Kauanko meni sektiosta toipumiseen? Oliko jo vanhempia lapsia vai oliko sektiolla syntynyt esikko?

Kiitos.

 

Tosi nopeaa toivuin, kipulääkkeetkin jäi syömättä. Miehen piti topputella, etten ala liian aikasin rehkiä liikaa. Esikoinen kyseessä.

 

Kummastakin lapsesta (kumpikin sektio) nousin ylös heti seuraavana päivänä. Arpi ei ollut kipeä ja olo oli hyvä. Myös arvet parantui hienosti ja kävin rauhallisella kävelylenkeillä heti kun päästiin kotiin. Kummastakin kotiuduin muistaakseni 4. päivänä.

 

Kaikki neljä syntyneet sektioilla ja toipuminen nopeaa. Aikaa en osaa sanoa kun en oikein tiedä mitä sillä tarkoitetaan. Kivuttomia kaikki kerrat ja siinä 6-8h vauvojen syntymän jälkeen olen ollut jalkeilla ja pystynyt kävelemään yms normaalisti. Tietty tuoretta haavaa piti varoa jne. Kotiutumiset vauvojen ollessa 2-4vrk (4vrk oli omasta pyynnöstäni, olisin silloinkin ollut kotiutumiskunnossa jo 2vrk).

Myös nostorajoituksia olen pyrkinyt noudattamaan. Kolmella ensimmäisellä kerralla menikin ok mutta tällä neljännellä tuli lipsuttua... Oli vähän liikaa hommia tehtäviksi.

 

Löytyykö lisää kokemuksia?

 

Mikä lasketaan täydeksi toipumiseksi? Pahimpien kipujen loppuminen? Kun pystyi kävelemään tuntematta kipua vai kaiken ilkeän jämän loppuminen?

 

Ensimmäisellä kerralla pääsin jalkeille seuraavan päivän iltana kun yöllä oli leikattu. Toivuin hyvin ilman komplikaatioita. Noudatin rajoituksia. Lyhyillä kävelylenkeillä aloin käydä parin viikon kuluttua mutta herkästi alkoi haavaa kiristää ja särkeä joten hitaasti aloittelin. Täysin toipuneeksi katsoisin tulleeni noin vuoden kuluttua jolloin alavatsan tunnottomuus oli helpottanut ja nahkareppu asettunut sellaiseksi kuin jäi.
Toisessa sektiossa ongelmia kivunlievityksen kanssa leikkauksen jälkeen. Leikattiin aamulla ja yritettiin nostaa jalkeille illalla, ei tullut mitään kovan kivun vuoksi. Vasta seuraavana iltapäivänä avustettuna pääsin ylös. Haava tulehtui ja kipuja oli useiden viikkojen ajan levossakin. Muutaman kk:n jälkeen vasta pystyin liikkumaan normaalisti.

 

Kaksi sektiota takana. Molemmiata toivuin mielestäni tosi hyvin. Muutamana pnä kotona söin enää särkylääkettä, olin kyllä sairaalassa ekalla kerralla 6 päivää, toisella viikon kun vauva oli keskolassa. Maidonnousua lähinnä odottelin rauhassa.

 

Kahden viikon jälkeen alkoi tuntua siltä, että haava ei ollut koko aikaa mielessä. Silloin pystyin nukkumaan kunnolla ja aloin pystyä kulkemaan selkä suorassa enkä kyyryssä kuin piesty eläin. Varsinkin ekan viikon ajan asennon vaihtaminen makuulla oli täyttä tuskaa ja kun kivun takia käpristyin samaan kylkiasentoon liian pitkäksi aikaa, alkoi jaloissa helvetillinen hermosärky ja polte. Tarvitsin maksimimäärän kipulääkkeitä koko kaksi viikkoa ja luojan kiitos kyseessä oli esikoinen. Ihan hirveä kokemus, jota en halua kokea enää ikinä.

 

No miten määäritellään toipuminen? 1-2 viikkoa oli molemmilla kerroilla ihan tuskaa, siitä pari viikkoa eteenpäin niin selvisi jo yksinäänkin jos ei liikaa rehkinyt vaan teki vaan pakolliset. Sanoisin että siinä 6 viikkoa meni molemmilla kerroilla ennenkuin olin suunnilleen entiselläni, silloinkin vältin kovaa rasitusta.

Tosin mulla ei kumpikaan sektio mennyt ihan putkeen joten sillä varmaan oli vaikutusta... mutta riskinsä on aina sektiossa ja kannattaa varautua siihenkin että ne voi osua omalle kohdalle.

 

Helpolla on kyllä osa näköjään päässyt! Oma toipuminen kesti kevyesti yli 2 viikkoa ja oli kyllä yhtä tuskaa. Ensimmäiseen kahteen päivään ei pystynyt kunnolla suorassa kävelemään. Mutta monta viikkoa oli kipuja ja jälkivuoto loppui 6 vkoa sektiosta.

 

Helpolla on kyllä osa näköjään päässyt! Oma toipuminen kesti kevyesti yli 2 viikkoa ja oli kyllä yhtä tuskaa. Ensimmäiseen kahteen päivään ei pystynyt kunnolla suorassa kävelemään. Mutta monta viikkoa oli kipuja ja jälkivuoto loppui 6 vkoa sektiosta.

Ja mulla kaksi sektiota takana, toka kerta vähän pahempi.

 

Eka viikko oli pahin, tärisin kivusta ja olo oli kuin hakatulla. Toka viikko paha ja kolmas jo vähän parempi. Kuukauden päästä tuntui kivuttomalta, mutta arpi kutisee edelleen kahden vuoden jälkeen ilkeästi. Älkää ikinä menkö hupisektioihin, en voi käsittää niitä. Kamalin kokemus elämässä. Alatiesynnytys kiitos!

 

Sairaalassakin kyllä huomasi ketkä raukat oli joutuneet sektioon. Viisi alatiesynnyttänyttä käveli normaalisti, näyttivät hyvinvoivilta ja onnellisilta. Sektiossa olleet kolme naista taapersivat kuin pingviinit haamunkalpeine pahoinvoivilta näyttävine kasvoineen raahautuen kärryn kanssa etananvauhtia. Yksi itki täristen keittiössä kun piti nousta ylös. Tajusin kuinka helpolla sitä olisi päässyt alatiesynnytyksessä hyvin hyvin todennäköisesti. En ollut edes pahimmasta päästä kipeydessä selvästikään. Näin kun yksi kävi suihkussa kahden kätilön pidellen kiinni ettei pyörtyisi. Kaksi päivää sektiosta. Olin itsekin jalkeilla seuraavana päivänä, mutta helppoa se ei ollut. Karmea muisto se kipu joka ei loppunutkaan ihan niin nopeasti.

 

Ilmeisen helpolla päässyt viimeisimpien viestien kokemuksiin verrattuna. Jalkeilla seuraavana päivänä ja kotiutumispäivänä jo kävelylenkillä. Ei mitään kipuja, itkuja tai pyörtymisiä. Itseasiassa ystävistäni jotka synnyttivät alakautta samoihin aikoihin olin toipunut ensimmäisenä.

 

Jalkeilla olin vasta pari vrk leikkauksesta, yrittivät kyllä aiemmin nostaa mutta kipu esti. Kivut olivat karmeat, noin kuukauden päivät meni ennenkuin pystyi nousemaan ylös tuntematta tuskaa. Ja ne alkupäivien suorassakävely-yritykset.. :/ Ja kipulääkkeitä söin päivittäin tuohon asti, vaunulenkille pääsin ensimmäisen kerran yksin vauvan ollessa reilun kuukauden. Tunnottomuus vatsalla kesti vuoden, arpea myös "tuikk"i 1,5v.

Kaikenkaikkiaan kokemuksena sellainen että estää tulevat lapsihaaveet tehokkaasti. Lapsi oli siis ensimmäinen ja ainoa.

 

[QUOTE="Vieras";27954429]Ilmeisen helpolla päässyt viimeisimpien viestien kokemuksiin verrattuna. Jalkeilla seuraavana päivänä ja kotiutumispäivänä jo kävelylenkillä. Ei mitään kipuja, itkuja tai pyörtymisiä. Itseasiassa ystävistäni jotka synnyttivät alakautta samoihin aikoihin olin toipunut ensimmäisenä.[/QUOTE]

Sama kokemus, illalla leikattiin ja seuraavana aamuna olin jalkeilla, samana iltana jo menin vastaan mun vanhempia ala-aulaan kun tulivat käymään, käytiin kanttiinissa yms. Kipulääkkeenä meni 1g panadol + 600mg burana kolmesti päivässä. Iso leikkaus se oli, toipuminenkin hidasta, mutta ei kuitenkaan mitään sietämätöntä. Ainoa mikä tuotti hankaluuksia ja kyyneleitä silmiin oli lähinnä makuulle meno ja sängystä ylös nouseminen, mutta onneks oli mies perhehuoneessa auttamassa ja kiskomassa ylös. Tiesin että mitä enemmän on jalkeilla, sen nopeammin toipuu ja veritulppariski yms pienenee, niin se motivoi liikkeelle, vaikka hidasta se lyllerrys olikin.

 

Mielenkiintoista, että joku on synnyttänyt kasvin. Oliko kyseessä kenties kevätesikko?

 

kaksi ekaa kiireellisiä, kolmas sitten suunniteltu.

Kaikista toipunut käsittämättömän nopeasti; ylhäällä olen ollut kuten Madicken 6-8 h leikkauksesta. Kahdessa ekassa eka ylösnousu ollut kivulias, mutta sen jälkeen vain muutamana päivänä vähän hankalaa. Kolmannessa en ollut kipeä hetkeäkään.

Kotiutumiset olleet 4 vrk, 3 vrk ja 2 vrk. Kotiutumista seuraavana päivänä olen ollut jo vähintään koiran kanssa pienellä kävelyllä. Jälkivuodot loppuneet parissa viikossa; haavat parantuneet nopsaan ilman ongelmia.

 

Nopeasti toivuin ja ensimmäisestä pääsin 4. päivänä kotiin ja kävelyllä kävin jo samana päivänä. toisesta pääsin 3.päivänä kotiin ja pörräilin omalla pihalla hyvin meni kaikinpuolin. kyseessä kiireellinen sektio.

 

Kaikki kolme syntyneet sektiolla, esikoinen kiireellisellä ja seuraavat suunnitellusti. Kipuja ei ole ollut hirveästi, lääkkeitä tarvitsin hyvin vähän enkä juuri yhtään kotiutumisen jälkeen (nykyään tosin tajuan että Buranaa kannattaisi syödä). Kakkonen syntyi heinäkuun helteille ja haava tulehtui, mutta siitäkin selvittiin suun kautta otettavilla antibiooteilla. Toipuminen on ollut niin nopeaa, että olen varmaan rehkinyt liikaakin, sillä kolmannessa sektiossa avausvaihe kesti pitkään kiinnikkeiden vuoksi.

 

Esikoinen syntyi perjantai aamuna sektiolla ja kotiuduttiin tiistaiaamuna. Kivuliainta oli nauraminen tai yskiminen haavan kanssa. Ylösnousemiseen kun kätilöt opettivat oikean tekniikan niin siitäkin selvisi vaikka toki sekin kipeää teki. Ei kuitenkaan mitään sellaista mitä en olisi kestänyt. Ensimmäisenä päivänä leikkauksesta ja ensimmäisenä yönä sain muutaman kerran kipupiikin kipuja lievittämään.
Pääsin ylös la.aamuna ( Täällä sairaalassa tapana että vasta seuraavana aamuna autetaan ylös ).
Mitä enemmän liikkui, sen paremmalta tuntui Ei mitenkään kauhea kokemus, ei ollenkaan. Lautantai aamusta eteenpäin sain buranaa ja panadolia kipulääkkeinä mutta en kokenut niitäkään kovin tarpeelliseksi. Kätilöt sitten patistelivat niitä kuitenkin suht. säännöllisesti syömään koska ehkäisevät myös tulehdusta.

Toinen syntyi sektiolla torstaina ja kotiuduttiin sunnuntaina. Leikkauksessa puudutus alkoi poistua liian aikaisin. Ja toisella puolella haavaa tuntui enemmän kipua. Tuo kipu tuntui myös myöhemmin. Leikkauspäivänä sain kanyylin kautta vahvempaa kipulääkettä, sekä seuraavana yönä mutta taas seuraavana aamuna noustiin ylös ja liikuin sen jälkeen lähes koko ajan Ja sen jälkeen sain kipulääkkeinä panadolia ja buranaa.
Olisivat silloinkin pitäneet sairaalassa siihen maanantaihin asti mutta halusin kotiin jo heti vauvan lääkärintarkastuksen jälkeen.

Kolmas sektio tehtiin perjantaina. Sektio meni hyvin mutta vauva joutui teholle. Silloin pääsin ylös jo samana iltana. Kätilö vei minut pyörätuolilla katsomaan vauvaa teholle. Katetri kuitenkin jätettiin paikalleen ja poistettiin seuraavana aamuna kun pääsin suihkuun ja sen jälkeen pääsin liikkeelle hyvin Täällä vastasyntyneiden teho aivan eri päässä sairaalaa kuin lapsivuodeosasto joten matka oli pitkä. Suihkun jälkeen kuitenkin rupesin käymään teholla ihan kävellen. Mies halusi varuiksi ottaa pyörätuolin mukaan jos vaikka alkaa heikottaa mutta sisulla mentiin eikä valitettu. Kävin silloin monta kertaa teholla kävellen, ensin yksin, sitten mieheni kanssa, appiukon kanssa ja vielä omien vanhempieni kanssa. Illalla vielä kerran yksin.
Kipulääkkeinä sain silloinkin sektiopäivänä ja yöllä kanyylin kautta vahvempaa kipulääkettä mutta seuraavana aamuna vain panadolia ja buranaa. Tuo 'reippaus' kyllä kostautui illalla ja yöllä. Kivut oli huomattavasti kovemmat kuin aiemmin.

Kuitenkaan yksikään kokemus ei ole sellainen ettenkö voisi mennä sektioon vielä tulevaisuudessakin Tosi hyvin toivuin.
Kotona vielä söin buranaa ja panadolia tarvittaessa ekan viikon

 

Ensimmäistä ensin yritin saada pari päivää maailmaan ormaalisti kunnes sitten päätyi sektioon. Olin ihan poikki ja haava kipeä. illalla kun leikattiin aamulla pääsin ylös. Toisen lapsen kohdalla olin ensin käynnistettävänä kolme päivää, ja sitten kun synnytys käynnistyi, päätyi sekin sektioon. Silloin en päässyt seuraavana päivänäkään ylös vaan katetria pidettiin kauan. Jotain vahingoittui kun pissa oli pelkkää verta. Kun kotiin pääsin oli voimien mukaan hoidettava lapsia ja ei ongelmia. Tuli kuitenkin kohtutulehdus ja ambulanssilla sairaalaan. Siellä sanottiin vain että etkö tiennyt ettei saa tehdä mitään raskasta. En kylä mielestäni ollut tehnyt :/

 

Itsellä ensimmäinen sektio tehtiin vuonna -02. Raskaus meni maksimi ajan yliaikaa ja synnytys käynnistettiin. Noin 32 tunnin pakertamisen ja 3 oksitosiinipussin jälkeen mentiin kiireellisenä sektioon. Ja kaikki meni päin persettä. En puutunut kunnolla sillä epiduraali oli ollut jo niin kauan selässäni ja ryhdyin huutamaan leikkauspöydällä. Tämä ei kuitenkaan anestesialääkäriä hetkauttanut vaan leikkausta jatkettiin. Itsellä meni taju kivusta. Heräämössä heräsin järkkyyn kipuun kun kaksi hoitsua tai ehkä kätilöä painelivat mahaani jolloin veri lensi pitkin lattioita.Sitten tuli autuus, sain morfiinia suoraan suoneen. Hirveän kohtutulehduksen ja kauheat traumat sain. Meni 6 kk ennen kuin pystyin kävelemään. Pissaaminen ja kakkaaminen piti opetella uudestaan. Ja alapäästä hävisi täysin tunto. Ei kiva kokemus.

Noh toinen lapsi syntyi -04. Ja anelin lääkäreitä tutkimaan minut, että pystynkö synnyttämään alateitse. Itse olin vakuuttunut ahtaasta lantiosta, mutta eihän minua kuunneltu.
Kaikki tapahtui lähes identtisesti ensimmäisen synnytyksen kanssa, paitsi etten saanut kohtutulehdusta.
Toivuin pikkasen nopeammin.

Nyt edessä 3 ja viimeinen sektio, 12 viikon kuluttua. Ja kauhea kammo ja pelko jo nyt.