O
"odottavan aika on pitkä"
Vieras
Asutaan siis lapsen isän kanssa eri paikkakunnilla ja sopimus tehdään ensin toisen luona ja lähetetään toiselle allekirjoitettavaksi. Mä oon käynyt elokuun puolivälissä allekirjoittamassa paperin kotikunnassani. Lapsen isä ei ole vielä paperia kuulema nähnytkään.
Tähän mennessä sopimuksiin ei ole koskaan tehty mitään muutoksia, vaan se mun ensin allekirjottama paperi on sellasenaan hyväksytty siellä isän päässä. En tiedä onko nyt kyse siitä, että se lastenvalvoja, jonka luona kävin, ei suostunut kirjoittamaan lapsen isälle nollasopimusta (niin kun tähän asti on ollu). Työttömille ei kuulema nollasopimusta tehdä. Mutta mies itse ei ole paperia nähytkään, kun sitä oli lastenvalvojalta kysellyt, oli saanut vaan vastauksen, että "asia on hoidossa".
Kuinkahan kauan tässä pitää odotella? Kauan yleensä? Tässä ehti jo vanha sopimuskin mennä umpeen, enkä elareita saa tietty ennen kun on uusi paperi. Kerran soittelin kolme kuukautta ennen sopimuksen umpeutumista ja mulle sanottiin, että ei sitä näin aikasin tehdä. Olis tällä kertaa kannattanu.