kenellä huono omatunto iltaisin?

mulla iskee se sillon kun lapset on nukkumassa ja minä istun hiljaisuudessa..tulee mieleen miten taas pitkin päivää jouduin lapsilleni huutamaan/komentamaan,tuntuu että joka päivä ne koettelee jollain tasolla hermoja...sitten vielä sekin kun päivät menee kodin hoitamiseen siivoomiseen,ruanlaittoon ja pyykinpesuun niin ei jää aikaa lasten leikkeihin..vai leikkiikö äitit ees lastensa kanssa?kaikki tämmönen mietityttää..tarkennus vielä siihen että tyttöni on 5v ja itsepäisyyttä riittää,onko kokemuksia?

 

:hug:

 

mulla iskee se sillon kun lapset on nukkumassa ja minä istun hiljaisuudessa..tulee mieleen miten taas pitkin päivää jouduin lapsilleni huutamaan/komentamaan,tuntuu että joka päivä ne koettelee jollain tasolla hermoja...

Kovin tutulta kuullostaa.

 

Välillä on huono omatunto iltaisin mutta kovasti yritän etten liikaa ala syyllistämään itseäni... Hermot paukkuu joka päivä monta kertaa. Lapset 5v 2v11kk ja 11kk. Kuten sanoit päivät kuluvat kotitöissä, yritän kyllä päivittäin jotain lukea lapsille mutta en leiki, joskus kyllä pelaan.

 

Joskus on mutta eiköhän niin ole kaikilla toisinaan :hug:

 

Hyvin usein... Kun en ehdi tekemään lasten kanssa kaikkea mitä he pyytävät ja tulee vain komennettua.

 

Aina välillä :hug:

 

Meillä saman ikäinen tyttö ja olin tänään valmis heittämään sen mäkeen täältä..

Kyllä, sanoin pahasti ja kyllä, on huono omatunto.

Mä en leiki lasten kanssa, suurimmaksi osaksi ikinä. Mä olen äiti, en leikkitäti.

 

Tässä pätkä lastenpsykiatrian erikoislääkäri Anna Tuliharjun haastattelusta joulukuun Gloriassa 2001... jospa se vähän tasoittaisi huonoa omaatuntoasi =)

Yksi kehityksen edellytyksistä on se, että ei ole täydellistä. Jos lapsillamme olisi täydellinen palvelu, ei yksikään heistä kehittyisi. Täytyy olla myös jotain, mitä puuttuu Tuliharju toteaa. Ei lapsia pidä pitää pumpulissa, vaan auttaa vaikeuksien yli.
Hyvä vanhemmuus edellyttää kykyä myös syyllisyydentunteen kestämiseen. Jokainen kokee sitä joskus. Jos se kielletään, kipeät asiat eivät korjaannu. Sanotaan, että vanhempia ei saa syyllistää, mutta syyllistäminen on Anna Tuliharjun mukaan jo käsitteenä mahdoton. Syyllisyys on terveessä ihmisessä valmiina oleva tunne, sitä ei voi ulkopuolelta toiseen istuttaa. Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen on sanonut, että ihminen ilman syyllisyydentunnetta on psykopaatti. Ja joku toinen on sanonut, että syyllisyys on rakkauden vartija. Terveen syyllisyydentunteen kestäminen on lapsen etu, silläkin voi tehdä lapselleen vahinkoa, että jää syyllisyyteen kiinni ja ajattelee, että mitään ei ole enää tehtävissä.

 

Kyllä on välillä. :/

 

Tässä pätkä lastenpsykiatrian erikoislääkäri Anna Tuliharjun haastattelusta joulukuun Gloriassa 2001... jospa se vähän tasoittaisi huonoa omaatuntoasi =)

Yksi kehityksen edellytyksistä on se, että ei ole täydellistä. Jos lapsillamme olisi täydellinen palvelu, ei yksikään heistä kehittyisi. Täytyy olla myös jotain, mitä puuttuu Tuliharju toteaa. Ei lapsia pidä pitää pumpulissa, vaan auttaa vaikeuksien yli.
Hyvä vanhemmuus edellyttää kykyä myös syyllisyydentunteen kestämiseen. Jokainen kokee sitä joskus. Jos se kielletään, kipeät asiat eivät korjaannu. Sanotaan, että vanhempia ei saa syyllistää, mutta syyllistäminen on Anna Tuliharjun mukaan jo käsitteenä mahdoton. Syyllisyys on terveessä ihmisessä valmiina oleva tunne, sitä ei voi ulkopuolelta toiseen istuttaa. Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen on sanonut, että ihminen ilman syyllisyydentunnetta on psykopaatti. Ja joku toinen on sanonut, että syyllisyys on rakkauden vartija. Terveen syyllisyydentunteen kestäminen on lapsen etu, silläkin voi tehdä lapselleen vahinkoa, että jää syyllisyyteen kiinni ja ajattelee, että mitään ei ole enää tehtävissä.

tuossa oli vähän tekstiä, mutta paljon painavaa asiaa.

Vaikka voi siihen syyllisyytteen jäädä liiaksikin kiinni mutta se, että sitä tuntee on terve merkki mielestäni.

 

Tutulta kuulostaa, usein on näin. Lisäksi vielä esikoisen "sä et huomaa mua ollenkaan, sää huomaat vaan vauvan" valitukset joka ikinen päivä... :ashamed:

 

Tänään on. Eskarilainen on uhonnut koko päivän. Isompi poika (2v8kk) kiukkuaa kaikesta, joku uhma taitaa pojalla olla... Mitään ei meinaa tehdä, mitä pyydetään.... Kun pitäisi pukea, juoksee karkuun. Kun ollaan ulkona, ei meinaa suostua pitään rukkasia. Sängyllä on tietty kiva pomppia. Ja pikkuautoja on kiva heitellä. Eskarilaisen mielestä äiti on ollut tyhmä tänään monta kertaa. Ja toinen tyttö yrittää matkia isosiskoaan kaikissa älyttömissä ideoissa. Ja nuorimmainen tyhjentää kaapit ja laatikot ja kiipeää pöydälle sekunnin sadasosassa. Että tämmöinen päivä tänään... huomenna ehkä taas parempi. =)

 

Mulla on. Mietin mitä olen tehnyt väärin kun lasta vaan itkettää kun joutuu jäämään sänkyynsä. Muutenkin on niin kiukkuinen aina.

 

vai leikkiikö äitit ees lastensa kanssa?

ei sen yhdessäolon tarvitse just leikkimistä olla. meillä lapset tykkää auttaa mua kotitöiden tekemisessä. usein on sitten kyllä pyykit laittettu semmosee myttyy kuivumaan et ite saa ne perässä korjata, mut lapsille tulee hyvä mieli kun saavat auttaa. kannattaa kokeilla. =)

 

Mulla tänään, kun ei mennyt oikeen nappiin tää päivä....

 

Tutulta kuulostaa, usein on näin. Lisäksi vielä esikoisen "sä et huomaa mua ollenkaan, sää huomaat vaan vauvan" valitukset joka ikinen päivä... :ashamed:

Näin meilläkin, mutta "vauva" on jo 1v9kk ja itse vaatii osansa huomiosta, neiti 5v sitten vahtii haukkana ettei vain veli saa äidistä "isompaa palaa" kuin hän. Onneksi (ehkä olosuhteiden pakosta?) poika onkin enemmän isin poika kuin äitin.

Joinain iltoina enemmän syyllinen, toisina vähemmän.

:|