Meidän koirat "ei oo minkään rotusia" siis sekoja, mutta aivan ihania silti. Äitini rakastui tähän tyttö koiraan aivan vahongossa, nähtyään pelkän isokorvaisen kuvan ohimennen.
Tämä koira sitten pyydettiin tuomaan suomeen.
Koira oli pelokas (todennäköisesti hakattu monta kertaa) ja kulki varjoja pitkin.
Viikko kausien tutustuminen ja odottelu että koira tulee luo.
Syöminenkin oli hankalaa, koira okseni usein, koska oli tottunut hotkimaan viron kennelissä.
Ja lopetti usein syömisen kesken jos kuuli äänen ja katosi sohvan taakse.
Ulkona käyminen oli hankalaa, koiran sai kyllä jo hihnaan varovasti, ja sen kanssa pystyi kulkemaankin, mutta vieraat miehet pelottivat kovasti ja koira kyyristyi lenkin aikana usein.
Hiljakseen päivät alkoivat helpottaa ja koira luottamaan ja syömään hyvin.
Nyt tämä koira on ollut meillä jo 8 vuotta, päivääkään en vaihtaisi pois.
Meidän Tellu on iloinen ja itsepäinen ja uskaltaa olla oma itsensä.
