Kaveri raskaana ja keskenmeno itsellä

Tässä on eletty jotenkin aivan alamaissa, kun edellinen keskenmeno surettaa vieläkin.. kaveri soitti eilen ja hihkui omaa raskauttaan. Olen onnellinen hänen puolestaan, mutta silti... surettaa niin pirusti! Itkenyt olen eilisestä, kun koko ajan on tuloksena vain ihmetys, suru ja murhe kun ei meille suoda lasta.

2 lasta on jo, olen heistä erittäin onnellinen, mutta kuinka suhtautua kun toinen ei ymmärrä kuinka vaikeaa on samaistua juuri nyt siihen raskauden tuomaan onneen kun se vessan pöntöstä alas vilahtanut pikkunen ei ollutkaan meidän.

Tämä on ihan turhanpäivästä puhetta kenties nyt.. mutta surettaa vain niin kovasti nuo jatkuvat keskenmenot ja epäonnistumiset! :'( :'( Lisäksi kun läheiset kyselee milloin me oikein aiotaan hankkia lisää lapsia, on vaikeaa vain olla.

 

Voi ei, tajuan kyllä tosi hyvin miten kipeää tuollainen voi tehdä Ei kai sitä voi muuta kuin yrittää tolkuttaa itselleen että jokaisella on oikeus iloita, ja vuoroin vieraissa käydään. Suru ja ilo vaihtelevat, ja elämässä on jokaisella niin paljon surua että kyllä sitä vaan pitää ottaa ilo irti silloin kuin voi. Teilläkin kaverin kanssa osat ehtivät vielä moneen otteeseen vaihtua.

Minä muistelen sitä aikaa kun itse kaipasin lasta ja muut vain poikivat ympärillä kuin kaniinit ja hehkuttivat onneaan. |O Nyt yritän itse hehkuttaa raskauttani vähän vähemmän.

Oletko kertonut keskenmenoista läheisillesi, niille jotka kyselevät että milloin niitä lapsia on tulossa? Ehkä se voisi auttaa. Keskenmenot ovat kuitenkin niin yleisiä, että sieltä voi hyvinkin löytyä tukea ja sympatiaa yllättäviltä tahoilta. :hug:

 

Itselläni on vähän saman tyylinen tilanne. Miehen sisko on raskaana n. 14 viikolla ja itsellänikin olis 11 viikko täynnä ellei pari viikkoa sitten olisi mennyt kesken. Me ei miehen kanssa kerrottu kellekään mitään meidän raskaudesta vaan odotettiin että keskenmenoriski olisi ohi. Ja kävi sit niin kuin kävi. Viikonloppuna käytiin ekaa kertaa kylässä mieheni siskon luona, ja oli kyllä vaikea olla kun ei viitsitty kertoa heille raskaudesta eikä sit myöskään keskenmenosta. Eikä varmaan kerrotakaan. Mutta puhuttiin kyllä miehen kanssa, että seuraavan kerran kun tärppää, niin sit kyllä kerrotaan vanhemmille ja sisaruksille (ja parhaille ystäville) raskaudesta heti alkuunsa jotta voidaan puhua avoimesti myös mahdollisesta keskenmenosta. Salailua en kestä enää yhtään...

 

Kiitos teille... kamalia nämä pahat olot mitkä tulee aina nurkan takaa ja yllättäen.. ja pitäisi iloita kumminkin. Vaikka iloitsee, ei siihen pysty täysin..
Nyt on ollut lieviä pahan olon puuskia ja herää toivo uudesta, mutta ei uskalla kumminkaan uskoa. Äh, onneksi meitä on täällä sellainen joukko,että voidaan purkaa

 

:hug: Muista että sulla on oikeius myös negatiivisiin tunteisiin!!
Se että sua surettaa, ei ole kuitenkaan ystävän onnesta pois, jos ymmärrät mitä tarkoitan! jotain sen tyylistä yritän selittää, että se että he ovat onnellisia ei vähennä sinun surua, ja toisin päin se että sinua surettaa ei vähennä heidän onneaan! :hug:

 

mullakin keskenmeno vkolla 12 ja työkaveri raskaana ja samassa ryhmässä ollaan,meillä oli niin lähekkäin lasketut ajat..siinä sivussa seurailen mahankasvua ja mietin aina että mullakin pois tossa vaiheessa raskaus ja vähän edelläkin.mutta elämä on sellasta!!

 

Sitä on niin onnellinen kuitenkin toisen puolesta ja samalla illitsee sisällään niitä hulluja raivonpuuskia "miksen minä,onko mussa jotakin vialla". Mutta ehkä meitä koetellaan, meitä kaikkia ja sitten kun on aika oikea, oikea lapsi joka on valmis syntymään..hän tulee syliin. Ja sitä vauvaa sitten kyllä koettelemuksien jälkeen rakastetaan kaikkien enkeleiden edestä :heart:

 

Meillä olisi lapsi ollut tervetullut jo toista vuotta. Sain juuri tietää sisko odottaa ja tulokas uudesta tuoreesta suhteesta.Oli hänen neuvola täti varoitellut että voipi olla että minä olen se kuka katkaisee välit tästä syystä.. Siitä toki hermostuen siskolle sanoin että tämä että me ollaan lapsettomia ei ole hänen asia eikä kenenkään muunkaan asia. Joten turhaan ne sitä murehtii, kun riittää että me kannetaan asiasta huolta!! Olen toki asiasta ilonen ja syytän tätä elämää miten se onkaan niin epäreilu :'(