En saisi varmaan vastata, mutta uhallakin vastaan: Esikoisen raskaus oli helppo ja ihanaa aikaa;lenkkeilin paljon. Esikoinen syntyi täysiaikaisena alakautta parilla ponnistuksella, ei koskenut yhtään, rehellisesti! Tuttelilla kasvoi, koska äiti ei saanut maitoa tarpeeksi irti. Jälkeenpäin ajatellen valistuneenpana, ehkä olisi onnistunut imetyskin, jos joku olisi neuvonut... Ihana eskarilainen, joka myös on huomattu erittäin fiksuksi (mikä sitten taas tuo pulmia, kun ei saa eskarissa riittävän paljon haastetta, opettajakin tämän myönsi)
Kuopuksen raskausaika oli helppo, painoa tuli 3-4 kg ja fyysisesti raskas harrastus oli päivittäin hommana. Kuopuksella on invalidisoiva kehityshäiriö, mutta lapsi on aivan ihana sisupussi ja pirteä. Hänen elämänsä on ehkä hieman erilainen kuin muilla ikätovereillaan, mutta onnellinen hän on. Imetys sujunut hänen kanssaan loistavasti, Edelleen osaimetyksellä (8kk) ja jatkamme varmaan pitkään tätä. Hurahdin myös liinailemaan, vaikken sitä koskaan itsestäni uskonut.
Kahden terveydeltään erilaisen lapsen äitinä sanoisin: Älä huolehdi liikaa lapsen terveydestä, nauti vain jokaisesta päivästä jonka hänen kanssaan saat viettää. Suurin osa lasten sairauksista on kuitenkin parannettavia tai edes semmoisia, että niiden kanssa voi elää todella hyvää elämää. Minä en ole lastani hirveästi murehtinut, hän oppii elämään vammansa kanssa, ympäristö saattaa ehkä siihen huomiota kiinnittää, muttei heidän ihmettelynsä ole meidän ongelmamme. Opetan lapseni siihen, että todelliset ystävät ja kaverit eivt välitä hänen vammastaan vaan hänestä itsestään.