Kävin yksityisellä. Hinta oli 190 euroa ja ostin vielä valkaisevan hammastahnan, jota suosittelivat (tahna maksoi 20 euroa). Hampaita ei vihlonut toimenpiteen aikana yhtään. Vasta sen jälkeen, kun olivat kaikki tökötit pesseet pois ja nousen penkistä niin ylähammasta vähän vihloi. Sen jälkeen ei ole vihlonut yhtään.
En tiedä, millä menetelmällä hampaani valkaistiin. Minulle laitettiin sellaista punaista ainetta, jonka annettiin vaikuttaa 3 x 15 minuuttia. Jokaisen 15 minuuttisen jälkeen aine pestiin pois ja laitettiin uudelleen vaikuttamaan. =)
Onko sulla hampaissa paikkoja? Mietin vaan, että jos on niin jäikö ne erivärisiksi??[/QUOTE]
On paikkoja hampaissa. Takahampaissa runsaastikin. Paikat eivät vaalentuneet, mutta eivät jääneet rumastikaan näkösälle. Ei tullut sellaista täplikästä lopputulosta, kuten pelkäsin. Itsestäni tuntuu, että paikatkin olisivat vaalenneet, mutta eiväthän ne ole. Siltä kuitenkin tuntuu
Hampaideni väri ennen valkaisua oli 1A: ja 2A:n sekoitus. Valkaisun jälkeen väri oli kaikista vaalein. Hampaani kuuleman mukaan vaalenevat vielä 2 päivän ajan. Jännityksellä odotan, että tuleeko minulle sellainen jenkkihymy (en ihan niin valkoista haluaisi).
Lopputulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen ainakin tällä hetkellä. Eron värissä huomasi selvästi.