Kävelytuolista?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mielipiteitä kyselen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
meillä on kahdella nuorimmalla ollut, merkkiä en muista. mitään negatiivista ei ole sanottavaa. kaikki pelkkää hyvää. tyytyväinen lapsi ja tyytyväinen äiti. hommat tuli tehtyä, kun ei tarvinnut koko ajan tenavaa kanniskella mukana. ja lapsi oli tyytyväinen, kun sai huruutella huoneesta toiseen äidin mukana
 
jaahas, tästähän nyt voi kinastellakin, mutta kerron taas että meille fysioterpaeutti sanoi että kävelytuolit on esim ruotsissa kiellettyjä kun haittaavat lapsen kehtiystä niin paljon. en silti usko että puoli tuntia päivittäin haittaa mitään, mutta lapset tuppaa viihtymään siinä niin hyvin että se lattia-aika jää sitten liian vähäksi. noissa myöskin liikutaan varpailla työntämällä ja kasvattaa varvastamisen riskiä.
 
fysioterapeuttina voin sano,etten ostaisi itse lapselleni kävelytuolia.Lapsi oppii nojautumaan tuoliin ja kävelemään lähteminen voi viivästyä,kun painopiste on eri kun tuolissa kävellessä.
 
täytyy tään nyt vielä lisätä että omani ovat lähteneet ryömimään 4-5kuisina ja ryömineet/kontanneet sitten perässä huoneesta ja olleet oikein tyytyväisiä aina lattialla. ettei minulle varsinaisesti ole käsitystä että miten raskasta on raahata ympäriinsä eroahdsitusikääistä kymmenkiloista lasta joka ei vielä itse liiku. silti juuri nuo myöhempään liikkeelle lähtevät tarvisivat eniten sitä lattia-aikaa.
 
meillä kaikille neljälle tarjottu, kaks tykkäs kovasti, toiset kaks ei niin paljoa. Kaikki oppineet kävelemään alle vuoden ikäisenä, että ei ihan kamalasti oo kävely viivästyny tuolin takia :) Merkkiä en kyl muista.
 
Meidän esikoisella se oli 9kk iästä käytössä, todellakin lyhyitä aikoja kerrallaan. Meillä se auttoi istumiseen ja jalkoihin varaamiseen. Lapsi viihtyi lattialla paljon, ryömi jne mutta istuminen ja jalkoihin varaaminen oli vähän huonoa. Normaalia silti... Kai kaikki on pahasta jos liikaa on, el maks lyhyitä aikoja.
Nuorimmalla ei vielä, vaikka tämä osaa jo istua 7kk ja varata jalkoihinsa.
 
[QUOTE="annika";24426487]jaahas, tästähän nyt voi kinastellakin, mutta kerron taas että meille fysioterpaeutti sanoi että kävelytuolit on esim ruotsissa kiellettyjä kun haittaavat lapsen kehtiystä niin paljon. en silti usko että puoli tuntia päivittäin haittaa mitään, mutta lapset tuppaa viihtymään siinä niin hyvin että se lattia-aika jää sitten liian vähäksi. noissa myöskin liikutaan varpailla työntämällä ja kasvattaa varvastamisen riskiä.[/QUOTE]

On eri asia, että jotkut tahot eivät Ruotsissakaan suosittele kävelytuolin käyttöä kuin että se olisi Ruotsissa kielletty. Näihnhän ei ole. Kävelytuolin hyöydyistä ja mahdollisista haitoista on asiantuntijoidenkin parissa täysin eri mielipiteitä kuten myös hyppykiikuista, polkupyörän apupyöristä jne. Nämä ovat niitä asioita, joista on paljon voimakkaita mielipiteitä ja hyvin vähän tutkimustietoa. Eli osta vain kävelytuoli, merkin ei väliä, jos tunnet että siitä on hyötyä ja iloa itsellesi tai lapselle.
 
Vielä hiukan lisää. Kävelytuoleja koskevat hyvin tiukat EU-standardit, joten niissä ei merkkien välillä ole oleellisia eroja. Vain oheistilpehööri erottaa niitä. leikkipöydät jne.
 
Meilä oli molemmilla käytössä (merkkiä en muista), molemmat oppi kävelemään ennen 1v.
Auttoi tosi paljon, uskalsin jopa joskus kääntää selkäni heille ilman että tarvisi pelätä mihin muksahtaa nurin ja lyö päänsä... Molempia kehutaan päiväkodissa ja muualla, että harvinaisen taitavia liikkumaan ja eritääin hyvä kehonhallintaa ikäisekseen!! Tytöt nyt 6v. ja 3v.
Meille ainkin oli hyvä vekotin, tykkäsivät huristaa sillä kovaa vauhtia pitkin käytävää...
 
Meillä oli kuopuksella reilu puolen vuoden iästä alkaen, eikös siinä ollut vaatimuksena että pitää osata istua ennen kuin muksun siihen pistää. Ihan satunnaisesti käytettiin esim. esikoisen pyllypyykin ajan ja oli ihan kätevä peli. Taisi olla gracon tuoli ja siinä ne ratti + nappeja joista painelemalla sai musiikkia ja valot palamaan. Huono puoli oli että vaatii ison tilan ilman kynnyksiä että sillä pystyy pärtsäilemään ympäriinsä.
 

Yhteistyössä