Kaverit kaikkoaa ennen kuin kerkeää tutustumaan kunnolla edes,syy alkaa selviämään

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Liisa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mulle kans kerran yks henkilö sanoi suorastaan vihaisesti että "sä et koskaan puhu pahaa muista!" Niinkuin pitäis puhua ja se jotenkin kuuluisi asiaan!? Mieluummin olen yksin kuin ihmisten kanssa jotka haluaa puhua pahaa muista.
 
Muistaahan sen jo kouluajoilta, että useimmat ihmiset ja varsinkin naiset hakeutuvat mielellään sellaisten seuraan, jotka puhuvat pahaa muista. Kukapa haluaisi valita sen toisen vaihtoehdon: asettautua pahanpuhumisen kohteeksi.

Voin ihan avoimesti myöntää, että minun elämäni oli sosiaalisesti loistokkaimmillaan noin 20-vuotiaana, kun olin tavattoman epävarma, ylipuhelias ja narttumainen. Se kiehtoi niin miehiä kuin naisiakin. Kun sittemmin kasvoin ihmisenä ja tietoisesti lopetin selän takana pahan puhumisen, sulkeutuivat ne suosituimpien ympyrät.
 
Mutta ystävystyminen on oikeastikin ihmeellinen juttu. Joidenkin kanssa homma vaan natsaa kohdilleen. Ja toisten kanssa ei. Ja voi toki niiden toistenkin kanssa jutella perhekerhossa, mutta ei sitten sen enempää viitsi kuitenkaan vaivautua.

No jos et itse pidä noita asioita sen kummempana, etkä pidä itseäsi parempana siksi että teet noita asioita, niin kuinka kummassa ne tuli sun mieleesi sitten, että ne olisi syy kavereiden kaikkoamiseen?

Kaiken kaikkiaan kuulostaa typerältä syyltä, enkä ymmärrä miten sellaista voi edes tulla kenenkään mieleen :O. Hassua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja joo-o:

ap:han kirjoitti, että hänelle oltiin sanottu niin.

kyllä voin sanoa omastakin puolestani, että jo pelkkä kestovaipan vaihtaminen vauvalle, tai se, että joku on huomannut vauvan päällä olleen kestovaipan, on ihan selkeästi vaikuttanut monen ihmisen asenteisiin. (aika monia asia on jotenkin tuntunut jotenkin kommenteista päätellen jopa ärsyttävän) onneksi kaikki eivät kuitenkaan ole ennakkoluuloisia tai epävarmoja omien valintojensa suhteen...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Liisa:
Käyn kerhoissa kahden alle kouluikäisen lapseni kanssa,sekä minulla on yksi tokaluokkalainen. Ihmiset kaikkoaa vaikka olen hyvin sosiaalinen, en puhu pahaa muista ja olen niin sanottu perusnormaali ihminen.
Joku ehkä käy meillä kerran kaks ja häviää. Taidan tietää syyn, eräs lapsuudenystäväni sitä minulle selvitti.

Muut äidit eivät ilmeisesti kestä sitä että täyskestoilen vauvani kanssa, myös itse kestoilen mutta siitä harvemmin puhun. En mitenkään tuo julki vauvanikaan kestoilua, vastailen jos kysytään, muuten en puhu enkä ole moittinut tapaamieni äitien ratkaisuja. Ja toinen että teen ruoat itse, en tuo tätäkään julki mutta ilmeisesti sopisin paremmin joukkoon jos syöttäisin lapsilleni pilttiä yms...mutta kun se on halvempaa ja parempaa tehdä itse..mutta tätäkään en ole julki lausunut...Yksikin äiti kävi meillä toista kertaa ja oli kivaa ja kyseli että mitä pensaita pihassa on ja kerroin mitä kaikkea kasvatellaan niin hymisi vain ja sen jälkeen ei häntä enää näkynyt eikä kuulunut...onko se niin väärin tehdä itse omalla elämällään mitä haluaa ja tehdä asiat niin kuin tykkää? ikinä en ole syyttävään sävyyn vastannut enkä kertonut

Olen kotona taitaa olla vielä yksi syy karttamiseeni, olen luopunut monista asioista lasteni takia..

En jaksanut lukea koko ketjua, mutta jotenkin tää kuulostaa musta ihan hölmöltä ajatukselta. Meillä myös kestoillaan, teen itse kaikki lasten ruuat ja tähän voisin vielä lisätä täysimetyksen+taaperoimetyksen. Ja silti mulla riittää kavereita, joskus tuntuu etten jaksa enää uusiin ihmisiin tutustua kun en ehdi tarpeeksi nähdä vanhojakaan ystäviä. Ja ystävinä on sellaisia äitejä jotka toimivat samalla tavalla kuin minä, mutta myös ääripäitä löytyy, eli eivät ole edes yrittäneet imettää, ruuat syödään purkista ja kertsivaippoja käytetään...
 
Alkuperäinen kirjoittaja tunnen tapauksen:
Ongelma ei ole siinä, mitä elämälläsi teet, vaan miten sen teet. Siis miten siitä kerrot muille.

Nyt saat asian kuulostamaan siltä, kuin aloittaja yksin olisi ongelma. Mielestäni ongelma ei ole kenessäkään yksittäisessä ihmisessä vaan siinä, kuinka heidän mielenkiintonsa kohteet kohtaavat.

Minä voin puhua tuntikausia ihmisten kanssa kasvisruoasta, gourmet-ruoasta, kotimaisesta ruoasta, lähiruoasta, marjastuksesta tai vaikka pihveistä, vaikka itse kasvissyöjä olenkin. Mutta eineksistä en oikein millään jaksaisi keskustella, koska minulla ei niistä kokemusta ole enkä oikein välittäisi sitä hankkiakaan.

Voisin kuvitella, että aloittajalla on vähän sama tilanne. Jos kaverit tykkäävät käyttää valmissoseita ja kertakäyttövaippoja, heidän on ehkä vaikea eläytyä puutarhanhoidon tai ompelun problematiikkaan.
 
No, luulen että kestovaippoja käyttävästä äidistä tulee ensimmäisenä mieleen 1) se on keskimääräistä valveutuneempi (tiukkapipoisempi) ympäristöasioissa ja 2) Se on säästäväinen tai vähävarainen. 3) se laittaa ympäristöasiat lapsensa mukavuuden edelle (kauhea paketti persuuksissa ei ole mukavaa).

EI kukaan ajattele että olisi tuon takia parempi äitinä, jopa huonompi.

Alkuperäinen kirjoittaja kestovaipat:
3) se laittaa ympäristöasiat lapsensa mukavuuden edelle (kauhea paketti persuuksissa ei ole mukavaa).

Tätä on pakko kommentoida ohi varsinaisen aiheen että meillä kestoiltiin nimenomaan mukavuussyistä, lapset kun on herkkäihoisia. Kokeiles itse menkkojen aikaan päivä kertakäyttösidettä ja seuraava päivä kestosidettä, huomaat eron!
 
Alkuperäinen kirjoittaja kestovaipat:
No, luulen että kestovaippoja käyttävästä äidistä tulee ensimmäisenä mieleen 1) se on keskimääräistä valveutuneempi (tiukkapipoisempi) ympäristöasioissa ja 2) Se on säästäväinen tai vähävarainen. 3) se laittaa ympäristöasiat lapsensa mukavuuden edelle (kauhea paketti persuuksissa ei ole mukavaa).

EI kukaan ajattele että olisi tuon takia parempi äitinä, jopa huonompi.

niin, juuri sinun kaltaisiasi ihmisiä ja heidän naurettavia ennakkoluulojaan kohtaa, kuten jo kirjoitinkin, pelkästään vaihtamalla lapselleen vaipan. onneksi itse tiedän, että lapsen hyvinvointi menee oikeastaan kaiken muun edelle.

ja se hengittämätön geeliklönttihän on muuten varmasti oikea mukavuuden huipentuma. :xmas:
 
Alkuperäinen kirjoittaja hmm:

No, kyllä sääliksi käy liikkuvia lapsia jotka joutuvat kestovaippojensa vuoksi kävelemään jalat harallaan. Onhan niitä kivojakin kestovaippoja, itsekin muuten olen käyttänyt paljonkin niitä ohuempia.

ja se hengittämätön geeliklönttihän on muuten varmasti oikea mukavuuden huipentuma. :xmas:

Yhteistyössä