanhempien kanssa. Ei sekään hyvältä tunnu, mutta neljän vuoden yksipuolisen yrittämisen jälkeen se tuntuu olevan ainoa vaihtoehto. Jospa vaikka toisessa suunnassa sitten koittaisi joku valaistumisen hetki...?

 

Älä lähetä helle joulukorttia.

 

Minua kiinnostaa tietää, mitä mieltä miehesi on vanhempiesi käyttäytymisestä. Eikö hän saa puhuttua vanhemmilleen, että aika epäreilua käytöstä serkuksiaan kohtaan. Ja ehkä kertoisin anopille, ettei Suomessa ainakaan ole tapana kohdella ihmisiä eri tavalla sukupuolen mukaan.

Tosi ikävältä kuulostaa, etenkin lasten takia. Me ollaan kanssa melkoisen ilman turvaverkkoa, mutta ei johdu siitä etteikö halua olisi, vaan siitä että on iäkkäät isovanhemmat ja osa jo kuollut.

Mutta joo, jso tilanne on tosiaan tuo, en yrittäisi pitää mitään yhteyttä, vastaisin puhelimeen ja kysymyksiin jos jotain kysyisivät, mutta siinä kaikki. Ja turha olisi tulla myöhemmin apua kinuamaan.

 

Ihanko totta te ottaisitte isovanhemmat kotiinne hoidettaviksi heidän viimeisinä vuosinaan, jos he nyt huomioisivat teidän maailmannapojanne?

 

ap:lle; sinun sijassasi en katkaisisi välejä, mutten aktiivisesti itse pitäisi yhteyttä. Eli jos he ottavat yhteyttä, ottakoot, itse jättäisin yhteydenpidon nyt täysin heidän kontolleen. Sä olet nyt tehnyt, minkä oot voinut. Jos lapsi itse haluaisi ottaa yhteyttä tai pyytäisi ottamaan, silloin voisin lapsen kanssa / nimissä ottaa yhteyttä, en muuten.

 

Molempien isovanhempien kanssa on yritetty puhua ja neuvotella, tuloksetta. Taitaa olla aika luovuttaa.

 

Hyi kamala, mitä isovanhempia

Mikset harkitsisi jonkun varamummon etsimistä esim. lehti- ilmoituksella? Joku yksinäinen mummo olisi varmasti iloinen, jos saisi toisinaan tavata pieniä ihmisiä yhteisen ajanvieton merkeissä. Oon tainnut joskus jopa kuulla järjestöstäkin, joka autaa perheitä ja näitä varamummoja löytämään toisensa.

 

Mun äitiä en ole nähnyt nyt 4 vuoteen. En halua nähdä, äitini ehkä voisi haluta nähdä. Se on ollut aina omituinen ja omituisemmaksi käy mitä vanhemmaksi tulee.
Hän haukkuu ja arvostelee meidän tapaa elää. Aina oli neuvomassa jne. Sen kanssa ei voinut aikoihin puhua mistään tavallisesta ja normaalista. Mun toinen siskoistani on tehnyt saman ratkaisun, ei halua olla tekemisissä.
Meidän lapsemme eivät siis ole tekemisissä mummonsa kanssa, näin koemme paremmaksi. Jos sitten aikuisina haluavat olla, saavat toki olla. Epäilen kyllä.

 

Varamummon ottaisinkin jos olisi MLL tai PeLa mummoja joilla koulutus tai kurssi käytynä, mutta lehti-ilmoitus vähän pelottaa kun ei tiedä mitä sieltä tulisi. Pitää laittaa harkintaan tämäkin vaihtoehto

 

AP, täällä lapsenlapsi. Olen elänyt tuon tilanteen äitini kautta ja voin sanoa että se sattuu minuun yhä vaikka äiti katkaisi välit äitiinsä yli 10 vuotta sitten. Hän myös näytteli ystävilleen meidän kuvia ja kehui kuinka hyvä ja ntelias on mutta totuus oli aivan päinvastainen. Me ollaan kaikki oltu helpottuneita kun se ihminen on poissa meidän elämästä eikä tuo enää pahaa mieltä meille muuta kuin muistoissa.

Parempi sinunkin on viedä lapsesi pois tuollaisesta vaikutuspiiristä ja älä nyt missään nimessä enää kuvia lähetä!!! Se antaa heille vain mahdollisuuden kiillotella sädekehäänsä. Älä puhu lapsille enää isovanhemmista paitsi jos he kysyvät. Kun lapsesi kasvavat he kyllä ymmärtävät että sinä suojelit heitä. Minä ainakin ymmärsin.

 

Sinä petyt, kun yrität. Ainoa keino suojella itseäsi enimmältä mielipahalta on luovuttaa. Sekin sattuu, mutta se on ainoa keino aloittaa "paraneminen". Niin kauan kuin yrität, ajattelet ainakin alitajuisesti että ehkä jos yrität TARPEEKSI niin isovanhemmat muuttuvat. Ja sitten petyt kun he eivät muuttuneetkaan, ja todennäköisesti ainakin alitajuisesti syytät itseäsi että yrititkö sittenkin tarpeeksi. Minusta sinun pitää myöntää, että sekä vanhemmillasi että appivanhemmillasi on jokin heidän tunne-elämässään pahasti pielessä, ja heidän käytöksensä johtuu vain ja ainoastaan siitä. Se sinun pitää hyväksyä, ja myös se ettet tilanteelle mahda mitään.

Sinuna siis lopettaisin yhteydenpidon täysin. Voit miettiä, haluaisitko (/haluaisitteko jos myös miehen vanhemmille) vielä kirjoittaa kirjeen jossa selität miltä heidän käytöksensä tuntuu ja miksi teet nyt tällaisen ratkaisun. Ei syyttävään sävyyn, vaan enemmän "minusta tuntuu" malliin. Jos vain lakkaat pitämästä yhteyttä voi olla että ajattelet "ähäkutti nyt ne huomaa varmaan etten olekaan itsestäänselvyys ja korjaavat asian". Ja kun sille ei ole laitettu lopullista pistettä, toivot ja petyt taas maailman ääriin. Toki voit kirjoittaakin että jos vanhemmat osaavat muuttua he ovat tervetulleita takaisin elämäänne - mutta henkisesti sinun pitää varautua siihen että näin tuskin käy. Tärkeintä olisi siis että hyväksyt tilanteen ja lakkaat yrittämästä.

Otan osaa puolestasi ja lastenne puolesta, mutta uskon että TE olette mahtavia vanhempia ja se on aina tärkeämpää kuin hyvät isovanhemmat .

 

Näin se meidänkin perheessä menee, mun äiti hoitaa kyllä tyttäriensä lapsia mutta ei juurikaan mun ja mun lapset pääasiassa tekemisissä anopin kanssa.

Olen luullut että se kuuluu asiaan.

Ehkä mummot kokevat, että oman tyttären lasten kanssa on helpompi olla läheinen kuin miniän lasten kanssa. Tokihan ne lapset on aina myös miehen, mutta usein varsinkin pienistä lapsista on äiti enemmän vastuussa, äiti hoitaa enemmän kaikkia käytännön asioita jne. joten ehkä mummosta tuntuu, että miniän lapset on "vieraan naisen lapsia" eikä ole samalla tavalla luontevaa osallistua heidän elämäänsä kuin oman tyttären perheen elämään.

Mun mies on ainoa lapsi ja anoppi kyllä tuntuu välillä pitävän meidän lasta suunnilleen omanaan ja puuttuu joka asiaan, halusimme tai emme, mutta hän asuukin ihan vieressä, kun taas omat vanhempani asuvat niin kaukana että tapaamme hyvin harvoin.

Mun mielestä on kurjaa, jos suositaan tiettyjä lapsia ja lapsenlapsia. Luonnollisesti eri syistä toisten kanssa tulee läheisemmäksi kuin toisten, mutta tuo "en ole mummo miniäni lapsille" kuulostaa kyllä aika hurjalta. Miettiköön mummo sitä sitten yksin vanhempana jos tyttärensä perheineen muuttaa vaikka ulkomaille tai kuolee, eikä mummolla ole ketään joka hänestä huolehtisi...

 

[QUOTE="Miniä";24877921]Niinpä. Jostain kästtämöttömästä syystä miehen lapset ovat miehen äidille toisarvoisempmia kuin tyttären lapset... Huomaan sen myös meillä.[/QUOTE]

Tää taitaa olla yllättävän yleistä, mitä olen tuttavia kuunnellut.

 

Sinä petyt, kun yrität. Ainoa keino suojella itseäsi enimmältä mielipahalta on luovuttaa. Sekin sattuu, mutta se on ainoa keino aloittaa "paraneminen". Niin kauan kuin yrität, ajattelet ainakin alitajuisesti että ehkä jos yrität TARPEEKSI niin isovanhemmat muuttuvat. Ja sitten petyt kun he eivät muuttuneetkaan, ja todennäköisesti ainakin alitajuisesti syytät itseäsi että yrititkö sittenkin tarpeeksi. Minusta sinun pitää myöntää, että sekä vanhemmillasi että appivanhemmillasi on jokin heidän tunne-elämässään pahasti pielessä, ja heidän käytöksensä johtuu vain ja ainoastaan siitä. Se sinun pitää hyväksyä, ja myös se ettet tilanteelle mahda mitään.

Sinuna siis lopettaisin yhteydenpidon täysin. Voit miettiä, haluaisitko (/haluaisitteko jos myös miehen vanhemmille) vielä kirjoittaa kirjeen jossa selität miltä heidän käytöksensä tuntuu ja miksi teet nyt tällaisen ratkaisun. Ei syyttävään sävyyn, vaan enemmän "minusta tuntuu" malliin. Jos vain lakkaat pitämästä yhteyttä voi olla että ajattelet "ähäkutti nyt ne huomaa varmaan etten olekaan itsestäänselvyys ja korjaavat asian". Ja kun sille ei ole laitettu lopullista pistettä, toivot ja petyt taas maailman ääriin. Toki voit kirjoittaakin että jos vanhemmat osaavat muuttua he ovat tervetulleita takaisin elämäänne - mutta henkisesti sinun pitää varautua siihen että näin tuskin käy. Tärkeintä olisi siis että hyväksyt tilanteen ja lakkaat yrittämästä.

Otan osaa puolestasi ja lastenne puolesta, mutta uskon että TE olette mahtavia vanhempia ja se on aina tärkeämpää kuin hyvät isovanhemmat .

Olet niin oikeassa. Kiitos viestitäsi, paljon asiaa ja ajattelemisen aihetta.

 

No mun lapset ei nää isää, eikä kumpiakaan isovanhempia. Silloin ovat vain pois kotoa kun pvat päiväkodissa koulupäiväni ajan. Kaikki kaverini asuu eri paikkakunnilla, joten eipä ole niitä lapsenlikkoja tai paikkaa missä käydä kylässä.Ja vaikeeta vielä sekin kun ei ole ajokorttia! Kaverini eivät halua olla lapsenlikkoina kun niillä ei ole omiakaan, vaikka osa niistä on lapsieni kummeja. Joten viimeiset 6 vuotta olen ollut vain enimäkseen kotona, enkä yhtään yötä erossa lapsistani. Tukiperhettä oon kohta 2 vuotta jonottanu, mutta kahelle lapselle vaikea löytää. Kohtalo tovereita?

 

Ja kaiken tämän kruunasi se kun postissa tuli kaikki lapsieni kuvat isältään ja sen vanhemmilta. En kyllä tietääkseni ole tehnyt niille mitään, enkä ole tavannutkaan niitä kuin pari kertaa! On tämä elämä julmaa!!

 

Mameelia, missäpäin suomea olet?

 

niin kurjaa Mameelia

 

Kukin hoitakoon omat kakaransa

 

ymmärrän aapeeta, mun vanhemmat käytti surutta mun mummoa hyväksi silloin kun olin pieni mutta eivät juurikaan ota osaa mun lapsien elämään

kolikon kääntöpuoli on siinä, että mummo oli mulle paljon rakkaampi kuin omat vanhemmat, mummuvainajan hautaan laskeminen on ollut lujin tehtävä johon olen joutunut