Kehtaisinko soittaa ystävälle huomenna,

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
hän ei tänään vastannut viestiin ja aattelin jos kysyisin ihan huomenna soittamal et jaksaisko hän tulla meille viettään iltaa. Burnoutin ja depression takia usein tekee tätä, yleensä on kyl jotain vastannut joten siinä mielessä tänään on poikkeustilanne. Mut sit mietin et painostanko nyt liikaa jos sit huomenna soitan, vaikka hänen vanhemmiltaan on tullut pyyntöjä et yrittäisin pitää yhteyttä.

Se vaan on vaikeeta kun toinen osapuoli ei pidä ollenkaan kontaktia, minkä kyl ymmärrän, saan vain nykyään itekkin mahanpuruja kun odotan et vastaako jotain vai ei. Kuluttavaa...
 
Soita vain! Jos häntä ei huvita, niin voihan olla vastaamatta.. Ystävät on kuiteskin kullanarvoisia, jos/kun elämä välillä näyttää valoisamman puolensa.(ja tietysti etenkin silloin, kun ei ole valoa missään) Toivottavasti jaksat yrittää,sillä jo se, että laitat viestiä ja koitat soittaa, kertoo, että välität hänestä ja jonakin päivänä se voikin olla juuri SE asia, joka saa hänet esim.jättämään tekemättä itselleen jotain..
 
älä ota mahanpuruja asiasta. Vaikka helppohan se on täältä huudella. En tiedä miten kykenee tekemään yhteydenotot niin neutraaleiksi, että toinen ei ala pitää tapaamisehdotusta taakkana. Mutta kaipa tuossa tilassa käy herkästi nii, että mikä tänään tuntuu ookoo idealta, onkin huomenna liian vaativa juttu. Ja sama toisinpäin.

Ja sitte toisaalta liikaakaan ei kannattais varoa, koska itellä masentuneena ei ollu olo, että olen rikki vaikka itkuinen ja voimaton olinkin. Mun mielestä kaikki muut oli rikki, ja tavallaan niin olikin. Enkä edelleenkään koe olleeni tuolloin rikki vaan hajalla, jos ymmärrät eron... Mä olin vaan se joka näkyvästi reagoi. Mutta ei tee hyvää kun huomaa, että toinen varoo.

Mulle tärkeintä oli tulla kohdelluksi täyspäisenä mutta ilman painostavia vaatimuksia (silti suorat kehotukset ei tehneet pahaa, koska niihin saattoi sanoa juu tai ei). Voithan keskustella ystävän kanssa ja kysyä, minkälaiset lähestymiset häntä miellyttävät ja mitkä ovat vaikeita.
 
Itse sairastan samaa ja joskus niin kovasti ärsyttää kun kaverit soittelee ja haluaisin vain olla rauhassa. Eli kaksipiippuinen juttu. Joskus ilahdun kun joku pitää yhteyttä, mutta ahdistuksen ollessa valloillaan en tosiaankaan halua kyläilemään, enkä ketään käymään.
Mutta tosiaan, meitä on erilaisia sairastavia, tunnet ystäväsi mielen paremmin. :)
 
Itse sairastan samaa ja joskus niin kovasti ärsyttää kun kaverit soittelee ja haluaisin vain olla rauhassa. Eli kaksipiippuinen juttu. Joskus ilahdun kun joku pitää yhteyttä, mutta ahdistuksen ollessa valloillaan en tosiaankaan halua kyläilemään, enkä ketään käymään.
Mutta tosiaan, meitä on erilaisia sairastavia, tunnet ystäväsi mielen paremmin. :)

Musta tuntuu, etten tunne hänen mieltään tai ajatuksiaan enää ollenkaan. Olen ollut jo vuosia ainoa hänen ystävistään joka on pitänyt yhteyttä. Monet meiänkin yhteisestä ystäpiiristä on sanonu, ettei uskalla pitää yhteyttä tai ei saa aijalliseksi. Hän ei ole työkuntoinen ja asiassa paljon muitakin juttuja. Koko juttu on niin monimutkainen ja kuulen asioista oikeastaan enää hänen vanhempien kautta.

Mua niin ahistaa, ku mä haluaisin tehä enemmän ja olla parempi ystävä. Mut ku en osaa tehä mittään. En tiiä. Ehkä mä en huomenna soita uuestaan vaikka olis ollut kiva mennä viettämääm kahenkeskistä aikaa. Ehkä soitankin hälle vaan viikolla ja tehään jotain muuta vaikka kävelylenkki...
 

Yhteistyössä