V
Vähän liikaa
Vieras
Nyt on vähän huono pössis...tuttava (en voi sanoa ystäväksi, aika harvoin nähdään, ehkä parin kk:n välein) pyytää jatkuvasti ottamaa tyttärensä meille yökylään, samanikäisiä (6 ja 7 v) ovat omani kanssa. Ongelma on vaan se, että tuttavan tytöllä on aika paljon henkisiä ongelmia, juuri menossa esim diagnoosin varmistaminen adhd:sta, lievä aistiyliherkkyys jo diagnosoitu. Tyttö käy ylikierroksilla koko ajan, huutaa, rikkoo tavaroita, on myös välillä väkivaltainen, esim puree ja potkiikin joskus, jos ei saa haluamaansa huomiota. Oma lapseni myös vilkas ja kova touhottaja, mutta hän menee aina vähän lukkoon tuon toisen tytön kanssa ja laittaa esim kädet korville välillä, kun tulee asiaa korkealta ja kovaa 
. Tuttavan tyttöön en saa välillä mitään kontaktia, eikä leikeistä tahdo tulla mitään, kun tuttavan tyttö ei osaa tehdä kompromisseja vaan vaatii, että leikkien pitäisi mennä hänen mielensä mukaan. Omakin toki osaa olla itsepäinen ja itsekäs, mutta usein kuitenkin varsinkin vanhemman kehoituksen mukaan osaa leikkiä muidenkin leikkejä.
Eli en jaksais sitä kauheaa rumbaa. Mutta miten sen sanon tuttavalle, kun meillä käy kuitenkin muita lapsia yökylässä ja kuulemma muitten kanssa hänen tyttönsä osaa leikkiä ihan ok ja yöt menneet hyvin...(ja kun se ei pidä paikkansa, kun yhteinen tuttava on kertonut, että yöreissu heillä oli aika suoraan helvetistä ja tämän kuultuaan tää toinen oli suuttunut ja syyttää, että tuo yhteinen tuttava syrjii hänen erityislastaan).
Mietin, että jos aluksi vaikka tulis päiväksi leikkimään ja katottas, miten sujuu ilman ylisuojelevaa äitiä leikit? Mutta jos ei suju, niin sitten vaan sanon suoraan, että leikit ei mene yksiin ja yökyläily näin ollen aika hullu ajatus? Ja sitten kuulen olevani syrjijä ja minut haukutaan yhteisille tutuille...
.
Muutenkin jos on tavattu kolmen äidin kesken ja meidän neljä lasta ovat leikkineet keskenään, on tullut hankaluuksia just tuon äidin kans. Lapset kun ovat lapsia, varsinkin tytöt osaavat tämän "me ei haluta leikkiä sun kans"-jutun, niin aina vedotaan siihen, että HÄNEN lastaan syrjitään ja siksi, että hänellä on vamma. Oikeastaan se on totta, toiset tytöt kun eivät jaksa sitä, että heidän tavaroitaan rikotaan, heille huudetaan ja välillä tulee nyrkistä...mutta he eivät edes tiedä, että yhdellä on joku vamma, vaan on sanottu, että "Mari" on vähän erilainen ja häneen pitää suhtautua pitkämielisesti ja yrittää tulla toimeen.
Aarrggh. Inha tilanne. Varsinkin, kun tiedän, etä tää tuttavaäippä on aika väsynyt ja tarvis aikaa ilman tuota hurjapäätyttöäänkin joskus...
Miten te toimisitte?
. Tuttavan tyttöön en saa välillä mitään kontaktia, eikä leikeistä tahdo tulla mitään, kun tuttavan tyttö ei osaa tehdä kompromisseja vaan vaatii, että leikkien pitäisi mennä hänen mielensä mukaan. Omakin toki osaa olla itsepäinen ja itsekäs, mutta usein kuitenkin varsinkin vanhemman kehoituksen mukaan osaa leikkiä muidenkin leikkejä.Eli en jaksais sitä kauheaa rumbaa. Mutta miten sen sanon tuttavalle, kun meillä käy kuitenkin muita lapsia yökylässä ja kuulemma muitten kanssa hänen tyttönsä osaa leikkiä ihan ok ja yöt menneet hyvin...(ja kun se ei pidä paikkansa, kun yhteinen tuttava on kertonut, että yöreissu heillä oli aika suoraan helvetistä ja tämän kuultuaan tää toinen oli suuttunut ja syyttää, että tuo yhteinen tuttava syrjii hänen erityislastaan).
Mietin, että jos aluksi vaikka tulis päiväksi leikkimään ja katottas, miten sujuu ilman ylisuojelevaa äitiä leikit? Mutta jos ei suju, niin sitten vaan sanon suoraan, että leikit ei mene yksiin ja yökyläily näin ollen aika hullu ajatus? Ja sitten kuulen olevani syrjijä ja minut haukutaan yhteisille tutuille...
.Muutenkin jos on tavattu kolmen äidin kesken ja meidän neljä lasta ovat leikkineet keskenään, on tullut hankaluuksia just tuon äidin kans. Lapset kun ovat lapsia, varsinkin tytöt osaavat tämän "me ei haluta leikkiä sun kans"-jutun, niin aina vedotaan siihen, että HÄNEN lastaan syrjitään ja siksi, että hänellä on vamma. Oikeastaan se on totta, toiset tytöt kun eivät jaksa sitä, että heidän tavaroitaan rikotaan, heille huudetaan ja välillä tulee nyrkistä...mutta he eivät edes tiedä, että yhdellä on joku vamma, vaan on sanottu, että "Mari" on vähän erilainen ja häneen pitää suhtautua pitkämielisesti ja yrittää tulla toimeen.
Aarrggh. Inha tilanne. Varsinkin, kun tiedän, etä tää tuttavaäippä on aika väsynyt ja tarvis aikaa ilman tuota hurjapäätyttöäänkin joskus...
Miten te toimisitte?