A
"aapee"
Vieras
Tilanteeni on siis se, että puolisen vuotta sitten irtisanouduin työstäni, koska paniikkihäiriö teki asiakaspalvelutyöstä mahdotonta. En tajunnut heti mennä lääkäriin ja olin jo vuosia kärsinyt myös masennuksesta, joten kynnys mennä hoitoon oli vain noussut ja noussut.
Tästä seuraavan puolen vuoden aikana kävin kerran ilmoittautumassa työkkäriin työnhakijaksi, koska minulla ei ollut mitään tuloja ja jostain täytyy vuokraakin maksaa. En kuitenkaan pystynyt osallistumaan pakollisille "luennoille" paniikkioireiden takia ja minua palvellut nainenkin ehdotti silloin jo sairaslomaa. Työnhaku katkesi, eikä minulla ollut voimia rampata eri virastoissa ja jäin vain kotiin itkemään päiväkausiksi pahaa oloani pystymättä menemään edes kauppaan paniikkioireiden takia.
Muutama viikko sitten mieheni soitti lääkäriin ja pääsin hoidettavaksi. Diagnoosi oli vaikea paniikkihäiriö ja vaikea-asteinen masennus. Käyn myös psykologilla ja depressiohoitajalla. Kävin Kelassa henkilökohtaisesti kyselemässä, että mihin tukiin olen oikeutettu ja heidän mielestään A-lausunnolla kirjoitetusta (kuukauden mittainen) sairauslomasta pitäisi tulla myönteinen päätös. Parin päivän päästä sain kielteisen päätöksen, jossa pyydettiin B-todistusta. Lääkärini kirjoitti tämän seuraavalla käynnillä ja nyt se on toimitettu Kelaan, hain samalla uutta sairauspäivärahaa. Aikaisemmin olen hakenut yleistä asumistukea, koska ruokakuntamme (minä ja avomies) tulot eivät ole kummoiset ja olisimme siihen oikeutettuja, mutta Kela laskee automaattisesti työttömän tuloiksi työttömyyspäivärahan ja sen takia siitäkin tuli hylätty päätös.
Mitäköhän lienee siis jatkossa odotettavissa? Rahapula on kova ja mulla ei kohta enää ole voimia yhtään tähän byrokratiasirkukseen. Mahdankohan saada myönteisen päätöksen sairauspäivärahasta? En ole siis ollut edes ilmoittautuneena työttömäksi työnhakijaksi ennen, kuin sairaan paperit sain ja aloin hakea tukia. Miten sen tuen määrä lasketaan minun tilanteessani, jos sellaista myönnetään? Viime vuoden tuloista vai jostain muusta? Kelan laskureita olen kyllä kokeillut, mutta niistä ei saa muuta kuin päänsä kipeäksi ja enpä oikein usko, että sieltä olisi mitään 1700 kuukaudessa tulossa kuten laskuri väittää. Olin n. 10/h -palkkaisessa kolmivuorotyössä tuolloin.
Kiitos jos joku viitsii vastata, kauhea romaani tästä tuli.