Tässä eriävä näkökulma:
En itseasiassa pidä sekundäärilapsettomuutta niin ylitsepääsemättömänä (varsinkin jos 1. on molempien yhteinen) ja toivottomana tilanteena, josta ei voisi toipua ilman raskautumista. Todella surullisena ja kirpaisevana asiana tietenkin, jonka käsittely ei ole helppoa. Jos ihminen sanoo, ettei ole valmis tutkimuksiin ja hoitoihin niin todennäköisesti hän on valmis hyväksymään tilanteensa. Se voi tietysti viedä aikaa.
Minä olisin lapsettomuusaikana toivonut joltain sellaista tukea, että "olette arvokkaita ilman lastakin". V.itutti kuunnella erilaisia neuvoja miten varmasti tulemme onnistumaan ja mitä kaikkea kannattaa kokeilla. Kukaan ei voi onnistumista taata. Ihmiset tarkoittavat avullaan hyvää, eikä siitä voi suuttua. Ja suurin osa lapsettomuudesta kärsivistä varmasti saa neuvoista voimaa ja apua. Minä olisin vain toivonut, että asiasta puhutaan vain minun aloitteestani ja minun ehdoillani.Totta kai olin itse selvittänyt kaikki mahdolliset keinot mitä asian eteen voi tehdä.
Suurin osa ylipainoisista naisista tietää kyllä elintapamuutoksen vaikutuksista hedelmällisyyteen. Ja varsinkin 2. tyypin diabeetikoilla elintapamuutoksista on hurja apu muutoinkin. Naiselle lihavuus ja kärjistäen sanotusti "itse aiheutettu" sokeritauti eivät ole helppoja paloja muutenkaan. Nyky-yhteiskunnassa ulkonäkö on niin suuri osa minuutta, että laihdutuskäskyt jättäisin antamatta.
Minä sanoisin, että ole ystävä, jolle hedelmällisyysongelma ei ole mikään juttu. Ole valmiina kuuntelemaan kun Sinua tarvitaan. Aina sitä olisi ystävien asioihin puuttumista. Kaikilla on varmasti yksi ystävä, jolla on idiootti mies. Mutta ystävää kuunnellaan. Ei sanota, että "jätä se ääliö". Koska ihminen itsekin tietää, että niinhän se pitäisi tehdä...
Itse varmasti tunnet ystäväsi parhaiten, ja osaat arvoida miten asiaa kannattaa lähestyä.