Kauhean vaikea tehdä eropäätös :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Päätös
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

Päätös

Vieras
Mistä tiedän, pettä eropäätös on varmasti oikea? Periaatteessa se kyllä tuntuu oikealta, tämä parisuhde ei ole enää aikoihin tuntunut hyvältä. Ja mies varmaan samaa mieltä. Meillä on lapsia, siksi epäilyttää, ja ehkä muutenkin. Yli 10 vuotta kuitenkin oltu yhdessä. Tottumus, asunto, lapset yms ovat ne, jotka pitävät yhdessä. Toisaalta haluaisin alkaa elää omaa elämää, toisaalta tuntuu kamalan surulliselta erota. Mutta ongelmia on ollut niin paljon eikä yhdessäolo enää ole onnellista, jopa se tavallinen arki tuntuu takkuavan.

Ei ole kyse siitä, että alkuhuuma olisi väistynyt - se tapahtui jo kauan sitten. Nyt on tullut muita ongelmia ja hankaluuksia. Tuntuu, etten enää jaksa ja olen täysin kyllästynyt näihin hankaluuksiin.
 
No, ainakin nämä hankaluudet ja ongelmat jäisivät taakse. Siinä mielessä kyllä. Aina kun olen ollut jonkin aikaa (viikon, pari viikkoa) yksin lasten kanssa, on ollut eri lailla hyvä ja levollinen olo. Miehen läsnäollessa olen tosi ärtynyt ja kaikesta vaan riidellään. Ihan hyvin pärjäsin silloin, kun olen ollut lasten kanssa itsekseni. Ja taloudellisesti ainakin pärjään paremmin, kun miehen tuhlailut eivät vaikuta omaan tilanteeseeni.

Mutta ei varmaan helppoa ole silti yksinkään. En vaan tiedä, onko se riittävä syy olla yhdessä, että yksinkään ei ole helppoa :/
 

Similar threads

Yhteistyössä