Kaverini kaikkoavat vähin äänin, enkä tajua miksi. :-(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja yksinäinen aapee
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja samanlainen täällä;23467207:
sä olet ihan kuin minä! ihan saman ikäinenkin :)

juuri kuvailit samat tuntemukset mitä olen vatvonut tässä viime aikoina.

aika yksinäistä tämä on, kun ei ole kietään jolle soittelee ilot ja surut, haaveilen aina siitä, että löydän samankaltaisen ystävän itselleni kuin itse olen muille. eli ehdottoman luotettava,mukava ja toiset huomioon ottava.

itse olen ajatellut, että olen varmaan kavereiden silmissä tylsä, mulla ei koskaan ole toisista mitään kamalia juoruja.

pakko vielä lisätä, että myös mulla on äidinkieli ollut vahvuutena, matikka tuottanut tuskaa ja liikunnassa en ole ollut kovin hyvä, olen kyllä aina pitänyt liikunnasta, mutta en ole siinä koskaan mitään suurta saavuttanut..
 
[QUOTE="viel";23467202]vaikutat ihan tyttäreltäni, joka on suloinen ihana ihminen, mutta ei vain ystävysty kovin helposti. odottaa että joku löytää hänet sensijaan että etsisi itse ystävän! :)[/QUOTE]

Ehkä olet äitini? :-D

No se minussa ainakin on vikana, ettämulla ei ole kaikista parhain itsetunto. Vältän tuomasta sitä liikaa julki esim. mollaamalla itseäni kovaan ääneen , kalastelemalla hyväksyntää ja kehuja tms. Se tulee eniten ilmi ehkä juuri siinä että odotan aika paljon muilta aloitteita ystävyyteen. Ja ehkä luovutan liiankin helposti joskus, kun ajattelen ettei joku kuitenkaan halua olla ystäväni.

Yksi hyvä ystäväni (siis tämä joka sanoi että lievä keskittymishäiriöni joskus vähän ärsyttää) ;-D sanoi kerran että meinasin karkoittaa hänet tutustumisvaiheessa, kun annoin ymmärtää ettei minua ollenkaan kiinnosta ystävystyä hänen kanssaan. Se on juuri sitä välimatkan pitoa ja suojamuuria mikä itsessäni vähän ottaa aivoon. :-/ Onneksi ystäväni oli kuitenkin sitkeää sorttia. :-D
 
Koska poikkeat massasta (minusta hyvällä tavalla, ehkä joku on eri mieltä) ymmärrän että sinun on vaikea löytää ystäviäsi, koska tarvitsisit ympärillesi nimenomaan samalla aaltopituudella olevia ihmisiä.

En osaa mitään neuvoa antaa, kuin että tee rohkeammin itse aloitteita ystävystyäksesi.
 
[QUOTE="aapee";23467218]Ehkä olet äitini? :-D

No se minussa ainakin on vikana, ettämulla ei ole kaikista parhain itsetunto. Vältän tuomasta sitä liikaa julki esim. mollaamalla itseäni kovaan ääneen , kalastelemalla hyväksyntää ja kehuja tms. Se tulee eniten ilmi ehkä juuri siinä että odotan aika paljon muilta aloitteita ystävyyteen. Ja ehkä luovutan liiankin helposti joskus, kun ajattelen ettei joku kuitenkaan halua olla ystäväni.

Yksi hyvä ystäväni (siis tämä joka sanoi että lievä keskittymishäiriöni joskus vähän ärsyttää) ;-D sanoi kerran että meinasin karkoittaa hänet tutustumisvaiheessa, kun annoin ymmärtää ettei minua ollenkaan kiinnosta ystävystyä hänen kanssaan. Se on juuri sitä välimatkan pitoa ja suojamuuria mikä itsessäni vähän ottaa aivoon. :-/ Onneksi ystäväni oli kuitenkin sitkeää sorttia. :-D[/QUOTE]
Nuokin siun esille tuomat piirteet voi vaikuttaa aika paljon.Parempaa itsetuntoa,sie tunnut tosi mukavalta ja ihanalta ihmiseltä,älä mollaa itseäsi ja kalastele hyväksyntää ja kehuja,se voi olla ärsyttävää.Ja uskalla tehä aloituksia ystävyyteen,juttele mukavalta kuulostavien ihmisten kanssa,älä heti luovuta,joskus voi ystävystymisessä mennä aikaa.:hug:
 
[QUOTE="jojo";23467063]Äst, kolahti. :ashamed:

Mä tein lähestulkoon kaikille kavereilleni noin muutama vuosi sitten. Mulla oli syynä se, että elämäni oli menossa ihan uuteen malliin, kaikki suunnitelmani menivät uusiksi, hukkasin itseni siinä samalla enkä tahtonut olla yhteyksissä "vanhan" elämäni kanssa, vaikka yhteyden ylläpitoa yrittäneet ystävät olivat ihania, eivätkä olleet koskaan tehneet minulle mitään pahaa. Tajusin kyllä jotenkin, että kelpaisin heille edelleen olosuhdemuutoksista huolimatta, mutta oli vain helpointa antaa meilien ja tekstareiden unohtua.

Pari vuotta kestin, sitten ikävä kasvoi niin paljon, että oli pakko alkaa ottaa itse yhteyttä. Yhden ystävän luona kävin melkein heti huomattuani, että hän tahtoi edelleen olla puheväleissä kanssani, vaikka olinkin toimillani loukannut, pyysin anteeksi ja sainkin.

Turhat tuttavuudet jäivät, mutta kaksi ystävää osoittautui muita kallisarvoisemmiksi :) Nolottaa edelleen koko touhu ja tekisi mieli pyytää anteeksi vielä useampaan kertaan, mutta ehkä pääsen nolouden ylitse tässä vielä.

Toivottavasti ap:n ystävät palailevat ajan myötä taas takaisin, heistä voi kuulua pitkänkin ajan päästä. Mulla tämä hiljainen aika opetti nyös kantapään kautta, miten tutustutaan muihin ihmisiin, ellei tahdo olla ihan yksin. Arvokas oppi sekin.[/QUOTE]

Minä taas viihdyn yksin aika paljon :)
 
..olen saman ikäinen kuin sinä, ja siltäkin osin samanlainen, että en ole oikeastaan koskaan ollut missään suuressa kaveripiirissä, ja tietenkin ajan myötä vanhatkin tutut ovat kaikonneet opintojen takia. Olen kans ollut aina vähän outo, kotoisin maalaispaikkakunnalta jossa ei kulttuuria juuri arvosteta. Ehkä siksi olinkin vähän erilanen, ja etenkin nyt täysin erkaantunut. Pääsin kyllä omieni pariin kulttuurialan kouluun mutta srkin loppuu nyt, eikä tullut kunnon ystäviä täältäkään. En tosiaan tiedä, miten näin vanha (lol) saa kavereita? mutta jos lohduttaa, meitä onkin aika paljon.
 
Nuokin siun esille tuomat piirteet voi vaikuttaa aika paljon.Parempaa itsetuntoa,sie tunnut tosi mukavalta ja ihanalta ihmiseltä,älä mollaa itseäsi ja kalastele hyväksyntää ja kehuja,se voi olla ärsyttävää.Ja uskalla tehä aloituksia ystävyyteen,juttele mukavalta kuulostavien ihmisten kanssa,älä heti luovuta,joskus voi ystävystymisessä mennä aikaa.:hug:

Heh huomasin itse että kirjoitin hassusti, tarkoitin siis että vältän mollaamasta itseäni ja kalastelemasta hyväksyntää, siis en tee sitä, kuin korkeintaan oman pääni sisällä. :-)
 
..olen saman ikäinen kuin sinä, ja siltäkin osin samanlainen, että en ole oikeastaan koskaan ollut missään suuressa kaveripiirissä, ja tietenkin ajan myötä vanhatkin tutut ovat kaikonneet opintojen takia. Olen kans ollut aina vähän outo, kotoisin maalaispaikkakunnalta jossa ei kulttuuria juuri arvosteta. Ehkä siksi olinkin vähän erilanen, ja etenkin nyt täysin erkaantunut. Pääsin kyllä omieni pariin kulttuurialan kouluun mutta srkin loppuu nyt, eikä tullut kunnon ystäviä täältäkään. En tosiaan tiedä, miten näin vanha (lol) saa kavereita? mutta jos lohduttaa, meitä onkin aika paljon.

Joo ei tosiaan mullakaan ole koskaan mitään kaveripiiriä ollut, lähinnä 1-2 ystävää/kaveria jotka ovat vaihdelleet.

Neljä hyvää ystävää minulla on, mutta kaksi asuu suht kaukana, niin että näen heitä noin 1-3 kertaa vuodessa. Kaksi asuu samassa kaupungissa, mutta emme heidänkään kanssa kovinkaan usein näe. Toisen kanssa ehkä kerran kuussa, toisen kanssa noin kerran 2-4 kuussa. Eli eivät kauhean läheisiä ole hekään, kaipaisin ystäviä jonka kanssa voisi soitella useamman kerran viikossa, ja nähdäkin. Mutta tooooosi vaikeaa löytää...
 
[QUOTE="aapee";23467260]Heh huomasin itse että kirjoitin hassusti, tarkoitin siis että vältän mollaamasta itseäni ja kalastelemasta hyväksyntää, siis en tee sitä, kuin korkeintaan oman pääni sisällä. :-)[/QUOTE]
Aha,no hyvä,äläkä nyt oman pään sisälläkkään.=)
Entäs harrastukset,löytyskö sieltä ystäviä? Juttele ja hymyile rohkeasti ihmisten kanssa.Vähän huumoria juttuihin.
 
Ystävyyttä syventää se kun näyttää itsestään myös niitä heikkoja kohtia. Jos saa osallistua toisen ihmisen suruun tai epäonnistumiseen, ihminen tuntee itsensä tarpeelliseksi. Ystäväkin haluaa tuntea olevansa tarvittu. Sitten taas tämän vastapainoksi pitää olla sitä iloa ja huumoriakin, toki.

Multa on jäänyt 36 ikävuoden aikana paljon kavereita taakse, vain pieni osa on pysynyt. Ne pysyvät joiden kanssa on samalla aaltopituudella. Mitä vanhemmaksi tulee, sen vähemmän kohtaa ihmisiä.
 
Aha,no hyvä,äläkä nyt oman pään sisälläkkään.=)
Entäs harrastukset,löytyskö sieltä ystäviä? Juttele ja hymyile rohkeasti ihmisten kanssa.Vähän huumoria juttuihin.

Pari harrastusta on, samasta lajista, mutta ne on ns. inside-juttuja, eli tapahtuu muutaman saman ihmisen kanssa. Heidän kanssaan kyllä kavereita ollaan, mutta vain harrastuksen merkeissä, kun ovat eri sukupuolta ja perheellisiä. Olen kyllä parin heistä perheen tavannut, ja joskus meillä on jotain illanviettoja yhdessä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja anna itsestäsi enemmän;23467292:
Ystävyyttä syventää se kun näyttää itsestään myös niitä heikkoja kohtia. Jos saa osallistua toisen ihmisen suruun tai epäonnistumiseen, ihminen tuntee itsensä tarpeelliseksi. Ystäväkin haluaa tuntea olevansa tarvittu. Sitten taas tämän vastapainoksi pitää olla sitä iloa ja huumoriakin, toki.

Multa on jäänyt 36 ikävuoden aikana paljon kavereita taakse, vain pieni osa on pysynyt. Ne pysyvät joiden kanssa on samalla aaltopituudella. Mitä vanhemmaksi tulee, sen vähemmän kohtaa ihmisiä.

No toi heikkojen kohtien näyttäminen vaatii mun osaltani aika syvää ystävyyttä jo, se on jollain tavalla sitä suojakuorta. Mutta tämä yksi hyvä ystävä josta olen täällä kertonut, hänet olen tuntenut kaksi vuotta, ja varmaan vajaa vuosi sitten näytin ekan kerran negatiivisia fiiliksiäni hänelle. Se oli jo paljon. Ehkä mä olen vähän ylivarovainen, yritän olla mahdollisimman kiva ja mukava, kun pelkään että minut taas hylätään. Ja sitten minut hylätään kuitenkin, koska joku ajattelee etten ole aito. Vaikka todellisuudessa en vain uskalla näyttää kuin hyviä puoliani. Kyllä mä sitten näytän kaikenlaisia puoliani, kun tarpeeksi hyvin jonkun tunnen. :-)
 
Sinä vaikutat fiksulta ja ajattelevaiselta ihmiseltä. Jotenkin vaikea kuvitella ettei sinulla ole paljon ystäviä. Tosin tuo sinun kertomasi välimatkan pitäminen tuttavuuden alkuvaiheessa voi selittää sen. Ehkä sinä tavallaan karkoitat monet läheltäsi oman epävarmuutesi takia, kun mietit liikaa mitä ihmiset sinusta ajattelevat, ja haluat tehdä hyvän vaikutuksen.

Ehkä tykkäät aidoista ihmisistä siksi, että toivot heidän opettavan sinulle miten ollaan oikeasti aito. Ihminen tiedostamattaan monesti etii muista ihmisistä niistä piirteitä mitä itseltä puuttuu. Monesti taas ihmistä ärsyttää toisissa ne ärsyttävät piirteet joita itsessäänkin on.

Uskon ja toivon että löydät ansaitsemiasi, hyviä ystäviä ihan olemalla oma, ihana, pohdiskeleva itsesi.

Sinulla on kyllä selvästi sana hallussa, ja jotenkin osaan kuvitella että samoin on myös elävässä elämässä.

Tsemppiä!
 
[QUOTE="vieras";23467125]Tuosta kun sanot, että et pidä muista kuin positiivisista ihmisistä... Luulen, että tuossa voi olla yksi iso syy siihen, että jäät aina yksin. Useimmat ihmiset eivät aina jaksa olla kovin positiivisia ja voi tuntua rasitteelta olla tekemisissä ihmisen kanssa, jonka seurassa tulee paine olla aina iloisella mielellä. Itsekin olen hyvin positiivinen ihminen, mutta hyvien ystävien kanssa juuri kaipaan sitä, että saa purkaa myös niitä ei niin kovin iloisia asioita ja tuntemuksia. Suoraan sanoen en jaksaisi olla läheisissä tekemisissä ikuisen ilopillerin kanssa, vaikka itsekin olen suht positiivinen tyyppi. Ehkä siinä tulee myös hieman olo, että toisessa on jotain falskia, ei kai nyt kukaan aina voi olla iloisella tuulella ja ajatella vain hyvää kaikista ihmisistä.[/QUOTE]

peesi
 
Mulla taas tuli mieleen noista suojamuuri yms. jutuista, että ehkä sä tunnut monesta ihmisestä teeskentelijältä, epäaidolta tms. kun et pysty/halua negatiivisia asioita sanomaan tai kuuntelemaan? Siis en väitä että olet, mutta tuli mieleen että jos moni ajatteliskin niin...
 
[QUOTE="Sirkkeli";23467425]Mulla taas tuli mieleen noista suojamuuri yms. jutuista, että ehkä sä tunnut monesta ihmisestä teeskentelijältä, epäaidolta tms. kun et pysty/halua negatiivisia asioita sanomaan tai kuuntelemaan? Siis en väitä että olet, mutta tuli mieleen että jos moni ajatteliskin niin...[/QUOTE]

No nyt olet kyllä käsittänyt täysin väärin.:-O Kuuntelemaan pystyn ilman muuta vaikka kuinka negatiivisia juttuja, ja koitan parhaani mukaan tukea jos joku haluaa purkaa sydäntään.

Ja siis en sano negatiivisia juttuja ehkä ensimmäisen kuukauden aikana kun ollaan tutustuttu, niinhän se aina on uusissa tuttavuuksissa, eihän kukaan heti samantien ala toiselle kiukutella. Siis tuo on kyllä täysin normaali juttu, ehkä pistin sille liian suuren painon.

Ja kyllä teeskentelijä en ole missään nimessä, ja itse juoksen ja lujaa jos sellaiseen törmään. Pyrin kertomaan aina rehellisesti ajatuksistani, mutta pyrin olemaan arvostelematta toiselle tärkeitä asioita tai elämänvalintoja, tai jos niin teenkin, pyrin tekemään sen niin että vältän loukkaamasta. Minusta tuo siis on lähinnä käytöstapoihin kuuluvaa.

Ja jos joku uusi tuttavuus olisi heti täysin rehellinen kaikessa, siis varsinkin negatiivisessa, niin ei mitään ystävyyttä kyllä edes tulisi. Tyyliin voi kun teillä on pieni asunto, en voisi itse ikinä asua näin ahtaasti, ai teillä on vähän rahaa ja mies työtön, no sano sille että menee töihin. :-D No ehkä vähän kärjistetysti, mutta mielestäni ei ole teeskentelijä jos tuon kaltaista "rehellisyyttä" välttää, ja sitä tarkoitinkin, en vaan ehkä osannut sitä kirjoittaa oikein.
 
[QUOTE="vieras";23467078]Ehkä olet liian neutraali ihminen, hajuton, mauton, väritön...Tarkoitan sitä, että jos et kerran arvostle ketään, hauku ketään, varot aina loukkaamasta muita jne. Siis toki nämä ovat positiivisia asioita ihmisessä, mutta jos ei koskaan ota reilusti kantaa mihinkään, aina varoo sanomisiaan ja yrittää olla kaikkien mieleen, voi olla ettei sinusta oikein ota selvää, oletko lintu vai kala. Silloin ei toinenkaan ehkä uskalla sanoa suoraan mitä ajattelee ja se ei ystävyyttä ajatellen ole kovin hyvä juttu se.[/QUOTE]

Peesit tähän, itse haluan ystäväpiiriini vahvoja tyyppejä joilla radikaalejakin mielipiteitä. Olen itsekin sellainen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Millipidetär;23468147:
Peesit tähän, itse haluan ystäväpiiriini vahvoja tyyppejä joilla radikaalejakin mielipiteitä. Olen itsekin sellainen.

Heh joo no on mulla mielipiteitä, ja vahvojakin, enkä ole hajuton ja mauton mitenkään, voisi sanoa melkein päin vastoin. Mutta pyrin antamaan tilaa muille "jyräämättä" mielipiteilläni.

Heh, tapasin yhden lapsuudenystäväni vähän aikaa sitten, emme olleet nähneet 10 vuoteen. Tuli sitten jossain vaiheessa puhetta politiikasta, ja esitin näkökantojani. Huomasin kun tämä hlö meni aika vaikean näköiseksi, ja sitten kertoi omasta kannastaan, joka oli aika toisenlainen. En alkanut vääntää asioista vaan naurahdin ja sanoin että ehkä on parempi että puhumme jostain muusta kuin politiikasta. Tätä tarkoitin.

Heh tuntuu että täällä jotenkin asiat kärjistyvät helposti. Eli jos sanon etten välttämättä heti tutustuttuani tuo kaikkein huonompia puoliani esille niin olen teeskentelijä, ja jos kirjoitan etten julista suureen ääneen mielipiteitäni eri asioista ja jyrää niillä, niin olen hajuton ja mauton jolla ei ole mielipiteitä.

Joo, no en ole mikään kiukuttelija enkä hajuton tai mauton, käsittääkseni ihan normaali ihminen, joka on oma itsensä mutta pyrkii myös ottamaan muut huomioon. Ei missään tarvitse äärilaitoihin mennä. Eiköhän suurin osa ole kaltaisiani. :-)

Paitsi että jos joku tulee suureen ääneen sanomaan minulle että hip hop/rap on ainoaa oikeaa musiikkia ja muut ovat täyttä sontaa, silloin en voi kyllä estää itseäni mitenkään sanomasta samantien täysin suodattamatta mitä asiasta ajattelen. :-D
 
mitä vanhempi, sitä vaikeampi löytää uusia ystäviä. Nuorempana oli helpompaa, sitä tutustuttiin jopa baareissa, ja sai hauskapitokavereita helposti.

Näin vanhempana, lasten kanssa kotiäitinä on vaikeaa saada hyviä ystävyyssuhteita, en viihdy mammaporukoissa, joissa aina tunnen jääväni ulkopuoliseksi. Suurin syy varmasti se, ettei halua puhua toisista pahaa, enkä siten osallistu näihin haukkumiskeskusteluihin, joten minua pidetään kaiketi tylsänä ihmisenä. Olen itse koulukiusattu, jätetty porukoista ulkopuolelle, ja samallatavalla loistin äidinkielessä, lausuin runoja, ja kirjoitin ne parhaat aineet. Liikuntatunnilla jäin viimeiseksi, kun valittiin pesisjoukkuetta, oli se nöyryyttävää. En kyllä viihdykään ihmisten kanssa, jotka juoruaa pahaa muista.

Olen kai aika tasainen ja tylsä luonne, sen takia minulla ei ole suurta kaveripiiriä. Olen kyllä avoin, ja minusta saa luotettavan ja pitkäaikaisen ystävän, jos vaan haluaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja yksinäisyys;23468433:
mitä vanhempi, sitä vaikeampi löytää uusia ystäviä. Nuorempana oli helpompaa, sitä tutustuttiin jopa baareissa, ja sai hauskapitokavereita helposti.

Näin vanhempana, lasten kanssa kotiäitinä on vaikeaa saada hyviä ystävyyssuhteita, en viihdy mammaporukoissa, joissa aina tunnen jääväni ulkopuoliseksi. Suurin syy varmasti se, ettei halua puhua toisista pahaa, enkä siten osallistu näihin haukkumiskeskusteluihin, joten minua pidetään kaiketi tylsänä ihmisenä. Olen itse koulukiusattu, jätetty porukoista ulkopuolelle, ja samallatavalla loistin äidinkielessä, lausuin runoja, ja kirjoitin ne parhaat aineet. Liikuntatunnilla jäin viimeiseksi, kun valittiin pesisjoukkuetta, oli se nöyryyttävää. En kyllä viihdykään ihmisten kanssa, jotka juoruaa pahaa muista.

Olen kai aika tasainen ja tylsä luonne, sen takia minulla ei ole suurta kaveripiiriä. Olen kyllä avoin, ja minusta saa luotettavan ja pitkäaikaisen ystävän, jos vaan haluaa.

Minua myös kiusattiin koulussa.Tai ei varsinaisesti kiusattu vaan syrjittiin, varsinkin ala-asteella. Sitten tilanne vähän parani kuudennella, kun rupesin yhden toden teolla kiusatun (ylipainon takia) tytön kaveriksi, ja puolustin häntä varsin painokkaasti. Mutta mikään suosittu en ollut senkään jälkeen, moni vaan huomasi että nössö en ole.

Itse tosiaan kaihdan yli kaiken naisporukoille tyypillistä selän takana p*skanjauhantaa enkä sellaiseen osallistu millään tavalla. Mielestäni se, ja se ettei heti ensiksi ala valittaa jostain asiasta, ei ole mitään naminami-yltiöpositiivisuutta, jollaiseksi joku täällä minua arveli. Tosiaan sanon aina mitä ajattelen, niin hyvässä kuin pahassa, mutta pyrin olemaan loukkaamatta jos mahdollista.

Niinpä, ehkä kaltaisemme eivät ole "hohdokkaita" jollain tavalla.

Mutta kävin ajattelemaan mysö sitä että ehkä minä en ole käynyt kauheasti paikoissa jossa voisi tutustua uusiin ihmisiin. Tänään kävin yhdessä paikassa, ja juttelin kahden kivan ihmisen kanssa, toisen kanssa sovittiin näkevämme toistekin samassa paikassa. :-)
 
Mulla kävi sama homma, kaverit väheni vähitellen kunnes muutettiin vanhasta talosta maalta uuteen kerrostalo kolmioon kaupunkiin, silloin haistelin vanoja vaatteitani ja huomasin että siinä talossa oli varmasti ollut hometta sillä mä lemusin!!!!! Ihan kauheaa!!! Kaikki ne vuodet olin lemunnut enkä itse sitä tiennyt. Eikä kukaan ollut sanonut mitään.
Eli mun luonteesa ei kait sen kummempaa vikaa ollut, kavereita on taas.
Että sellainen ratkaisu löytyi täältä.
 
Aikuisiällä ystävystyminen on vaikeaa. Kaikilla on omat kiireet ja ei ole oikein aikaa toisille. Itse ainakin kavereita ja hyvänpäivän tuttuja saan kyllä, mutta heidän kanssaa puhutaan pintapuoleisia ja heitä ei ole oppinut tuntemaan kunnolla.

Myös tosiaan se, että aikuisena ollaan jo omia itsejämme ja emme halua alkaa ystäväksi sellaisen kanssa, jonka kanssa ei olla samalla aaltopituudella hankaloittaa jo tutustumista.

Itse olen myös tällainen, etten aina huomaa toisten tarpeita. Olisi ihana jos omaisisin avuliaan ja toiset huomioivan luonteen, niin varmasti toisetkin paremmin viihtyisivät seurassani. Mutta kun olen oma ärsyttävä itseni, vaikka kuinka yrittäisin muuttaa itseäni.
 
Mistä päin kaikki yksinäiset täällä sitten on? Voisittehan tätäkautta ja tämän keskustelun innoittamina tavata, kun moni kerran on kirjottanut että tilanne on ihan sama :)
 

Yhteistyössä