"Projektin suomalaiset toteuttajat elävät Afrikassa kuin kuninkaat ja kuningattaret. Huussienkin pitää olla kuin pikkupalatseja, koska yhden rakentamiseen on käytetty keskimäärin 14.000 euroa. Suomalaisten intressissä ei tietenkään ole tehdä itseään tarpeettomiksi, minkä näin yksinkertaisen teknologian yhteydessä luulisi tapahtuvan ensimmäisen mallihuussin rakentamisen jälkeen.
On afrikkalaisten aliarvioimista (siis rasismia) lähteä sinne rakentamaan huusseja. Afrikassa on toki vielä ihmisiä, jotka kaivavat pienen kuopan tarpeilleen ja peittävät sen homman jälkeen."
Itsehän olen ihan todella rasisti ja aito sellainen, mutta silti ei tulisi mieleenikään pitää afrikkalaisia niin alikehittyneinä, että he eivät osaisi huusseja rakentaa. Todistettavasti siellä on kuitenkin ihan tiilitalojakin ja asvaltoituja teitä.
Ja mitä niihin tiilitaloihin tulee, tuollaisella 14000 eurolla saa Tansaniassa hienon omakotitalon. Miten isoja käymälöitä sinne oikein rakennetaan, jos budjetti on tuota luokkaa?