Kela-korvaus neljännestä IVF-hoidosta ?

Hei !

Kelan linjaushan on nykyään että korvaavat pääsääntöisesti vain korkeintaan kolme tuloksetonta IVF-hoitoa. Onko jollain kokemusta tai tietoa, millaisissa tapauksissa olisivat korvanneet neljännen tai useamman hoidon ? Entä katsotaanko Kelassa tulokselliseksi hoidoksi vain syntynyt lapsi eikä keskenmenoon päättynyttä raskautta ? Sain kielteisen päätöksen neljännestä hoidosta ja ajattelin periaatteen vuoksi tehdä valituksen, vaikka siitä tuskin mitään hyötyä on...
 
Hei,

me ollaan kyllä saatu korvaukset jo neljästä ICSI-hoidosta, vaikka yhtään lasta ei ole tullut. Kolmas hoito päättyi keskenmenoon rv 12. Lääkärimme sai perusteltua Kelalle, että hoitoja on vielä kannattavaa jatkaa, koska raskaus kuitenkin jatkui noinkin pitkälle. Jos olisi ollut kyseessä ihan alkuraskauden keskenmeno niin sitten olisi kuulemma ollut hankalampaa saada enää korvauksia.

Sinuna tekisin tosiaankin valituksen, eihän se mitään ota jos ei annakaan.

Seuraavat hoidot meille tehdäänkin sitten luovutetuilla siittiöillä, mutta niiden osalta en yhtään vielä teidä saadaanko mitään korvauksia vai ei.
 
Kiitos vastauksesta Mustaruusu ja onnea seuraavaan hoitoon.
Meillä hoitojen tuloksena on ollut biokemiallinen raskaus 2. hoidosta ja muutaman viikon kestänyt keskenmenoon päättynyt raskaus 4. hoidosta.
Olisi kiinnostavaa kuulla vielä muitakin kokemuksia 4. tai useamman IVF-hoidon Kela-korvauksista.
 
Moikka eli meille myös tehtiin 4 ivf,ää yksityisellä ja ei yhtään alkanutta raskautta, mutta lääkäri perusteli hyvin kun lähettiin neljänteen yritykseen niin meille korvattiin hoito...
Ihmettelin kyllä mutta meillä taisi käydä tuuri...en kyllä tiedä millä perusteella ne niitä arpoo,kuka saa korvauksen ja kuka ei..
nyt menossa lahjasoluhoitoon ja siittä tuskin saa mitään korvausta,mutta aina kannattaa yrittää eli laita vaan oonavain valitus meneen...
 
Palaan tänne kertomaan valituksen tilanteesta eli tein valituksen johon Kela vastasi etteivät muuta kielteistä päätöstä neljännestä ivf:stä (lääkärin lausunnoista huolimatta). Eivät katso biokemiallista raskautta tulokselliseksi mutta ultraäänellä todetun raskauden kyllä. Meillä siis neljännestä ivf:stä oli ultraäänellä todettu raskaus joka päättyi keskenmenoon, mutta eivät silti korvaa sitä! En ymmärrä tätä Kelan logiikkaa, enkä nyt tiedä korvaavatko sitten viidettä hoitoa, joka meillä todennäköisesti edessä elokuussa. Valitukseni on nyt menossa edelleen Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntaan, jossa käsittelyaika ilmeisesti noin vuosi ja tuskinpa päätös siellä miksikään muuttuu. Olisiko jollain vielä kertoa kokemuksia 4. tai useamman ivf:n korvauspäätöksistä ?
 

Yhteistyössä